maanantai 20. helmikuuta 2017

Merkintöjä

15.2.2017 Keskiviikko

Tänään yhteiskunnalliseen keskusteluun:

Telkkarissa esitettiin eilen dokumenttielokuva (elokuvana huono, näytellyt osuudet epäonnistuneita suorituksia) Adolf Eichmannin oikeudenkäynnistä. Lopussa kuitenkin sanottiin asia niin kuin elokuvan alkuperäinen, valistuksellinen tarkoitus luultavasti oli. Oikeudenpalvelija lausui näin: "Jokainen josta tuntuu, että hänet luotiin muita paremmaksi, on seisonut samalla kynnyksellä kuin Eichmann. Jokainen, joka on antanut toisen ihmisen nenänmuodon, ihonvärin tai tavan, jolla toinen palvoo jumaliaan, myrkyttää mielipiteensä, on tuntenut saman hulluuden, joka sai Eichmannin valtaansa. Siitä kaikki alkoi niillä, jotka syyllistyivät näihin tekoihin."

Tällä kynnyksellä seisovat nykyäänkin paremmaksi itsensä tuntevat propagandistimme ja heidän laahustensa kantajat joita riittää jokaiseen, vähänkin merkittävään sometoimintaan jakamaan vihapuheitaan toisarvoisia ja meitä ”heikkoja” kohtaan ja mitätöimään pahuuden läsnäolosta varoittelijoiden ininöitä.

Eikö tätä nykyisenmallista ääriliikkeen kehitystä kyetä enää pysäyttämään? 

Kotoisaksi pysäytettävien esimerkiksemme nostakaamme jälleen brysselinrenkimme Jussi Halla-aho joka näkyvimpänä Eichmann-kynnyksellä jämäkkänä huojuen seisoo. Vaaralliseksi hänet tekee se, että kynnyksen etumaisten takana näyttäisi fb-peukutusten ja kommenteissa avointa muukalais-ym.vihaa hehkuttavien mukaan olevan jopa miljoona muuta itsensä seisottajaa. Hyvin vähän sinne on vastaan sanojia jaksanut kampeutua; en minäkään oksennuksentunteiltani jaksa. Seinien ylläpitäjän moderointia ilmenee tuskin lainkaan. 

Mielikuvitustani siis hirvittää, mitä kauheuksia tämä Jussimme ihailema, äärioikeistolaisista Ranskan Marine le Peniksestä Hollannin Geerd Wildersiin (jne.) jo ketjuuntunut, eurooppalaisen ääriaatteen syöttöporsaamme vielä tuleekaan aikaan saamaan jos sen annetaan vain lihoa. Tämä järjestelmä, organisaatio alkaa olla kannattajineen miltei täydellisesti koossa, he tarvitsevat vain sen Suuren Palopuhujan, Ilmestyksen joka hypnotisoi väkivaltaiset porukat Eichmann-kynnyksiltä liikkeelle.

Sietää siis edes Suomessa Timo Soinin todella käyttää hevoskilpailuissa tarpeellista, taktikoivaa järkeään tunteiden sijaan miettiessään jatkoa puolueessaan kuten kirjoittaa päivän Hesarissa Marko Junkkari.


Keskusteluketjusta irroitettuna kommenttini saattaa olla hieman epämääräinen, mutta talletan sen siksi, että onpahan jonkinlaisena todisteena periaatteistani joihin eivät natsiaatteet kuulu.

Uimassa G:n kanssa kun ei sitten perjantaina keretä.

16.2.2017 Torstai

Kävin Taidemuseossa silmäilemässä kiinnostusta herättävän Caj Bremerin Takaisin Karjalaan-valokuvanäyttelyn vuosilta 1979-1982. Rakennukset vinksottivat kuvissa kuten vielä 2014 kesällä kun itse siellä kuljin. Ajoneuvoja, lautasantenneja tai metsiin kasattuja jätevuoria ei Bremerin kuvaamissa pihoissa näkynyt. Itse kun yritin kuvata mitä tahansa rakennusta, niin kuvakulmaa ilman autoa ei taida montakaan kuvissani olla ja kaikenlainen saastuminen on siellä räjähtänyt kokonaan hallitsemattomaksi. Sekä jättiputkimetsät entisten kolhoositilojen pelloilla.

Elokuvamies Kaurismäeltä yritti uutislähetyksen toimittaja haastattelua saada. Herra oli monta viikkoa kestäneessä jurrissa edelleen, ettei sanomisista mitään tolkkua saanut. Sen jotenkin, että on väsynyt, jää eläkkeelle. Juupa juu.
                               (Kuva Venäjän Karjalan Porajärveltä 19.6.2014)
17.2.2017 Perjantai

Unet olivat taas yhtä mäenlaskua ja kiipeämistä.

Kirjastosta Sakari Pälsin elämä ja työt, Knausgårdin kuudes taistelukuvaus ja Antero Alpolan muistelukset. Minulta on hävinnyt yksi kirjaston kirja. Se käsitteli seitsemää veljestä.

Levytin toisenpään vessan kuilunpuoleiset seinät. Sisäpuolihan on ollut jo kauan valmis, mutta nuo muutamien levyjen palastelu ja paikoilleen ruuvaaminen on vain jäänyt. Onhan siinä vielä pakkeloinnit ja maalaukset. Listoituksetkin puuttuvat koko porraskuilusta. Käytävänpään vaatekomerokin jäi kesken kun pitäisi hankkia siihen hyllytarpeita. Peiliovet kyllä roikkuvat jo yläliu´uistaan katossa.

G pianoon ja sitten pallohallille peliin. Oli poika väsynyt ryyhällysten jälkeen.

Keväisiä ilmoja on pidellyt taas melko pitkään.

Hesarissa keskiviikon kommenttini aiheeseen vahvistusta John Kornblumin haastattelusta.

18.2.2017 Lauantai

Heikki Aitokosken kolumni "Trump ei ole epävarmuuden syy vaan seuraus" osuu asian ytimeen.

Eilenillalla aloitin ja yötämyöten luin Pälsin elämästä sen, mitä siitä kannatti lukea, eli painavasta kirjasta alkupuolen elämäkerran. Loppu lienee tarkoitettu enämpi tutkijoiden käyttöön, paitsi että on siinä muidenkin näkemyksiä Pälsistä ja sitten kuvia melkolailla. Ei siis tavallinen elämäkerta. Jäi ainakin se mieleen, että kovin hunajaisesti eivät hänenkään avioliittonsa ole sujuneet.

Aloitin myös Knausgårdin kuudennen. Sujuvaa tekstiä ainakin alussa. Olisinko kypsynyt lukemaan kokonaankin? Seitsemän sentin paksuinen kirja on paha pieltävä. Sitä ei voi kannatella käsissään eikä se pysy lukualustalla isoillakaan nipistimillä joita olen ruvennut viime aikoina suosimaan. Elias tekee koulun käsityötunnilla minulle lukutelinettä, mutta se malli, joka hommaan etsittiin, ei käy sitten selällään sängyssä lukijalle. Invalidisäätiöllä on erilaisia lukutelineitä olemassa, mutta ovat kalliita ei-invalidin niitä ostella. Itse pitäisi ruveta tekemään mieleinen jonka ruuvaisi naamansa yläpuolelle seinään kiinni kuin telkkarin telineen.

19.2.2017 Sunnuntai

Hesarissa Anna-Stina Nykäsen kirjoitus inhosta. Asiaansa paneutuva essee. Osaisipa itsekin kirjoittaa tuollaisia niin ei olisi koskaan tarvinnut näitä nurkantakusiaan ilmaiseksi tahkota. Toiset saavat ilmaisukykynsä jo syntymässä ja toiset ... eivät ehkä koskaan.

Pojille tosahtelin, että jos eivät ne kalikat liukene käsistä jo pois, liiskaan ne seinälle. No, pojathan teippasivat itse kännykkänsä käytävän palomuuriin.

Tein juuritatikinan hiivaleipäjauhoista, annoin muhia uutamia tunteja ennen kuin sorkin sekaan sämpyläjauhot. Nostelin taikinasta alustelematta epämäärisiä lohkoja pellille, kohotin ja paistoin päivällä lämmittämässäni uunissa ja ai että kelpasivat jälleen kerran. Muuten syötiin aamulla uunipuuroa ja päivemmällä eilisen kalakeittoa. Ne "kahden- tai kolmenkalan" valmiit pakastekuutiot eivät kyllä kaksisia maultaan ole. Vanhoista, sitkeistä, liikasuurista kaloista lohkottuja lienevät.

Hioin vessaseinät ja sipaisin lisätasoitteet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti