Vesisadetta, rajua. Helvetin pimeää myös. Kuin olisi luodikon piipunrihloja myöten suiruutellut tänne ajellessa. Silmiä ja päätä särkee. Ja lonkkia. Oikeanpuoleiseen kivekseen on jomottanut välilevyn pullistuman rauhoittumisenkin jälkeen.
Klo on nyt 02.45 kun asetun Unimäen pikkuhuoneen sänkyyn viileiden peittojen alle. Luen suomalaisista fasisteista ehkä jonkun sivun.
Aamupvllä
Nukuin vain kuuteen. Raapaisin hellaan ja uuniin tulet, panin puuron hautumaan. Kahvit hörpättyäni läksin vesisateeseen, laitoin peräkärryn koukkuun ja ajoin Tervamäen hiekkamontulle ja lapioin sen laitoja myöten täyteen.
Sorakeikan jälkeen ruokailin ja aloin valmistella valua. Laseroin korot, asensin myllyn paikoilleen ja kokeilin generaattorin toiminnan. Antti soitti ennen yhdeksää, että ovat lähdössä Joensuusta. Käskin käydä rautakaupasta lattiakaivoon korokerenkaan.
Myöhään illalla
Antti+2 olivat paikalla vähän ennen ½lta pvää. Madalsin korokerenkaan korkoon sopivaksi ja alettiin valuhommt. Valmista oli parin-kolmen tunnin äherryksen jälkeen.
A+2 lähtivät ampumaradalle. Nyt illasta ne ovat käristäneet ulkona makkaraa, kylpeneet ja kaljoitelleet. Koetin vähän olla jututustelussa mukana joka on vaikeaa kun itse ei osallistu huuhtelujuomien nauttimiseen.
Maatepannessa kuuntelin Ylen Todellisista tarinoista Hannu Salamaa joka antoi nykymenosta täyslaidallisen, mutta kun eivät ne kuuntele, joiden pitäisi. Harvinaista sanankäyttöä tässä mölinöitten maailmassa.
1.10.2016 Lauantai
Kuulas, tuulinen aamu. Antti+2 menivät Kuikkalammin suolle metsälle. Krapula taisi miehulaisia vaivata, mutta minun pääni se on, johon koskee.
Kuuntelin ohjelmatoisinnan Kuusi kuvaa jossa albumiaan aukoi kirjailija Sirpa Kähkönen. Jäi mieleen "...jos yhteiskunnassa aletaan piikkilankoja vedellä, olen varmasti sen aidan väärällä puolella." Niin minäkin jo näiden näkymättömien aitojen suhteen tunnen olevani.
Pitäisi ruveta kasvihuoneen purkuun ja muuhun puutarhan syysmylläykseen, mutta tämä päänsärky lamaannuttaa. Kävin kylältä aspiriinia koska burana ei auta.
Kuolemateemaakin päänsäryn säveltämät ajatukseni sivuavat. Joku pv sitten haastattelivat naiskirjailijaa (Pirkko Saisio?) jonka kuuntelusta mieleen jäi: "...kuolemastahan me ei tiedetä mitään...". Ketkä ME? Kirjailija ei luultavasti ole patologeilta tai kuoleman kanssa työtään tekeviltä lääkäreiltä kysynyt kun tuohon asentoon ovat ajatukset jokaisen yksilön väistämättömästä päätepisteestä juuttuneet.
Kyllä ME tiedämme kuolemanprosessista aina solutasojen muutoksista viimeiseen henkäykseen saakka pääpiirteissään kaiken tarvittavan. Ja elottoman ruumiin matka krematorioon tai maanmonttuunkin on aivan selvä. Eikä sen kompostoitumisesta luonnon uudelleen kierrätykseen kovin paljoa mielikuvituksen lahjakkuutta tarvitse.
Mitään muuta konkreettista kuolemanjälkeistä ei ole.
Sielu on pelkkä myytti ja uudelleensyntymiset elossa olevien loppumattoman mielikuvituksen tuotetta. Ja pelon.
Ihmispolo luulee, että synnyttyään, ja elettyään pienen hetkensä ilmaa pilaamassa, se kuvittelee elämänsä ja olemisensa niin merkitykselliseksi, että sitä kauhistuttaa ajatus, että tässäkö tämä kaikki tosiaan oli?
Lohduttomaksi maailmankuvaksi väittävät tätä meidän uskonnottomien ja jumalattomien näkemystä. Mutta mitä lohduttomuutta siinä on kun ymmärtää geeniensä jatkavan solujen rakenteluaan lapsissaan ja oman, kuolemanjälkeisen kudosmassansa hyödyntävän muuten niin monella tavalla elävän ihmisen kuluttamaa maanmartoa.
Kävin kysymässä tuossa tiellä hirvipassissa olevalta kirjavapukuiselta, kännykän lasilta koiransa kulkua metsässä seuraavalta mieheltä, että onko passipaikkasi varmasti lain määrittelemissä metreissä mökkiini nähden. Lähti se siitä kauemmaksi. En malttanut olla virnaisemasta vielä, että kummallisia nämä nykymetsämiehet kun eivät ne metsään osaa enää mennä vaan tielle ampumista harjoittavat. Siitä se taas maineeni vittuilevana mökkiläisenä kasvaa.
Kännykästäni meni näyttö pimeäksi kun pudotin sen lattialle. Hain Even kännykän lainaan, mutta nyt eivät yhteystiedot ole käytössäni. Näköjään numerot eivät olekaan sim-kortilla vaan puhelimessa. Kaatuuko maailmani nyt tähän?
Klo on 17. Antti+2 lähtivät neljän huitteilla, mutta soittivat kohta, että auto hyytyi kirkolta Hankamäkeen päin 10 km:n päähän. Soitin Soilalle, että käy hinaamassa sen kylälle. Aikoivat hälyttää jonkun hakemaan Joensuuhun. Tai Liperiin. Minä lähden kohta Napikselle humpalle. Päätä jomottaa yhä vähän, mutta pahin on kierimässä ohimolohkojen mäkiä pois päin.
2.10.2016 Sunnuntai
Heräsin kuulaseen lokakuun aamuun ½8. Radion Kirjakerhossa haastateltavana Kati Hiekkapelto. Hän on kirjoittanut pakolaisaiheisen kirjan Tumma. Romanikerjäläisistä puhuttaessa Kati sanoo kerjäläisarvostelijoille suunnaten, että tervemenoa siihen yhteiskuntaan, josta ne onnettomat henkensä pitimiksi joutuvat polvikerjäläisiksi lähtemään.
Napiksen humpallukset olivat kohtalaisen mukavat. Päänsärky loppui ensimmäisten hikien alkaessa kostuttaa paitaa. N oli Oulusta. Oli lopettanut elokuussa työt Muoniossa, mutta aikoi mennä talvikaudeksikin kunhan lepäilee vielä. Eräs Anu, joka on isokokoinen, mutta aika kevytkenkäinen vietävä, haki ja huokasi lopuksi, että sinun kanssa se on mukava pujotella. Vesítauolla minua tuli jututtamaan mies, jota olen silloin tällöin nähnyt siellä täällä. Hän muisti minut Kittilän ajoiltani, että olemme siellä jutelleet ainakin Levihotellilla. Sanoi olleensa Veholla automyyjänä pitkän uran ja nyt eläköidyttyään muuttaneensa Kärsämäen mökilleen pysyvästi; "...taakse jäivät vaimo, aikuiset lapset, omakotitalot sun muut", se tuumasi.
Muuten ihan tavallista ryyhällystä pelistä toiseen. Yksi blondiksi itsensä värjännyt, seksikkäästi pukeutunut nainen haki pari kertaa. Kertoi, että häneltä on leikattu äskettäin välilevyn pullistuma ja nyt sen jälkiseurauksena on varpaiden ja kantapään tunnottomuutta ja nilkka kipeytyy. Muutamien loppupelien ajaksi juutuin kahviossa juttelemaan tuntemattoman puolankalaisrouvan kanssa.
Jalkojen suonenveto alkoi 30 km ennen Unimäkeä, mutta sinnittelin pysähtymättä pihaan saakka. Piti kävellä kuuraisessa ruohikossa avojaloin tovi, että helpotti. Tähdet näkyivät laskemattomassa lukumääräisyydessään taivaan kattavana mattona silmänkantamattomiin. Oli hetken aikaa rajattoman mitätön, mutta hyvä olo siinä pihamaan pimeydessä. Se olkoon tämän viikonlopun onnenhetkeni.
Illalla Knissa
H kävi metsästysreissultaan poismennessä kun olin lappamassa polttopuita kärryyn ja lähtemässä pois U.mäestä.
Aamupäivästä ruuvailin kesäkasvihuoneen osiksi ja panin klasinpokat talteen. Seuraavaksi kesäksi teen ehkä kehittyneemmän kasvihuoneversion jota ei talven alta tarvitse heti purkaa. Mutta näkkyypähän sitten.
Olin täällä Knissa kuuden jälkeen. Tullessa kuuntelin ykköseltä jälleen uusintojen uusintana Sirpa Kähkösen Kuusi kuvaa. Kähkösellä on niin miellyttävä aksentti puheessaan, että häntä kuuntelee vaikka samasta aiheesta mieluummin kuin ainaisia Radio Suomen musiikkimiehiä tai -naisia. Kaikki muut läpänheittokanavat, kuten Nova ja paikalliset mainosmölyäjät ovat kauhistus. Voisi olla melkoista kidutusta jos panisivat eristyselliin ja radiokanavilta niitä kuulumaan.
Sirpalta jäi nyt mieleeni "...niin käy kun ihmiset joutuvat hallitsemattoman kotoaan poislähdön kouriin pakolaisiksi...". Siis nurinpäin ajateltuna kuin hallitsemattomasta maahanmuutosta lorsaajaprovokaattoreiden minkäänlaiseen ajatteluun tai pieneenkään pohdintaan perustuvien kauhukuvien levittäminen.
Omiksi väittämiesi polkujen kulkija:
Sitä olet, millä aivoja elämäsi aikana ruokit.
Kaikki, mitä aivojesi ruuaksi on tarjolla, on jonkun muun reseptiin laadittuja, samoin kuin ne polut, jotka luulet itse itsellesi raivanneesi ovat jo miljoonien muiden tallaamat.
Ole siis varovainen aivojesi ruokavalion suhteen ja etsiessäsi karttaa, joka kaikille poluille on piirretty.
Kulkuväyliin syntyneitä monttuja voit paikkailla, mutta elonteiden mutkat ovat pysyviä; kaikkien ne on kuljettava tavalla tai toisella, kyydillä millä tahansa. Pitkien piinojen tai lyhykäisyydessään surullisten hetkien kautta.
Ajattelunkyvyttömät voivat luulla tietään kehdosta hautaan kulkevaksi, viivasuoraksi pikatieksi, mutta näinkin elämän kuuluu toisinaan mennä; kaikista ei ole vastamäkiä vastaanottamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti