Unimäessä. Saunomisen jälkeen nukahdin. Klo hereille havahtuessani 21. Kävin kusella. Pikkuisen lunta hiutii. Pakkasta miinus 3 tai 5 (ulkomittarista ei saa enää selevää, on haalistunut). Tupa on lämmennyt 13 celsiukseen. Uuninkuve tulisena hohkaa. Laitoin makuukset parvenlämpöön. Ladattavat hehkulamput ovat kelpokapistuksia. 5 tuntia tuoteseloste lupasi valoa ja sen se taitaa riittää. Niissä on oikean sähkövalon tuntu. Lukuvalona hyviä.
Unenpätkän luennolla evoluutiobiologi selitti, että sotatila on normaalia. Rauhanrihmastoissa itävistä kauheuksista se luki omat lukunsa.
Lähi-idässä ihmiselo on säilynyt siis normaalina ja muualla korsataan koiranunta. Syyrian hiekkaa pöllyyttää sotakoneillaan välillisesti tai välittömästi Ranska, Arabiemiraatti, Turkki, Venäjä, USA, Israel, Iran ja Syyrian oma hallinnontynkä. Bonuksena lappavat ruutia taivaalle kurdit ja lukemattomat kapinallisryhmittymät sekä edelleen se yksi kauhujen siivousfirma ISIS. Ja eiköstä vain Patriankin suomalainen tappokoneversio ole kuvattu jossakin oikeilla testitantereilla.
Kerkesin valoisan aikaan uusia vaihdelaatikon öljyt. Loota vuotaa, mutta koska se on öljytöhkän peitossa, ei siitä saa selvää, mikä tiiviste on katki tms. Tai lie metalli halaki. Aika ylhäällä vuoto on koska alespäin roiluaa.
Hangella näkemistäni hypyistä päätellen kärppä ja lumikko lienevät olleet ahkerina. Myyristä tai hiiristä ei raksetta kuulu seinän väleistä.
Neljä käpytikkaa oli yhtäaikaa läskinahkojen kimpussa. Muuten tavanomaiset tintit ja punatulkut. Huussineduskuusissa isosti violetteja käpyjä.
Tuvan lattialla nukkuvan Vinhan tassut rappasee, untako nähnee.
13.2.2018
16. maissa takaisin Knissa. Poikia piti heti heristellä peliriippuvuuden pauloista kotihommiin.
Jumalaton päänsärky. Tai kun sitä ei ole ollut pitkiin aikoihin, niin miedompikin tuntuu pahalta. Lie kahvinpuutetta. Löysin hyllynperiltä joskus jouluksi saadun maustekahvipussukan ja ajattelin sen kelpaavan Unimäessä, mutta olipa paskanmakuinen tuote! Kanelia ja kardemummaa siinä sanottiin olevan mausteena. Karistelin moisen töryn kompostisankoon ja olin sitten kahvitta.
Kahvi kahvina ja kardemummat pullaan!
Kainuun Sanomat juhlii 100-vuotissynttäreitään. Joku toimittaja mainitse lehden rooleista yhdeksi tärkeimmäksi mielipiteiden muokkauksen.
Aika paljastavasti lohkaistu. Millainen julkaisu voi väittää vielä tänä päivänä julkaisulinjansa nojaavan moiseen ajatukseen? Mihin suuntaan mieliä ja niiden piteitä KS haluaa muokata? Kuka, mikä kängi, tuon linjauksen on tehnyt? Mihin aatteeseen/uskontoon pohjautuu se katekismus, jonka käskyjen suuntaan lukijoita ohjaillaan?
Kuulostaa kovasti takavuosikymmenien hapatukselta jolloin lehdet olivat puolueiden äänitorvia. Esimerkiksi onko KS edelleen kaivannaisteollisuudeen lobbariksi järjestäytyneen "bio"puolue keskustan äänitorvi?
Ystävänpäivä. Valokuvia katselin ja tuli tutuista ihmisistä vaikka mitä mieleen. Laitoin pari linnunpoikasilla maustettua kuvaa facebookiin ja tulihan nuita tykkäyksiä ja muutakin toivotusta.
Itsestään ystävänä voi olla jotain mieltä, mutta ystävistään, todellisista tai luulluista, analogian tekeminen on vähintään arveluttavaa. Karsastan itse sellaisia, jotka julistavat ikuista ystävyyttä; eihän ikuisuuttakaan ole.
Sekavaksi menee tuo Paholaisen päiväkirja loppua kohti. Kirjan nimi paljastui harhaanjohtavaksi. Kaikenlaista toistoa on sytkytelty suotta luku luvun perään. Itse "paholainen" on vain myyntinimi.
Meneeköhän arvioni jälleen arveluttavaksi jos sanon vielä, että kirjalla on nimen ja alkusivujen mukaan hahmo, mutta kertomuksen edetessä se venyy ja hajoaa kuin hämähäkin seitti sumusateessa.
15.2.2018
Urheilevat taas maailmat toisiaan vastaan paikassa, jonka nimeä en edes yritä muistinvaraisesti kirjoittaa. Sama kaiku on askelten: Jälleen kuulostaa siltä, että urheilu/urheilija on vain kansainvälisen varustelupolitiikan marsalkansauva.
Vähänkö on taas syrjääntyönnetyn olo kun en tunne tarvista seurata kisoja enkä muutenkaan niistä kiksejä lohkoa. Oma vika, voisi sanoa, mutta onko se? Ja miksi se "vika" olisi? Entä jos viallisia ovatkin kaikki laumahenkiset maaliviivoilla sekuntien sadasosista kiistelevät?
Suomesta Irakiin käännytetty Ali on tapettu. Kuuntelin asiasta käytävää keskustelua. Migrin edustaja sanoi, että voi ottaa kantaa vain yleisellä tasolla. Kuitenkin sanottiin, että kaikki tapaukset käydään jokaisen yksilön kohdalla erikseen lävitse moniportaisine valitusprosesseineen. Yksilö pysyy kuitenkin yksilönä niin kauan, kuin häntä nimellä yksilönä kuulustellaan ja tuhansia sivuja lomakkeita hänestä täytetään. Kun viimeiselle sivulle lätkäistään leima, yksilö survaistaan takaisin pakolaistaikinamassaan eikä hänestä enää ole jäljellä kuin järjestysnumero. Puuttuu vain, että tatuoisivat sen hänen kyynärtaipeeseensa.
Vaikka Sinua, Ali, eikä omaisiasi mikään ei enää lohduta, niin nyt olet jälleen kuitenkin yksilö jonka murhaa ovat nimellä käsitelleet globaali media ja kotimaasi armeijan, poliisin ja patolgian yksiköt. Myös suomalainen Migri on joutunut lausumaan sinun nimesi useassa yhteydessä kuin olisit harminrusina siinä taikinassa ollutkin jonka lyijyinen kuula esiin massataikinasta pullautti.
Ali, yksilöllisyytesi olemassaolon todistaa jälleen myös hautakiveen kaiverrettu nimesi.
Katsoin Areenalta klassikkoelokuvan Pablo Nerudan posteljoonista. Alakuloisen kaunis kuvaus maanpakolaisrunoilijan ja postinkantajan kohtaamisesta, haurailla runonsäkeillä sidotusta ystävyydestä.
Hyllyssäni Nerudalta on Andien mainingit. Luin sitä joskus nuorena kuin elokuvan posteljooni Mario Ruoppolo Nerudan rakkausrunoja.
Perjantai taas.
Kävin maalaamassa A&A:n talossa yhden eteistilan seinän.
Päivästä toiseen on tasaista pikkupakkasen kanssa. Tilhet ja rastaat selvisivät tällä korkeudella yli talven. Vieläkin niille näyttää marjoja pihlajoissa riittävän.
Paistoin pojille isot omeletit kun en muuta viitsinyt ruveta rakentelemaan. Kun lisäksi lykkää leipää ja maitoa ja muuta hörtöä suupielistä sisään, niin eiköstä tuota pärjättäne taas huomiseen. Aamuisin on kuitenkin aina puuroa. Väittämänsä mukaan olivat pojat koulussa syöneet hyvin.
Tarumaaretkin kävi. Se on työharjoittelusa tässä lähellä. Kertoi, että ajokorttiopintoja on myös aloitellut. Hänelle lämmitin aamuista ohrapuurontähettä, oli poikien seurana jonkun aikaa ja sitten lähti.
Luin "Happy end"-elokuvan ohjaajan Michael Hanekenin haastattelun. Uutisissakin elokuvasta mainittiin. Kovasti alkoi kiinnostaa, mutta eihän sitä tähän kaupunkiin ole esitettäväksi hankkineet. "Saksa onnistui tuottamaan Bachin, Saksa onnistui tuottamaan Hitlerin", sanoi Haneken haastattelussa. Tosi aforisti.
17.2.2018
Unessa matkustin Tarumaaretin kanssa Kittilään. Loppumatka mentiin Tapsan Lynxillä kirkolta Hormakumpuun ja yövyttiin siellä. Kun asettelin savusaunankiukaan alle syttöjä ja raapaisin hirmuisen pitkään tulitikkuun tulet, niin sen valossa kerkesin kertoa tyttärelle ykstyiskohtaisesti, kuinka hän tämän saunan lauteilla sai alkunsa erään marraskuun kaamosmyterin alkupäivinä. Äetilles tarttui ovenpielestä nokea nenään, sanoin lopuksi.
Kun heräsin, nenässä tuntui savusaunan haju.
Gaiuksella pelipäivä pallohallilla. Hyvin oli homma sujunut. Tyttöjoukkuetta vastaankin olivat pelanneet, ja hävinneet, mutta ei surua siitä puseroon ole tullut. Oli 3 peliä tänään. Huomenna jatkuu.
Siivosin sähköpääkeskuksen, taas! Paljon pieneen tilaan rojua mahtuu. Ovelta itsekukanenkin sinne jotain tyrkkää ja lopulta tavaraa on lattiasta kattoon niin, ettei sulaketaulua näy. No, nyt se on järjestyksessä ja mieli hyvä.
Lohikeiton tein päivälliseksi. Toisen lohenpuolikkaan suolasin kevyesti vuokaan valmiiksi ja panin tekeytymään jääkaappiin. Keksin siitä jotain uuniruokaa huomenna.
Miestaiteilijoiden häiriökäyttäytymisestä oli taaja juttu Hesarissa. Miehenä siihen ei oikeastaan kykene ottamaan kantaa ennen kuin on käynyt oman seksihistoriansa lävitse, ja vieläpä niin, ettei itselleenkään valehtele. Muuten menee selittelyksi, tai ainakin "vonkaamis"vähättelyksi.
18.2.2018
G:lla 7 peliä tänään. Jokunen voittokin tuli; pronssilätkä siitä muistoksi. Koko pvn se siellä hallilla mylykkysikin.
Eilistä lohikeittoa oli vielä ja se syötiin. Uunin lämmitin ja paistoin 2 padallista ohrapuuroa. Tein myös lohiperunasipuliporkkanalanttusekoituksen jonka päälle laitoin lohifileet nahkapuoli ylös päin. Haudutin kunnolla. Vinhalle kypsensin lohien roippeet folion sisällä vaikka kelpaisi ne sille raakanakin.
Turkissa poissaolevana vankeuteen tuomitun suomalaistoimittajan Ayla Albayrakin haastattelu Hesarissa. Sen lopusta laitan muistiin Albraykin nämä arviot: " Turkki voi yhdessä sukupolvessa loitota tavoittamattomiin Euroopan demokratioilta maaksi, jossa itsevaltias voi käyttää armeijaa ja voimakeinoja, ... silloin kukaan ei ole turvassa. Ja sama voi tapahtua Saksassa tai Suomessa. En voi väittää, että kukaan olisi ehdottomasti turvassa."
Arto Nybergin haastateltavana alaisiaan ja oppilaitaan seksuaalisesti häirinneeksi väitetty teatterohjaaja Lauri Törhönen. Tuli vähän vaivautunut olo tuosta julkisesta "kuulustelusta".
Kansantuomioistuin on Törhösen tuominnut jo, mutta menikö tämä nyt oikeusvaltioperiaatteiden mukaisesti? Vaikka hän olisi syyllistynytkin tekoihin, joista 20 henkilöä on hänet ilmiantanut, niin se jää silti oikeudessa toteen näyttämättä; sana sanaa vastaan-metodilla ei ole mitään merkitystä käräjäsalissa. Tämä ei ole minulta mielipide kenenkään puolesta tai ketään vastaan, lakipykälien mukaisia aprikointeja vain.
Kun minua, viisi-kuusi vuotiasta pojannaskalia piteli väkisin kiinni, repi ja kouri kiveksistä pihkanäppinen savottalainen Unimäen lastukolla ja runkkasi samalla itseään, niin jos hänen, jo vainajoituneen nimeäisin nyt, yli 50 vuotta myöhemmin, niin tekisinkö oikein? Ketä se auttaisi?
Tai jos lausuisin ääneen toisen savottalaisen nimen, joka raiskasi samaan aikaan kehitysvammaista veljeäni Kusteria navetan tunkion kupeella, niin helpottaisiko se edes omaa oloani?
Kun mielenpäällä olen kantanut nämä kymmenet vuodet itseäni ja kehitysvammaisia veljiäni koskevia rikollisia tekoja, joihinka iljettävyyksiin osanottajista on vielä elossakin joku, niin mikä äläkkä siitä syttyisi jos törkeimmille tapauksille kasvotkin kipsaisin...
Jos yleensäkin arvioisin sen ajan aikuisten käyttäytymisiä lapsia kohtaan, tai jos yleensäkään osaisi lievempiäkään tapauksia sanoiksi pukea, niin voisiko lapsuudenaikaisten kokemusten perusteella olettaa, että koko Suomi on ollut samankaltaisten mielisairaiden psykopaattien ja pedofiilien kansoittama kuin oma silloinen, korpikuusten suojelema "Pikku Suomeni"?
Pitäiskö yleistää ja kysyä, missä tämän satavuotiaan ja kovasti itsenäisyydellään terhentelevän maan "törhöset" ovat tavoilleen oppineet?
Entä jos kysyisin ääneen, mitä kehitysvammaisille veljilleni Hämeenlinnan "Tylsämielisten laitoksessa" Perttulassa tehtiin? Kuohittiinko heidät? Miksi pojat pelkäsivät sinne menoa niin hirvittävästi?
Synkillekin epäilyilleni antaa totuudenpohjaa se, että kansallissosialismin hapottamana aikana 1935 ratifioitu, ylistetyn lastenlääkäri Arvo Ylpönkin hyväksymä pakkosterilointilaki kumottiin vasta 1970-luvulla.
Olen käynyt lukemassa veljiäni koskevia sen aikaisia merkintöjä Hämeen maakunta-arkistossa. Kuopion Alavan Lastenlinnan lääkärintodistukset, joita sinne oli myös säilöytynyt hakemusten joukkoon, antoi karmaisevan kuvan kehitysvammaisuuden asteita arvioinneiden lääkäreiden ohjeistuksesta, ilmeisesti myös heidän "arvoistaan". "Imbessilli" oli jokaisen pojan kohdalla painavin lääketieteellinen arvio heidän tulevasta kehityskykyisyydestään yhteiskunnan jäsenenä.
Jos minulla olisi valtaa ja mielipiteilläni painoarvoa yhtä paljon kuin kivellä joka sisintäni painaa, niin haluaisin, että veljilleni tehtäisiin asiaa koskien lääkärintarkastukset ennen kuin he multiin vaipuvat.
Ne mustat syyspäivät kun veljeksiäni raahattiin puoliväkisin Ruposen linjakkaaseen kuin teuraita autoon Luikkokankaan laitaan muistan aina. Ja kun nähtiin vasta keväällä, koko talven ajan oli ikävä ja ikävää kasvatti sekin, kun pojat menivät talvikuukausiksi Hämeenlinnaan, lähti isä samalla hiekkaisen maantien pölähdyksellä Helsinkiin komennushommiin.
Pojat olivat minulle, aralle ja pelokkaalle housuunkakkaajalle veljiä, joiden keskessä patjanmutaleilla Unimäen kylmällä lattialla oli hyvä ja turvallista nukkua.
Katsoin edellisten synkkien mieltteiden jälkeen tallenteen tummankuvaavasti toteutetusta, vakavasta dokumentista Kosovon etnisistä puhdistuksista. Järkyttävä, vaikka verenroiskeita ei näytetty kuin korkeintaan verhoihin kuivahtaneina täplinä pitseriasta jossa naisia ja lapsia oli murhattu.
Telkkarista on viime aikoina tullut laadukkaita dokumenttivalikoimia historiasta, järkyttäviä ja vähemmän järkyttäviä, että saa sitä ihmetellä fiktiivitrillereiden ylisanoin ylistäjiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti