Heinäkuu 2015, 3 viikko

14 pv tiistai

Päänsäryssä aamupv. Se oli niskasta johtuvaa. Isoja en puuhaillut sittemminkään. Pahalla päällä olen.

Kun olin astumassa aamupvstä ulos kotiovestani, tunki kynnyksellä syliini kaksi paksua, hengellistä säteilyä erittävää akkaa hengellisine painotuotteineen. Käskin ne kovasanaisesti tiehensä. Toinen yritti soperrelle, että "mi... mi..mi.. mitä tä tä tä mieltä o..o..olet raa...raam...", osoitin kylmästi kadun suuntaan ja sanoin, että iliman propagandaa kulkevat saavat meiltä vaikka yösijan jos tarvis on, mutta justiinsa lihapatojen iärestä nousseilta puamettilaisilta piäsy kielletty.  Hyllykkee matkoihinu!

15 pv keskiviikko

Yrittää joku edelleen kiusata. Joku esiintyy kommenteissa tyttäreni nimellä, yrittää matkia S:n kirjoitustyyliäkin, mutta  raastaa ohitse "paperista" niin, että kynästä lyijy katkeilee; arkitasoinen lingvistiikantaju riittää väärennöksen tunnistamiseen. Poistin kommentit ja otin valvonnan käyttöön. Vetäytyvät varmaan harvalukuiset asiallisetkin kommentoijat, mutta eipä se taida aamu- ei iltaruskoihini vaikuttaa. Saatikka sateen olomuotoihin.

Rakentelin mantsikkapenkkien rastassuojia. Keitin omanmuan uusia pottuja ruuaksi. Ovat harvalukuisia juurta kohden, mutta kohtalaisen kookkaita jo, kirkasmaltoisia. Maailma silmissä mustenee kun niitä voinokareen kanssa lohnii kitaansa. Sipulit kasvavat kovasti vartta ja mantsikoissa paljon raakileita, mutta kypsiä ei vielä ainuttakaan. Lämpötila pysytellyt 10-18 asteen välillä tasaisesti, joku yö taisi laskea alle kymmenen. Pakkasen puolelle ei ole kuitenkaan koko kasvukautena mennyt.

16 pv torstai

Tänään melkein vastustamaton halu sammuttaa valot Kivaniemestä. Panna oma nettiraitti aivan pimeäksi ja häipyä. Montaakaan ihmistä se ei surettaisi, itseäni vähän päästä ei lainkaan. Uhmaa ja kunnianhimoahan minulla ei juuri enää ole, ja miksi uhmankaan takia täällä keikkua? Mihin kunnianhimo, saatikka uhma on oikeasti ajateltuna ketään yksin tai joukkoina, valtioina lopulta vienyt? Hautaan päädytään ja vain "risti kummun päälle meistä jää" niin kuin Tapio Rautavaara lauloi "minkä vuoksi täällä pallon päällä palloillaan"-rallissa. Olen kovin mitätön tekijä, ettei tällaisesta roskasta pyörrettä pehmeisiinkään paikkoihin jää kun se yht´äkkiä spurttaa tiehensä.

Kysymys ylejäänkin kuuluu, mitä maailmanmenossa sellaista on, johon kauaskantoisessa mielessä internet on enemmän myönteisessä kuin kielteisessä mielessä vaikuttanut? Tähän eivät ole kelvollisia vastamaan internetuskovaiset, mutta puolueetontakaan kertojaa tuskin mistään löytyy.

Kun saastumiseen havahduttiin, laulettiin "maailma hukkuu paskaan, eikä laulele enää rastaat". Nyt tiedämme todeksi sen, että maailma hukkuu paskaan, ilmastonmuutokseen, muoviin, ydinjätteisiin ja nettiin mutta kukaan ei vakuuttavaa laulua enää kykene tekemään sillä aihe on jo kasvanut lyriikanmitan ulottumattomiin.

17 pv perjantai

Olen lehteni selannut. Kreikkaa, Kreikkaa, Kreikkaa. Väliin mausteeksi Fennovoimaa ja sähköbusineseliitin suolaisia kyyneleitä, kun Hanhikiven voimalahanke takkuilee. Saattaa jopa käydä niin, että aie haudataan yhtä syvälle, kuin jo tähän mennessä maapallolle kertyneet ydinjätteet.

Luonnon infrastruktuurin särkemistä tämänkään epätoivoisen ihmishankkeen alasajo ennen aloittamista ei silti lopeta. Tisletarpeitahan "puut, kaikki heidän vihreytensä" enää ovat.

Polkupyöriä edelleen laitellut. Uudemman Tunturin remppa ei onnistu kun ei löydy varaosia. Vaihteensiirtäjä pitäisi kokonaan uusia koska käypiä rissoja ei ole enää olemassakaan kuin jonkun varaosamyllyn hyllyllä sattumalta. Samalla menisi pakat, ketjut ja kampimysteeri uusiksi. Kohtapian uuden hinta korjauksiin, niin olokoon koko paska kiinalainen  tunturi. Se just ja just kuljetti kovasti huollettuna ja korjattuna viime kesän Karjalareissun. Nyt Tunturi Tango-vanhus saa jälleen minua kuljetella pyöräteille ja tieheni tästä ahdistavasta arjesta.

18 pv lauantai

Tarumaaretin 15 v. pv. Panin tekstarilla onnittelut kun muuta yhteyttä ei ole. Tyttö ei yhteydenpidon tärkeyttä isään ymmärrä. Enkä nyt kovasti toivo, että haudallani tarvitsee käydä märsyämässäkään, mutta äidilleen olen perin tympeissäni kun ei ole kyennyt omalta osaltaan huolehtimaan lapsen isäsuhteen säilymisestä. Ja sopimisten ohitsekin. Lepsu nainen. Kai se jakaa lapsilleen samoja eväitä kuin mitä on itsekin kotoa saanut. Elatusavut täytyy kuitenkin hoitaa sentilleen ja päivälleen.

Kävin hakemassa Soilan porukan käymään. Veivät sitten mennessään Tojotanrottelon ja peräkärryssä rastassuojat Unimäkeen.

Puutarhurin kanssa Napikselle meno illalla. Pojat juuri ja juuri uskaltaa jättää sen ajaksi keskenään.

19 pv sunnuntai

Napikselta tullessa iso riita Puutarhurin kanssa. Minun naljailuistani, tai paremminkin luonnollisesta, savolaisesta puhetyylistäni se osittain syttyi. En aina jaksa olla kuten "pitäisi". Yritän pitää kiinni sananvapauden rippeistäni, omana itsenäni olemisesta. Masentaa "huojuva talomme". Puhumalla  kuitenkin, ja yhä edelleen yritin kun en kirveellä, en nyrkeillä osaa, mutta kyllä se tällä kohtaa maailmaa sekin kehuttu konsti on tainnut tiliseinään liiskautua. Sanat! Mitä perkelettä niillä tekee kun niillä ei lankkuja ei lautoja voi seiniin kiinni naulata. Tälläkin  aukeamalla niitä on tuhansittain, mutta mikään niiden avulla ei aloilleen asetu, saatana.

Olen koonnut kamppeita, tarkistellut tarkistelemasta päästyänikin, että kaikki tarpeellinen on, ja aamulla sitten... ...

Heinäkuu 2015, viikonloppumerkintöjä 1

11 pv lauantai

Unimäessä. Klo ½-yö.

Päivä Paltamossa. G:llä jalkapallopeli vastaan Suomussalmelaiset. Ajelin sitten illalla myöhällä tänne Unimäkeen. Pojat menivät Puutarhurin mukana sukujuhliin saunomaan ynnä muuta. Paulus on edelleen mummilassa ja vähän jo tuntuu haikealta. Toisaalta on hyvä, ettei poika isoja koti-ikäviä pode. Varsinkin kun muistaa omat lapsena koetut ikävänsä. Kerrankin kun olin isän mukana  kymmenien kilometrin päässä kotoa Hiirenjärven korpikoulun remottimatkalla, niin kesken työviikon piti mestarin pikkufiiuun tunkea mukaan kun työmiehet oikaisivat itsensä liikuntasalin tahi luokan lattialle. Siellä minua pelotti iso, karvainen timpuri, joka nauraa rähähteli vähemmän hyväntahtoisesti. Ja entä kun isä oli Tuusulassa armeijaväen asumuksia rakentamassa! Olivat ne kaksi viikkoa pitkiä hirmuista koti-ikäväänsä puristellessa kun kuorsausten jyly täytti vieriviereen nukkujia pakatun parakin. Seutulaakin kun isä oli rakentamassa olin ainakin kerran mukana, mutta siitä matkasta ei enemmälti muistikuvia jäänyt; isän viinanhöyryinen hengitys kun se viimein aamuyöstä tohisi kapealla laverilla vieressä. Sitten kun olin toisellakymmentä, en enää koti-ikävää potenut, mutta muut elämänpelot alkoivat täyttää lapsentajuntaani.

Kävin vielä ulkona. On jo aikatavalla hämärää, pilvessä. Hyvin viileää, alle kymmenen astetta. Linnut ihan hiljaa, vai enkö kuule enää niiden vaimeampia tirskuntoja? Nyrkinkokoisia jäneksenpoikia töytäilee ruohikosta aukeille paikoille ja äkkiä takaisin piiloon kun liikahdan. Juuttaat nakertelevat mantsikkapehkoista tuoreita varrennysiä ja samalla pudottelevat marjaterttujakin jotka syötäväksi eivät niille kelpaa.

12 pv sunnuntai

Kni ½-yö.

Olipas se yllätyksellinen päivä.

Aamusta harasin Unimäen kasvimaan ja pottupellon, laittelin mukanani olleista tarpeista kunnon lounaan ja kun olin ruokaillut, kävin pieksämässä uudet, esiin nousseet lupiinipehkot matalaksi.  Sitten kävin ottamassa valokuvan vähän aiemmin kuoriutuneesta kahdesta rastaanpoikasesta.  Kolmannessa munassa oli myös jo pieni murtuma.

Istuksin aitanrappusilla. Mietin, että rankakasa pitäisi moottorisahailla kappaleiksi, mutta ei ollut intoa aloittaa. Soitin Suonenjoen Eskolle. Sillä oli ollut aika kovia päänsärkykohtauksia ja sanoi ottaneensa aspiriinia kuten oli neuvottu. Kerroin verenohennus-lääkityskonstista: morttelissa muutamia asperiinitabletteja hienoksi ja joka aamu kostean sormenpään verran sitä suuhun. Asperiiniuutettahan on apteekissa erikseen aivohalvauspotilaita varten myytävänä, mutta niillä kiskurihinnoilla ei eläkeläisen kannata sitä ostaa. E sanoi pelkäävänsä, että jos toispuoleiseksi halavaa eikä enää kykene edes naruun solmua tekemään ja puunoksaan sitä nakkaamaan, niin vituttaa se sitten. E oli mantsikkakarnevaaleilla esiintymässä ollutta Remua käynyt jututtamassa se kun on ollut E:n veljen, Pekka-vainaan entisiä sellikavereita. Esko kyllä sanoi, että saisi sen mikrofoniin muminansa jo lopettaa Remukin kun ei sen muustakaan puheesta enää selvää saa.

Puhelun jälkeen päätin lähteä kotiin, mutta kiertää Varpaisjärvi-Lapinlahti-Iisalmi -reittiä. En ihan kerennyt lähteä, kun pihaan pörähti moottoripyörä. Pörähtelijä oli kans nimeltään Esko, entinen lanko. Sanoi sunnuntaiajelulla olevansa. Tarjosin marjapiirakkaa ja lasillisen maitoa kun en kahvia enää viitsinyt keitellä. Juteltiin niitä näitä. Yksinkertaisia asioita enimmäkseen. Onhan  sitä tunnettu mekin jo kauan, vuodesta 1973 saakka, että yhteisiäkin juttuja aina löytyy. Olihan se hieman outoa, kun sisko jätti Eskon. Taisi olla jo se "uusi" hänelläkin valmiiksi katsottu, että kovasti se Eskoa loukkasi vaikka aika urautunutta avioliitto jo olikin. Lapset olivat kuitenkin  aikuisia jo, että ei se sillä tavalla luultavasti kirpaissut. Vähän sivuttiin tätäkin elämänharmia, mutta E kyllä sanoi, että olisikohan Italian laivanrakennuskeikka ym. tulleet tehtyä jos avioliitto olisi jatkunut. Että "omaa elämää" hänkin  voi nyt elää; eläke, judoharrastus, "puukkopiiri", moottoripyörä ja kaikki! Naisia tietenkin saisi pörrätä enämpi ympärillä...

Kun E oli lähtenyt, oikaisin minäkin maantielle ja ajelin Hanten luokse Lapinlahdelle. H oli klapimetsässä, tytöt keskenään pihassa, mutta pian se sieltä tuli. Sitten aika livahtikin jutellessa iltaseitsemään.

Seuraavaksi ajoin Iisalmeen. Teki mieli kiertää Kyllikin sunnuntaihumpalle, mutta maltoin mieleni ja menin Yahyahin pizzeriaan. Se tietenkin murjaisi minulle pitsan kotiin viemisiksi ja kun tarjosin maksua, ei huolinut. Y sai jo aikoja vaimon Afganistanistanista (Intian kautta) luokseen ja uusin uutinen oli, että saavat lapsen nyt elokuussa. On sekin kaveri muuttunut, tasoittunut. Ei enää vilka silmä naisten perään, niin väitti ainakin. Kahdeksan vuotta ollaan tunnettu ja alussa hänellä oli kai jopa vaikeaa, kun naistarjokkaita riitti nätti poika kun  on, ja ystävällinen. Se mukava kostamukselainen  nainen olisi kyllä sopinut vaikka vaimoksi hänelle, mutta kai toisenlainen "valinta" oli jo Intiassa paossa elävän suvun kesken aiemmin laadittu. Väliäkös tuolla. Toivottavasti onnistuvat. Kovaa työtä pizzerian pitäminen tuloihin nähden on. Tuskin pikkupaikkakunnalla, jossa grillejä ja muita syöttölöitä on joka kulmalla, rikastumaan pääsee, mutta silti täytyy olla pitkiä päiviä odottamassa asiakkaita. Raskas jobi. Ihmeteltiin jälleen suomalaiskulttuurin sitä puolta, kun viereisessä Istuvassa Härässä kaljatuoppi maksaa saman verran kuin Y:n reilunkokoinen pitsa, mutta kaljan hintaa ei päiväänsä kuppilassa kuluttava joukko kritisoi, mutta pitsan hinnasta kyllä yritetään tinkiä jos joskus raskivat hiukopalaa hakea.

Viitostien rampilla oli sitten nuori pariskunta raskaine rinkkoineen liftaamassa ja kurvasin levennykselle ottamaan kyytiin. Mulla oli rojua penkit ja takaluukku pullollaan, mutta saatiin rinkat kuitenkin survottua mukaan ja nuoret istuimilleen. Olivat Sveitsistä tulleet lentäen Helsinkiin ja sen jälkeen liftailleet pikkuhiljaa pohjoista kohti. Mikkelin lähellä Oravaisten vesistöllä meloneetkin jokusen päivän. Melkoista tolokuttamistahan se kanssani on ulkomaalaisen selvitystä kulkemisistaan tehdä vaikka kuinka sujuvaa englantia puhuisivat. Mutta siinä ne vain matkan varrella matkalaisten suunnat ja suunnitelmat kerkesivät tulla selville. Kajaanissa aikoivat etsiä camping-alueen jossa telttailevat. Selvitin leirintäalueen olevan sen verran kaukana kaupungista, ettei sinne kannata enää yötä vasten lähteä hakeutumaan, joten pankeepa leiri pystyyn meidän pihanurmikolle. Lämmitettiin sauna, kylpivät, laitettiin sapuskaa pöytään, syötiin ja lopuksi laitettiin peti lastenhuoneeseen ja komennettiin nukkumaan. Ettei nyt mihinkään pihalle, vettäkin ripeksii.

Jälleen kerran saan ihmetellä, kuinka merkillistä se, että pienilläkin yhteisillä sanavarastoilla ihmiset toisten ihmisten kanssa juttuun tulee.

13 pv maanantai

Laittelin vahvat aamiaistarjoukset esille puuroineen, kananamunineen, leipineen, maitoineen, juustoineen, juomineen. Kun oli syöty hyvin, tarjouduin oppaaksi kaupungille ja pojat tietenkin lähtivät mukaan. Siinä sujahtikin aikaa useita tunteja. Ensiksi mukavaa kuljeskelua kaupungilla. Linnanrauniot tutkittiin, sen jälkeen humpsuteltiin hautausmaalle. Matkan varrella oli paljon selitettävää. Tervakanavalla tutkittiin museoitua tervavenettä, jääkäripatsasta ja vanhaa etappirakennusta. Metsäpolun varrella vertailtiin erilaisia puita ja että löytyykö samoja Sveitsistäkin. Siperian korkealle kurottuva kuusi Karolineburgin puistossa ihastutti. Vaahteroita löytyy Sveitsistä, mutta tuomia ei luultavasti aivan samanlaisena versioina kuin meillä. Hautausmaan vanhaa "Suomi"kuusta piti tovi ihailla, onhan se iältään monta sataa vuotta, 39 m korkea ja ympärysmitta melkein neljä metriä.

Hautausmaavertailussa ymmärsin, että Sveitsissä haudat on pakattu tiukasti vierekkäin ja uurnahautaus on yleistä. Siksi kai vieraita ihastutti suomalaisen hautausmaan hyvin hoidettu väljyys, sen jyhkeät muistopaadet nimiasuineen sekä uurnalehdossa erikoinen uurnamuurin rakenne. Kierrettiin vielä Ponttoonisillan ylitse entisen UPM:n tehtaan rantaan ja Kaupunginlammen puistoon jossa sotamuistomonumentin äärellä koetin selvittää Venäjä-Suomi maaottelua vuosilta 1939-45. Ne oli toki kirjoitettu myös opastauluun englanniksikin, ettei siinä paljoa lisäsönkötystä minulta tarvittu.

Lammenrannassa pariskuntaa ihmetytti kovasti tuomissa olevat tuomenkehrääjäkoiesiintymät jotka olivat peittäneet muutamat puut kokonaan harmaaseen seittiinsä. Hupia siitäkin tuli, kun neuvoin, kuinka koiranputkista tehdään muutamalla linkkarin vuolaisulla torvia. Kohta meillä kaikilla oli sellaiset. Piti sitten eräällekin äidille, joka lapsensa kanssa törähdyksiämme ihmetteli, vuolaista muutama soittopeli mukaan. Ja niin nekin lähtivät iloisesti torviinsa puhkuen omaan suuntaansa.

Sattui sitten niinkin, että Taidemuseossa oli avautunut Reidar Särestöniemi-näyttely ja tietenkin se piti käydä ihastelemassa ja laittamassa nimet kirjoihin. Torilla syötiin makeat mantsikat,  Intersportista haettiin matkalaisten keittimeen kaasusäiliö ja kaupasta jäätelöt ennen kuin vietiin rinkkalaiset asemalle Kuusamon bussiin.

Sinne mänivät, patikkaretkelle Kuusamosta Sallaan noin suurinpiirtein.

Jos ei itse pääse Sveitsiin niin tulkoon Sveitsi tänne. Tai ainakin tuulahdus sieltä. Näinhän mulle on tähän saakka ulkomaitten suhteen käynytkin.

Heinäkuu 2015, 2 viikko

6 pv maanantai

Väsyttää. 7 koneellista inkkarileirin jäljiltä pyykkiä. Onneksi sattui sateeton päivä, sopivan tuulinen ja lämmintäkin, lakanat kuivuivat naruilla nopeasti. Nyt ne kaikki on siististi tiukilla rullilla vanhassa Unimäen pyykkikorissa joka sekin käyttöesineenä tuo mieleen arkisia muistoja.

Pesin lainaperäkärrystäkin liat pois. Ei siinä ollut kuin kuivia puidenroskia, pölyjä ja vähän multaa vanerissa, ne lähtivät kun huljauttelin sangolla vettä ja harjasin. Kärryn omistajat ovat tulleet Sveitsin terveyslomaltaan ja hakevat keskiviikkona pois. Olisi se kyllä hyvä kärry kuomulla, isompikin kuin omani joka on nyt Unimäessä.

Katselen uutiskuvia Kreikasta. Onnettomalta näyttää tavallisen kaupunki-ihmisen arki kun sen ainoa toivo on pankkiautomaatti. Entä sitten kun sama julma totuus käy ylitse koko hyvinvoivan maailmanosan? "Pahoinvoiva" maailmanosa Aasiassa, Afrikassa ja Venäjällä sekä myös Amerikassa (jne.) on tottunut elämään aina samanlaisessa epävarmuudessa, ettei se ole nyt Kreikan huolista moksiskaan. Meistä ainaisista kitkuttelemalla toimeentulevista ei kannata enää edes puhetta yrittää yllä pitää.

7 pv tiistai

Kertakaikkisen taantunut olo. Otin kuitenkin ja rupesin viimeinkin huoltamaan Karjalanreissun jäljiltä olevaa vaihdepyörääni. Irrottelin takapyörän, aukaisin akselin ja rataspakan, puhdistin laakereita myöten kaiken, asettelin takaisin, laakerikupit survoin täyteen vaseliinia. Katkaisin myös ketjun ja liotin bensiinissä puhtaaksi. Se viime kesäinen pyöränhuoltaja jolle raksuvaa ja pomppivaa takavaihteistoa Tammisaaressa esittelin, sanoi kylläkin, että kaikki pitää uusiksi panna ja maksaa töineen 150 euroa. Nyt, kun itse aloin hommaan, näen tarpeelliseksi vaihtaa vain muoviset vaihteensiirtäjän rissat ja ehkä vaijerin. Rissojen hinta on kympin huitteilla. Tilasinkin ne jo.

Käpsehdin vähän puutarhassa. Mantsikat ja pottu kovasti kukassa täälläkin, mutta myöhässä silti. Voipi tietenkin kysyä, että mistä ne myöhästyvät? Paremman makuisia vain, kun kypsyminen on hidasta.

Tuomet valtoimenaan tuomenkehrääjäkoihahtuvaa. Ne ovat kalunneet jo melkoisen puhtaaksi kaiken vihreän. Lehtien sykerölle kääntyneet jämät harsojen sisässä ovat täynnä toukkia. Ne näyttäisivät kelpaavan ainoastaan pajulinnuille ja varpusille. Äsken huomasin myös, kuinka aikamoinen parvi punatulkkuja kävi kehruujennyntoukkien kimppuun. Myös kotiloetanat kiipeävät tuomenoksille, mutta syövätkö ne toukkia vai lehtiä, sitä en ole tutkinut. Tuomenkehrääjäinvaasio tapahtuu säännöllisin väliajoin, mutta tiheämmässä syklissä kuin kaskaiden, eli 3-4 vuoden välein.

Posti toi vain laskuja, jotka katkaisevat talouskamelin selän.

8 pv keskiviikko

Maailmanmenoa ei voi olla ajattelematta. Kaikella tavalla se oirehtii kuten teuraalle vietävä karja. Sisimmässään se tietää, mihin ollaan menossa ja herkimmät sen ihmisjäsenistä eivät kestä. Ne antautuvat aivopesuun, menevät ja räjäyttävät itsensä kovempisydämisten keskellä. Tai vyöttävät itsensä asein ja surmaavat silmittömästi kouluissa, busseissa, asemilla, metroissa, liikelaitoksissa, kirkoissa, gallerioissa. Sotaisimmat johtajat käyttävät tätä kaikkea hyväkseen. Saavat joukot yhäkin liikkeelle osoittamalla vakain käsien ojennuksin vihollisen olemassaolon.

Tunnen itseni sisällä syiden syytkin kun vaikkapa ajattelen lapsuuteni metsien viimeisten rippeiden hävitystä, murhaamista suorastaan ja kun sille kehitykselle ei ole enää kymmeniin vuosiin mitään mahtanut. Avuttomana itken Luikkokankaan hävityksen kauhistuksen reunalla. Kangasmaaston, joka niin paljon merkitsi ihan viime vuosiin saakka. Nyt en voi enää edes ylittää sen kohdalta raiskattua maanmartoa. Mihin siellä hautakiven pystyttäisin, mitä siihen verelläni kirjoittaisin?

Linkola sentään yritti luonnon puolesta kaikkensa, mutta variksenpelätiksi hänet vain hyvinvoivien joukoissa on ristitty. Ei teollisuus ja kaupankäynti ole lovea kukkaroonsa Linkolan prognooseista saanut. Ja vaikka maailman sairaus on jo etäpesäkkeensä kaikkialle säteilyttänyt, ei sitä oikeasti tunnusteta kuin harvojen, maailman tilaa tutkineiden tiedemiesten kainoissa kolumneissa jos he sellaisia julki saavat. Mieluummin kuunnellaan optimisti valtaojia, jotka keskuuteemme on pantu kiertämään paniikin estotöihinsä. Löpisemään kepeitä ajattelevien helien kanssa joutavia telkkarin väreissä ja värinöissä -näin tulevasta ohjelmasta buffin ja melkein oksensin.

9 pv torstai

Tänään tein pakastimessa olevista, käyttöikänsä päässä olevista tarpeista ison pitsan. Otin myös karpaloita ja puolukkaa viimeiset pussit sulamaan. Täytyy tehdä niistä raparperin kanssa ainakin piirakka ja loput syödä siltään tahi sopaksi kiehauttaa. Mehuja on vielä yltähypäten monet pullot. Mihinhän ne tunkisi sulatuksen ajaksi ja uuden sadon tieltä?

Vettä on satanut ja rajusti koko pvn. Minua on vituttanutkin yhtä rajusti. Ikäväkin vaivaa, mutta en kellekään voi sanoa, mitä se koskee. Koetan jatkaa Karjalareissuni kirjoittamista, mutta helvetinkö hyötyä siitäkään kenellekään lie. Hyötyä? Hyötynäkökohtia vain ajattelen itsekin vaikka siitä muille vittuilen alati. Ihmisestä mitään hyötyä maapallolle muutenkaan ole, vähiten itselleen tai edes läheisilleen.

Joku punaniska on kiusannut minua tekstiviesteillään ja puhelujen ynähdyksillään. Tuli sellainenkin multimedia viesti, jossa ei ollut kuin sinisenmustaa sadetaivasta tai vastaavaa. Siinä puhelinnumero oli eri kuin niissä muissa. Kaikki ovat prebaid-liittymistä koska fonectakaan ei kerro omistajia. Puhelut sijoittuvat sitten iltayön tunteihin, tai sitten kolmelta aamuyölle. Nyt olen laittanut kännykän äänettömälle yöksi, että sillä tavalla ei ole mieltäni pahoittaneet. Jos soitteleva mulkero luet tämän, niin suraavaksi astelen poliisiasemalle ja teen rikosilmoituksen. Minua vaivaa myös eräs auto, merkiltään 1980-luvun Volvo joka on muutaman kerran ajanut jälkeeni kun olen ollut pyörällä liikenteessä itse.

Mitä kyttäämistä minussa on? Tässähän kerron koko yksinkertaisen elämäni yksinkertaiset käänteet. Vain kaikkia ajatuksiani en jaksa näkyville kirjata eikä niistäkään mitään vaaraa ole, koska joukkoontumaan en kykene. Yksinäinen mielensäosoittaja on kuin koiranpaska torialtaassa, inhottava kelluja, mutta iltaan mennessä jo pois korjattu.

10 pv perjantai

Tänään ei sada, mutta viileää on. Puhutin alapuolen Harryä. Se tekee pieteetillä kasvihuonetta tontinrajalle. Puuseppä kun on niin puusepän tarkkaan on kasvihuoneenkin osat laadittu. Kaunis siitä tuleekin, sen näkee jo nyt.  Omanihan minä rutaisin muutamaan päivään kuten tuumatimpureiden tapana on. Voisinhan minä ensi keväänä, jos se vielä itselleni koittaa, purkaa tuon entisen ja rakentaa yhtä kauniin itsekin. En kilpaillakseni, mutta siksi, koska on minullakin silmää asioille. Harmittaa ainainen rahapulassa toispuoleinen kötöstely.

Huomenna aamupvllä Gaiuksella Paltamossa peli. Sen jälkeen pääsen vasta lähtemään Unimäkeen jossa hommia olisi jos sää sallii. Puutarhurilla on sukuseuran bileet eikä ole paikalla koko vkonloppuna. Paulus on edelleen mummilassa ja tuntuu viihtyvän mummin kanssa hyvin. Sellaisista kesistä jää hyvät muistot kuljettaa aikuisuuteen, uskoisin näin.

Julkaisin Laatokan Valamon osuuden toisessa blogissani. Paljon olinkin muistiin kirjaillut. Se nainen oli kyllä mehukas juttu; jäi sopivasti vähäksi aikaa mieltä kaivelemaan. En ole soittanut, mutta jospa hän sitten, kun on lukenut juttuni. Jos on lukenut.

Tänä päivänä en jaksa enempää kirjoittamisen parissa. Selkää ja reisiä pakottaa tämäkin istuminen jo. Miten ne jotkut jaksavat koko ikänsä?

Heinäkuu 2015, 1 viikko

1 intiaanileiripv keskiviikko

Unimäki illalla klo 23.30

Pihamaalla teltoissa Karoliina, Eveliina, Kristiina, Mirella, Miska, Elias, Gaius. Muistinko kaikki?

Hurja joukko saapui klo 17.30 kun minä olin jo omieni kanssa paikalla. ½-pilvistä, tuuli kääntyi "pahalle puolelle" eli melkein pohjoiseen.

Hellaan tulet, toholla ensin hormia lämpimäksi. Paistoin munakkaat kaikille ja päälle lihapiirakat kun en muuta kerennyt. Särpimeksi mehuja, maitoja, tomaatteja, salaatteja, omenoita. Silti joku maate mennessä halusi vielä raksutella näkkäriä.

Vesien kantamista, telttojen kasausta, aitan siivous, peitot, lakanat, tyynyt, nukkumajärjestyskinasteluja. Entä jos yöllä alkaa sade? Muovin ja pressujen hakemiset ja asettelut. Varjoleikkejä lomalaudoitukseen ilta-auringossa. Pallopelejä, juoksunjykällystä, hippasta, kirkkistä, viitakkoon häviämisiä.  Kitkattelua, katkattelua. Nukkumaan komentelua.

Tien alittava rumpuputki muovisangon avulla tukkoon, että saadaan raviojan levyinen ja syvyinen rypemispaikka lähelle.

Krisselle hormonipistoksen opettelu. Sen "kynä" koteloineen ja ampulleineen huolellisesti kellarin viileyteen.

Nyt jo väsyttää, mitenhän sitä loppuviikon..?

2 intiaanileiripv torstai

Krisse ja Eve heräsivät jo ½7! Puuroa iso kattilallinen, leipää kassillinen, voita, maitoa, mehua ja muuta hörtöä pöytään. Kohta kaikki hotkimassa. Ja sitten pihalle. Ensimmäiset suoraan raviin muodostuneeseen pitkulaiseen lampeen uppeluksiin. Kelluntavälineiksi finfoam-levyjä. Maisema raikaa. Västäräkki hädissään aitan harjanaluspesän perheensä puolesta, että missä välissä hän kakrujaan ruokkii kun koko ajan joku alla ramppaa.

Mustikkasoppaa välipalaksi, ruis- ja näkkileipää, juustoja, makkaroita, tomaatteja, omenia...

Tiskaamista. Tiskaamista. Tiskaamista. Vesien kantoa.

Lounaan tekoon heti aamupuuron jälkeen. Suurkattilallinen hernekeittoa.

Töitäkin; pikkuinkkarit jonossa sylit täysinä polttopuita katokseen!

Vietiin hirville nuolukivi Unipuronvarteen. Kamalasti paarmoja, mäkäriä, itikoita. Pikku Mirrellä niska hiusten alla rupisena niiden ruokailujen jäljiltä. Krissellä kaula. Kaikille ei tule kummoisiakaan jälkiä. G:lle muutamia selkään ja taipeisiin. Miska ei ole niistä moksiskaan. Voideltiin ruokaöljyllä kintut ja paljaat paikat ja mäkärät eivät silloin nahkaan pysty. Kenelläkään ei rahat riittäisi itikkaöljyihin. Järjettömiä niiden hinnat ja miten vähän purkin sisältä ainetta irtoaa, ja miten mitätön vaikutusaika!

Aitan leveän räystään suojaan virittelin pyykinkuivausnarut päällystetystä puhelinlangasta jota jäi tontille paljon kun lankapuhelinsysteemi lakkautettiin ja linjat purettiin pois.

Sitten uimaan kirkonkylän rantaan. Tojotanrottelossa ylikuorma, takatilassa pienimmät matalana. Kaupasta jäätelöt, pottuja, porkkanaa, leipää, maitoa...

Illalliseksi pottuhuavikkaat ja grillimakkaraa. Ulkona syönti. Vettä ripeksi.

Iltapalaksi soppaa ja muroja. Leipää, voita, juustoa. Laitoin 10 litran hanalliseen kannuun mustikka-mustaherukkamehusekoituksen ja kannun kuistin kaiteelle. Juovat siitä kun janottaa, en tarvitse alati olla tarjoilemassa.

Krisselle klo 18 pistos.

Nukkumaan. Pulinaa teltoissa vielä ½:n yön jälkeen. En jaksa reagoida; niinhän se oli omassakin lapsuudessa kesäöin.

3 intiaanileiripv perjantai

Helle! Aamupuuroa jälleen iso kattilallinen. Maitokauppaan het uamusta. Keskipvn syömisiksi paistettuja pottuja, sipulia, porkkanaa, makkaraa. Tein kauraryyneihin puolukkapuuron ja kuulemma hyvvee oli. Päivälliseksi grillivartaita, tomaatteja, pottuja. Iltapalaksi keitetyjä kananmunia, leipää, juustoa, raksuja, naksuja.

Jossakin välissä tiipiin tekoa jonka rakennustarpeiksi pusikonraivausta ja heinien niittoa. Rypemistä ojassa, pyörällä ajeluja, yleistä jykällystä.

Knista tuli Eliaksen kaveri Santeri. Sen isä toi. Soppiihan tuo joukkoon tummaan, mutta olisi voinut tuoda omia eväitä. Pitkä poika ja syö aika paljon.

Iekkilän Seppokin pistäytyi mopolla. Joku ajeli mönkijällä ohitse, mutta muuten on vieraista seutu rauhassa.

Talitiasen poikanen lennähti aukiolevista auton ovista takapenkille istumaan. Otin sen käteeni ja se lennähti kauemmas ruovikkoon, mutta tuli kohta takaisin. Kolmesti piti se häätää ja sitten ei enää näkynyt.

Paljon on pikkulintuja ja niiden poikasia ympäristössä pyrähtelemässä. Rastaalla eräässä matalassa näreessä pesä jossa vielä munat. Vai lie jo toisen pesueen alku tälle kesälle? Villi heinikko kukkii runsainvärein ympäristössä. Kävin kuitenkin murhaamassa kaikki havaitsemani lupiinien kukkatupsut juurta myöten nurin.

Soila toi trimmerin. Kannoin ruohontöhkää pottupellolle niihin kohtiin, joissa näyttäisi katteen lävitse ohdakkeet pintaan pyristelevän. Muuten perunanvarret alkavat terhakkaina ja hyvin tummanvihreinä olla voitolla. Harasin ne kohdat, jossa vesiheinää oli. Porkkana ei ole edes sirkalla vieläkään, kerenneekö tälle kesälle? Sipulit kyllä. Ja mantsikoissa valtavasti kukkia. Kitkin niiden välit ja möyhensin pinnan sormin.

Krisselle klo 18 pistos. Helppo operaatio. Nyt sujuu jo hyvin.

Armoton väsymys, mutta ei meinaa silti uneen päästä. Päivän hälinä ja alituinen huolehtiminen pyörii kuin karuselli päässä.

4 intiaanileiripv lauantai

Näin unta naisesta, josta olen aika kovasti tykännyt. Unenmutkassa se pyöräili oranssilla polkupyörällä päin minua. Hyppäsi syliini ja sanoi ottaneensa lopputilin, että voi muuttaa kanssani jonnekin kauas pois. Kauhistuin hänen aikeitaan. Sanoin, että elä helevetissä kun minä olen kohta vainaa kuitenkin ja sinä vielä nuori ihminen. Sitten se riisuuntui ja pani nännin suuhuni että olisin hiljaa. Mitenhän psykologia tällaisen unen selittäisi? Yksioikoisten miesten porukassa pääteltäisiin vain, että semmoisia sitä näkee kun on tarpeeksi kauan ilimanpilluu...

Aamupuuro. Makkarasoppaa ja maksalaatikkoa muiksi ruuiksi. Makkarasopan maustoin ruohosipulilla jota löysin raunion vierestä ruohikkoa trimmatessani. Mitenhän kauan se laukkakasvi on jaksanut siinä sinnitellä? Kymmeniä vuosia joka tapauksessa, en vain muista sen olemassaoloa. Nätit pyöreät, siniset kukat sillä on.

Vesisadetta. Punkki Miskan korvan takana. Sivelin öljyllä sitä, mutta ei se omin avuin halunnut päätään pois ihohuokosesta pois nykäistä. Kunnolliset punkkiatulat puuttuvat ja kun yritin tavallisilla pinseteillä, sen takaruumis lähti, mutta pää jäi uppeluksiin. Poikaa vähän itketti, mutta sanoin, että kyllä se sieltä pois ajettuu, pitää vain sitten tarkkailla pistokohtaa jonkun aikaa. Soitin asiasta Sonjalle etten unohda kertoa.

Vaikka oli aika viileä ja pilvinen päivä rypivät inkkarit ojassa. Lämmitin pitkin päivää Hujjausta niin kävivät välillä siellä lämmittelemässä.

Karo paukautti selittämättömästä syystä Santeria turpaan niin, että huuli halkesi. Siitä vähän kitkuamista. Käytiin polkupyörillä Isolla Karilammilla ongella, mutta tuuli tuli pohjoisesta juuri siihen päähän lampea josta yritettiin ja sitten alkoi sade. Ei nykäisyäkään. Rannan aukeilla paikoilla oli sade pieksänyt lakankukat nurin. Mustikkaa kyllä näyttäisi tulevan, varvikot täynnään raakileita. Niiden kukinta onnistui ja nyt ainakin kosteutta piisaa. Lämmintä vain puuttuu.

Krissen pistos meinasi unehtua. Tökkäsin sen vasta klo 20. Ampullikin piti vaihtaa. Laite on samantapainen kuin insuliiniannostelija joita olen nähnyt. Piikkikin aivan olematon eikä satu yhtään pistettäessä. Ainut kivun tunne syntyy, jos ampullia ei ensin lämmitä huoneenlämpöiseksi, eli jääkaappikylmänä piikittää.

Gaius halusi tulla sisälle nukkumaan. Nukahtikin heti ja nyt tuossa sänkyni vierellä lattialla on syvässä unessa. Sanoja ei ole, joilla kuvata tunnetta, kun katsoo päivän jykällyksissä väsyneen poikasensa lepoon lauenneita kasvoja.

Väsyttää äärettömästi. Vettä olen kantanut satoja litroja. Ruokaa olen laittanut kolme kertaa päivässä plus välipalat ja ollut alati tarvittaessa käytettävissä. Komennon ylläpitokin vaatii oman päättäväisen asenteensa. Huomenna tämä on kuitenkinohitse. Ja kyllä minä silti mieleni sisällä olen hyvilläni, että pystyn edes tämän verran ukkinakin olemaan.

Havahduin siihen, ettei yksikään kakru ole kaivannut tietoyhteiskuntaa, sen laitteita, yötäpäivää pyörivää virtuaaliruljanssia, hipaisulaitteita, täällä naurettavalta kuulostavaa "somea". Eivät ole kinunneet kylille laitteiden akkuja lataamaan. Eliaksen kännykkää latasin autossa, mutta vain sen verran, että se pystyi katsomaan ensi viikon jalisharkkaringin aikataulun. En ole itsekään kunnolla edes radion uutisia kuunnellut. On se miltei alati auki, mutta keskittymiskyky ei riitä sen kuunteluun kaiken hälinän ylitse. Ovat kaukana EU ja  Kreikan tilanne, itsemurhapommittajat ja muut tappamiset. Tänne on helppo piiloutua siltä todellisuudelta, jossa suurin osa maailmasta ilmastonmuutoksineen makaa. Eikä sekään hengittämistä haittaa, etteivät loputtomat, mihinkään johtamattomat netti"keskustelut" ole alati näpäytyksen päässä katseelta. Voisi nenät niistättää koko lumemaailmalla.

Sen verran uutisista kuulin, että Karkkilassa henkilöauto "ohjautunut toistaiseksi tuntemattomasta syystä" päin bussia.

Mitä senkään kauheuden tietämisellä enää teen kun tiedän ihmisen, mihin se kykenee kun millään ei ole mitään väliä?

Luen Suomen Kuvalehtiä. Leuto Lumme on täyttänyt 80 vuotta 23.11.1997 ja Hemmo Hurtta 17.11.1997. Noidenkin hemmojen erikoiset nimet ovatten nyttemmin jo hautakiviin hakattuja. Muita sen ajan lehtiä lukiessa tuntuu, ettei maailma ole mainostettua "nytkähdystä eteen päin" tehnyt lainkaan. Venäjä, EMU ja Eu jutuissa alati vilahtelee, henkilöt vain ovat vaihtuneet. Putinistakaan ei ole vielä edes rivien väleissä mainintaa vaikka diktaattorien hautomoissa untuvikkona jo kovasti venytteleekin.

Jospa se uni kohta tulisi. Klo ainakin on jo sunnuntain  puolella.

5 pv sunnuntai

Jälleen aurinkoinen päivä, mutta kylmältä puolelta puhaltaa. Muksut nukkuivat yhdeksään. Itse heräsin jo kuudelta. Haudutin puuron ja kuorin jo potut valmiiksi. Sonja tulee hakemaan omansa puolilta päivin.

Melkoinen hässäkkä telttojen purkamisineen. Miskan teltansuojus on vuotanut ja patja litimärkä eikä poika ole asiasta inahtanutkaan. Sanoihan tuo nukkuneensa ihan hyvin.

Puhkaistiin ojalammen tulppa. Melkoiset kuohut toisessa päässä rumpuputkea.

Sonja haki kakrut niin kuin  oli puhe ja vei Even Soilalle. Melkoinen pakkaaminen heidänkin kanssa tavaroineen vaikka henkilöpaku onkin. Ei ne pienempään autoon mahtuisikaan.

Liinavaatteet eivät mahtuneet samaan likapyykkikoriin, mutta onneksi on peräkärry johon kaiken voi asetella kaikenlaisiin pussukoihin.

Vaikka moneen kertaan tarkistettiin, niin Eveltä ainakin jäi vaatekappaleita puolentusinaa kuistille. Mutta täältähän ne löytyvät.

Pojat panin apuna siivoamaan ja tiskaamaan. Santeri ja Elias lähtivät pyörällä yhden aikaan edeltä ajelemaan. Otan heidät sitten kyytiin jostakin. Järjestelin G:n kanssa vielä loppuja paikkoja kuntoon. Ei ole yhtään mukava seuraavan kerran tulla, jos kaikki on huiskin haiskin. Lämmitin saunaakin ja kylvin. Nyt on klo 15 ja lähdetään mekin.

Näkemiin taas Unimäki.

Kesäkuu 2015, viimeiset 4 pvää

27 pv lauantai

Kova niskapäänsärky. Niksahti nikamat tahi sitten eilisen lastenretken rasitus tämän teki. Olisi vaikka mitä tekemistä, mutta teepä tässä kun vasempaan päätä taivutat, tuntuu kuin maailma nurin keikahtaisi, tai kun oikealle, kuin lattia alta karkaisi. Kolarista kulunut aikaa 23 vuotta ja yhä sekin muistuttaa.

Pesin käsin isommat kattilat ja paistinpannut, parit vesi-mehukannutkin. Pienemmät sijoitin koneeseen. Kuorin sipulit, potut ja porkkanat, lopusta ruuanlaitosta saa Puutarhuri huolehtia. Eliaksella peli puoli kahdelta ja sen täytyy syödä ajoissa, että maha huoppenee ennen kentällä ryyhellystä.

Otin Burana 600:n ja alan pitkäkseni kun pyörryttää.


Illalla

Unimäessä. Lämmitin Hujjauksen, saunoin, nyt makailen ja kuuntelen radiota. Yritin lukea Polanskia, mutta eivät silmät pysy riveillä.

Lääke auttoi, ihme kyllä. Säryn kaiku silti jäljellä. Silmissä säröt.

Kasvimaalla rikkaruohoinvaasio. Huomenna täytyy nyppiä porkkanapenkki ja harata pottupelto. Runsaasti kukkivissa mantsikkapuskissakin on uutta karkulaisvarsikkoa. Heinäntupsujakin sojottaa rei´istä kuin punkkareiden pystyyn tönkkökemikalisoituja hiuksia. Sipulitkin nostavat jo komeasti vihreitä varsiaan mullasta maan. Marjapuskien väleissä  nurmikkovähä on keltaisten  niittyleinikkien vallassa. Tekisi mieleni jättää ajelematta, mutta ikävä kyllä leinikki on melko pirullinen leviäjä vahvoine juurivarustuksineen ja pakko pitää kurissa. Siniset niittytädykkeet, -kellukat ja monenlaisilla etuliitteillä nimitettävät kellot ovat myös levinneet sinne tänne, mutta niistä ei ole haittaa, sillä raakaan multaan pottumaalle ne eivät hyppää. Kaikkinensa aika värikäs luonnonkukkaympäristö muutenkin. Läheskään kaikkien kasvien nimiä en muista, enkä ole varsinaisesti kansakoulun jälkeen edes opetellut.

Tällä tontilla harmittaa parikymmentävuotta sitten tekemäni typeryys kylväessäni taskullisen lupiinien siemeniä tiensuulle. Nyt niiden violetinsinisiä kukkakartioita nousee joka puolella ja niitä saa käydä kourimassa nurin jatkuvasti. Se on kylläkin alkukesästä helppo katkottava; kietaisen lupiinitupsun kouraani ja rouhaisen. Jos olisi lehmä se tekisi saman karhealla kielellään ja lipaisisi maitotarpeiksi pötsiinsä. Nuorista lupiineista saisi myös ravinnerikasta multaa kompostoituna, typekästä ainakin.

Olikohan lupiinien istuttamisen ideana aikoinaan kesäradiossa psykedeelisessä mitassa esitetty Edu Kettusen "Villejä lupiineja"-lallatus kun hurjusin moisen riesan pihalleni? Samoihin aikoihin myös TVL kylvi niiden siemeniä teidenpientareille tarkoituksella.

Armin kanssa lupiinin siemeniä kerättiin tienvieren pientareelta kun  oltiin menossa Nurmeksen Kajasteelle humpalle. Se oli jo syyskuun alkua, mutta oli hyvin lämmintä. Oltiin riidelty pirusti, sitten rakasteltu aitassa yhtä pirusti. Sonnustauduttiin ähistelyjen jälkeen sovussa humppakenkiin, housuihin, hameisiin ja lähdettiin. Tullessa naitiin autossa hiekkakuopalla Katajamäen tienhaaran lähellä. Sitten taas, kun oltiin takaisin Unimäessä. Yhtä naimista ja riitelyä se suhde, tuntuu nyt, vaikka totta kai onhan sitä ihmisillä aina kaikenlaista muutakin. Sen aikaisesta päiväkirjasta voisin varmaankin lukea, että solistina oli nykyinen oopperalaulaja ja silloinen tangokuningas, muhkeaääninen Mika Pohjonen. Pohjosella on toisen jalan kenkä, ja siten kai myös sen sisällä oleva jalkaterä isompi kuin toisen. Kajasteen esiintymislava on matalana tanssiyleisössä kiinni ja siinä kontakti esiintyjään oli likeinen, niin tuli pantua merkille sekin moinen seikka. Aina ilakoivasti esiintyvän Marita Taavitsaisenkin hameen alle peräkammarinpoika-kurkistelijoita aina siinä edessä riitti. Vakaa ilmeinen Eija Kantola oli enimmäkseen sonnustautunut tyylikkäisiin, mustiin nahkahousuihin, mutta Katri Helena ei eroottisessa mielessä ketään muita mahtanut silloin kiinnostaa kuin elämäkertatehtailija Rajalaa. Tapani Kansasta pidin, hänen koulittu, kantava äänensä kajahti aina erinomaisesti Kajasteen puisissa rakenteissa ihmiskenkien suihkinan ja puheensorinan ylitse.

Tulipa taas muistojen kautta koukkaistua. Nyt lähden koukkaisemaan Ilvekselle vaikka kuinka uhkaisi kivuilla.

28 pv sunnuntai

Päänsärky edelleen takaraivon seuduilla. Migreeniä se ei voi olla. Sen kipupiste on edestä katsottaessa oletetun jakauksen oikealla puolella, itsestä päin vasemmalla, syvällä korvan yläpuolella tarkkaan rajatulta alueelta säteillen, että sen voisi kuvitella löytyvän täsmäporaamalla reiän sinne. Niskapäänsärky säteilee ihan koko kallon sisäiseen sekä ulkoiseen maailmaan.

Ilveksellä Finlanders. Kuopion sataman viinijuhlat ehkä verottivat yleisöä tai Maaningan Kasinon ilmaiset sisäänpääsyt. Hojohojossakin on ollut Eija Kantola joka edelleen vetää yleisöä hyvän ohjelmistonsa ja takuuvarman orkesterinsa avulla. Olihan tuolla silti sakkia; humpaltaa sai ihan tarpeeksi. Naistentunnillakin hakivat vaikka toisinaan menin isompien miesten taakse piiloon huokaisemaan. Niin että ei vissiin tanssijan taipaleeni vieläkään ohitse ole. Päänsärky vaimeni liikkeen ja naisten kanssa myötäilyjen ajaksi, mutta heti kun aloilleen herkesin, alkoi jyskytys. Varkauden Kaikkosen kanssa naurettiin riähkille jutuille ja äkkiä ajateltuna kovin vähäisille yhteisille muistoille, mutta joista kumpuaa muita muistoja joiden kokonaisuudesta hahmottuu kokonaisen tanssiyhteisön elämäntarina. Kymmenien, satojen tai jopa tuhansien samanlaisin aatoksin liikkeellä olleiden maailmat. Yhdistävänä tekijänä tanssi, joskus harvojen keskeinen, hienoinen flirtti, päätepisteeseen tahi melkein loppuun saatellut esileikit. Ehkä elämänmitassa parhaita  suukottelujen tasolle jääneet suhteet. Sutjakkana pysytelleen Kaikkosen kanssa olen samanikäinen. Huvittaa ajatella, että hänkin mummo jo, ja minä moninkertainen isä ja ukki.

Tulomatka oli melko rasittava vaikka sateet olivat väistyneet ja oli melkoisen valoisaa. Jäneksiä pomppi melko tiuhaan, myös lehtokurppien takia piti muutaman kerran jarruttaa etteivät jääneet alle. Joku musta, vanhanmallinen farmarimersu ohitti. Sen mutkitteleva kulku vaikutti siltä, ettei kuskin paikalla ihan selvä mies istunut.

Aurinko jo ylhäällä pilvistä paljaalla taivaalla. Eilenillalla rojautteli vielä rankkoja vesikuuroja kuten on tälle kesänalulle jo totuttu.

Keitin kaurapuuroa. Söin kotipakastimesta mukaan rovehtimiani mantsikoita. Otan Buranan, makailen vähän aikaa vielä. Klo on ½6. Koetan muutamia huolia kipujen lisäksi tyrkkiä taaemma. Tiedän, että jos annan niiden vallata aivoista alaa, alkaa päänsäryn herkistämänä surettaa, sitten vituttaa ja potuttaa ja masentaa.

Illalla

Vielä unimäessä. Saunoin jälleen kitkemisurakoiden ja pottumaan harailujen päätteeksi. Päänsärky on tiessään vaikka ei vieläkään uskalla kovin nopeasti niskalihaksiaan kierteelle venyttää. Sitten alkoikin käsien pakotus, ettei kivutta tämäkään päivä pääty.

Pottumaata haratessa mietin niitä mielettömiä pinta-aloja maapallosta jotka kylvetään pelkkää nurmea kasvamaan, että pelkästään ihmistassujen olisi kiva huviksensa käyskennellä. On se järjetön elukka. Miljardeilla tarvitsijoilla ei edes puolta tynnyrinalaa ole kasvimaata varten vaikka omatarveviljelyntahto olisi huutava, mutta samaan aikaan miljoonat ihmismakkarat paistattelevat ihraisia kylkiään joutomaaksi nurmetetuilla alueilla joita juomavedellä on ensin viikkokaupalla ahkerasti kasteltu!

Pitäisi lähteä Kniin. Taidan ajaa Iisalmen kautta ja käydä Kyllikin sunnuntaihumpat katsastamassa edes yhden kerran tälle kesälle. Siitä onkin vuosia kulahtanut kun viimeksi siellä on tullut käytyä.

29 pv maanantai

Kreikan johtajat ne järjestivät järkytyksen niin omille kansalaisilleen kuin EU:n rahakomissiollekin. Vastottain oli lehdessä laaja juttu vuosikymmeniä kestäneistä rauhanneuvotteluista joissa ei vieläkään läpimurtoa ole aikaan saatu. Nyt EU:ssa on menossa irvokas näytelmä siitä, kuinka kun silkka raha on kyseessä, homma jätetään herkästi kesken vaikka halvemmasta asiasta kuin sota onkin kyse. Olisivat nyt vain heitelleet niitä rahasäkkejä Kreikankin suuntaan niin ei tarvitsisi pelätä, että maniammukset vaihtuvat lyijyisiin. Tavallisen ihmisen kyyneleet joka tapauksessa vuolaimmin ahdingossa virtaavat oli sota tahi taloudellinen ahdinko. Molempiin syynä rikolliset joilla ei mitään hätää kummankaan tilanteen tullessa todeksi.

Luin Kemppisen viimeisimpiin blogimerkintöihin tulleita kommentteja joihin sanoja on tehtailtu trollitakomoissakin runsain mitoin. Sellaisiakin joukossa havaitsin, jotka esiintyvät muiden aiheiden kyseessä ollen lupsakoina, kirjoista oppinsa ja sivistyksensä kopioineina ja jotka usein kehua retostavat lukeneisuudellaan, mutta siitä huolimatta vakaan ja harkitsevan järjen käyttö on tilaisuuden tullen samaa luokkaa, kuin niillä, jotka tuskin yhtäkään kirjaa ovat elämässään koskaan lukeneet. Mitä sellaisen, älynkykyjen tason laskemisen ja populistisen propagandan takana on, harva tajuaa. Jostakin syystä minun silmiini se erottuu kuin paarman paska lukulaseissa.

Päivällä, ennen rajua ukkossadetta, sain korjatuksi 26 tuumaisen muuten, mutta jarrupalat, satula ja pinnojen kiristely+vanteiden oikaisu jäivät tekemättä. Kyllä siitä vielä Eliakselle retkipyörä saadaan. Tarkoitus on, että polkaisen hänen kanssaan heinäkuun lopulla Keski Suomeen, Saarijärvelle.

30 pv tiistai

"Sada sada aina vain muistan rakkainpain." Ja kyllä se sataakin. Sen verran oli taukoa, että sain mantsikkapenkin räkätti(katiska)verkon nidottua kehikkoonsa. Pitäisi vielä toinenkin tehdä, että ylettyy koko penkin pituudelle. Unimäkeen samanlaisia pitäisi olla 12 kpl, mutta ei ole tarpeisiin varaa. Se on oma kehitelmäni, kevyt systeemi joita voi talveksi päädyt aukaistuna nostaa vaikka omenapuiden rusakkosuojiksi.

Päätä särki koko aamupäivän. Siitä seuraa sitten muuten voimaton olo ja varsinkin nyt, kun särkyjä on ollut näin tiheään. Vituttaa kaikki! Ja huomenna olen luvannut aloittaa lastenlapsille intiaanileirin Unimäessä. Kaipa minä sitten jaksan kun asialle alan, mutta tahdonvoimaa se vaatii. Uutisissa kerrottiin, että lasten lomaperheistä on pulaa, mutta en taida ilmoittautua rinkiin. Omasta takaa näitä riittää.

Kreikalla lainanmaksussa eräpäivä jonka se sivuuttaa varattomana. Pyhäjoen Hanhikivellä vielä toivoa olla toteutumatta kun osakkaaksi ilmaantui outo kroatialainen, heti bulvaanifirmaksi epäilty aurinkoenergiayhtiö. Toivon kovasti, että hanke joudutaan ajamaan alas ja se pöljyys saataisiin maailmasta loppuman kokonaan. Pöljä toive, sillä esimerkiksi Venäjän kehitystä sillä sähköntuotannon saralla ei saada milloinkaan pysäytettyä. Ja jos koko maailma ei ole ydinvoiman totaalisen alasajon takana, niin pikkuruisen Suomen pikkuruinen Hanhikivi palautettuna luonnonolotilaansa on merkityksetön.

Ei oikein huvita mikkään. Siivosin kuitenkin ylätasanteen varastohuoneen. Otin kierrätykseen vievää tavaraa syrjään melkoisen määrän ja asettelin pakasterasiat ja -pullot, joita siellä suuret määrät on, siisteihin asentoihin laatikkoihin ja hyllyille. Nyt sinne passaa taas rojua ovelta heitellä sillä änskällä, että laitanpahan sitten joskus...

Tein myös kirjoituspöytäni alle lattialle vinon jalkatuen, että reidet nousevat irti tuolista. Se ehkä vähän auttaa jalkasärkyjen estossa. Mutta mikä perkeleen pakko minun tässä olisi istuakaan!

Telkkarissakaan mitään muuta kuin pyssyjen pauketta niin uutisissa kuin elokuvien tarjonnassa. Kuka enää Beck-uusintojakaan jaksaa? Tai sitten siellä vilisee hölynpölyä jonka tarkoitus ei tule koskaan minulle avautumaan. Mitä on tämän päivän viihde jonka nimikkeen alla 24 tuntia vuorokaudessa värit telkkarissa vilisevät?

Joskus aiemmin olen kirjoittanut, että maailmanparantaminen on aloitettava mopoista ja kännyköistä, niiden käytön rajoittamisesta, kokonaan poistosta, mutta unohdin, että ensimmäiseksi televisio-ohjelmien 99 prosenttisesta poistamisesta se on aloitettava. Radiosta tulvivaa tyhjäntäytettä jolla ei edes tyhjä täyty ei pidä unohtaman.

Selvitettävä olisi tietenkin, että mitä on maailmanparantaminen. Ja kun siihen vastauksen sanoo ääneen, niin mitään ihmisen muotoilemasta maailmasta ei voitaisi jättää nykäisemättä on se niin tulehtuneeseen tilaan ajautunut.

Heinäkuun ensimmäinen, keskiviikko

Nyt lupailee jo kesäistä. Täällä runoviikko. Markkinatouhua näkyvimmin, vain taustahumuna sen ylitse kuuluu Eino Leinoa. Illalla ahkeroivat kaljaa kalloihin, vähän mutta "järkeviä" puheita.

Pakkaan leirielämää varten. Sonja tuo omat lapsensa illaksi Unimäkeen, Soilakin ehkä jo tänään. Paulus mummilassa, joten Gaius ja Elias vain lähtevät mukaani nyt. E:n jalikset peruuntuneet kun  pääjoukkue Torniossa pelaamassa. Tarumaaret olisi kyllä saanut lähteä, mutta... Taitaa siellä kyllä vilskettä piisata vaikka joku jäisi joukosta poiskin.

Jaksankohan minä itse kun on niin alakuloinen olo?