torstai 27. huhtikuuta 2017

Merkintöjä

25.4.2017 Tiistai

Pääni sisältö puuskuttaa toisinaan kuin höyryjuna koskaan päättymättömiä raiteita siellä matkaisi. Kolisee, nirskaa, kurvissa heilahtaa. Asemien ohitse se porhaltaa pysähtymättä, pilliään vihellyttäen. Soivista korvista tunne kai johtuu, tai sitten mielikuvituksesta, joka ei kaikelle sanoja löydä, toisinaan vain värikkäitä kuvakavalkadeja, tai pelkkiä aistimuksia, tuoksuja. Viimeksi torkahtaessani kesken lukemisen, sanoitin kertomuksen repliikkeineen kaikkineen ja kun aakkoset törmäsivät seinään, alkoi unen piirtäminen, rakentaminen, värittäminen. Sanoista ja lauseista sahasin lankkuja, lautoja, höyläsin paneleita, kattopontteja, leveistä lankuista pystytin runkotolpat, naulasin vitokkaat ja koolaukset, räystäät ja kattojen lappeet. Pian ajatuksen tontilla seisoi talo, taloon muutti asukkaat, ja kohta taloja oli kokonaisen kylän tarpeiksi, ja asukkaita kaikissa. Jokaisella oli oma suku, nimet ja lapsissa elämisen tarkoitus. Ympärillä oli perunapeltoja, kasvimaita, ohrapeltojakin joiden takaa aurinko nousi. Tuomi kukki, mehiläinen pörräsi, järvenrannan töyräällä veneitä teloillaan, ja aamutyvenessä jo joku pyydyksiä kokemassa.

E lähti luokkaretkelle Kroatiaan. Kytki minullekin WhatsApp-yhteydet ja jo bussissa matkalla Seutulaan kokeili toimivuutta.

26.4.2017 Keskiviikko

Lento Kroatiassa perillä. Hotelliin majoittumisesta viesti klo 13.31.

Postista tulee yleensä vain laskuja ja mainoksia. Tänään tuli harvinaisempi kuori. Siinä oli selvitys potilasvahinkoilmoitukseni tämän hetken tilanteesta. Olivat pyytäneet hampilääkäriltä selvityksen hampaanjuuren poistosta. Näytti vastaus siltä, ettei vahinkoa ole tapahtunut; normaali kiruginen keissi.

Postithan lakkaavat pian kokonaan tulemasta paperisena kun laskutkin pääosin jo nyt ääntä päästämättä odottavat sähköpostin aukaisijaa. Ja yhä enemmän vain hämärtyy suhde laskuttajan ja laskutettavan välillä kunhan robottiautomaatit sillekin rintamalle 100 %:iin yltää.

Äsken tuli kotivakuutuksen päivityksestäkin kyselylomake sähköpostiin. Kun luin lähettäjän tekstiä, niin hirvitti virheiden määrä, pilkkujen ja pisteiden sekä isojen etukirjaimien puute tai päin prinkkalaa asettuminen sanojen sekaan sekä yleensä koko 2:n liuskan mittaisen kirjeen yleisilmeen sekavuus. Kysymyksetkin ilman kysymysmerkkiä. Ei mitään järjestystä, ei mitään kunnioituksen tapaistakaan lukijaa kohtaan. Tekstin tuottamisessa ollaan kuin motokuskit harvennusleimikolla. Pinoja kyllä syntyy teiden varsille, mutta hakkuualueella jälki on aivan hirvittävää.

Kun ihmispoloisia entisen mallisissa kouluissa kiusattiin tekstin tuottamisen siisteydellä ja pilkunnussinnalla ja myöhemmin näitä samoja poloisia metsätyömailla millintarkoilla pöllinmittavaatimuksilla ja kuorenparkkuun tarkkuudella niin nyt ei kummallakaan työmaalla ole tuloksen jämptiydellä paskankaan vertaa väliä. Äärimmäisyydestä toiseen ajelehtii tämä pisatuloksilla siunattu, valittu kansa.

Sähköisesti käryten päättyi tämä päivä: Liesituulettimen käämit surahtivat tuleen. Niin meni sekin uusiksi. Saas huomenna tuta, mitä vakuutus korvaa vai korvaako mitään. Mutta olipa kuiten onni, ettei se yksikseen alkanut kärytä, olisi tuhkaa tullut isompi läjä tälle tontille ja sitten sitä kusessa olisi oltu. Letut tuli silti paistetuksi, ja syödyksi.

Selkäsärky ei ihan kokonaan ole ohitse, vihleksii varsinkin istuillaan ollessa.

Illasta E lähetti iloista viestiä lauttamatkasta Bracin saarelle.

27.4.2017 Torstai

Jotain myönteistäkin väliin: Vakuutusyhtiö pani heti maksuun sen liesituulettimen kun hommasin uuden tilauksen ja hintatiedot Veikonkoneesta. 700 se oli tässä vaiheessa ja siitä pois 6%:n laitteen ikävähennys sekä 150:n omavastuu. Maksettavaa siis jäi ihan tarpeeksi itsellekin. Vielä pitää sähkömieskin kytkentään rekrytoida, mutta sen maksaa kokonaan vakuutusyhtiö. Osaisin itsekin ne muutamat johdot kai paikoilleen tökätä, mutta virallista takuuleimaa en sellaiselle asennukselle sitten saisi. Tein jo kärynneen laitteen purkutyöt ja siivosin taustat. Olikin kaakelinpintaan, putken varjoon ja kaappien kylkiin kertynyt jo tuuman paksuisesti rasvaista pölyä sun muuta töhnää, että tulipahan puunattua. Purkaessa sain pienen sähköiskun ranteeseen kun en älynnyt sulaketta käydä painamassa ales. Olin johtojen päät kyllä jo vanhanmallisiin, keltaisiin suppareihin eilen laittanut, mutta kaipa ne "vuotivat". Panin sitten uudet ja paremmat etteivät penakat kärvenny kun syöttöjohto roikkuu jokaisen ohitse kulkijan näppien ulettuvilla. Sulaketta ei voi pitää alhaalla koska kaapistojen valot ja muutama pistorasia on saman räpsyn takana.

Hallituksessa tuli ministerivaihdoksia ja lisäyksiä. Persujen Sampo Terhosta kulttuuri-, urheilu- ja eurooppaministeri, kokoomuksen Antti Häkkäsestä oikeusministeri ja maa- ja metsätalousministeriksi kepulainen Jari Leppä.

Hesarissa kolumni jossa aprikoitiin le Peniksen saattavan vaikka voittaakin Ranskan presidentin vaalit. Luultavasti siihen ei tarvita kuin yksi provosoitu pommi-isku jonka tekijätausta jää epäselväksi niin kansa ryntää sen noidan taakse. Tätä ei kolumnissa kuitenkaan esille otettu vaan ehdokkaiden henkilökohtaisia ominaisuuksia siinä enimmäkseen punnittiin.


28.4.2017 Perjantai

Puuron panin uuniin hautumaan illalla ja heittäydyin sänkyyni miettimään, minkähän penkillä lojuvitsa neljästä kirjasta ottaisin luettavakseni. Nukahdin sitä miettiessä. Muutaman tunnin kuluttua olin heräävinäni siihen, että joku kaapunainen tuli sängyn viereen ja osoitteli isolla lusikalla keittiön suuntaan hokien "puuro on tulessa, puuro on tulessa...". Läksin katsomaan, mutta ei uunissa mitään puuroa ollut, saatika tulta missään. Tulin takaisin ja paneuduin sänkyyn kun kohta hautuvan puuron tuoksu tunkeutui oikeasti unen lävitse nenääni. Nousin ylös, menin keittiöön, katsoin mikron kelloa joka oli ½3 ja ajattelin, että kyllä sen täytyy olla nyt jo hautunutta, mutta onkohan siellä uunissa mitään kun äsken ei ollut. Sujautin kourat uunikintaisiin ja avasin luukun. Kyllä siellä ruskeakuorinen puuro padassaan poisottoa odotteli. Nostin padan sähköhellalle ja kannen päälle. Kiedoin pyyhkeitä ympärille, että se siinä hautuu lisää ja jopa säilyy aamuun saakka melkoisen lämpimänä. Mietin kyllä, että olenko minä varmasti hereillä vai edelleenkö näen unta ja kohta taas nousen sängystä katsomaan, missä se puuro palaa...

Enpä sitten alkanut enää nukkumista yrittelemään vaan aloin kirjoittelemaan näitä ja nuita. Alan kohta pakkailemaan Unimäkeen lähtöä varten vaikka ei kai mulla olisi varaa sinne matkaa taittaa. Jos olisi vapun ylitse niin tulisi ehkä joku pölkky pinoon halkaistuksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti