Merkintöjä

30.8.2016 Tiistai

Unimäessä. Aurinkoinen jo aamusta. Paikalla kolme kärpästä ja minä. Ehkä joku hiirikin kolossaan sekä Anun ja Marin satavuotiaat aaveet uuninpankolla.

Pakkanen oli käynyt poissaoloyönäni, eli toissayönä, kiipeilemässä kasvimaalla, tavoittanut herkimmät kurpitsoiden lehdet ja nutistanut ne mustiksi lätyiksi vahvojen varsien kärkiin. Muihin kasveihin sen hampaat eivät vielä olleet pystyneet. Eivätkä kasvihuoneen tomaatteihin joista kypsempiä kävin aamupalakseni hakemassa. Täytyy ruveta kurpitsoiden säilöntään.

Illalla

Aamupäivästä kävin kaupasta etikat ja aromit, panin hellaan tulet ja koko päivän pooruutin ringit punaisina säilöntähommiani. Pienimmästä kurpitsasta tuli n. 4 litraa pikkelsiä ja kuullotettuja kurpitsoita. Kuullotettuihin halusin pihlajanmarjoja, mutta olivatpa ne hakusessa. Vaikka pihlajat ovat muualla marjoneet aivan valtavasti ei Unimäen pihapiirin läheisissä puissa punahilkkaisia terttuja kiikkunut. Illan jo hämärtyessä kompuroin kauheasti kiroillen kauemmas niitä hankkimaan. Selkäruodon välilevyn pullistuma estää jalannoston joten kompastelin "talous"metsien kohoumissa alati nenälleni; ja kipu oli jokaisella kaatumisella sietämätön. Ja vitutus.

Toin Knista sementtiä saunanlattian valua varten 10 skk. Ne kävi vävy nostelemsaa saunalle suojaan. Kakkosnelosia ja lautaakin toin, ja rautakangen.

Z oli soittanut kotiin: Arska pudonnut Serbiassa 7 metriä korkeilta tikkailta maahan. Luita poikki ja sisäkalut ties missä kunnossa. Olivat makuuttaneet vähän aikaa belgradilaisessa sairaalassa ja sitten lennättäneet Sveitsistä tilatulla helikopterilla leikkauspöydälle Helsinkiin. Verta ja sappea oksentelee nyt, mutta kai hän elolle selviää. Z on tullut myös jo Hkiin.

Puhelu Tuntemattomasta.

31.8.2016 Keskiviikko

Unessa TM, lumihanki ja isä-tytär konflikti.

Selkäruodon pyllistymä estää edelleen ongelmattoman ylösnousun aamuisin, ja kaiken raskaamman työn. Seisaallaan puuhastelu säilöntäaskareissakin ottaa voimille eikä istumaan kykene lainkaan.

Jouko N:n kanssa lyhyt puhelinkeskustelu Arskan tilanteesta.

Kuuntelin Maisteri Lingrenin musiikkiesitelmän viulisti ja säveltäjä Fritz Kreislerista. Mielenkiintoisesti luotu esitelmä, lisäksi Lingreniä on mukava kuunnella.

Kävin Juhanilassa kysymässä entiseen mummolaani omenaluvan. Satutin käyntini aamun navetanjälkeiseen huokaisuhetkeen. Join siellä kahvit. Sain Annulta lasipurkkeja laatikollisen. Kävin keräämässä jo alimmilta oksilta puoli säkillistä makeimpia omenia, mutta ylemmäs ei ole asiaa.

Kun olin omenankeruussa, muistelin lapsuuden miljöisiin kuulunutta, tavallista pihapiirä, mutta joka on vuosikymmenien aikana kaikella tavalla muuttunut, rakennukset tuhoutuneet (paitsi itse talo joka köhöttää lahonneennakin vielä pitkään ehyen huopakattonsa alla), riukuaidat, aitojen veräjät ja portit ja aitat kaatuneet. Navetastakaan ei ole jäljellä kuin rautaiset reenjalaspohjat jonka ympäriltä niin  talli kuin puiset reenosatkin ovat hävinneet jäljettömiin. Tuli vastustamaton halu soittaa Heimosedälle jonka nuorukaisvuosien koti mummola on ollut. Sittenpä sitä juttua jälleen riitti kun kerroin, mistä soitan. Pari minulle uuttakin tarinaa Heimo kertoi. Kun sanoin, että vielä on isonkiven vieressä pihlaja pystyssä jonka juurella otetussa valokuvassa ovat Heimon tyttäret Minna ja Maare 60-70-lukujen taitteessa, niin sain tietää myös sen, että niillä samaisilla kivillä  ja sen jatkeena olevalla kalliolla on 1800-luvun suurten nälkävuosien satoakin ollut rivissä odottamassa hevoskyyytiä hautausmaalle: koko silloinen asujaimisto, eli 7-henkinen lapsiperhe on kuollut nälkään ja heidät on aseteltu pihamaan kovalle alustalle riviin kuin halot. Kaivonkannen teonkin Heimo muisti ja puhellessamme kävelin kaivolle jonka päältä tyrkin ajantuomat rojut pois ja sain sanoa, että vielä on sepäntakoma kärrynpyörävanne edelleen betonisen sisuksensa säilyttäneenä kaivonraamina. Vain puinen luukku puuttuu.

Puhelun jälkeen ajattelin, että minun pitää tehdä mummolan kaivoon se puuttuva luukku. Eikä haittaa, vaikka teen sen kyllästetystä lankusta sillä tuskin sitä kaivoa ihan heti elintarvikekäyttöön otetaan.

Tuli henkisesti levoton olo, sillä lähihistoriallisia kuvia alkoi mielessä pyöriä.

Illalla

Pidin taukoa säilönnässä. Kaivoin polvillani ryyhöttäen istuttamatta jäänelle Pirjalle montun, tein puukehän, seuloin mullan ja lannoitin kompostilla. Istutin taimen ja kastelin kunnolla vaikka taivaskin sadetta lupailee, välillä vähän tiputtelikin. Siirsin samaan riviin ja samanlaisen montun kaivettuani myös aiemmin jo kertaalleen kasvimaan laidalle siirretyn orlovin. Aion vielä joku pv sinnitellä myös sen onnettomimman tupsukan jota jänikset ja ties mitkä jyrlsijät ovat vuosien saatossa järlsineet. Sen uudet alut ovat kurituksesta huolimatta lupaavan terhakat, että jospa siitä jälkipolvet eli juopot vävyt ja miniät krapulaansa joskus omenaa vapiseviin kouriinsa oksista irti kiertävät.

Kömmin iltapäivällä Unilammin maastossa etsimässä puolukoita, mutta eipä niitä ollut sillä suunnalla. Pohjoislampien yläpuolinen vanha metsä oli sielläkin pantu äskettäin nurin ja käännyin pahaaoloa tuntien jäljilleni.

Unilampi on kitistynyt entisestään. Muutama vuosikymmen vielä ja siitä ei ole jäljellä kuin tuntemattomalle kulkijalle vaarallinen suonsilmäke. Lapsuudessani sentäs joskus sorsakin pärähti heinikosta lentoon kun metsällä isän kanssa ohi menevää rajapolkua kuljettiin. Taisin itsekin yhden pataan paksauttaa sitten myöhemmin. Ja metsoja oli melkein aina lammen alapuolisessa suurkuusikossa jota ei enää ole. Muistin eräänkin kerran, kun isä istahti tutulle kannolle pyiden rypypaikkatöyräälle ja pani piipuksi, köhi ja kertoi jotain loukkujuttua kun huuhkaja lensi läheisen lahopökkelön latvaan ja samaan aikaan aloitti Hakki lintuhaukun jossain kauempana. Katseltiin vähän aikaa hipihiljaa ollen keltapunaisina silmiään hehkuttavaa huuhkajaa ja sitten liu´uimme kuin sanattomasta käskystä kuusikkoon koiran haukkua kohti. Taisi sieltä koppelo sillä kertaa äidin pataan vietäväksi tulla.

Ne ovat hyvien hetkien muistoja, mutta samalla myös lohduttomia kun rinnalla vertaa sitä, millaisen hinnan luonto ahneen ihmislajin toimista on äärettömän lyhyellä varoitusajalla joutunut maksamaan. Ja kun tietää senkin, mitä tekevät nykyiset "metsästäjät" törkeimmillään: Ampuvat teeriä, metsoja, jäniksiä ja sullovat ne suohon kun eivät tarvitse ruuakseen kotiin niitä metsästä kantaa. Osaisivatko edes ruokaa niistä tehdä. Kun tällaisesta saalistusgenrestä viimeksi kuulin, oli pahoinvoinnin aalto lävitse käyvä.

Lannoitin kanankakkaliuoksella kaivon suunnalla olevat, vanhemmat omppupuiden juuret ja oksin tuomet. Selkään särkee kun aloilleen asettuu, mutta pikkuhiljaa liikuskellessa olo on siedettävä.

Ruuaksi paistoin pottuja, sipuleita, porkkanoita ja kanaa. Aamulla tietenkin kaurapuuroa. Höysteeksi omaa pikkelsiä.

Yksinkertaista elämää tämä.

Nyt kun klo on 20.45 ja ulkona alkaa olla jo liki pimeää, saapui suru kaivelemaan mieltä.

Luultavasti elämästäni suurin osa liittyy johonkin synkeään sillä suru on aina voimakkaampi tunne kuin ilo. Radiossa soi juuri gregoriaanista joka syvensi tunnetta itsestä olemattomana hiukkasena biosfäärin iäti soivilla ääniaalloilla. Sekin lisää olemisen sietämätöntä keveyttä, että jostain kumman syystä olen vielä elossa vaikka niin useita kuolemalle otollista hetkeä on tullut koetuksi.

1.9.2016 Torstai

Klo on 01. Heräsin kipuihin ja ylevästi eroottiseen unennäköön; upealla naisella oli tosi upea kokomekko jota yritin laskostella ylös hoikille vyötäisille koskaan perille pääsemättä.

Yö on pimeä, tähdet sumupatjojen takaa hieman vain häämöttävät. Lämmintä. Lepakot melkein ihoon kiinni lensivät.

Varhain aamulla

Pilvessä, lämmintä; tuuli melkein etelässä. Kivut jatkuvat kohtalaisen kovina. Sängystä nousu vaikeinta, ja pukeminen. Sukkia en yritäkään.

Herätessä huulilla kysymyksiä: Kenen käsialaa ovat unien käsikirjoitukset? Miksi kaikille unieni henkilöille ei ole nimiä annettu? Olisin halunnut tietää senkin, kuka oli se paukarlahtelainen hennonkevyt leskinainen, joka unieni tanssilattialla tuli hakemaan tangolle, mutta alkoi vain suudella eikä antanut ottaa ensimmäistäkään tanssiaskelta vaikka taustalla soi niin komeasti tango meren yllä.

Näkemäni unet kertovat itselleni sen, minkä kaipuu on valtaisa ja kuinka se puoli on kylmästi kerta toisensa jälkeen sisimmästään tukahdutettava.

Illalla

Koko päivä puuhasteluja hellan ääressä. Paitsi että siirsin sen onnettoman Orvlovinkin samaan, suoraan jataan muiden omppupuidenalkujen kanssa. En minä oikeasti tiedä, onko se Orlov, mutta se on niin tsehovilainen nimi, että saapi olla se kuten se toinenkin mamupuu. Mikä muka "Pirja" sen rinnalla on?

Kurpitsapenkin kupeesta siirsin siemenestä saakka kasvattamaani mummolanomppupuun tainta. Se on nyt n. 5 senttiä korkea. Toinen niistä on Knissa porkkanpenkin päässä ja kasvanut jo 15. senttiseksi. 40 siementä pari vuotta sitten panin purkkeihin  karaistumaan, mutta vain nämä kaksi suostuivat alkua pitemmälle vihertämään. Saattaa olla, että täällä oleva kuolee sekin; kovin on ruppanaksi ja lovilehtiseksi sen pieni muoto murjoutunut. Tai sitten se on tosiaan karaistunut ja pian hyppää kasvuun huimaan ja antaa sata seuraavaa vuotta vitamiinejaan keripukkia sairastaville metsäläisille.

Voi kun saisin nukutuksi! Koskee aivan järkyttävän kovaa kun aloilleni herkiän. Ja kikkelikin jatkuvasti pystyssä. On se tietty pinne selän hermoradoissa joka estää normaalin verenliikehdinnän alaruumissa; pakkaa verta lahkeenvarteenkin, mutta ei päästä takaiskuventtiiliä laukeamaan. Siinäpä luonnonmukainen viagra! Mutta ei tämä mikään nautintoon johtava seisokki ole.

2.5.2016 Perjantai

Illalla myöhään kun olen lyhdyn valossa hujjaustellut ja olo olisi raukea, nukuttava, mutta kun kivut eivät hellitä asettuipa mille kantillensa tahansa.

Kaksi kurpitsaa ja omenia hillosin tänään. Laitoin muutamaan myös raparperiä ja se antoi erikoismakua kanelilla, aniksella ja kardemummalla maustettuihin hilloeriin. Purkit alkavat olla vähissä. Mehuakin tekisi mieli keitellä, mutta tarvitsisin marjoja lisäksi. Ehkä Soila käy huomenna puolukoita sankollisen.

Keräsin punasipulit talteen. Ryväkset mätänivät tänä kesänä aloilleen, mutta en minä niiden kitkeryydestä oikein tykkääkään. Miksikähän erehdyin yleensäkään niitä istuttamaan? Ruohosipulit ja raparperit ovat antaneet jo kolme kertaa katkoa vartensa tänä kesänä ja aina ovat ehättäneet uutta luoda.

Puukiipijä huussineduskuusissa, leppälintuja ja mustarastaat. Leppälinnulla on pesintä onnistunut, niitä puikkelehtii useita puukasojen päällä ja pensaissa. Sitten on yksi hyvin pikkuinen lintu jonka tunnistin peukaloiseksi sen melkein selän päällä pystyssä tököttävästä pyrstöstä. Niitäkin on ehkä useita, mutta on niin vikkeläliikkeinen, etten ole varma, onko kyseessä koko ajan sama.

Käärmeitä ei ole enää näkynyt.

Mummille, siis anopille soitin. Hänen kanssaan on mukava jutella näistä "maatöistä". Kyselin säilöntäpurkkeja; niitä löytyy.

Uzbekistanin piämies, tyranni Karimov kämpsähti. Hänen johdollaan Uzbekistan Neuvostoliitosta irtaannuttuaan huljahti ojasta allikkoon, ja tuskinpa maan asiat paranevat hänen kuoltuaankaan. Kiivas valtataistelu on jo käynnissä; monta murhaa, väkivaltaa, pidätyksiä ja kidutuksia on jo hautajaisten kulisseissa tapahtuva.

Hain lisää omenia. Pitää huomenna Soilan porukan kanssa käydä loput, jospa joku saisi ylempääkin olevat otettua; ravistelemalla kerääminen ei onnistu, sillä puiden juurilla on mullikkalaumojen jäljiltä sotkuista. Pressun jos levittäisi, mutta sitten olisi se ä´ässä.

Luen Gorkin puistoa. Siinä on pieleen menneitä lauseita ja outoja asiakömmähdyksiä. Kömpelöä kieltä vaikka on nokkeluutta yritettykin. Trillerin idea ja henkilöt nerokkaita, mutta toteutus ontuu. Kääntäjäkirjailijan lie vika? (Arto Häilä)

Kultakuumeen konvehtirasiasta satuin kuulemaan Matti Salmisen haastattelun. Mies on tehtaillut jälleen kirjan jossa ruotii lähihistoriamme "toisinajattelijoita". Jotenkin alkaa tämäkin kirjailija tuntua rajalamaiselta (Panu) tilaustyöntekijältä jonka ainoa pysyvä juonne on onttous joka taas johtuu aidosta intohimon puutteesta asiaa kohtaan. Mutta kaipa se vain yksi aikamme ilmentymä; onttoahan elämä nykyään on. Varsinkin kirjallinen elämä. Ei miljoonia myyvän norjalaisen Knausgårdin tuotankokaan aikaa tule kestämään. Juuri nyt Suomessa ei ole yhtä ainutta sydämellä aiheeseensa paneutunutta kirjailijaa koska kaikille on luotu paine tuottaa vain värein (mieluummin verenpunaisella) koristeltua tekstiä. Halpamarkkinat ovat vallanneet myös median jättiläiset (Suomessa HS) ja vain vaivoin mainosvälkkeen keskeltä perusteita kaivelevia uutisia löytää.

Ehkä maailmasta on kaikki oleellinen kerrottu tai ollaan läpeensä kyllästytty toistoon jota geenimme panevat meidät suorittamaan.

3.9.2016 Lauantai

Aurinko nousee usvan seasta, plusmiinusnolla. Klo on ½6.

Kuuntelen Radio Puhetta.  Markku Envald ja Matti Myllykoski ovat äänessä toimittajan lisäksi.

Viimeisessä unessani etsin päivystävää apteekkia. Lastaussillalla tupakoivalta punatukkaiselta naiselta kysyin ja se lähti viemään minua rakennuksen toiseen päähän ja siellä olevasta rautaovesta sisälle. Huone oli pieni kuutio kuten myös sen kalusteet kuutiomaisia betonimöhkäleitä. Yhdellä möhkäleellä istui pieni naismöhkäle valkoisessa takissaan. Se otti setelin kädestäni ja antoi takaisin isokokoisen apteekin kuitin. Asperiinia en unenkäteeni saanut, mutta olin välinpitämätön sen seikan suhteen. Oppaani istahti baarijakkaramöhkäleelle juttelemaan tiskinmöhkäleeseen nojaavan miesmöhkäleen kanssa. Miesmöhkäle otti kädessäni liehuvan kuitin ja rutisteli sen vihaisesti palloksi jonka heitti nurkassa olevaa roskakorimöhkälettä kohti. Ilmassa paperitollo muuttui paperimöhkäleeksi ja sitten kovaksi tykinkuulaksi joka puhkaisi nurkkaan reiän. Reiän pölyinen imu tempaisi möhkäleihmiset möhkälehuonekaluineen ja punatukkaisine naisineen taivaalle. Heräsin saatananmoiseen selkäkipuun eikä asperiinista tietoakaan.

Muistinpas: Setä Heimo 82 v.

Konkoilin vaivalloisesti lattian kautta kontilleni. Juon nyt kahvia. Närepilkkeinen tuli piksaa ja paksaa tomerasti hellassa ja omenanpilkkeet hautuvat hellan ringillä höyrystimessä.

Iltapvllä

Kävin heti yhdeksältä kylällä kaupassa ja koska apteekki oli auki, hain sähköisessä järjestelmässä olevalta reseptiltä kuussatasia buranoita purkillisen. Nakkasin heti 2 huuleen sillä jatkuva särky alkoi ottaa kupoliin. Soilan porukan kanssa käytiin mummolan omenoita monta kassillista. Ja Akulasta hain kahden puun omenat kun sekä Topi että Pena lupasivat kun niitä nähtiin. Tuleekohan kaikki hillottua tai muuten syötyä? Mummolan omppupuihin kiipesin myös minä ja siellä tuli venytystä sen verran, että kivut ikään kuin lievenivät.

Monet purkilliset tuli jälleen hillottua, ja mehuakin muutamat litrat: puolukkaa, raparperia ja omenoita. Kurpitsapikkelsiä keittelin viiden litran kattilalla erikseen.

4.9.2016 Sunnuntai

Klo 03.15. Keskusteluissa minulle sanottiin, että taitaa se Unimäki olla sulle kuin aboriginaaleille heidän Urulunsa ja että mökkini paikan nimikin juontuisi samoista mytologioista eli heidän uniajan käsitteensä (mistäpä sen tietäisikään, vaikka johtuisikin?); tämän näin muistinvaraisesti nyt tähän merkkaan ennen kuin yritän unten maille.

Heräsin ½6. Panin heti hellaan tulet ja kattilat tulelle. Keittelin koko päivän. Illasta kävin Anttilankankailta vajaan sankollisen puolukoita. Olisi se tullut täyteenkin, mutta Tapsa soitti Kittilästä ja meni jutellessa niin, että alkoi jo hämärtää. Ja kun  tulin metsästä pois, oli kiukaan alle laittamani tuli jo hiipunut ja piti lämmittää uudestaan. Mutta ei se haittaa.

Soitin päivällä kotiin ja utelin, että pärjätäänkö siellä ilman iskää vielä jos jäisin yhdeksi päiväksi, että saan mansikoiden rönsytaimet penkkeihin. G sanoi vähän ikävöivänsä, isommat pojat eivät olleet mieltä mitään. Puutarhurilla ei kaipuuta esiinny.

Väsyttää. Alan nukkumaan kun klo lähentelee ½23.

5.9.2016 Maanantai

Ja jälleen ylös ½6. Edelleen vaikeaa ylösnousu, mutta kun aikansa liikehtii ja askartelee niin siitä ne nivelet vain notkistuvat. Otin 2 buranaa aamusta tyhjään vatsaan, että ehkä ne auttoivat alkuun. Mitään muuta vaikutusta niillä ei ole, paitsi että välillä lykkää kummantuntuisesti väsymyksen hikeä otsalle.

Nipsin hyvään juureen päässeitä mansikkapehkojen ensijuuria sankkoon 35 kpletta ja istutin ne juurtumaan uuteen penkkiin. Levitän muovin vasta keväällä ja puhkon taimille reiät päältäpäin. Uutta mansikkaa olisi nyt siis 150 kpletta ja kuritettuja vanhempia toiset mokomat. Ihan vanhimmat saavat viimeisen käsittelynsä kunhan niiden puoleen kerkeän  kääntyä. Puolethan jo myrysin nurin kun istutin orlovit ja pirjat.

Olen lähdössä. Pesin tuvan sotkut, astiat ja altaat. Kasvihuonepöngästä leikkelin ainakin kymmenen kiloa puoliksi kypsiä tomaatteja varrenpätkineen ja asettelin ne pöydälle siten, että varren jokin osa jäi vesiastiaan. Hassun näköisiä tomaatirukoja niistä tuli, mutta kyllä ne tällä konstilla melkein kaikki tuvan lämmössä kypsyvät. Nyt kasvipönkä on autio ja tyhjä yhtä paprikantainta, kukan alkua ja pientä lovilehtistä Orlovia lukuunottamatta. Tomaatinvarret, joita tuli kaksi kärryllistä vesuroin pölkynnenässä kompostiin . Niistä erittyvä elämännesteen tuoksu on lujan huumaava, mutta tulee niistä myös muhevaa multaa seuraavaa suvea ajatellen. Pitäisi tehdä vielä yksi maanvarainen kompostiallas jonne pääsisivät madot möyhentämään kasvisruotoja. Varsinkin kunhan lanttuja ja porkkanoita tulen naateistaan irrottelemaan, se tarvittaisiin. Helppohan tuo hirrenpätkistä on moottorisahailla, mutta ei nyt näiden  selkäkipujen päällä ollessa.

En päässyt vielä lähtemään: Harvinaiset vieraat Teotori ja Maikki pökkäsivät tojotansa pihaan. Panin kahvipannun tulelle ja kuulumisia vaihdellessa meni tunti jos ei kaksikin. Teotori on 1. vaimoni veli, eli entinen lankomies siis. Hyvä kun kävivät. Vähän helpotti, etteivät kaikki sen suunnan ihmiset minuun ikivihoissaan ole. Ja olihan T:n ja minunkin kaveruus jonkin mittainen pätkä ihmiselämää sekin.