Läksin Knista kun G oli tullut koulusta. Olin täällä Unimäessäni kahden kieppeillä. Tupa hyristeli aika kolakkana joten tuohustelin heti uuniin tulet, ja hellaan myös. Pesin ulkona kaivovedellä Knista mukaan ottamani porkkanat, silvoin ne linteiksi ja kiehautin isossa kattilassa josta nostelin tuslalla puhtaaseen sankkoon ja kuistille jäähtymään. Siinäpä jälleen moneen ruokaan höystettä talveksi. Muuta en sitten kerennyt tehdä kun alkoi jo hämärä pukea harmaata hurstia maiseman kasvoille.
Sitten kun lokakuinen ilta oli saanut yönkengät jalkaansa pihamaallakin, asetuin pikkuhuoneessa sänkyyni vaikka kello ei ollut vasta kuin henkäystä vaille 20. Yritin kuunnella Puhelinlankoja, mutta ei se enää onnistu. Vakavahenkiseksi on mennyt entinen huulenheittäjävaltsu.
E soitti. Se on vielä Vihdissä. S kuoli viime sunnuntaina. Kova paikka huokumisen viimehetkien seuraaminen on ollut heille kaikille siellä. E ei herkimmästä päästä ole eikä tunteitaan juuri analysoi, mutta tunnen miehen niin pitkältä ajalta, että osaan äänensävyistä tulkita vaikka asian vierestä puhuisi.
MiMalle pieni, tähtitaivaan liikkeelle sykäisemä tekstiviesti.
8.10.2016 Lauantai
Menossa Vesannon Niinivedelle. Istun autossa paikoitusalueella Siilinjärvellä ja katselen ihmisvirtaa kauppoihin ja takaisin peltilootikoihinsa loputtomia ruokakassejaan kantaen. Pöllänen meni juuri autoonsa tuossa parin parkkiruudun päässä. Olisi pitänyt aukaista klasia ja moikata, mutta jotenkin tuntuu, ettei nyt kenellekään vanhalle tutulle viitsi ruveta itsensä kuulumisia kertaamaan. Pölläsen entinen tiukahko pyöreys on veltostunut ja vanhuus on koipiin jo merkkinsä pilkuttanut. Ei meinannut saada autonsa takakonttia auki kun pani sinne kevyet kantamuksensa. Sitten tuosta meninä hynttäsi yksi muori joka ennen oli topakkana (demarina?) kunnanvaltuustossa. Lie hänkin jo yli 80 tai jopa 90, mutta jalka yhä vain reippaana nousee.
Kylän keskusta, joka minun tänne muuttaessani 1973 oli vielä jotenkin hahmotettavissa rautatieaseman yläpuolelle Himalan ja Sandelsin huitteille, on vähitellen kiivennyt tänne entisten hiekkamonttujen ja vielä entisempien harjujen kieppeille, mutta tuntuu silti etsivän sijaansa kuin Kalle Päätalon muurarin uuni. S-market on rakentanut puolta suuremman liikkeen Fontanellan vierustontille ja Lidl, apteekki ja K-rauta ovat myös samalla alueella kadun toisella puolella. Vanhan K-savolaisen ja S-marketin tiloihin piskuisen torin laidoilla ovat invaasion tehneet halpakaupat. Jokunen pienempi liike ja kahvilapizzeria kytristelevät viinakaupan korttelissa. Kirjakauppa, pankki ja ainakin yksi kahvilakonditoria kannattelevat harteillaan yläkertaa jossa sijaitsee ruokaravinteli. Ainoat rakennukset, jotka jotekin tuntuvat jymähtäneen paikoilleen tukimuuriksi Nilsiän suuntaan syöksyvää alamäkeä päin ovat kunnantalo, terveyskeskus ja kirjasto. Patakukkulan ja Tarinaharjun puoleisen sivun halkaisee Kuopioon ja takaisin ja ohitse ketä minnekin jymisten kuljettava moottoritie jonka nopeusrajoitus nousee juuri tällä kohtaa sataankahteenkymppiin.
Savolainen hilpeys ja huumorintaju puuttuu tästä markettikylästä täysin. Ei edes sanottavaa kieroutta ole asemakaavaan osattu rustata. Entistä Siilinjärven pikkukylää alkoivat 70-luvulla kehittää markkinavetoisin voimin, lähinnä Kemiran ja Lujabetonin luomiin työpaikkoihin ja investointeihin luottaen. Molemmat ovat repineet ja repivät yhä voittonsa maankamarasta, toinen laajentaa kaivosmonttua entisillä Raasionsalon tanhuvilla ja toinen kaivelee hiekkaa tässä kylän ympäristön vähenevillä hiekkatöyräillä ja Maaningalle johtavan tien varrella.
Muistan, kuinka Siilinjärvi=Liikepaikka -kampanjointiin kuuluivat keltaiset, nykyisiä hymiöitä ja stop-liikennemerkkien kuvioita muistuttavat tarrat ja kuinka tuloväylien varsille nostetut kyltit riemuitsivat "Kauppapaikka, Siilinjärvi!" utopian olemassaolosta, ja kuinka kaikenlainen julkiröyhkeä ihmismielien aivopesu myymisen ja ostamisen autuudesta rehotti sanomalehdissä ja kaikissa julkaisuissa eivätkä iltä lobbaukselta säästyneet koululaisten äidinkielen esseetkään.
Eräänlainen tulos on nyt nähtävissä kun katselee nykyisen kirkonkylän näkymiä. Täällä käydään kiireesti kaupassa, ja ehkä uimassa Fontanellassa. Maleksijoita ei juuri näy eikä maleksijoille löydy edes Himalan sippikaidetta muusta joutenoleskelusta puhumattakaan. Kaikki muu asujaimisto ja teollisuusalueet sijaitsevat hujanhajan ympäri entisiä hiekkaisia harjuja ja laakeimpia Kasurilan sokerijuurikaspeltoja. Jopa hyötyisät Harjamäen vilja- ja kasvipellotkin on kaavoitettu ja rakennettu täyteen koloja joissa ihmiset kaavojen mukaisesti kaavoihinsa kangistuneina elelevät.
Komeat petäjiköt ja niiden alla tuhansia vuosia levännyt hiekka on tasoiteltu kauppapaikan infan alle, moottoritiehen sekä sotkettu seinien betoniin. Sorasta saadut rahalliset voitot ovat maailmantuuliin moneen kertaan siliteltyjä. Mennyttä maailmaa edustavat hautausmaat ja kirkkojärkäle, ja kulttuuria kirjasto joka sekin laatikkomaisena tiilirakennuksena on aina tuonut mieleeni enempi vankilan, niin kuin kunnantalokin. Ja joillekinhan niissä virkojen myötä elinkautinen muodostuukin; olisi itsellekin jos olisin jäänyt. Enkä nyt ajattele, että asiani ovat mutkien kautta elettynä paremmin; tuskin.
Hoksasin nyt myös sen, ettei Siilinjärvellä ole enää elokuvateatteria eikä elävääkään muuta kuin kesäisin. Urheilu kyllä jyllää vaikka taitaa pesäpallolla tätä nykyä mennä kehnosti kun erehtyivät pelaamaan niitä sopupelejä. Maaseutumuseo ovat Pöljällä ja Sairaalamuseo Harjamäessä, mutta taiteeseen liittyviä näyttelytiloja vain kirjastossa.
Kalle Haatasen ohjelman loppui juuri. Toimittaja Mari Mannisen kertomukset Kiinan yhdenlapsen politiikan seurauksista on ollut melkoista kuunneltavaa. Valtion perhekomentopolitiikka on mahdollistanut ihmisyksilöiden raaistumisen järkyttävälle tasolle kun ovat toinen toistaan vahtien toteuttaneet lain määräyksiä. Silti suunnitelman totetuttamisesta on ollut tuloksena vain väestörakenteen vääristymä kuin suomalaisen hirvilupamenettelystä joskus takavuosina. Biologian sorkkimisesta ohitse evoluution on aina seurauksensa. Tämän seikan tajuaminen vaatisi älyllisesti vajavaisesta susivihaajasta aina nobelpalkittuihin professoreihin asti ilmeisesti liian suuria ponnistuksia, että valistuksella olisi jotain merkitystä. Tieteenteon toteenkäyneenä unelmana voisi esittää uudelleen harkittavaksi tappavien tautien poisrokottamisen ja antibioottien kehittämisen mielekkyys sillä siitähän globaali väestöräjähdys osittain johtuu. Mitä ihminen itsestään kuvitteleekaan! Ettäkö hänestä jumalaksi olisi havaittuaan, että aivoihin tiskattua jumalaa ei olekaan?
MiMa vastasi eilisiltaiseen. Tekstasin vastauksen vaikka ei hän mitään kysynyt.
Kävin Lidlissä. Ostin appelsiinimehua kun en muistanut ottaa edes vesipulloa mukaan vaikka eväät kylmälaukkuun pykäsinkin. Kusterin juhlissa lienee tarjottavia liiankin kanssa, mutta niiden jälkeen aamuyölle venyvistä humpalluksista pitkällä paluumatkalla saattaa hiukoa jo. Janottaa ainakin.
Lidlin käytävällä tapasin Maijan. Olipa se kuihtunut ja vanhuuden rypyttämä! Katsekin harhaili ja puhe takelteli, mutta muisti se minut. Ainakin 25 vuotta on kulunut siitä, kun olen hänet viimeksi nähnyt. Vilkaisin takaisin autoon istahtaessani automaattisesta taustapeiliin, että niinkö sitä olen 25 vuotta vanhempi jo itsekin...
Istunpa sitten tässä vielä vähän aikaa ajattelemassa.
Kaikesta huolimatta tunnen Siilinjärveä kohtaan sympatioita vaikka lähtöni täältä ei kunniamainintoja itseni takia ansaitse, ja ovathan isä ja äitikin loppusijoitettuina tämän kylän hautausmaalle. Sekin painaa vaakakupissa jotain, että muutamat veljet asuvat yhä täällä. Monet ihmiset muistavat minut ja "Vieterin" toimituksessakin saattavat joskus sivuta persoonaani. Viimeksi täällä pysähtyessäni törmäsin toimittaja Ullaan ja se halasi sen tuntuisesti, että oli aidosti iloinen näkemisestä. Tai sitten toimittajalta sellainen käy ammatissa opitulla aitoudella.
Tämän kunnan alueella olen menettänyt poikuuteni kaikella tavalla lopullisesti, rakastunutkin (?) muutamat kerrat ja mennyt naimisiin, perustanut perheen, käynyt neuvolassa ja pessyt vauvojeni kakkapyllyjä, ollut uskoton, juopotellut ja kömpelöinyt kirjoittamisteni kanssa jo silloin. Kaikkien arjellisten ohitse nousee silti muistiin yhä vain ja uudestaan Harjamäki jossa silloisten lasteni äitiä myöhemmin kolkosti koliseviin sairaalasänkyihin sidottiin. Nyt en enää tunne ahdistusta sitä ajatellessani, mutta sen kokemuksen tontilla on tämän parkkipaikan kokoinen muistojenlaava jähmettyneenä kaikkine suruunkuolleine fossiileineen.
Uutisissa ovat tahkonneet USA:n presidenttiehdokas Trumbin vanhoja syntejä. On se anteeksi pyydellyt, mutta mitä virkaa anteeksipyynnöillä on kun ihminen jo syntyjään on läpimätä rasisti misogynisti? Lie irronnut viimeinenkin tyhjää kilisevä kannus moisen hevostelijan cowboysaappaista.
Olisi paljon vakavimpiakin asioita joihin maailmankatolla hääräilevien täytyisi ratkaisu etsiä jo yksin siitä syystä, että ovat vahvuuttaan taatakseen itse aina osallisia pienempiensä sortamisiin. Mutta mitäpäs sitä pommien kappaleiksi repimistä lapsista jauhamaan kun helpompia asioita otsikoida ovat ehjinä maailmasta selviävien hyvinvoinnin tuottamaa paskaa täynnä olevien rapamahojen navanalusjutut.
Venäjäkin vain jatkaa avuttomien pommittamisia tynnyri- ja bunkkeripommeillaan Syyriassa, ja luultavasti osallistuu myös muualla samanmoisiin tuhotöihin, mutta joista ei isosti otsikoida. Maailman huomio on kääntynyt tyystin pois Itä-Ukrainan tilanteestakin joka on luultavasti yksi raakojen Aleppon pommitusten tarkoitus.
Aiemmin olen hökäissyt, että Putin on mielipuoli, mutta sehän ei pidä paikkaansa. Venäjän tämänhetken väkivaltakoneiston siunaama, diktaattoriksi itse itsensä nimeämä (kuvittelua hänellä sekin) henkisesti ja fyysisesti alamittainen miehenpötikkä on kylmänkirkkaasti ajatteleva KGB:n lastentarhan kasvatti jonka aivojen kaikkien puolien ei ole annettu hänen käymissään kouluissa kasvaa. Niinsanotut inhimillisyysaspektit on miehen ajatteluelimistä tyystin poispyyhityt eikä kompromissi ja jahkailuosastoja ole lainkaan. Suoraan Siperian veren ja öljyn kyllästämältä tundralta hänet maailman parrasvaloihin on aseteltu. Kuka ja ketkä tätä nukutettujen paperitiikereiden kanssa painivaa marionettia sitten ohjailee, niin se tietää ken osaa ajatella. Ja se, joka näkee propagandausvan taaksekin.
Heräsin 8:n kieppeillä. Radiossa alkoi Kirjakerho jossa haastateltavana Hannu Mäkelä. Siitä sitten juohduin ajattelemaan, että puhuttujen rivien välitkin täytyy osata tulkita kun kuuntelee tätä kirjailijaa. Ei ne niin kovin järkeviä sisällä, mutta antavat kuvan myös kirjailijan toisen minän itsetehostuksesta jonka kaltaisesti Melender parodioi muutamilla riveillään sattuvasti.
Eilen siis olivat Kusterin juhlat. Koko seiskasarja veljeksiä oli paikalla, ja yksi sisko. Kusterille oli elämänsä ensimmäinen naisystävä löytynyt! Tai "seinänaapuri" kuten kehitysvammainen nainen iloisena moneen kertaan todisteli. Kusterille tapaus on erikoislaatuinen, mutta kun ei ole sanoja kertoa, niin ilmeistä se täytyy ulkopuolisen osata tulkita. Minä tulkitsin sen niin, että äärimmäisen myönteinen asia jossa piilee myöhemmän tragedian ainekset; syvällisempi selittäminen onkin sitten vaikeampaa enkä sitä nyt yritä. Mukavia muistoja, mutta myös ahdistaviakin ajatuksia ja menneisyyteen ulottuvia mietteitä herättävä tapaaminen näin sisarusten kesken tämä matka ainakin minulle oli. Pönötetty ei ainakaan.
Juhlien jälkeen ajoin mutkan kautta Hankasalmen Revontuleen. Laaja tanssisali täyttyi kaikenkarvaisista hiihtelijöistä. Jonkun verran oli humalaisia, mutta kyllä siellä sopi pujottelemaan kun taiten vietäviään ohjaili. 2 naista oli, joiden kanssa homma sujui parhaiten, sen punatukkaisen kanssa juteltiinkin, ja Pyhäsalmen Lomittajan, joka on asia erikseen; se nainen jos perkeleet ja vitut ja helevetit jättäisi puheestaan pois, niin se ei olisi sama ihminen enää.
Ihmiseltä siis amputoidaan joskus raajoja, mutta vajaatejhoiseksi hänet voi leikata myös, jos leikkaa pois puheesta hänen oman äänensä kielenkukkasineen, ne rönsyt jotka ovat autenttista itseään.
Olin tänä aamuna puoli viiden kieppeillä Unimäessä. 700 km lisää autonmittariin siitä, kun perjantaina Knista starttasin. Lie hölmön hommaa jo tällä iällä.
Nyt klo on yhdeksän, panen puuron hellalle vesihauteeseen hautumaan ja lähden timpuroimaan ovea saunaan.
Kni illalla
Saunanoven teko ei oikein onnistunut. Pulttien reikiä ei mitenkään käsivaralta saa aivan suoraan lankusta lankkuun sattumaan vaikka kuinka tähtäisi. Eikä ollut puristimia tai muita työkaluja ja vähiten kunnollista alustaa, jonka päällä tukevasti timprata. Pitää ehkä purkaa ja koota väljemmin rei´in se uudestaan. Harmittaa saatana vaikka lähtiessä hujjaustelin ihan kunnolla.
Tullessa kuuntelin Kadonneiden levyjen metsästäjiä. Joitakin helmiä meille sioille sieltä putoili niin kuin se Umpitollo ja Muori ei siedä musiikkia tuvassaan.
Kärryntäyden toin uunihalkoja, että se edes kotiinpäin tältäkin reissulta. Ja porkkananlintit jotka laitoin jo Unimäen pöydällä pakastuspusseihin valmiiksi. Enempää ei pakastimiin mahdukaan, mutta äkkiähän sinne tilaa syömällä tulee.
Pojat olivat olleet eilen Vuokatin Vihaisenlinnun puistossa monet tunnit Puutarhurin kanssa. Urheiluseura piti siellä G:n kesäpelikauden päättäjäiset.
Muuten kotiinpaluu oli tavanomainen ja jälleen tänne oman kirjoituskammioni yksipatjaiseen sänkyyn itseni viereen kalistelen. Kylmä lienee myös itsensä kainaloon nukahtavalla Puutarhurilla minun puoleinen kuve, eikä se siitä lämpiä vaikka millaiseksi muuttuisin. Minä en häntä kykenisi torjumaan jos ehdolle tuohon tulisi. Siksi ihmettelen yhä millaisin voimin ja millaisella psyykellä hän itse torjunnan kykenee tekemään? Minun tunteeni on, ettei hän asiaa tarvitse ajatella lainkaan. Jääkaappiinkin syttyy valo kun sen oven aukaisee, mutta joihinkin mieliin ei.
Talo voi huojua vaikka siellä ei haureista ja hourailevaa elämää vietettäisikään; Sukupolveni unta kuin Helvi Hämäläisellä tämä.
10.10.2016 Maanantai
Se on tuas A.Kiven päivä jota juhlistamalla kulttuurikerma vuodesta toiseen yrittää paikata menneiden kollegoidensa typeryyksiä. Luultavasti olisivat tämänkin ajan ahlqvistit valmiita syyllistymään samoihin tekoihin jos yksikin poikkeava lahjakkuus merkityksiltään uppoavaksi käyneestä ihmiselon letosta vielä päätään nostaisi. Tämän päivän maailmassa Aleksis Kiven kaltaiseen tekoon kykenevä jos jostain kummallisesta siitosristeymästä syntyisi, niin ilman muuta häntä yritettäisiin takaisin iätivievyyden pimentoihin takaisin polkaista kuin Timo K. Mukallekin kävi -hetkeksi. Jos joku luulee 150. vuoden muuttaneen ihmistä, niin se on harhainen käsitys kohonneen sivistyksen ansioista; Ecce homo!
H tuli. Pantiin rillat kilkkasemaan ja iltayhdeksältä olivat viimeiset sähköjohdot, kojeet, rasiat, pääkeskukset, lähestymiskytkimet ja muut roilotukset valmiita. Minulle jäi ainoastaan eteläpäädyn lipanaluslamppujen asennus ja syöttöjohdon niksauttaminen liitosrasiaan paikoilleen. Sekä tietenkin siivoamiset ja asennusten yhteydessä irtiruuvattujen lautojen takaisin kiinnittämiset.
Uskomatonta, että kaikki toimii! Miten kiittää, miten antaa hyvä takaisin?
Meri soitti juuri, kun olin etsimässä yhtä rakennuksilla yleistä, ihanaa asiaa eli jakorasiaa romulaatikoiden kätköistä. Hän halusi tietää mielipiteeni eräästä saamattomasta miehestä, joka saamattomuuskierteen katkaistakseen rupesi runoilijaksi. Ja tietenkin kun esikoiskirja julkaistiin, olivat sen vanavedessä kaikki karvaiset ja sheivatutkin railot levällään miehen mennä ja tutustua syntysijojensa kaltaisiin luoliin.
En äkkiä kysyttäessä heti osannut selkeää mielipidettä siitä miehestä sanoa siksikin, koska kyse olisi ollut siitä, millaisena nykysaamattoman (tai alati saavan) runoilijaesseistin näen. Nyt asiaa hetken mietittyäni ja ilman, että googletan, arvioisin, ettei runoilijaesseististä kannata olla mitään mieltä sillä miljoonat minun kanssani tällä luokkarajojen säätelemällä portaalla olevat eivät nekään ole hänestä mitään mieltä; kuinka voisivatkaan olla koska eivät ole hänestä ikänään kuulleetkaan?
Mutta siitä miehestä joka muutama vuosi sitten erään samoista aiheista laasastelleen kanssa esiin rynnisti, olen kyllä jotain mieltä: Inho oli päällimäisenä tunteena kun se mediapölvästien salamoissa hentoili harvoine leukatupsuineen. Kysymyskin minulla oli heti valmiina: Kuinka tuollaisin metodein Pegasoksen selkään hypännyt voi luulla, että joku vakavissaan voisi lukea hänen tekstejään vaikka ne kielellisesti olisivat täydellisiä?
Teilaanko minä itse nyt yhden lahjakkaan nyky Aleksis Kiven vaikka en edes akateemista taustatukea hirttolavan pystytykselleni saa?
Siitä olen kuitenkin melko varma, ettei alkuperäinen A.Kivi kirjoittanut koskaan vain sen takia, että pääsisi pukille.
11.10.2016 Tiistai
Asensin toisen päätylipan johdot ja ledilamput. Sitten ruuvailin irrotetut kattolaudat takaisin ja järjestelin muutenkin sekaisin remontissa menneitä paikkoja, ja jota hommaa jäi vielä useammaksikin päiväksi. Yläkerran lattiapinnoitteet ja listoitukset kun saisi vielä jollakin konstilla kustannetuksi niin olisi talo suurin piirtein valmis. Mutta nyt on remonttitili jälleen aivan tyhjä eikä omaltakaan tililtä tarvitse lukemia ihailla. Paitsi jos tykkää pelkistä pyöreistä numeroista.
Iltavarhaisella Vanhempainyhdistyksen hallitus. Asialistalla tämänhetken tilanne ja toimintasuunnitelmat jatkosta. Pantiin alulle luennoitsijatilaisuuden järjestäminen jonka aihe olisi some ja sen vaikutukset niin lapsiin kuin lasten vanhempiinkin. Ja siitähän riitti jo puhetta tuossa kokouksessa ja sen jälkeenkin. Luulen, että kaikki asian äärettömyyden tajuavat ovat oikeasti huolissaan lastensa tulevaisuudesta.
Katsoin poikien kanssa Mammonan päättöjakson. Jotenkin se kääntyi ankeisiin tunnelmiin eikä katharsis-kokemusta muiden osalle oltu kirjoitettu kuin hatarasti Peterille ja hieman sivussa olleelle Evalle. Ellenille järjestetty väkivaltainen kuolema oli kyllä aivan ylimääräinen efekti koska kaikesta huolimatta hänen osuutensa koko kuvioon tuotiin esiin hyvin ohuena juonteena vaikka mukamas piti olla käänteentekeväkin eräisiin mysteerinratkaisuihin nähden.
Avoin väkivalta teloitustyylisine ampumisineen pitkin elokuvaa mietitytti, olihan katsomissuositukset vain K12. Kaikenlaisesta ihmislajin taantumisesta ja väkivaltaan turtumisesta se kertoo. Ja sitten vielä ihmetellään, mistä joukkomurhiin jotkut sytykkeensä saavat kun näki, kuinka jälleen kerran tähänkin elokuvaan oli viatonta turvattomuutta korostava sivullinen otettu roolihenkilöksi: Ellenin pieni lapsi. Ja ehkä murhatun pääministerin melkein aikuisen ja herrojen kesken raiskatuksi tulleen tyttärenkin roolia voisi miettiä syvällisemmin; mitä tekemistä hänellä oikeastaan koko elokuvassa oli? Tai sitten hänen roolistaan olisi pitänyt tehdä moniulotteisempi ja uskottavampi alusta alkaen. Annan sarjalle 3,5 pinnaa ihan vain siksi, että muutamat näyttelijät olivat uskomattoman hyviä. Niin kuin esimerkiksi VG lehden päätoimittajanainen kaikessa pyylevyydessään.
Nyt klo 23.58. Melenderin onnellisuusesseet ovat vielä hiukan kesken, mutta taidan nukahtaa ennen sen loppuun lukemista.
12.10.2016 Keskiviikko
Nukuin puoli yhdeksään! Mitenhän se silleen meni? En kuullut edes poikien kouluunlähtökalatusta. Puurolautasilla oli vähän tähteitä ja voit, maidot ja leivät rojottivat korjaamattomina pöydillä. Kaikilla kahdeksan aamu.
Tänään ei ole ollut mitään muuta kirjoitettavaa kuin viikonlopun ja alkuviikon täyteen sotkettujen pvk:n sivujen editointi tänne. En ole myöskään kotihommia tehnyt, paitsi nyt tiskikoneen täytön kun P tuli ekana koulusta ja se tyhjensi puhtaat pois.
Puolilta päivin olin Merin kanssa puhelimessa pitkän pätkän. Hänen kanssaan keskusteluista ei jää "krapulaa" vaikka pohjamutiinkin vajoavia aiheita käsiteltäisiin. Minä en ole hänenlaillaan lukenut ihminen enkä osaa niin loistavaa tekstiä tuottaa kuin hän, mutta kummasti kykenen asioiden ääriaspekteihinkin juuri hänen kanssaan pureutumaan. Ei kaikkien kanssa voisi vaikka juttelut sinänsä olisivat sydämeen käypiä; erilaisuus ja sen hyväksyminen, että niin on hyvä, on lannoitetta ajatuksille ja elämässä oppimisille. Itsen asioista puhumista voisin kyllä hieman rajoittaa.
Ainakin yhdellä asialla elämässäni voin hieman kehuskella: Olen kyennyt ja edelleen kykenen solmimaan ystävyyksiä joilla on muukin kuin viihde- tai markkina-arvo. Tai juorut vain juoruamisen tähden.
Panin uuniin tulet sillä tupa täälläkin jäähtyy. Saunaan seuraavaksi ja iltaa viettämään. Huomenna jos saisi psyykattua itsensä siivoamaan pihaa kesän jäljiltä. Tramboliinikin pitäisi purkaa talviteloilleen. Puutarhan myllääminen aikomusten mukaisesti saapi kyllä jäädä talven alle niine hyvineen. Meinasin muuttaa järjestystä, eli pottumaan kohdalle, kuten Unimäessäkin, laittaa mansikat ja mansikoiden paikalle antaa vadelmapuskien levitä. Pottuja jos laittaisi vähemmän kuin muutamina kesinä aiemmin. Se omenapuun taimi pitäisi muistaa suojella pakkasilta ja rusakoilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti