sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Merkintöjä

21.11.2016 Maanantai

Ei mittään, paitsi että koko päivän kotihommia hösäsin. Ulos ei ollut asiaa rankan vesisateen takia.

Iltasella luin Erkki Vettenniemen Solzenitsyniä. Lokakuun lapsi-otsikolla alkaa prologin jälkeen ensimmäinen jakso ja hetken luulin sitä S:n syntymäkuukaudeksi, mutta kirjoittajat maalailivatkin tekstiään bolshevikkivallakumouksen alkamisajankohdalla päästäkseen kerronnan vauhtiin.

S syntyi joulukuussa 1918 ja kuoli elokuussa 1988 vaikka mitäpä väliä synty- tai kuolinkuulla lienee. Myyttisiä tarinoita kertaamalla saadaan ihmismieli kaikenlaisia kohtalokkaita syntymänsä hetkestä ajattelemaan. Jopa toimimaan kuin tarinoilla totuuspohjaakin olisi.

"Syysyönä synkkänä synnyin, ei tuikkineet tähtösetkään..."

Historiallisilla hetkillä syntymisellä ja elämisellä on merkityksensä sellaisilla ihmisillä kuten Solzenitsyn. Ei hänelle aikansa kuvaajana vaihtoehtoja voi oikein kuvitella. Kukaan muu ei olisi voinut kirjoittaa miljoonia ihmispoloisia kidutukseen ja kuolemaan kuljettaneesta Gulag-liukuhihnasta juuri kuten hän.

22.11.2016 Tiistai

Tänään jälleen ajatusteni karsinoissa töytäilivät luokkajakojen molemmilla rannoilla sikiävä ja yksilö yksilöltä aina aikanaan vainajoitumaankin altis sukuni. Syynä se, kun tuli soitettua Heimosedälle. Ne puhelut tarkentavat kerta kerran jälkeen joitakin hämärissäkin piilleitä asioita.

Isäni, ja veljensä Oskari sekä Heimo ovat syntyneet jokainen syyskuussa, eli 19, 19 ja 20 pv., mutta sattumaksi ne ajattelen. Tai sitten niin, että Annilla on ollut tapana antaa Adamille vain talvisydämen pimeimmillä hetkillä. Kaksoissiskojensa Lahjan ja Lainan syntymä on tapahtunut elokuussa.

Lahja kuoli Issakan koulun keittiössä  saamiinsa palovammoihin 18 vuotiaana 25.9.1956. Aarne, sen juuri vihitty mies oli yrittänyt pian hautajaisten jälkeen hirttäytyä, mutta isäni oli ollut lähettyvillä ja "pelastanut". Keskeytetyn hirttäytymisen jälkeen Aarne oli ottanut armomurha-avustajakseen pulloissa hölskyvät aineet ja kuoli lopulta kenenkään häiritsemättä narunjatkona 32 vuotiaana 11 vuotta kestäneen nestemäisen avustusohjelman avittamana 15.10.1967.

Oskarin vanhin poika syntyi 9.1.1951 ja ampui hirvikiväärillä suuhunsa 26.5.1981. Osittaiseksi syyksi aprikoitiin joskus Oskarin kanssa tirmoolia naukkaillessamme, että P häpesi pienen kylän reaktioita mielisairaalahoitoon joutumisestaan äkkinäisen psykoosin vuoksi.

Toiseksi vanhin poika syntyi 1955, eli repaleisen elämän jonka päätti lääkkeillä ja viinalla 2004. Sukevat ja kakolat olivat hänelle koulutusta kohti kuolleeksi valmistumistaan.

Sisarusparven isä, Adam joutui ikämiehenä talvisotaan, selvisi Taipaleen verimyllystä hengissä ja oli jatkosodan loppuvaiheen Karhumäessä varastomiehenä. Jokin epämääräinen synkkyys vaivasi häntäkin, mutta sen hän piilotti kovaan työhön ja kunnallispolitiikkaan.

Jatkosodassa isäni jykälsi Rukajärven suunnalla, haavoittui Ontrosenvaarassa ja toi sieltä saadut henkiset ja ulkoiset arvet kotikonnuille, ryyppäsi lajinsa, siitti kymmenen lasta joista neljä oli kehitysvammaisia. Hukkui hirvirokkaoksennukseensa Ladan takapenkille 19.12.1982. Äiti kuskasi, järkyttyi, mutta pääsi asiasta ylitse eläen vielä 13 vuotta ja yhä vain huolehtien kehitysvammaisista pojistaan. Mutta mitä me muut lapset teimme kun äiti olisi halvauksensa jälkeen tarvinnut täyden hoivan ja kohtelun? Luovutimme hänen hoitovastuunsa vanhimmalle sisarellemme jolla ei toisen ihmisen hoitamiseen tarvittavia resursseja pään sisällä ole koskaan ollut.

Se on niin kipeä ja häpeällinen asia, etten vieläkään kykene asiaa käsittelemään.

Elisabeth Tuovinen os. Ahonen kuoli munuaistautiin vuosi sen jälkeen kun oli synnyttänyt äitini 15.11.1922.

Äitini isoveli Kyösti, tuolloin seitsemän vuoden ikäinen, vetäisi liemuhellan ringiltä kuuman kahvipannun päällensä ja kuoli palovammoihin hevosen vetämään rekeen matkalla korvesta maalikyliin.

Äidillä oli siskoja kolme. Vanhimman Mirjamin evakelisluterilainen fundamentalisti-isä, Aabraham nimeltään, ajoi 16 vuotiaana mieron tielle tämän hankkiuduttua naimisissa olevalle miehelle raskaaksi. Kasvatti myös muut tytöt raskaalla kädellä maailman suuntaan kiroten Gunilla-äitini kun tämä meni jakolinjojen vastarannan maalarin kanssa yhteen.

Mirjami matkusti Maaningalle jossa synnytti pojan, teki piian hommia eri puolilla maata kunnes päätyi Tampereelle jossa liki yhdeksänkymppisenä kuoli. Hänenkin jäljiltään on minulla sukulaisia lukuisia, mutta heistä tiedän vain haituvan sieltä, toisen tuolta. Yksi poika on asunut Kuopiossa ja ollut VR:llä töissä. Tampereella asuessani törmäsin asuinkerrostaloni parkkipaikalla erääsen torvensoittajaherrasmieheen joka oli Mirjamin tyttären appiukko. Se neuvoi Mirjamin asuinpaikan ja jossa sitten vierailinkin muutamat kerrat.

Mirjami oli melkoisen virkeä vielä silloin. Poltti punaista Norttia niin, että Nekalassa sijaitseva ullakkohuoneen sisäpinnat olivat savusta pinttyneen keltaisia.

Kitkerän katkeralle täti Hellillekin syntyi kaksi kehitysvammaista lasta ja hänen kolmannelle, terveelle tyttärelleen kaksi jotka molemmat olivat kehitysvammaisia. Hellin perheessä kehitysvammaisuutta hävettiin ja lapset pidettiin niin piilossa, etten ole tähän päivään heihin päässyt tutustumaan, elänevätkökään enää?

Äitini kolmannen siskon, täti Allin luonne oli lempeän lauhkea, empaattinen tunteiden peränurkkia myöten, mutta se ei kuitenkaan pelastanut sitäkään perhettä tragedioilta. Allin mies Aarne kävi vanhemmiten hermoheikoksi joka masennus päättyi Nilsiän Syvärinjärvellä dynamiittilastin räjäytykseen. Jäljelle jäi veneestä vain kokka. Päivämäärä oli 18.8.1974.

Aarnen ja Allin vanhin poika Mauri kärsi isänsä tästä tempusta muiden luonteenominaisuuksiensa lisäksi niin kovasti, että hirtti itsensä Siilinjärvelle juuri valmistumaisillaan olevan omakotitalon räystääseen sinkkivaijerilla 9.8.1984.

23.11.2016 Keskiviikko

Eilen ja tänään tein Mummulaiselle eteisen maalausta. Myös listat käsittelin. Nostettiin makuuhuoneen rojuen takaa kapioarkkukin maalattavaksi. Sen oli hänen äitinsä suku lahjoittanut kesäisenä hääpäivänä 1962. Kannen vaaleanpunaiseen sisäpuoleen oli päivämääräkin pykäisty. Mummulaisella oli paljon kerrottavaa elämästään joka ei ole aina helposti sujunut. Sota-aikaan hän oli sen loppuvaiheilla täyttänyt 6 vuotta ja muisti vielä ne pelot, joita Oulujärven rannalla sijaitsevaan pirttiin kantautuneet uutiset lietsoivat. Varuillaan olo desanttejakin varten kalvoi mieliä.

Katsottiin Rukajärven suunna sotamatrikkelista, että hänen isänsä ja minun isäni olivat olleet samalla suunnalla taistelemassa. Siitähän sitten juttu jatkui taas omaan suuntaansa. Mummulaisella oli erittäin kirkas järki ja muisti ja vieläpä ymmärryskin jolla vetää muistojen lankoja yhteen selityksineen. Mummulaisen mies oli kuollut 30 vuotta sitten juuri 54 täytettyään. Kiikkustuoliin se oli nyykähtänyt saappaat, tai vaimon kutomat villasukat jalassa, ja vaimolle ja lapsille jäänyt kova isänikävä.

24.11.2016 Torstai

Tänään kävin toisen 84-vuotiaan vanhuksen tykönä. Hän asuu isossa, tiiliverhoillussa omakotitalossa kaupungin keskustasta hieman etelään. Mies on kuollut 2 vuotta sitten. Sairastunut Alzheimeriin kuusi vuotta aiemmin. Vaimo hoitanut hautaan. Nyt rouva sitten miettii mitä tehdä kun yksinäisyys vaivaa eikä kuolemakaan ole vielä kolkutellut.

Miehen eläessä viettivät talvet Espanjassa, mutta ei sinne enää osaa lähteä. Paikkakunnan samalla yhteiskunnan rappusilla oleva paikallinen eliitti, josta nuorempana seurusteluväki koostui on yksi toisensa jälkeen käynyt vanhaksi, sairastunut, kuollut pois. Lapset ovat maailmalla, vain yksi poika perheineen asuu samassa kaupungissa.

Vaeltelee suureessa, uima-altaalla varustetussa talossaan Vanha Rouva ja muistelee mennyttä elämää josta ei työtä ei bisnestä puuttunut.

Niin on yksin köyhä, niin rikaskin kun sen aika tulee.

Lupasin ensi viikolla vaihtaa alakerran vessan hanan, yläkerran vessanpytyn ja sinne myös uudet lattiaklinkkerit. Alakertaan menevien kierreportaiden hionnasta ja lakkauksestakin keskusteltiin kuten myös vanhan jääkaapin poistosta ja sen tilalle pelkän hyllykön tekoa. Sen järkevyyttä tosin epäilin, sillä jääkaapin alapuolisen osan kalustelevyt oli aika ja kosteus turvottanut. Sama sitten vaihtaa koko kaapisto, tai jos huokumista aikoo sataan ikävuoteen siinä jatkaa, kannattaa pyyhkäistä vanhat kalusteet pois ja laittaa uudet. Tai remontoida talo sokkelista kattoon. Uima-allaskin, jonka tyhjänä kymmenen vuotta olleesta montusta kaakelit kauttaaltaan ovat irti poksahdelleet.

Mielenkiintoinen tapaus tämäkin.

Uunissa haudutin kaksi padallista ohrapuuroa.

25.11.2016 Perjantai

Minua niin mietitytti Vanhan Rouvan vessanhana, että menin jo aamusta uuden kanssa ja vaihdoin sen. Vuotikin se aika pahasti, lattialla oli sentti vettä. Rouva maksoi osat ja käyntini. Puhetta sitten siinä piisasi ja piti melkein väkisin itsensä irtaista kun oli vielä koululle meno hakemaan G:n läksykirjoja. Pojat ovat olleet vuorollaan flunssakuumeessa tällä viikolla, nyt on G:n vuoro.

Oli ahvenanmaalainen kassikala tarjouksessa ja ostin parikiloisen. Puolet viiltelin keittoon ja toisen puolen kuutioin rasiaan johon lisäsin omantekemäni valkosipulimarinadin. Sen laitoin pakkaseen.

Lunta on satanut. Kolasin jo viideltä aamulla oman pihan, ja Arvon&Anelmankin asvaltin silittelin. Anelma kävi pyytämässä sitten kahville. Menin kahdelta.

Jalattomaksi käynyt Arvo muisteli Kiannanniemen lapsuuttaan, oravien ja teerien pyydystämistä ja talvisotaa, evakkoretkeä Muhokselle ja sieltä paluuta poltettuun maahan. Heidän kotiaan ei oltu tuhottu, mutta monelta kyllä, ja kansakoulu sekä sen kirjasto. Kotipellon laidalla ollut venäläisten suuri ammusvarasto oli saanut lentopommista täysosuman ja ruuti ja rakennus palanut räjähdellen taivaan tuuliin. Ammusten lyijy oli sulanut ja valunut maata vasten paksuksi lyijymatoksi, Siitä oli sitten louhineet tuota arvokasta metallia jonka köijänneet hevosreessä pajaan, sulattaneet padassa jossa ollut pohjassa reikä ja valuttaneet 20 kg muotteihin. Seuraavaksi lyijyharkot on lähetetty Tampereen haulitehtaaseen josta takaisin on tullut puolet lähetetyksen painosta valmiita hauleja. Palkkioksi tehtaalle on riittänyt se toinen puoli. Myös 7,62 kiväärin panoksia on löytynyt laatikkotolkulla ehyissä, tukevissa kuljetuslaatikoissa ympäristön pelloilta niiden lentäessä pommin voimasta mikä minnekin. 7,62 on ollut metsästystä harrastavien taloissa yleinen kaliiperi ja panokset ylen kalliita. Kuten myös haulikoissa tarvitut lyijyhaulit. Oravan nahkan arvo on ollut tuona aikana vielä 80 mk kappale. Viidellä oravalla on saanut melkein yhtä paljon kuin työmiehen kuukausipalkan jos oikein muistan Arvon sanoneen. Kertareissulla hyvän koiran kanssa on päivässä saattanut saada kolmekymmentä oravaa.

Sitten soitti M. Kävin hakemassa sen siivoamasta, myyntiin tulevasta isosta lukaalista pari hyvää joustinpatjaa ja petaukset sekä Eliakselle painavan, täyspuisen piirustuspöydän yläkertaan. Myös puinen, ovaalin muotoinen keittiönpöytä sieltä oli roskalavalle menossa.

Siitäkin talosta on äveriään suvun vanhukset viimeisinä lähteneet ja perilliset maailmalle levinneet. Kuka näitä, hirveän isoja asuntoja täällä kykenee ostamaan? Tavalliselle lapsiperheelle ne ovat pelkkiä rahareikiä jo ylläpidon suhteen. Lisäksi niihin pitäisi satojen tuhansien remontit tehdä ennen kuin asumaan muuttaa. Sijoituskohteita ne eivät näillä sijainneillaan ole.

Sattumalta huomasin netissä myynnissä olevan Suomenlapinkoiran pennun, 4 kk. Soitin välittömästi ja juteltuani aikani myyjän kanssa varasi pennun. Lähetin vielä tekstarin ikään kuin allekirjoitukseksi sitoumuksestani. Lähden sitten ensi perjantaina tekemään Noormarkussa mutkan. Samalla koukkaan Tampereelle katsomaan kambodzalaisystäviemme asuntoehdokkaan Hervannassa. Paulus lähtee mukaan, että koiranpentu leimautuu heti häneen kun matkustaa sylissä koko pitkän paluumatkan.

Illasta meni Puutarhuri Anelman avustajana teatteriesitystä katsomaan. Anelmalla on näkö heikentynyt, mutta vielä se teatteriin haluaa.

Tuli vähän harmittavaa postia Teokselta.

26.11.2016 Lauantai

Lisää lumitöitä satoi. Kolasin taas pari pihaa. Sitten rassasin Lynxin kaasaria ja sytytystä, mutta kun en hoksaa vikaa, niin antaahan nukkua yön ylitse. Kolasin perennanreunaan lumitönkyrän yön ajaksi kovenemaan jonka päälle ajamalla saan Lynxin sitten koeajoa varten pois kärrystä.

Makaronilaatikkoa teki Puutarhuri.

Nyt illasta oli salametsästyksestä Rautavaaralla dokumentti. Ilkeitä olivat esille kaivellut asiat enkä ainakaan myötätuntoa kokenut vaikka kuinka susi oli jonkun rouvan koiraa hampinut.

Kaikkinainen kokonaisuuden ymmärtämättömyys. joka petovihaisista paistaa paksun nahkankin alta on käsittämätöntä tämän päivän tiedonpaljouden maailmassa. Valistuksen vastaanotttaminenkaan ei kuulu perukkalaisten arvomaailmaan. On aivan sama, mitä niille sanoo tai mitä näyttöjä antaa. Ihan kuin maahanmuutosta halla-aholaisten ja hakkaraisten kanssa juttelisi. Poseerauskuvaus kuolleen suden havuvuoteella oli varsin irvokas näytelmä. Joskus Gallen Gallelan samantyylisiä Afrikan ryöstöretkellään otattamia valokuvia katsoessani tuli aivan samanhappoiset ajatukset mieleeni. Enemmän kuin puolet hänen taiteestaan koki inflaation niitä kuvia katsellessa.

27.11.2016 Sunnuntai

Lumitöitä sadellut jälleen. Sitten lakkasi ja kirrasi pakkaselle. Panin rassaten Lynxiä, mietin pääni puhki, mikä tauti sitä vaivaa. Purin kaasarinkin, kokosin, sain vehkeen käyntiin, ajoin pois kärrystä ja ajeltiin sitten porukalla ympäri taloa kone kuumaksi eikä se sammunut tällä kertaam, mutta kaasari tulvi yhä. Kun sitten kohta kohdalta tarkastin letkut, liittimet, suuttimet ja siittimet niin hoksasin perkules, että olin laittanut bensansuodattimen väärin päin letkujen väliin! Siinähän oli oikein nuoli mihin suuntaan menovesi pitää sen lävitse virrata. Ja kun käänsin sen, lakkasi kaasutin tulvimasta. Kyllä otti pattiin moinenkin huolimattomuus. Kun en koneiden suhteen ole niitä, joka opikseen osaisi ottaa, niin turha sekin ajatus, että opissa variksen poika tuulessa.

Molempia itkettäviä asioita Puutarhurin kanssa. On se raskasta.

Lynxi on nyt takaisin kärryssä, mutta mikähän päivä tässä pääsen Unimäkeen sillä hyödyllistäkin harrastamaan.

Olipa vakavanhauska elokuva telkkarissa. Ruotsista.

Viikon sotauutiset kuittaan raskain ajatuksin niin, että valtioiden johtoon päätyvät barbaarit ovat todellinen lajimme riesa. Uutiskuvien kerronnan toistamisella en tule miksikään, mutta niiden ajattelusta en eroon pääse. Pahinta se, ettei mitättömyydessään kykene mitään tekemään asioiden laidan kääntämiseksi. Mielipiteenilmaisulla ei ole tässä maailmassa enää valtaa. Niin kuin ei milloinkaan kun sotahurmos leviää maailmanympäri ulottuvaksi, päitä kiristäväksi pannaksi. Se on vallanut jo pienessä Suomessakin alaa. Meillekin ollaan hankkimassa miljardien arvosta tappajahävittäjiä eikä juurikaan parrikaadeilel ole joukkoja kasaantumassa. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämiselle elintärkeistä susista kyllä kouhotetaan. Ne tämän maailman pienimmät vahinkoeläimet ovat, enkä sen takeiksi tarvitse mitään muuta kuin peilin johon vilkaisen. Ei susien ruokintaa varten tarvita maapallon voimavaroja kuluttavaa, ilmakehää saastuttavaa, valtavaa tehdas- ja logistiikkaketjuja rakentaa.

Surkeita olioita ovat metsästäjät maastoautoissaan kauheine kanuunoineen kiitämässä kaikenkattavilla metsäautotieverkostoilla mielessään vain villieläimen murhaaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti