sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Tammikuu päivänpuristeina

1.1.2016 Perjantai

Lupaus voi olla kirjan nimi, tai elokuvan, maalauksenkin. Mummolle Lupaus oli lehmä.

2.1.2016 Lauantai

Kyse on vain "puristin" puristeista. Kvartaalisuunnitelmat ovat muiden heiniä.

3.1.2016 Sunnuntai

Arjestani olen monistanut kaiken tarpeellisen. Onko sekään osoittautunut tarpeelliseksi?

4.1.2016 Maanantai

Huomisen tuntemattomuus osoittautui todemmaksi kuin eilisen tunnettu.

5.1.2016 Tiistai

Unessa neroja parkumassa innovaatioidensa äärellä; maapallon raaka-aineet finito.

6.1.2016 Keskiviikko

Suudelkaa vainajaa, hän ei eläessään synnissä rypenyt.

7.1.2016 Torstai

Tieto päivämäärästä osoittautui liiaksi tiedoksi.

8.1.2016 Perjantai

Maailmanpolitiikan arkipäivää: Kremlin kokokullatut pariovet paljastavat tyrannin pienuuden.

9.1.2016 Lauantai

Maailmanpolitiikan arkinen kysymys: Murhataanko 56 asukkaan saarivaltiossa Pitcairnillakin?

10.1.2016 Sunnuntai


"Libya on harvinainen maa: se on harvaan asuttu." Suomessa sama lumilisällä.

11.1.2016 Maanantai


"Taitat leipäsi nälkäisen kanssa, viet kurjat kulkijat asuntoosi ja kun näet alastoman, vaatetat hänet."

12.1.2016 Tiistai

"Kannibalismiin on monta syytä. Yksinkertaisin selitys on nälkä."

13.1.2016 Keskiviikko

2 kg jauhopusseissa 200 gr vajaus. Suomen vehnän kulutus 245 milj. kg/v. Voitto/häviö 24 milj. kg.

14.1.2016 Torstai

Hiljaisen veljeskunnan Ruotsi. Hiljaisten miesten Suomi.

15.1.2016 Perjantai

Puoli kuu, kuoli puu.

16.1.2016 Lauantai

"; neandertalilaiset eivät heidän mielestään olleet kovinkaan luovia ajattelijoita."

17.1.2016 Sunnuntai

"Oletamme luonnollisesti kuninkaan hovin pormestarin asuntoa loisteliaammaksi."

2 kommenttia:

  1. valto

    melkein selkäpiitä hyytää - niin hätkähdyttävän tehokkaita ja voimakkaita rivejä nämä ovat. en tiedä miksi, mutta minulle tulee näistä mieleen hyvä faabeli.

    faabeleissahan on aina joku 'kiittämättömyys on maailman palkka' -tyyppinen loppuhuipennus. niissä ei tunneta sääliä eivätkä ne ole sentimentaalisia. juonen käänteet voivat olla raakoja: kettu syö lapsenpiikana ollessaan karhun lapset, karhu narrataan syömään omat suolensa.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri

      Karhusta tuli mieleeni Aristotelen kantapäässä kuulemani tarina siitä, mistä tulee "Karhunpalvelus"-ilmaisu. Siinä oli semmoinen "raaka käänne".

      Pakkasen hyytämiä aivosolujen töitä, ei muuta.

      Poista