lauantai 31. lokakuuta 2015

Lokakuu 2015, viimeinen viikko


26 pv maanantai

Ripeksii märkää, jokunen lumenhiutalekin kun kylmäsi illaksi. Kirjoittanut koko pvn. Reisiä pakottaa, ja sitten maate ruvetessa jalkoteriin saakka juilii.

Kävin kirjastossa. Luin SK:n, Kaltion ja Karjalan Heimon. Jostain syystä en muista nyt yhtäkään lukemaani juttua.

Joutenolon painikkeeksi pakolliset sohvallamakoilut ja piereskelyt, kattoon syljeskelyt ja joutavien unelmoinnit valtakunnan konsultti Juhana Suurperseen kansalaisten olohuoneisiin yltävän katseen alla.

Elias kyseli nytten illasta, että ainako sinä kirjoitat? Siltäkö se tuntuu, kysyin takaisin. Niin.

MOT:n ohjelmassa teurastajat teurastivat teurastamoissa teuraita. Menipä viimeinenkin mieltymys raavaiden lihaan. Vuosikymmeniä on jo etonut kaikenlaisten lihapakettien "suoja"kaasuista availut. Jauheliha, kun sitä paistaa, haisee joskus aika epäilyttävälle. Jospa selitys tuli nyt MOT:n dokumentista: Teurastettavien eläinten pelko on säilöytynyt pakettiin mukaan.

Kun isä (myöhemmin myös minä) kajautti kirveenhamaralla tai lekan nakalla sarvienväliseen niskakuoppaan putosi suurikokoinenkin mullikka vaimeasti mörähtäen ensin polvilleen ja vaipui kuin hidastetussa filmissä sitten kyljelleen. Heti välittömästi nopea viilto kaulanahkaan, lähelle rinnan "kupua" vasemmalle puolelle. Seuraavaksi kirurgintarkasti terävä puukko nykäisi suuret kaulavaltimot poikki ja heti alkoi veri syöksyä kauhaan ja kauhasta sankoon leppäkepin vispaajalle eikä eläin mihinkään enää reagoinut. Jonkun verran koparat vispasivat, mutta ei se vaihe montaa minuuttia kestänyt. Tuomien välissä oli keinun pyöreä pinniparru ja siinä se teuras kohta kinkkapuun varassa nahkottavana ja paloiteltavana heilahteli. Koko hommaan kului isältä äidin ja meidän veljesten avustamana ehkä tunti.

27 pv tiistai

Pikkupakkanen. Täysikuu. Kylmästi puhaltelee Pohjoinen. Haravoin viimeiset vaahteranlehdet pottupellon katteeksi ja levitin päälle pressun. Asettelin tiilenkappaleita painoksi. Lehtikertuusta tuli 10-20 senttiä koko alalle. Kaikki ne siitä pikkuhiljaa matojen matkaan häviävät. Toisinaan olen ajatellut, että jospa siinä on käymisen vuoksi leutona, runsaslumisena talvena niin sulaa, että madot tekevät hajotustyötään talvellakin vuorotta. Viime syksyiset lehdet olivat hävinneet melkein kaikki jo siinä vaiheessa, kun tökin keväällä potut multaan. Pottupellon kohdalla maankohoaminen on viime vuosina ollut huomattavaa. Madotkin ovat puolimetrisiä, sanoin Kimmon Kaesalle (11 v) kun se onkimatoja etsiskeli.

Avitin naapurin Ristoa talvirenkaiden vaihdossa. 3 puhelua oli tullut sillä aikaa kun olin ulkona. Yksi tuntemattomasta nrosta.

Lämmitin uunia ja takkaa. Nyt iltasella saunan.

Pauluksen kanssa oli neuvotteluja muutamien äksyilyjuttujen kanssa. Siinä pian itki yks jos toinenkin, mutta ilman suuttumusta nukkumaan lopulta pääsivät. Puutarhurista en osaa sanoa, enkä itsestäni. Rintakehä on alituisessa puristuksessa kaikenlaisten huolien kanssa. Eniten talous-.

Luin "Mäyhän" loppuun. Piti senkin sisällön vaikutuksia itseensä tutkia. Toisaalta ymmärrän, siis näin "postuumisti", Marko Tapion persoonan ongelmat ja alkoholin aiheuttaman mielisairauden puhkeamisen, mutta kysymys jää elämään, että tarvitsiko Arktisen hysterian onnistuminen juuri tuollaisen elämänkohtalon vai olisivatko ne syntyneet vähemmässäkin tuskanpuristuksessa?

Vaimo siinä on kyllä tiukille joutunut ja miettinyt ehkä jälkeen päin, että olisi saanut juuri tämä nuoruudenihastus jäädä väliin. Mutta kukas sitten olisi kirjoittanut "Mäyhän" joka näyttäytyy nyt yhtä tärkeänä kirjana kuin Marko Tapionkin romaanit? Onhan siinä kosolti ajankuvaakin ylös kirjattuna luonnollisessa muodossa. Armi Ratiakin kankaineen.

Anne Fried pohtii Marko Tapion kirjallista elämää esseessään "Joosef-saarna". Se on ainoa aiemmin ko. kirjailijasta ulkopuolisen ihmisen tekemä kuvaus jonka olen lukenut. Pitää lukea se uudestaan niin saan nyt sillekin ehkä uuden tarkastelukulman.

Elämä on pirullinen peli. Varsinkin jos sitä joutuu elämään. Kaikkihan eivät. Varsinkaan muutamat ennakoijat ja varuillaan olijat; omien etujensa ajajiksi jo varhain ryhtyjät. Veikko Huovisen hamsterit.

28 pv keskiviikko

Aloitin Yrjö Jylhän elämäkerran. Luin Uma Abun Alienia ensin alle telineiksi.

Panu Rajala ja Vesa Karonen ovat tämän YJ:n ek:n murjaisseet tilaustyönä maailman pällisteltaväksi. Rajalasta en pidä ihmisenä, en kirjailijana, mutta annan periksi tällä kertaa, että saan lukea Kiirastulen kirjoittajasta jotain. En voisi kuvitella itseäni Rajalan kirjoittamaa Katri-Helena-elämäkertaa tavaamassa niin ällöttävästi sen kirjan mainosbuumi jonkun menneen joulun alla kaupoissa kilkatteli.

Kirjoitin tänäänkin useita tunteja. Lähinnä nyt illasta ennen puolta yötä (klo nyt 23.45). Tuntuu turhalta työltä. Rahaa se ei ainakaan kerrytä. Perustukset, runko ja katto, eli siis säänsuojaan ensin ja sitten sisustustöihin ja jälkiputsaukseen. Siinä kirjoittamisprosessien selkeä kaava. Valvontakin saisi pelata, mutta ei taida tämä työmaa sellaista tarvita. Pitäisi olla joku "lähimuusa", mutta eipä niitä sitten Eino Leinon tai Ilmari Kiannon... En minä tekeleitäni keskeneräisinä kenelläkään luetuttaisi kuitenkaan. Sytytän virtuaalitakkaan tulet jos sanallisen taloni nurkat eivät vatupassiin suosiolla ojennu.

Päivällä tyhjensin vihreän märätyskompostin alaosasäiliön seuraavaan, perinteisempään käsittelyvaiheeseensa. Purin peräkärrystä halot. Innostuin vielä hajottamaan tramboliinin osiksi. Varastoin sen talveksi kasvihuoneeseen. Poikien piti se Puutarhurin kanssa vkonlopun aikana jo purkaa, mutta niinpä vain oli jäänyt; "... kyllä se iskä hoitaa."

Kännykkälasku (16,90) oli jäänyt maksamatta ja tuli karhu. Kun sen maksoin, jäi tilille senttejä vain.

Vanhempainyhdistyksen kokous klo 17.30. Äitejä vain paikalla, paitsi minä. Käsiteltiin raha-asioita sielläkin. Päätettiin järjestää koululle Välineruljanssi 18.11. illalla. Siellä saavat oppilaat vaihtaa, liisata tai myydä pieniksi käyneitä luistimia ym. kamppeitaan. Paitsi ei vaatteita kun se menisi sitten liian suureksi touhuksi. Yhdistys kartuttaa kassaa pitämällä kahviota.

Teurastamot ovat nyt helisemässä maanantaisen MOT:n ohjelman takia. Ihan hyvä se.

29 pv torstai

Pakkasen puolella. Yöllä satanut jäätävästi; puiden oksilla ja pyörien sarvissa jäätyneitä kyyneleitä miljoonittain kiiltelemässä.

Lämmittelen uunia ja takkaa jälleen. Tyhjentelin tuhkat ensin ja kävin ripottelemassa marjapensaiden ja omenpuiden juurille. Vein yhden sankollisen myös tuijarivistön virkistykseksi. Puutarhuri oli sitä mieltä, että se on väärä lannoite, mutta kyllä oppaissa ja ennen kaikkea perinnetietona minulla on, että eräille puutarhakasveille tuhka on sopiva lannoite. Mutta paljoa sitä ei passaa pöläytellä vuodessa, eikä eräille kukille tai potulle. Olkikuivikkeista lehmänpaskaa kun jostain saisi, niin sillä peruna kasvaisi. Keväällä särkikaloja kun pyytää ja panee potun kanssa samaan vakoon, niin sato on kirkaskylkistä. Hevosenlanta on niin voimakasta, että se täytyy kompostoida ensin, samoin ihmisen kykki.

panen näitä minulle itsestäänselvyyksiä muistiin, että jos pojat muutaman vuosikymmenen kuluttua näitä lukevat, osaavat palata järkeville juurille lannoitusten suhteen. Jos enää potunviljelyä EU sallii.

Keitin sankollisen omenoita hilloksi ja tein yhden omena-mantsikkapiirakan. Uunipuuronkin haudutin.

Taidan ottaa kesäteloilla olleen leipäkorvon ja sipeltää juuren muhimaan. Laittaisikohan ison vai pienen korvon? Juurta on pakastimessa viime talvelta. Syksyn ensimmäinen leipäannos yleensä epäonnistuu perinteiseen tapaansa. Vasta kolmannella juuri pääsee parempaan vaiheeseen ja alkaa toimia kunnolla. Pakastaminen kai tuhoaa siitä jotain olennaista. Jos juuren jättää kesäksi korvoon, tai sen reunoihin, niin siihen ilmestyy heti jauhotoukkia ja muita önkiäisiä. Pitäisi olla vakuumipaketti sillekin. Äidillä leivänteko ei tainnut monasti epäonnistunut se kun pyöritti sitä ruljanssia kesät talvet.

Kun nyt äiti taas hyppäsi näillekin riveille niin kirjoitanpahan niin kuin asia on: Leipoessani äiti on ikään kuin läsnä. Ei suinkaan siellä mykän hautakummun äärellä vaikka kuinka sinne kukkia kantaisin.

Persupolojen edustajat Putkonen ja Terho olivat eilenillalla Ajankohtaisen kakkosen jauhinkivien välissä. Aika synkäksi meni ohjelma. Jankkaamiseksikin, mutta siihen olivat kyllä kaikki tasapuolisesti syyllisiä. En pitänyt lainkaan siitä "Faktantarkastajien" päätoimittajasta. Jotenkin luihu tyyppi vaikka journalismia pyhästi puolustikin. Asiallisin oli se politiikantutkija. Matti Putkonen ja Sampo Terho olivat jo asennoitumisellaan alakynnessä altavastaajina.

Yrjö Jylhän ek:n lukeminen edistyy ripeästi vaikka on tuhti kirja. Sivujen paksuus hämää luulemaan sitä laaejmmaksikin teokseksi. Kirjoittajat ovat kyllä ammattilaisia, mutta siinäpä se juju onkin, ettei kirjan ääressä sillä tavalla viihdy sen tyylistä nauttien kuin jos säröjä olisi. Pitkä, hyvin referoitu luento se on. Jylhästä piirtyy joka tapauksessa parempi kuva tämän jälkeen minunkin päähäni. Soinislaisia oli sillä ollut komennettavana Taipaleenjoen lohkolla talvisodassa; viime kesänä pyöräilin Eliaksen kanssa senkin pienen kylän lävitse ja käytiin siinä kirkkomaallakin ja panin merkille sankarihaudatkin. Saattaisi olla pari kuvaakin sieltä. Kirkkorakennus oli valkea ja sen nurkalla oli vaivaisnainen.

30 pv perjantai

Aamusta jo aloin uuninlämmitykseen. Sitten sekoitin hyvin kuplineeseen juuriliemeen (iso korvo) jauhoja ja jätin vielä muutamaksi tunniksi muhimaan ennen kuin lisäsin loput jauhot ja alustin. Kohotin hyvin ennen leipomista. Odotellessa kuorin perunoita altaallisen ja huitaisin vasemmalla kädellä pakasteturskakeiton. Siinä samalla pilkoin pottujen lisäksi lanttua, naurista, porkkanaa, kaalia ja sipuleita uunivuokaan johon lisukkeeksi ruskistin kevyesti kananlihasiivuja rasiallisen. Maustoin kaikenlaisilla mausteilla ja ruokakermalla. Kun olin iltapäivään mennessä leiponut leivät ja paistanut ne, panin vuoan uuniin. Siinä on  ruoka huomiseksi. Seitikeitto meni tuoreen leivän kanssa tänään melkein kaikki. Keskikokoisia leivänkakkaroita tuli 12 kpl.

Riitelin Puutarhurin kanssa vähän. Se ei ollut huomaavinaankaan, että oli taas ukko leiponut ja laittanut ruokaa, siivonnut tiskialtaat ja pesettänyt koneella tiskit. Sen kyllä, että on jauhoja ja leivänmurusia lattialla ja puidenroskia takan edessä. Siitä se sitten sai aiheen alkaa paukkeensa. Ja minähän satuin tietenkin olemaan pitkälläni lukemassa kun se tuli töistä. Mitenhän päin sitä olisi, että kelpaisi? Vaikka en minä kyllä sitä varten leivo ja laita, että jollekin kelpaisin. Tai ehkä siksikin.

Päiväni päättyi ikäviin tunteisiin ja nyt täällä kammiossani sitä jälleen yksikseni suren. Uuninkuve hohkaa lämpöä tupaan ja sitä riittää muihinkin huoneisiin, mutta ihmisen kylki, jonka viereen pitäisi minunkin normin mukaan köllähtää tyytyväisenä päivän töihinsä hohkaa kylmänä, tunteettomana.

Kymmeniä vuosia ovat tehneet töitä tasa-arvoisen yhteiskunnan ja sen jäsenten, miesten ja naisten keskinäisten asemien parantamiseksi ja tässäkö tulos? Puhua siitä ei ainakaan kärsi. Tai muuten kärsii kärsä.

Ei asia tietenkään näin yksinkertainen ole tässäkään tapauksessa. Tajuan sen. Mutta ne suuret haaveet ja teotkin joita tasa-arvon eteen Minna Canthista alkaen on tehty, eivät koskaan faktoja ja yksityisten arkea takuuvarmasti voi olla. Aina joku joutuu alistumaan, tai lähtemään. Väärin se tietskin on, että minä ilmaisullisena ihmisenä kirjoitan läheisistäni suhteellisen rumasti. Jos edes kirjoittaisin, mitä esimerkiksi Puutarhuri minusta lohkoo, niin arvosteluun tulisi myös se näkökulma ja minunkin perkeleellisyys paljastuisi. En kuvittelekaan, että olisin helppo ihminen, mies.

Mutta pahaa mieltäni tyynnyttääkseni ja lähtemishaluilta terää tylsyttääkseni yleistän rankasti nyt: Minä alan saada kainuulaisuudesta tarpeeksi. En sopeudu tähän mykkyyteen, huumorintajuttomuuteen ja yksisilmäisyyteen joka näillä aukeiksi hakatuilla raiskioilla huokuu. Halkopinon suoruus, hajuton tiskirätti ja roskaton, muille näkyvän sisääntuloväylän lattia ovat tärkeämpiä kuin lämpö ja hellyys, toisesta välittäminen. Halailut. Ristikot ja sudokutkin yksityisissä suhteissa vaikka toisen ohimot kuinka huutaisivat kosketusta. Ja sudet pitää ehdottomasti kaikki tappaa eikä hirvilläkään mitään virkaa ole kun ne syövät männyntaimista latvat!

Ruotsinkielisillä alueilla kuulema nämäkin asiat ovat paremmin. Muutan Inkooseen saatana! Sinne olen kerran ollut rakentamassa huvilan perustuksia ja vesikattoa. Mutta en pidä merenrantamaisemista, sen muistan siitä kokemuksesta. Ja muutamasta muusta Turkuun ja Uuteenkaupunkiin tehdyistä keikoista. Sekä eräästä moottorivenematkasta Sipulisaarille Porvoon edustalla. Eivätkä Itämeri-risteilyt koskaan ole ihastuksen huokaisuja suustani ilmoille saaneet. Helsingin rannat herättävät levottomuutta.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Lokakuu 2015, 4 viikko

19 pv maanantai

Jo aikaisin heräilin, klo nyt 07.30. Ilma on kuiva, hieman tuuleksii, mutta suuntaa en ajatellut kun kusella pistäydyin. Yksi maasturi jo pörähti ohitse. Yöllä oli puutavararekka täyttämässä pankkonsa karikoiden välejä propseilla tuossa lähellä; valot vain kajastelivat ja klonke kuului.

Pojat jatkavat uniaan. Laitoin puuron hautumaan hellanlaidalle. Mukanani raahatut lukemiset on luettu. Unimäen köyhässä kirjahyllyssä on yhä vain vuosien jälkeenkin kesken oleva Jean-Paul Sartren elämäkerta. Sitä voin muutaman sivun lukaista, mutta ei se oikein vedä. Ja kun ei oikein muista edellislukemisiaan, niin pitäisi alkaa aina alusta.

Myöhään eilenillalla tillotin Pauluksen kanssa älypuhelimen pieneltä ruudulta Sillan. Yhä typerämmäksi siinä efektit kehittyvät. Tuli siinä mieleeni, etteipä sitä Unimäessä olekaan telkkaria milloinkaan katseltu. Vai olikohan joskus 1990-luvun alussa joku Salora-loota nurkassa kun vähän aikaa Suonenjoen Jekuselta saatu Lister-aggregaatti tallin takana kalkatti?

Illalla

Polttopuita keräilin koko pvn. Kolme ylikuormaista kärryllistä pihaan köröttelin. Löysin hakkuuaukiolta muutamaan osaan pätkityn paksun koivunkin jonka peräkärryyn suurin ponnistuksin raahasin. Nyt se on jo halkoina ja taidan viedä Kniin kun huomenna vien pojat loppulomaviikoksi kotona olemaan. Puutarhurilla alkaa myös loma keskiviikkona ja ne menee sitten ainakin mummilassa käymään.

Pojat rymysivät koko pvn pusikoissa ja sammuivat jälleen Hujjaustelun jälkeen petilleen nohittelematta. Mukava katsoa heitä tuossa lattiapatjoilla. Ei kai elämässä suurempaa mielihyvää liene kuin tällaisina, omien ajatusten hentoina hetkinä katsella nukkuvia lapsiaan. Varsinkin jos mieltä ahdistaneet huolet saa jotenkin huijattua takaraivon puolelle.

Koskee käsiin, ja vähän päähänkin. Lonkkiin kun pitkälleen alkaa.
20 pv tiistai

Kni, myöhäilta

Tultiin jo päivällä kun oli saatu halkokuorma lastatuksi, peti- ym. vaatteet pyykkikoriin käärittyä ja siivottua mökki. Lämmitin myös uunia, että on mukava palata. Pojat saavat huomenna jonkun elämysretken AB-puistoon joka mielestäni on vastenmielinen ilmestys "puistojen" joukossa. Mutta minähän olenkin alati uusiutuvaa kalkkiskerhoa jo.

Tänään olisin ollut mielelläni Helsingissä Ylen sananvapausfoorumissa, mutta olemattoman rahapolitiikkani takia en päässyt lähtemään. Katsoin Teemalta Posten Jyllandsin päätoimittajan Flemming Rosen avauspuheenvuoron. Siinä hän paljasti muutaman totutusta poikkeavan ajatuksensa sananvapauteen liittyen. Jatkokeskusteluja, joissa olisin ehkä osallisena ollut, en jaksanut väsymykseni vuoksi seurata.

Vein kirjastoon Juoksuhiekan, otin lainaan Marko Tapion ja Yrjö Jylhän elämäkerrat sekä Umayya Abu-Hannan "Alienin silmin" joka on hänen oma kuvauksensa kokemuksista maahanmuuttajana Suomessa.
21 pv keskiviikko

Aamulla Kni

Oma syntymäpäivä. Sain lahjankin: Heli Laaksosen runokokoelman. Aukaisin summassa tämän sivun näkyviin nyt:

"Jumankek,
meinasi oja aja.
Nii hyvänäköne mänty
ja iha yksi."

 Illalla Unimäki. Hujjaustelin juuri.

Tulin iltapvllä. Kerkesin yhden kelottuneen, tuulen nuriman närevanhuksen käydä pätkimässä pölkyiksi peräkärryyn. Osan jo kirvehdin kappaleiksi. Ovat kuivia kuin taula. Tein muutamia hellapilkkeiden kokoisiakin. Ne syttyvät sitten helposti kun tarvis on.

Koko ajan tekee pahaa kuljeskella tuolla raiskiolla vaikka siitä ilmeistä hyötyä itsellenikin on polttopuiden muodossa. Alkaa tajunta pikkuhiljaa ymmärtää, että se tosiaan on viimeinen vanha metsätylyvä tällä kunnaalla. Tuossa lähellä, Karisuon etelälaitaa vasten, on vielä muutaman hehtaarin kokoinen kuusikkopläntti, mutta montako kuukautta enää?

Mietin tässä, että jos ajaisi viettämään hiljaisen hetken Siilinjärvelle alullepanijansa ja synnyttäjänsä haudoille näin syntymäpäivänsä lopuksi. Olen joskus kirjoittanut kuvitelman siitäkin Unimäen ajasta, kun isä on pannut äidin jälleen kerran paksuksi ja minä olen ollut se, joka seuraavaksi vaivaksi olen maailmaan ängennyt. Se tarina löytyy "Äetin päiväkirjasta"-jatkokertomuksen alta varsinaisesta blogistani.

Riittäisiköhän bensiini sen keikan ja vielä sunnuntaina Kniin takaisin? Tilillä on rahaa muutama kymppi ja lompsassa kahdenkympin seteli, sekä auton tuhkakupissa kolikoita pieni kourallinen.
22 pv torstai

Ajelinhan minä Siiliin eilenillalla. Suuren kuusen juurella sijaitsevalla isän ja äidin haudalla kävin, mutta en minä mitään viestiä sinne vienyt kun ne tyhjyyteen sielläkin putoilisivat;

pimeyteen voin täällä Unimäessäkin runoilla
ja vain tuulen 
voin kuvitella
jotain vastaukseksi kuiskaavan
mutta
niidenkin säkeet
pitää minun itseni sanoittaa;
ei tuulella mitään sanottavaa ole
tai:
ihminen ei sen kieltä taida

Ajattelin siinä marmoripaaden äärellä luita, jotka haudan pohjalla hiljaksiin maatuvat. Isän kohdalla ehkä jo niin pehmenneitä, että tuskin arkunkappaleiden puuosien lahoista osista tai mullasta erottuisivat. Luiden ajattelukin on hyvin vaikeaa kun ei ole koskaan ihmisen hautaa ollut avaamassa. Kuvissakin vain, kun oikeuslääkärit tonkivat Balkanin sodassa teloitettujen hautoja. Joku muisto vainajista mielessä käväisi ja siinä se. Kukkia tai kynttilää en vienyt.

Tuntuneeko tällainen  hautausmaakäynnin kuvaus hartain mielin omaistensa haudoilla käyskelevistä elävistä kylmiltä ja kovilta, mutta samahan sillekin. Omien omaisteni haudoilla voin ajatella ihan mitä itse tunnen, en kyyristellä tekopyhyyden tai "varuilta vain" varjojen takana; ei minua kukaan ole kuolemani jälkeen vastassa nyrkit pystyssä moittimassa. Omallakin haudallani pitää ajatella, että missähän mätänemisenvaiheessa sekin entinen elävä kulloinkin  alkaa olla. Tai sitten ei ajatella yhtään mitään.

Kävin sitten vielä Rauhalahden naistentansseissa muutaman tanssiaskelen ottamassa. Muutama tuttu oli jotka haki. Yhtä vain jututin enemmälti ja aiheet koskivat kirjoittelujani ja Venäjän reissuani. Läksin ajoissa pois. Tullessa yritin ottaa Nilsiän St:ltä bensiiniä, mutta tilillä ei ollut katetta. Nyt sitten jännitetään, pääsenkö lopputipoilla sunnuntaina Kniin. Tässä välilläkin pitää jokunen km ajella puita rahdaten. Kaupasta käyn maitoa ja leivän hakemassa tuhkakupin vararahastolla. Pottuja on kellarissa ja yksi kanaviillokki kylmän eteisen hyllyssä. Looraakin on keltaisessa purkissa vielä puolet jäljellä.

Tänään on satanut niin kovasti, etten ole ulkona ollut kuin sen aikaa, että halkoja hakatessa menin aivan litimäräksi ja kirves alkoi lipsuilla märissä, kohmeisissa kourissa. Melkoisen läjän kuitenkin pölkkyjä särin. Lämmitin Hujjauksen ja olipa mukava siellä höyrystellä.

Ruotsissa, Trollhättäniläisessä koulussa on tapahtunut väkivallanteko. Miekalla ja puukoilla aseistautunut natsi on lyönyt tummia vastaantulijoita koulunkäytävillä hengiltä. Itse saanut poliisien luodeista reikiä nahkaansa.

Luen Tuulikki Valkosen kirjoittamaa, entisen miehensä Marko Tapion (Tapper) elämäkertaa, "Mäyhää". Joskus aiemminkin yritin lukea, mutta se ei alkanut vetää. Nyt menee oikeinkin hyvin tajuntaan vaikka ei tyyli ihan helpoimmasta päästä olekaan; kirjoittaja tekee melkein huomaamatta myös itsestään historiikkia ja siksi on oltava tarkempi kuin "tavallisen" elämäkerran kyseessä ollessa.

Raju juttu senkin kirjailijan elämä. Olisiko Arktinen hysteria sitten ollut ilman Marko Tapion itsensä kuolemaan saakka panevaa likoamista sen veroinen, kuin se nyt on? Entä olisiko trilogian kaikki aiotut 4 osaa tullut kirjoitettua jos unilääkkeet ja viina eivät olisi kuuluneet kirjailijan stimulanttivarastoon, ja jotka hänet sitten nukuttivat lopullisesti pois samana vuonna kuin Timo K. Mukankin? Tapasivatkohan kirjailijat koskaan kun taisivat olla saman kustantajan suojatteja?

Niin vahvasti tuo elämäkerta vaikuttaa, että kun äsken nukahdin sitä lukiessani, näin heti unta miljöistä ja kirjan henkilöistä joista siinä kerrotaan. Kirjassa viitataan vain kerran M.T:n osallistumisesta sotaan Rukajärven Ontrosenvaarassa ja lopun selitysosassa. Hän oli samassa joukko-osastossa ja siinä kovassa taistelussa 4.8.1944 jossa isäni haavoittui. Onkohan se niistä ajoista muistellut mihinkään näkyvästi? Mietin muuten, kun itse makasin toissa kesänä Ontrosenvaarassa teltassa, että sattuikohan Tapperin poika samaan korsuun isäni kanssa tms. Ja entä ukki Uatu, isän isä, joka oli varastomiehenä samaan aikaan Karhumäessä kirjailija Haanpään kaverina, että tutustuivatkohan ne keskenään henkilökohtaisesti? Ukilla ainakin oli Haanpään kirjoja joku kipale. Nämä olisivat mielenkiintoisia asioita, mutta kun ei ole aikalaisia enää elossa keltä kysyä.

Veljenpoika Antti kävi Raahesta työmatkalta tullessaan metsällä. Riistaa se ei saanut, satoi koko ajan. Sitten se jatkoi Kuopioon kotiinsa vaikka luulin jäävän yöksi. Aikoi viikon päästä tulla uudestaan.
23 pv perjantai

Lämmitin uunin liian tuliseksi niin että mitenkähän tässä nyt nukutuksi saa.

Trollhättänin koulusurmien takana on ollut rasistiset motiivit. Natsi siellä on riehunut. Nyt sekin on kuollut ja jääpi oikeudelta tuomitsematta, mutta muuttaisiko käräjätuomio elävälle terroristille asetelmaa sen kummoisemmaksi?

Olisiko norjalaisen Breivikin mielisairaalaan tuomitsemisen sijaan hänen kuolemansa aloittamansa teloitussession yhteydessä ollut parempi vaihtoehto sekin? Murhattiinhan Lee Harvey Oswaldkin ennen oikeudenkäyntiä (tarkoituksella tietenkin), mutta olisivatko historian tuulet tehneet kulkua sen kummallisemmaksi kuin mitä joka tapauksessa senkin asian ympärille olisivat salaliittoteoreetikot alkaneet kyhäellä jos hemmo olisi sähkötuolissa vasta loppunsa saanut?

Ranskassa 43 ihmistä on kuollut bussin tärskäytettyä keskellä tietä kyljittäin(?) vastaan tulleeseen rekkaan.

Tänäänkin on satanut, mutta kun keli iltapvllä kuiveni, aloin hakata halkoja ja nyt katoksessa on melkoiset pinot jo.

Siwan Reksalta sain  harjanvarrella rikki lykkäämääni kaasulamppuun kuvun. Sille oli tullut niitä jonkin kaupan yhteydessä kolme kipaletta. Piti siitä vitonen antaa, mutta uusi maksaakin toistasataa euroa. Vai oliko se peräti 150? Nyt siitä ei hyötyä ole sillä molemmissa tuvan lampuissa ovat sukat rikki. Nekin maksavat 25 euroa kipale. Makuuparvelle vain uskaltaa kaasulamppuun tulet raapaista. Kaasu kylläkin loppui, että se siitä valontuojasta toistaiseksi. Pullontäyttö maksaa täällä olevalla ainoalla Torakorven huoltoasemalla 25 euroa, Knissa halvimmassa liikkeessä kaksikymppiä. Hain leipomosta ruisleivän, maksoi tarjouskorissa 2 euroa. Kirkkosuoralla oli puhallusratsia. Tuttu lieksalainen (vai asuneeko Nurmeksessa sen yhen tanssijamuijan kanssa edelleen?) konstaapeli Kalinainen on kasvattanut parran, en ollut tuntea.

24 pv lauantai

Heräsin äsken. Näin kerrankin lämminsävyistä unta. Siinä oli herkänoloinen nainen vauva sylissään ja kesäinen aamu tunnistamattoman kaupungin kukkaisutuksin koristellussa puistossa. Sain vauvan syliini lämpimän halauksen ja "tässön viimeisin lapsesi" -lauseen kera.

Olen kerennyt laittaa hellaan tulet ja kahvit keittää. Lämmitän vielä eilistä kasviskeittoa aamiaiseksi ennen kuin lähden Raiskiolle suremaan. Klo on yhdeksän.

Jo pimenevässä illassa ollaan.

Olen käynyt hujjaustelemassa ja nyt tässä jatkan "Mäyhän" lukemista. Olen niillä paikkeilla, jossa Arktisen hysterian osa 1 alkaa olla on loppusuoralla. Siinä kiihdyttelyvaiheessa kirjailijalla on lääke- sekä alkoholiriippuvuus aika pahalla mallilla. "Maksapiikki"-kohtaus oli hurjaa luettavaa, ja miten MT siitä silti selvisi kirjoittamaan. Kaikkea sitä kirjailijan pitää kokea, että lukijat saavat kelvollista luettavaa.

Nykykirjailijoilta ei enää tule kovinkaan kummoista tekstiä kun ne elävät kovin siististi ja voivat muutenkin paksusti. Ja kun ovat nämä tekstinkäsittelylaitteet itsellä, sekä vielä kustantamoissa loppusilittelyjä varten tehokkaammat viime metreillä ennen julkaisua.

Mietin Raiskiolta pöllien tasauspätkiä keräillessäni, että ne ovat kuin ruumiiden kappaleita käydyn sodan jäljiltä. Jokaista tyvipölkkyä kantaessani, vaikka se olisi painanut 100 kiloa kannoin kuin pientä lasta. Hyvä etten tuutulaulua hyräillyt. Monen pätkäistyn puunelämän vuosirenkaita laskeskelin huilatessani ja useimmilla oli jo pahin teiniaika takana. Siinä ne 150-250 vuoden välillä keikkuivat eikä monikaan kantanut tyvessään lahovikaa vieläkään. Sydämet terveinä puuruumiinsa olivat kaatuneet ihmisen kehittelemän niittokoneen paikalle saapuessa.

Tuuli oli kaatanut pystyyn jätetyn keloontuneen, suuren näreen nurin ja sen latvaosassa oli valtavasti naavaa jollaista ei "biotalousmetsissä" näe eikä tulla ikinään näkemäänkään. Luulen, etteivät nämä metsäfirmojen "metsäasiantuntijoina" esiintyvät häiskäleet koskaan edes käsitä, millaisen biotoopin sekin yksityiskohta vanhoissa metsissä sisältää. Tai heidän käsityskykynsä on tukkeennuttanut yhtiöiden tarjomat edut ja puutavarkaupoista saatavat suuret palkkiot. Ja vähiten ne haluavat ymmärtää sitä, että kuinka tärkeää vanhojen puiden vuosikymmenten aikana itseensä kasvattamalla naavalla kokonaisuuden kannalta on jos yhtään vilpitöntä tahtoa oikeasti olisi olemassa luonnon bioversideetin säilyttämiseksi. Juuri valmistunut metsätalousinsinööri naavaa tuskin edes tunnistaisi jos sellaisesta tukon sille käteen tyrkkäisi. Saatika että sydänjuuriaan myöten ymmärtäisi sen merkityksen. Yhtä typeränä möllistelisi kuin Sauli Niinistö tupajumiensa kanssa, saatana!
25 pv sunnuntai

Heräsin jo varhain sateettomaan aamuun.

Eilenillalla kylällä käydessäni tapasin erään tutun freelancerin ja kerroin sille Unimäen viimeisen metsonsoitimen kohtalon ja perustelut sille, miksi niin murheissani siitä menetyksestä olen. Toivottavasti hänellä toimittajan vaistot heräsivät...

Olen pikkuhiljaa lähdössä Kniin. Lämmitin uunia vielä, että on sitten tupa edes haalea kun ja jos se Antti loppuviikosta tulee metsälle.

Tämän pvn tärkein työ oli "Huuto Unimäen viimeisen metsonsoitimen tuholle".

Olin jo jonkun aikaa pyöritellyt pöllinpätkäpinossa kuusentyvilinttiä jonka ääriviivat olin mielessäni kierrättänyt muistuttamaan Edward Munchin Huuto (Epätoivo)-maalausta. Halottuani korokelaitaisen peräkärryn täyteen Kniin viemisiksi, otin tyvilintin käsittelyyni ja koversin moottorisahalla siihen kuperat ja soikeat kolot silmiksi ja suuksi. Sitten murskasin hellasta ottamiani hiiliä kupuroiden pohjalle, hiersin ne tiukasti puunsyihin ja ketjunkouraisuihin sekä valutin teräketjuöljyn kanssa sen oikein rumanpelottavaksi kummitusnaamaksi. Seuraavaksi panin tekeleeni auton takakonttiin ja etsin aitasta neljän tuuman galvaninauloja sekä vasaran mukaani ja ajoin Raiskion laitaan. "Huutoni" ripustusseinäksi valitsin siemenpuuasentoon jätetyn männyn jonka kylkeen naulasin sen tiukasti kiinni ja otin muutamat valokuvat. Jos joku käy sen siitä särkemässä, tai metsämiehet ammuskelevat kappaleiksi, niin tein siltä varalta myös toisen samankaltaisen jonka sitten vien tikkaiden kanssa korkeammalle samaan puuhun.

Metsonsoidinta tai vanhaa metsää eliöstöineen tämä mielenosoitukseni ei takaisin tuo, mutta kyllä se vähän suruani helpottaa, tai ainakin sen tällä tavalla nyt olen näyttänyt. Kukaanhan ei oikeasti surustani välitä. Jostakin sataa vain paskaa niskaan kunhan hoksaavat. Jos hoksaavat vielä asiayhteyden, niin sitä enämpi mustelmia kylkiini ilmaantuu.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Lokakuu 2015, viikonloppumerkintöjä

17 pv lauantai

Unimäen mustanmullan myöhäillassa. Tultiin eilenillalla. Uuninkuve hohkaa kuumana, ulkona kirkas tähtitaivas, mutta muuten leppeä ilma; lännen ja etelän puolelta enämpi tuuleskeli koko pvn.

Pojat uuvahtivat, ja Eveliina jonka hain viikonlopuksi myös tänne. Tuossa ne pikkuhuoneen lattian kokonaan peittävällä petillä kaikki ähisevät, tuhisevat, piereskelevät ja kääntyilevät pitkittäin ja poikittain niin, etten metafooraa näkemälleni osaa lausua. Tai sitten se olisi kuluneeseen tyyliin "pienet porsaat" enkä nyt viitsi; eivätköön nuo suane olla niin kuin ovat. Kovemmat niillä taisi olla "metsäkylätalkoonsa" pusikoissa kuin  minulla, joka raahasin hakkuutähteitä peräkärryyn ja peräkärryllä pihaan. Eivät ole kämmenenkokoisia räpellysvehkeitään koko päivänä kuitenkaan kaivanneet kun on lääniä jossa kirmata. Ja nyt, kun niistä on akut tyhjiä, menee seuraavatkin päivät ilman minkäänlaisia pimepelipomia.

Vielä jää muutama sivu Mankellin Juoksuhiekkaa huomisillalle. Pojat lukivat vanhoja Suomen Kuvalehtiä ja Lucky Lukeja. Silmäluomet tuntuvat minullakin  raskailta. Joka tapauksessa jälleen yksi kirja, joka on pitänyt jonkun kirjoittaa ja jonka yhä useamman soisi lukevan tässä monimuostoistuvassa globaaliudessamme.

18 pv sunnuntai

On vielä aamuhämärä. Leppoisa ilma, pilvessä. Punaisiin pukeutunutta mieskansaa liikkuu tiellä, enimmäkseen autoilla huristelevat lujaa ohitse. Jostain kuuluu välillä koiranhaukku, ehkä hirvikoiran paikoilleen asettunut monotooninen luskutus tai jäniksen perässä vohlaavan lurppakorvan uihke. Ei niin paljoa kiinnosta, että jäisin kuulostelemaan.

Näin isästä juopottelu-unta. Se otti pitkiä siivuja isosta Jallupullosta ja ähki naama punaisena. Istuin polvella ja odotin, että loputtomalta tuntuva ruskean nesteen pulputus loppuisi ja juuri kesken jäänyt tarinankerronta jatkuisi.

Illalla. Eveliina meni jo kotiinsa; Soila haki. Siltä meni syysloma jo ohitse ja huomenna kouluun.

Pojat simahtivat petille ilman isompia nohituksia.

Tänään tein nakkikeittoa ja iltapalaksi paistoin aamulta tähteeksi jääneeseen riisipuuroon sotkemastani taikinasta lettuja. Hujjausteltiin. Olivatkohan penakat ruokailuja pitempiä hetkiä sisällä koko päivänä? Tuolla ne metsässä myskivät, sanoivat rakentaneensa sinne kokonaisen majakylän ja valinneensa vanhimmat kyläpäälliköksi. Lupasin niille, että saavat nuotionkin rakennella ja kyllä täällä savuiset vaatteet haisevat.

Kun olin entisen metsän pohjalla keräämässä polttoputa, lensi yksinäinen palokärki siemenpuuksi jätetyn, yhtä yksinäisen petäjän kylkeä hetkeksi kiipeämän. Pian se kyllästyi, luikautti surullisen kluiiilrrkkinsa ja häipyi.

Yhtään kelvollista lahopuuta ei silmänkantamattomalla alalla punalakin nokkatöille ole jäänyt. Joitakin kelottuneita kuusia on hakkuuvaiheessa pystyyn jätetty, mutta nyt ne muutaman myrskytuulen jälkeen töröttävät sälöisinä puolikkaina kuin maaemon keskisormet haistattamassa ihmisperkeleelle pitkät ahneuspaskat. Ennustin jo keväällä, että olivat viimeiset palokärjen soidinhuudot tällä seudulla. Lähellä ei ole enää yhtään ainutta vanhaa metsää pystyssä kuin läntti siellä, toinen jossain kaukana ja kolmatta jos lähtee etsimään, saa vaeltaa Lieksaan saakka. Yhden kuusinuorukaisen kantolintin vuosilustot kun laskin, oli sillä ikää tasan 150 vuotta, toisella paksummalla lustoja oli kertynyt n. 220.

Tuolla alempana kaatavat sileäksi jo 40-60 vuotiasta istutusmetsää. Rappurinteessä olivat nurineet viiden hehtaarin alan vuonna 1948 istutettua kuusikkoa jonka syntyhistorian tiedän, sillä ukki Uatu niitä siemeniä oli sille kaskelle ollut kuokkimassa.

Ja kunhan tästä kehitys kehittyy ja kaiken orgaanisen metsässä olevan "hyöty"massan käsittävä "biotalous" pääsee vauhtiin, niin yhä vain nuorempana pusikot tisleeksi puidaan. Mistä sitten sijansa etsivät puukiipijät, hippiäiset, liito-oravat, palokärjet, metsot ym. joille ikimetsät ovat luonnollinen elinympäristö?

Kuulin juuri ajankohtaisohjelmasta pätkän, jossa vakuuttavan kuuloinen luonnonvarakeskuksen propagandatosentti puhui uudesta bioinnovaatiokehityksestä joka metsän itsensä monimuotoisuuden sijaan tarkoittaa luonnonvarojen käytön nykyistäkin yhä vain monimuotoisempaan suuntaan kehittyvän teollisuuden tehostamisesta. Ja miten pitkään tätä aivopesua onkaan jatkunut! Sen onnistumisen takuiksi on valjastettu jo aikoja sitten Yleltä Metsäradio. Sen juontajana oli yhteen aikaan Pekka Tiilikainen jonka lotikoinneista muistan parhaiten sen, kun se honotti eetteriin suurinta keksimäänsä valhetta kuinka metsää kannattaa hakata sillä sehän kasvaa yötä päivää, ei nuku ei paastoa. Puut kasvavat suomalaisessa metsässä vuodessa keskimäärin 2-2,5 kuukautta. Touko-kesäkuussa ne sulattelevat jäiset runkonsa, kesä-heinäkuussa ottavat kasvupyrähdyksen ja jo heinäkuun lopulla ryhtyvät talvivalmisteluihin.

Lehdistön puolelta maan laajalevikkisin propagandajulkaisu Maaseuduntulevaisuus on pelkkä metsäteollisuuden kammottava propaganda-aviisi. Ja jos joskus selailee esimerkiksi Stora Enson omaa kiiltokuvajulkaisua, niin niillä sivuilla esiintyvän valheen määrä panee voimaan pahoin.

Isoimmasta kusiaispesästä joka vielä edelliskesänä kuhisi elämää ja nyt niin surullisen autiona keskellä raiskiota köhöttää olen nyt kaivanut n. 300 litraa kuivike- ja komposti tarpeita eikä siihen vielä kummoista koloa kylkeen ole tullut. Voin hahmotella senkin kusiaiskodin iäksi hyvinkin sata vuotta: Kun vähänkin kuvittelen, niin näen Anu-ukin käpsehtivän ansatarpeita kainalossaan kantaen polulla sen ohitse, sylkäisevän ja naurahtelevan kusiaisten säkenöivälle liikehdinnälle mällisyljen ympärillä... kesä voisi olla vaikka 1945 kun maa alkaa toipua juuri koetusta hirveästä sota-ajasta...

perjantai 16. lokakuuta 2015

Lokakuu 2015, 3 viikko

12 pv maanantai

Kävin pienellä kävelylenkillä. Katseen värinän sävy oli sininen, muuta ei metsäpolun vastaanhölkkääjästä mieleen jäänyt. Ilmallekin se ja sama mitä se on.

Tässä päänsäryssä tyynykin on vihollinen ja korvien käytävät pullojen suita joihin vinkkatuuli puhaltaa. Ajatuskuvioissa on kulmia ja särmiä jotka viiltävät hermojen päitä. Tai mitä perkeleen säikeitä ne lienevätkään, mutta kallon sisus täysi niitä on!

Lukemisen yritykset ovat yhtä tyhjän kanssa, kirjoittamisen kanssa vielä vähemmän.

Saisivat kärrätä tämän ihmisromun kaatopaikalle ja antaa telaketjutraktorin kuskille luvan.

Sonja soitti; Teotorin Pirjo on kuollut sydänkohtaukseen lauantaina. Sen perheen kanssa minullakin muisteltavia tarinoita vuosilta 1976-1992; alkoivat äkkiä, loppuivat nopeasti.

13 pv tiistai

Heräsin aamuun josta puuttuu särkyisen pään muistutus olemassaolostaan. Pitää asettua takaisin sängylle ja kuulostella; ei koske ei.

G oli piksauttanut kahvinkeittimen kytkimen punaiselle ja tuli kuiskailemaan; "Iskää, isiii, iss...kääh, kahvillee. Herreepäs nyt. Mitäpä unta näit? Koskooko vielä piähän?" Sanoin, että nyt se jäi aita mehiläistarhan ympärille rakentamati kun herättelit. "Mitenkä niin?" Olin just saanut Unimäkeen mehiläistarhan ja meinasin sen ympärille rakentaa aidan etteivät karhut piäse herkuttelemaan hunajalla. "Ai jaa. Mutta tarviihan nekin syyvä..."

Touhusin ulkona, lajittelin sulan aikaan kertyneitä tavarakasaumia. Asettelin tarpeellisia paremmin talvea vasten oleksimaan ja mitääntekemättömät kierrätykseen kärrättäväksi. Omenapuiden ympärille pätkin sahalla puiset tolpat ja tökin ne rautakangen reikiin. Kahdesta pienemmästä enää puuttuu, pitänee muistaa Unimäestä muutamat kepakot hilata niillehin.. Katiskoverkkoakin pitäisi pätkä hankkia.

Petäjäisen pölkyn kaarnan alta löysin mäntypistiäisten toukka-osaston. Kuorin kaarnan kokonaan pois ja vein kymmenet valkoiset toukat kompostinkannelle pikkulintujen  aterioitsemista odottelemaan. Vähää aiemmin näin käpytikan nakuttelemassa naapurin vaahteraa, mutta tuskinpa se älyää valmiiseen toukkapöytään saapua. Illan hämärtyessä näin punarinnan hyppivän kompostilla, mutta ei se vielä huomannut tarjouksiani. Toukat kyllä säilyvät pilaantumatta sillä on sen verran viileä ilma kun ne vielä kohmettuivat liikkumattomaksi läjäksi kuorilautaselle.


14 pv keskiviikko

Toinen aamu jo, ettei päätä kivistänyt herätessäkään. Tilalle änkeää jonkinlainen masennuksen tapainen, alakulo ja mielen herkkyys kuin krapulassa joskus ennen; tappaako ilman kemiaakin hankittu päänsärky aivosoluja? Alakulo on toisinaan yhtä paha kuin särkykin. Toisaalta taas semmoinenkin vaikutus, että pili jäpöttää asennossa koko ajan kun aloilleen herkeää. Se ei kuitenkaan ole pelkkää seksuaalista halua. Ikään kuin päätä pakottavan paineen, veren, vain pitäisi jonnekin muualle pakkautua? Kummallisia nuo aivojen toiminnot. Jos huimaisi tai muuta semmoista, olisi kai mentävä lääkäriin, mutta sitä päänsäryissäni harvoin esiintyy. Näköhäiriöt taas liittyvät uhkaavaan migreeniin ja silloin on muuten piru merrassa. Kaularankaa voisi tietysti viipalekuvata, mutta miksikäpä säryt sillä muuttuisivat.

PutkiEsko oli selkärangan pullistuksen aikaan, ennen kirurgin leikkaustoimenpidettä, valittanut lääkärille, että kun mulukku seisoo koko ajan. Lääkäri oli selittänyt seisokin johtuvan ehkäpä poikkeuksellisesta verenpaineen ja hermoston pinteestä selkäytimessä; verenkierto ei ole vapaata ja jälkeenjäävä liikaveri etsii löysiä paikkoja jonne pakkautua. Ja mikäpä sen joutavampi pussinperä kuin jortikka joka lahkeessa jouten mutjuaa. Joskus se on aiheuttanut myös suonikohjuja jalkoihin ja niitäkinhän Eskollakin on.

Voikohan alaraajoihin iskevä veritulppakin johtua selkärangan välilevyjen pullistumisista?

Punarinta oli huomannut toukkalautasen. Seurasin sen ahmimista mielenkiinnolla. Välillä se kävi nurmikolla pyyhkimässä nokkaansa ja palasi takaisn. Talitiaiset saivat kyytiä jos yrittivät osille. Yksin se mokoma toukat kupuunsa napsi! Ei tartte ihmetellä jos kuuluu valtavia röyhtäisyjä pusikosta.

Lapioin kasvihuoneen kesäköyhät mullat pressun päälle ulos, lisäsin sekaan valmista kompostimultaa ja kalkkia, sekoitin hyvin ja kannoin takaisin altaisiin. Onpahan valmiina kevättä varten. Jos kompostimullassa on jotain maatumatonta seassa vielä, vaikka ei näyttänyt siltä, niin siinäpähän on aikaa tekeytyä. Kalkitin myös raparperipenkin ja ropsautin karviaisenkin juurelle vähän. Mikähän se tuonkin kalkin hinnassa heittelee: samanlainen 25 kgn säkki maksaa K-raudassa 22 euroa ja Maxissa 8,90:-?

Kirjastosta tuli viesti Mankellin Juoksuhiekan saapumisesta hyllyyn. Hain sen. Hymyilevä kirjastoharjoittelija oli asiakaspalvelussa, sitä opastamassa vanhempi, hymyttömämpi konkari. Mennessä pyöräilin rantsun kautta. Tullessa Lyseon ohitse ja rautatiesillan ylitse Kasarminkadulle. Urkki Kekkosenkadulla oli vanhus nurjahtanut sairauskohtaukseen keskelle suojatietä. Siinä oli jo auttajien armada ja ambulanssikin kaarsi kulmasta paikalle joten en jäänyt ihmettelemään. Ajattelin vain, että ihan hyvä paikka suojatiekin kuolla kun on tarpeeksi täällä niitä kerennyt ylitellä autojen alle jäämättä.

Internetti kyllästyttää, jo ajatuskin siellä olevista "keskustelu"foorumeista. Yleiskuva siitä touhottamisesta alkaa olla muuttumattomassa tilassa. Siitä voisi päästää ikävöimättä irti tarpeeksinähneen vakaudella kuin suojatien vanhus elämästä.

Aloitin Mankellin lukemisen. Vetää mukaansa niin kuin vain hyvä teksti tekee. Tulee mieleen Seppo Heikinheimo joka hieman ennen itsemurhaansa kirjoitti Mätämunan muistelmat ja nyt sitten Henning Mankell Juoksuhiekkansa kun sai kuolettavan syöpädiagnoosin. Tieto kuolemasta ryydittää molemmat kirjailijat parhaaseen vireeseensä eläissään.


15 pv torstai

Aamupäivästä käytin Puutarhurin Rellunpippanan astutuksella. Vain sumuvalon poltin oli pimeänä, muuta huomautettavaa ei Katsastussonni löytänyt.

Hain uudet lukulasit. Asennutin köyhyyttäni linssit vanhoihin sankoihin ja nyt on hyvä jälleen askarrella kirjojen ja kirjoitusten parissa. Mutta silti paljon ne ikänäköisiltä rahaa lypsävät silmälaisliikkeet ennen kuin huoku kultakin loppuu. Jos olisi mania, niin varmasti ottaisin riskin ja kävisin laserhoidon hakemassa näkemäelimilleni.

Kaupungilla kävin muutamassa paikassa jossa tapasin pakolaisia. He saavat minut voimaan aina vähän paremmin.

Kotona tekaisin yksinkertaisia sapuskoita. Siivosin käytävänpään komerosyvennyksen rojuista tyhjäksi, hajotin kehnon, vinossa lenksottavan lastulevykaapiston osiksi ja kannoin poikien avustamana ne yläkertaan. Kokosin sen suoraksi ja ruuvaten lujemmin tyhjään nurkkaukseen. Pitää huomenna kantaa sisältökin, mutta niissä on tehtävä raju leikkausoperaatio joutavan suhteen. Sain Puutarhurin veljeltä peili-liukuovet niin tekaisen vain rungon ja hyllyt niin saadaan vaatekaappi alakertaan halavalla. Yläkerrassa on sen verran hyvää puutavaraa, ettei kauppaankaan tartte lähteä. On se tuo nurkkaus sitä oottanukin!

Rojujen seasta, yhdestä pienestä rasiasta löysin kadoksissa olleen ukki Adamin Karhumäessä asemasodan aikana viilaaman sormuksen rungon. Siinä oli aikoinaan taidokkaasti samasta lentokonemetallista tehty "kivi" AH-kirjoituskirjaimilla (Adam Heikkinen), mutta se irtosi ja hävisi ja joka minua on harmittanut. Paljonkohan jäljennöksen teettäminen kultasepällä maksaisi? Sitten vielä semmoinen kumma sattuma samalle pvlle, että satuin vilkaisemaan Rautavaara-fb-sivuille ja sinne oli joku laittanut 1960-luvulta kunnanvaltuuston-hallituksen yhteisvalokuvia ja siellähän se ukkiUatu tapansa mukaan vakavana seistä jyhmötti.

Mankellin Juoksuhiekka-teos on todella väkevä kuvaus ihmiseltä, joka on maailmaa nähnyt. Kirjailija on ottanut myös oppia näkemästään ja kokemastaan. Tuntuvat leikkipelleiltä kemppiset hännystelijöineen jos ja kun yrittävät samankaltaisita teemoista jotain mieltä olla. Oikeastaan Juoksuhiekasta selviää niin paljon asiaa, etten ole pitkään aikaan kokenut vastaavaa ymmärryksen välkettä lukemisen edistyessä. Kirjalle voisi vaikka Nobelin myöntää vaikka itse kirjailijalle itselleen olisikin myöhäistä.

Miksi minulle ei ole kuin kova tahto sanomiseen ja kirjoittamiseen lahjaksi saatua? Tulokset jäävät aina lauhkeiksi lehmänhenkäyksiksi siihen nähden, mitä pitäisi, mikä tahtoni olis.


16 pv perjantai

Tänäänkään ei päätä särje. Alan olla siis kuivilla sen suhteen kun mielikin hieman kirkastuu. Pojilla alkaa syysloma. Pitäisi jotenkin päästä lähtemään Unimäkeen rankasavottaan heidän kanssaan. Bensan ja ruuan hankinta aina mietittävänä, että millä saatanan rahalla. Kyllähän se muuksi leikiksi pojilta enimmäkseen menee, mutta aina se eteen päin on, kun edes ovat näkemässä, mitä käsillä ihmisen pitäisi oikeasti tehdä eikä vain joutavien laitteiden räpläämiseen ja ruuduilla hyppelevien pompuloiden seuraamiseen niiden näppäryyttä tuhlata. Äärettömän vaikeaa se on menossa olevaa teknologian digi-harhaoppiuskontoa vastustaa.

Petroskoista tuli sähköpostia. Vastasin siihen pitkästi. Turhankin, mutta kun taas lähti lapasesta niitä lauseita ihan houkuttelematta.

Tiistaina olisi mielenvirikettä luvassa Helsingissä, mutta enpä taida lähteä kun ei ole junalippuihin varaa. Ja muutenkin siihen suuntaan lähteminen tarkoitaa aina sitä, että lompakko avoinna täytyy koko ajan olla. Eikä se hyödytä kun leväyteltävä on tyhjä. Pullojenkerääjiä siellä taitaa olla ilman minuakin. Ja muita tarpeeseensa kerjääjiä.  Unohtaa kai se pitää. Täytyy kyllä muutenkin kriittisesti miettiä, tarvitsisinko sitä reissua itse oikeasti vai olisiko se tilaisuus, johon osallistuisin, minkään väärti? Heimo sedän luona käynti varmaankin tarpeellisempi olisi.

Täytyy ruveta nyt askartelemaan Unimäkeen lähdön parissa. Pojat tulivat jo koulusta.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Lokakuu 2015, viikonloppumerkintöjä

10 pv lauantai

Unimäki illankuhjeessa. Pikkupakkanen. Tähesä o taevas. Tupa lämmin. Päätä tahtoo vain särkeä. Sitä on kestänyt ailahtelevasti ainakin viikon-kaksi yhtäsoittoa. 

Tulin eilenillalla, vein ensimmäiseksi peräkärryyn Nuasen rannassa köyttämäni veneen Juhanilan rantaniityn latoon Keyritynrantaan, tulin tänne ja pooruutin uunin kuumaksi. Liiankin.

Siellä rannassa oli mustanruskeankirjava minkki Juhanilan poikien virittämäksi luulemassani loukussa. Naksautin sen hengiltä ja pani isolle kivelle siihen viereen. En virittänyt loukkua uudestaan sillä äkäisesti rääkyvä ja irvistelevä eläin päästeli peloissaan niin katkerat rauhasenhajunsa siihen, että se kauan sieraimissa kajusi.

Äkkiä laskettuna Aleksis Kiven syntymästä on tänään kulunut 181 vuotta. Hyvin pysyy mies muistissa kun osasi aikanaan kirjoittaa kirjan jonka kertomus jäi väkevänä ihmismieliin. Mietteisiin iäksi painunut pelkkä patsas Helsingin Rautatieaseman vieressä ei elossapysymiseen riitäisi. Sotilas Mannerheim ei tule elämään kenenkään muistissa sellaisella teholla yhtä kauan vaikka ratsastajapatsas Kiasman kupeella kuinka machoilisi. Höttöinen ja vuotava elementtikiasmakin lahoaa ennemmin kuin jo Kiven elossaollessa rakennettu graniittinen rautatieasemarakennus.

Tänään olin serkun syntymäpäivillä. Hän täytti heinäkuussa 50 vuotta, mutta piti nyt juhlat; kesällä maanviljelijöillä on muutakin tekemistä kuin juhlia synttäreitä.

Paikalla oli sukulaisia ja tuttavia runsaanlaisesti. Eräässä vaiheessa pikkupoika Tuomas kävi sanomassa: "Minäpä kävin laskemassa, jotta pihassa on seihtemäntoesta aatoo. Sopiskkoon ne tänne sisälle jos kaekki pöövät ja muut kalut hilattas pellolle?"

Aamupäivällä sahasin pihassa lojuvat rankaläjät kappaleiksi ja kanneksin suojaan. Leikkasin vähäisiä ruohokaistaleitakin vaikka olisi se talven alle välttänyt: Tarvitsin ruohojätettä kompostilisukkeeksi ja tulevan kurpitsapenkin päälle katteeksi.

Lämmitin Hujjauksen, pesin hampaat ja ajoin poskipäiden parransängen; kurvailin partaraapalla myös leuan alusen ja niskavillat. Kaadoin kaivosta juuri nostamaani raudankylmää vettä sankollisen päälleni. Ajattelin, että jospa päänsärky siitä vähän säikähtäisi ja kaikkoaisi edes hetkeksi. Kaikkosihan se, mutta todellakin vain hetkeksi. Panin tuvassa siistit kamppeet päälleni ja olin kahden maissa juhlapaikassa Juhanilassa.

Nyt on siis ilta. Päänsärky on ikävä seuralainen eikä siihen totu vaikka ikänsä yrittäisi. Niin kuin kai olen yrittänyt. Minusta kun tuntuu, että aina minulla päänsärkyä on ollut.

Yritän lukea. Välillä torkahdan ja kirja putoaa lattialle vaikka yritän tukea sen sängynviereen jakkaroiden päälle asettelemiini tyynyihin. Akusta alkaa virta loppua. Valo himmenee, niin tajunikin. Luen viimeiseksi tälle yölle Professori ja hullu -kirjasta lauseen: " Paritellessaan uros asettuu naaraan selkään; niin kaino se on, ettei koskaan ryhdy toimeen, jos näköpiirissä on ihmisiä." Kyse on norsusta.
11 pv sunnuntai

Heräsin puoli kuusi. Päätä vain särkee.

Kävin kusella, huuhtaisin käteni ja laitoin täysinäisen kahvipannun kaasuhellan kuumennettavaksi. Ryystäisin veden kanssa burana kuussatasen. Vaikka on vielä pimeää joku metsämies kiirehti jo autollaan ohitse, ja kohta toinen. Ketä muitakaan kulkijoita ne voisivat olla.

Unessa pidin puhetta salilliselle nautakarjaa.

"Kaikki alkaa mitättömyydestä, suurikokoinenkin ihminen silminnäkemättömästä siitoshiukkasesta ja maailmansodat korpraalien katkeruudesta. Norsu ei ilmesty savannille tuhansien kilojen painoisena tyhjästä eikä lehmä putoa puusta laitumelle kuin kypsä omena. Maapallokin tuhoutuu ihan vain siksi, kun joku ihmisääliö keksi halkaista atoomin!"

"Mooh", sanoivat kantturat ja siirtelivät lantaisilla sorkillaan salin lattialla ajelehtivia lypsysankkoja ja rehupaaleja.

Kahvia juodessa kuuntelen kuuden uutiset. Turkin eilisissä pommiattentaateissa räjähti hengiltä liki sata paikalle sattunutta ja parisensataa roiskahteli raajarikoiksi tai muuten vain useampaan osaan. Me täällä turvallisissa oloissamme alamme verisen uutistenluvun jälkeen kuunnella Suomi soita tai Tarja Närhin iskelmäradiota.


Klo on kohta viisi iltapäivällä. Olen lähdössä Kniin.

Koko pvn puuhastelin ulkona. Siivosin pihan ja saunan  edustan. Laitoin parempaan taapeliin ja kunnollisen suojan alle haapalankutkin joista pitäisi ne lauteet joskus sitten jonkun fuugailla jos minä en eläissäni sitä voi tehdä. Toivottavasti seuraavalla Unimäen omistajalla on enämpi resursseja rakentaa valmiiksikin jotain. Tai mielenkiinnikkeet tähän mitättömään paikkaan niin ohuet, että voi antaa lahota kaiken maanmullaksi takaisin.

Kävin saksalaisryöväreiden hakkuuaukealta hakemassa kärryllisen polttopuita. Raiskion alle tuhoutuneen, monitoimikoneella ja metsätraktorilla sumeilematta muutamaan kertaan ylitseajetun kusiaispesänkin toin astioissa huussin- ja kompostinkuivikkeiksi. Yhden astiallisen kaatelin myös kurpitsapenkin päälle.

Minnehän ne miljoonat kusiaiset kymmenistä tuhoutuneista pesistä tuollakin raiskiolla ovat kesän aikana ehtineet marssia? Muiden yhdyskuntien pesiin ne eivät pakolaisina kelpaa joten kai ne ovat aloittaneet uuden rakentamisen. Mutta ovatko tarpeeksi suuren ehtineet tehdä että kaikki munat ja munijatkin ovat sinne työläismurkkujen lisäksi mahtuneet? Vai kuinka muurahaiset sotien tuhoihin verrattavasta katastrofista selviävät? Nehän ovat maapallon pitkäaikaisempia asukkaita ja selvinneet mittavimmistakin mullistuksista kuin ihmisnilviäisen aiheuttamat.

Harrastin äsken luontokuvausta. Laitoin tuvan ikkunan eteen pölkylle halkolaatikon ja sen varaan kumolleen kattilan jonka pohjan päälle asetin kameran valmiiksi niin, että vain linssi näkyy ulos verhojen raosta. Vein sitten ulos ikkunan alle kasvispenkkiin ruuantähteitä ja panin haapakarahkan oksannokkaan keitetyn kananmunan. Kauaakaan ei tarvinnut odotella, kun metsänlaidan vakoilijanärhet lennähtivät katsomaan, mitä hyvää niille on tarjolla.

Päänsärky on aika paha ja pitäisi taas jaksaa satasen km ajella.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Lokakuu 2015, 2 viikko

5 pv maanantai

Alati kalloluiden alusia jyrsivä päänsärky hermostuttaa.

Ensipakkaset jysähtivät maisemaan. Kuuden aikaan aamulla 3,5 astetta miinuksen puolella. Kaupungissa liikkuvat pakolaiset näyttävät kevyesti puetuilta, lapsille on löytynyt jo asianmukaista vaatetusta.

Henning Mankell kuollakämpsähti Göteborgissa. Olin pannut aivan äsken itseni hänen Juoksuhiekkaa-kirjansa varausjonoon. Täytynee uusia lukukokemus myös Nimeltään Tea Bagista.

Kirjoitin koko päivän, mutta tiijä sitten tulosta. Ohessa rykäisin kommentin myös Kemppisen "Itsesääli"-kirjoitukseen vaikka sehän vain ärsyttää joitakin. Itsetarkoitus se ei minulla ole, mutta siitä tulee sen tuntuinen kun astuvat "lepyttelijät" kannoille. Mietin joskus, että mikähän kaikkien kommentoijien motiivi oikein onkaan. Ehkä ne eivät itse sitä tiedä. Omat motiivini hahmotan ja luultavasti se myös maistuu kirjoitusteni taikinanjuuressa.

"Kasvoton mies" lähetti mukavan vastausviestin sähköpostiini.

Muuten entisenlaista arkea kaikki.

Nyt illalla päänsärky on ikävämmällä tasolla kuin aamulla. Rassaa miestä se.


6 pv tiistai


Iltapäivällä kuokin kasvispenkit nurin, keräsin rikkaruohojen juuret, lannoitin kompostimullalla ja istutin yhteen penkinosaan 66 kpl valkosipulin kynsiä. Onpahan nyt kahdessa paikassa niitäkin että on kaksinkertainen mahdollisuus onnistua. Tai epä-.

Haravoin puidenlehtiä nurmikoilta. Keräsin myös naapuri Riston kasat kärryyn ja kiikutin pottumaan päälle tasaiseksi matoksi. Kävin kävelyllä. Päänsärky on, mutta nyt vaimeampana jälleen. Kipujuotti kiipeää niskanikamista. Samanlaista perkelettä kuin 1992 kolarin jälkeen sen kanssa. Olkapäiden ja käsien särky jää toiseksi päänsäryn veemäisyyden kanssa.

Syyriassa lapsia ja muita avuttomia kuolee kun joka puolelta syydetään pommeja niskaan. Millaiseksi sankariksi Putin luulee historiassa kohoavansa näillä Krim-invaasion jälkeisillä valloitusjatkoillaan? Mitkä voimat valomerkin sille äijälle räpsäyttävät? Milloin se tapahtuu? Kuinka kauheiden ruumisröykkiöiden katveesta vasta? Tekisikö USA tyhmästi jos äkkiä vetäisi sotakalustonsa kaikilta tappotantereilta pois ja lausakehtelisi, että kauhokaa soppaanne tästä lähi yksi? Onko sodissa "auttamisissa" sama pelonlogiikka kuin köyhälle almujen jakamisen epäröimisissäkin, että jos kerran antamaan alkaa ei sille loppua tule?

Koulun pihalla jututin etiopialaislähtöistä äitiä joka odotti ekaluokkalaistaan koulusta. Se on mukava nainen. Pyysin tulemaan vanhempainyhdistyksen toimintaan mukaan niin kuin viime viikolla somalialaista Naimaakin. Tiedä vaikka tulevatkin. Naima on kyllä räväkkä täti. Muistuttaa ihan kummivainaa-Siljaa äänenkäyttöään myöten. Ihonsa väri vain on hieman tummempi...

7 pv keskiviikko

Kauhu-uutinen Pietarin satama-altaan syvennyksen aiheuttamasta ympäristötuhosta saa tarkennusta. Venäjän virallinen kuudennes tietenkin on toista mieltä liejun haitallisuudesta yleensäkin, tai että se edes ylettyisi kovinkaan kauas Itämerelle. Niin kuin Venäjä valtiona on kaikesta kaatopaikka-ynnämuusta saastuttamisistaankin piittaamaton. Neuvostoaikainen hegemonia sallii oman pesänsäkin piloille paskomisen.

Uuden Motonetin avasivat Kniin. Porukkaa lappoi sisään ja ulos kun käytiin. Ostin tarjouskorista myrskylyhdyn Unimäkeen kun entinen meni särki.

Jomottanut päähän on kovasti häntä, sanoisi Markus Kajo jota kuuntelin Areenan arkistosta kun en muita naurun aiheita maailmasta löytänyt.

Kemppisen kommenttiin oli eräs laittanut mulle tarkoitettuja sanastentapaisia ja harkitsin pitkään jatkoa. Viimein omista kirjoituksistani löysin sopivan "novellin" ja murjaisin sen kahtena osana sinne menemään. Saa nähdä, julkaiseeko bloginpitäjä niin pitkän mielipiteenilmaisun. Huomenaamullahan se näkkyy jos näkkyy.

Pöljä kai olen kun potkin sellaisia mielipidekeskittymiä vastaan. Niillä riittää kapasiteettia joko vaieta minut kuoliaaksi tahi laittaa trolliarmeija perääni. Kännykkään tulleesta tekstarista ja kahdesta sähköpostiviestistä päätellen siemeniä viimeksimainitulle saattaisi olla olemassa. Mutta "siellä jossakin" ovat sitten nämä toppuuttelijat, jotka kutsuvat kiihkoilijoita "sivuhuoneeseen" neuvonpitoon. Kerran mulle on silläkin tavalla käynyt, että siitä tiedän.

Anni tuli vastaan Suomalaisen kohdalla tummien turvapaikanhakijamiesten kymmenien henkien vahvuinen osasto takanaan. Kysyin, minne joukkojasi johdat, niin sanoi vievänsä heitä jalkapallokentälle. Siinä raiskausaaltoa pelkääville yksi esimerkki pelkojensa torppaamiseksi; ei mikään riihenseinästä reväisty kolmikymppinen nainen hän.

G nukahti kuulokkeet korvilla selkäni taakse sänkyyn. Laitoin hänellekin Kajotusta muuutaman pakinan verran kuulumaan.


8 pv torstai

Oli kommenttini kelvannut. Heti aamusta tuli aiheeseen viitaten tekstiviesti ja kaksi sähköpostia. Molemmat perseestä päin joten deletoin ne menemään säilyttääkseni mielenrauhani. Sillä tavalla toimien olen huomannut, että unohtuvat muutamassa tunnissa.

Mummilta saatu simpukkanokialainen on reistailllut. Varakännykästä, eli vielä vanhemmasta nokialaisesta simahti jokin aika sitten akku. Yksi pikkuinen Samsungikin on finito. Perkele, pitääkö sitä taas uuden hankintaan taipua! Puutarhurin autossa talvirenkaatkin on loppuunajetut. Katsastaakin se pitäisi. Oman Tojotanrotteloni taidan laittaa jälleen talveksi lumihankeen talviunille. Siinä ovat talvirenkaat ihan ok. Kesärenkaista paistoi jo kankaat alta. Olisi se poliisisetä tai -täti saattanut pikkuisen napista jos olisi tien päällä yhyttänyt.

Venäläiset pommittajat ja hävittäjät ovat koukkailleet turkkilaistenkin ilmatilassa. Mitähän ne oikein meinaavat? Montako sataa tai sataatuhatta lasta on nyt saanut surmansa tässä uudessa pommi-tulvassa siviilien niskaan? Entä paljonko raajarikkoja ja mielensä vioittaneita harhailee kuuman hiekan maassa taistelukaasujen seassa? Monetko sadattuhannet lähtevät tämän väkivalta-aallon alta pakolaistulvaksi maailmalle? Pysähtyvätkö pommittajalentäjät koskaan miettimään tekosiaan mielensairastumiseensa asti kuten Enola Gayn lentäjille kävi Hirosiman jälkeisinä vuosikymmeninä? Onko aiheutetun kärsimyksen ihmislukumäärällä jokin merkkipaalu jonka ylitettyään eivät murhaajat enää voi öitään rauhassa nukkua? Vai saavuttaako ihmiskurja siinä jonkinlaisen paatuneisuuden tasapainotilan jolloin mikään ei miltään tunnu? Siviilissä jo yhden tahallinen tai tahaton surmaaminen riittää suistamaan mielenrauhan joiltakin loppuelämäksi. Ei kaikille luonteille kylläkään, mutta ylipäätään ns. normaalille mielelle. Vai mikä ihmisen kohdalla on normaalia mikä pakottaen opittua? Tappaminen vai tappamatta jättäminen?

Oman politiikkamme taistelukentillä persuille ovat koittamassa laskusuhdanteen ajat mallia SMP. Tällaiset kuviot on ymmärtänyt vähäinenkin politiikanseuraaja aina. Kun Sipilä kokoomuskumppaneineen sai Soinin höynäytettyä hallitusvastuuseen, niin peli on sitä myöten melkeinpä pelattu.

Siitä on jokunen vuodenkierto, kun kirjoitin, että perusvanhat puolueet kuten kok, sdp ja kepu pysyvät politiikkamme kovassa ytimessä aina, muut ovat käypäläisiä vain. Tosin nämä "muut" ovat tarpeellisia. Persutkin (myönnän, vaikka kuinka heitä inhoaisin) olivat, sillä muuten puolueiden välinen kauhun tasapaino muuttuu kansalaisille vaaralliseksi yhden pelin politiikaksi. Niin kuin se meinaa yhä mennä ellei sdp ja vihreät terhakoidu uusista näkymistä puolueiden kannatusluvuissa, ja vasemmistoliitto kans. Itse en ole ryntäillyt voittajien riveihin muissakaan asioissa koskaan saatika että minut löytäisi populistien kelkasta vaikka mitä lupaisivat.

Kotimaassaan ja Venäjällä vaiettu valkovenäläinen Svetlana Alexievich sai tämän vuoden kirjallisuusnobelin. Olisin tainnut olla voittajien joukossa minäkin jos olisin vedonlyöntiin osannut osallistua.

Linkkukännykkä linkkasi itsensä viimeiselle portille. Kävin Veikon Koneesta smanlaisen kuin Pauluksella; maksoin selkäpiitä karsivin tuntein Visalla. Tiijä sitäkään, opinko mokomaa käyttämään näillä aina kohmeisilla kourillani. Sain minä siihen mukaan semmoisen tussuttelukynän, että jospa se tottelisi sen tökyttelyjä.

Hain illankähmässä poikien kanssa veneen Petäisenniskan rantsusta pois. Eipä monasti tullut käytyä tänä kurjana kesänä soutelemassa.

9 pv perjantai

Aamulla hirmuinen touhunjytäkkä tuvassa. Pojilla koululla luontoliikuntapäivä ja reppuihin piti pakata kaakaotermokset, eväät ja lämmintä varustetta koulukirjojen sijaan. E:lle lisäksi kannellinen sanko ja marjanpoimuri pyöränsarveen keikkumaan kun niiden luokanvalvoja oli käynyt vakoilemassa puolukkapaikat valmiiksi. Toivottavasti kotiuttaa sankon täysinäisenä...

Kävin Puutarhurin Relluun ne talvirenkaat. Halvimmat mahdolliset maksoivat 370 euroa. Se on niin kauhea summa, kuten eilisen kännykkänikin osto, että kauan kitistään niiden takia tänä syksynä jälleen. Miten ylipäätään on tännekin saakka tulojen ja menojen kanssa kutjuiltu ettei ole jo menneet alta talot ja tavarat? Jos hävitettäisiin autot pois, kuten oikein olisi, niin  mikä kaikki muu joutava kulutus jäisi niiden mukana vähemmälle? Tuossahan nuo vanhat rottelot pihassa seisovat suurimman osan olemassaolostaan muutenkin. Unimäkeen en tietenkään minä menisi muuta kuin polkupyörällä silloin tällöin (100 km/sivu) kun busseja eikä junia sinne korpeen nykyään enää kulje. Polttopuita ei voisi sieltä tuoda tullessaan ainakaan. Enkähän muutenkaan toimi kuten saarnaan.

Kaupungissahan pärjää ilman autokain. Näin pienen kylän kävelee vartissa halki ja toisessa takaisin vaikka vähän kiertäisikin eri kautta. Kauppaostoksille laittaisi polkupyörään enemmän koreja tai peräkärryn, tahi talsisi useampaan kertaan pienemmin annoksin, kuten useimmiten teenkin. Kymmenen litraa maitoa eri puolille pyörää sijoitettuna ei merkitse kulkemisessa yhtään mitään.

Nyt iltapvllä joka tapauksessa lähden Unimäkeen. Vien veneen sinne ja ensi kesänä Keyritynrantaan kun ne aloittivat Talvivaaramyrkkyjen purkamiskokeilunsakin jo Nuaseen. Huomenna on serkun 50-vuotisjuhlat Juhanilassa ja sielläkin ajattelin pistäytyä. Puutarhuri tulee poikien kanssa myös, jos se selviää romuskastaan joka siihen eilen iski yhtä kovana kuin minuun viime viikolla. Jaksaakohan se täällä poikien kanssa...

maanantai 5. lokakuuta 2015

Viikonloppumerkintöjä 2015, lokakuu

3 pv lauantai

Unimäki. Tulin iltapäivällä, lämmitin uunia ja Hujjausta. Kerkesin korjata päivännäöllä vielä aitanoven lukon, käydä kylällä kaupassa ja tökkiä sormenkuoppiin kasvimaalle lukuisan määrän valkosipulin kynsiä. Leikkasin finfoamlevyn kahtia ja asensin istutusteni päälle, ja kiviä painoksi. Ehkä kynnet vielä kerkeävät pikkuisen juurtua tälle syksylle niin sitten keväällä ne puhaltavat aikailematta hurjaan kasvuun jos vain maassa voimaa on tarpeeksi. Kannoin kompostia muutamat sankolliset ja sotkin mullan sekaan, että eiköhän tuju piisaa.

Vajaa ½kuu Tikkasenpuron takaisella taivaalla, siis Nurmeksen kohdalla idässä. Aikaraudan viisareiden sanoi radiotoimittaja kiipeävän juuri puolen yhdentoista ylitse, klikkasi sen sanottuaan työpöytänsä hiirellä ja alkoi kuulua instrumenttimusiikkia. Läksin kuselle ja sillä reissulla havannoin kuujutut ja tähtien asennot. Pimeän pihamaan, mustan metsänrajan ja tuulen syyskolakan pyyhkäisyn.

Luin Kasvottoman miehen loppuun. Viimesivujen enkeli- ja jumalkangastukset sekä kuolleiden vierailut talitinttien hahmossa rajaan sairastumisen pitkään piinaan ja lääkkeiden vaikutukseen, ehkä myös Jaloviinan, jonka nautinnasta muutamia vihjeitä saa lukea. Muuten juuri tämän kirja oli luja lukuelämys. Päätä särkee.

4 pv sunnuntai

Heräsin ½7. Päätä särkee edelleen. Pitää ottaa päivän hännästä väkisin kiinni muuten se karkaa ja jähmetyn petinpohjalle enkä ylös kykene ennen iltaa. Tarkennan harittavaa katsettani, nousen istumaan, sitten varovasti  jaloilleni. Seison hetken aloillani. Huimaa.

Otan muistivihkosen ja kynän kainalooni sängynvieren pikkujakkaralta, tassuttelen villasukkajaloillani tupaan, napsaisen radion auki, ja välittömästi kiinni kun en kestä kuunnella. Käyn nostamassa kaasupullon paineventtiilin lipsukan auki, rahnustan tupaan takaisin ja hellan luokse. Oikealle nirskauttaen avaan punaisen hanan vasemmalta hellan vierestä ja etupaneelista vasempaan vääntäen ruskeaa nuppia isomman liekinkuvan kohdalle. Annan kaasuvirran tuhista hetken syödyn hernekeiton hajuista tyhjää ilmaa pois ja rätkin sitten piezolla kahvipannun alle tulet. Heittäydyn sohvalle voimattomana. Nousen heti ylös ja otan buranakuussatasen, peltisellä kupilla sankosta vettä perään ja menen takaisin sohvalle. Odottelen. Ajattelen. Kirjoitan hankalassa asennossa polvia vasten nämä ylös.

Muistan unen: Olen uimassa joen poikki vinosti virtaa vasten. Voimakkain vedoin kuin nuori, vahva Tarzan. Vesi on kylmää kuin Pieninkäjärvessä reilu vuosi sitten ja joen takana samanlainen auringonlaskun violetiksi värjäämä taivaskin jota vasten kroolaan. Joku tulee rannankiville vastaan...

...nyt kahvivesi kiehuu.

Nousen, laitan suodatinsuppilon toisen pannun päälle poikittain olevan kahden kahvelin kannatukseen. Kaapista otan suodatipaperin jonka survaisen suppiloon. Avaan kahvipurkin ja sen sisällä olevan kahvipussin josta nostelen suodattimeen neljä kukkuralusikallista kahvijauhoa. Kaadan tulista vettä, odotan vajumisen, kaadan lisää ja vielä kaksi kertaa niin, että pienempi pannu tulee täyteen. Huljautan tehtävänsä tehneen suodatinpaperin sisältöineen kompostisankkoon, huuhtaisen suppilon ja panen sen kumoilleen tiskialtaan reunalle. Seuraavaksi täytän kuumalla kahvilla pienemmän, mustan termospullon ja vasta sitten kaadan kuppiin itselleni.

Haen eteisestä kylmälaukusta maitopurkin, avaan sen ja kaadan kahvin sekaan reilusti. Nostan rasiasta pienen, sokerisaksilla isommasta palasta nipsaisemani sokerinpalan huulteni väliin ja ryyppään suupielestä sen ohitse aamun ensimmäisen suullisen. Istahdan kirjoittamaan tämän ja samalla mökkikirjaankin jonkun rimpsun. Radion 7:n uutiset kerkeävät mennä ohitse, mutta nyt kestän jo kuunnella musiikkiakin jota tarjoilee täsmällisen kuuloinen naistoimittaja, mutta jonka nimi jäi kuulematta. Pitää ruveta pitkälleen ja odotella rauhassa tabletin ja kahvin vaikutusta.

Olen nukahtanut. Säpsähdän hereille. Nousen sohvalta ja vaihdan radion ykköselle. Seppo Puttonen haastattelee Sofi Oksasta sen uudesta kirjasta. Ei ole kovin innostunut, jokin kaivelee, mutta niin vastailee Oksanenkin innottomasti.

Vähän on päänsärky vaimentunut. Puen ja lähden omnapuiden suojaustoimiin. Klo on nyt 08.40.


Omenapuiden hirvi-jänissuojat talveksi on asennettu. Oli helppo toimi. Kahden rungon ympärille nostin pystyyn mantsikkapenkkien kaarisuojat ja sidoin rautalangoilla yhteen. Kolmeen muuhun pienempään riittivät pelkät katiskaverkot seipäiden varaan nidottuina. Niiden kasvu-ura on ollut kymmenenä elinvuotenaan kovin kituliasta. Vasta menneenä kesänä kaksi niistä kukki ja samalla niiden pituus humahti kahteen ja puoleen metriin. Mummolan omenapuiden oksien varttaminen ei onnistunut. Karisivat juurtumattomina pois vaikka teippaus oli aika tukevaa tekoa. Ehkä tein jonkin virheen tai sateinen kesä ei olut asialle otollinen; Luonto ei ratkaisuistaan raporttia tee.

Nyt otan rennosti. Pötkötän pätkälläni sohvalla. Kuuntelen Tarja Närhin iskelmäradiota. Tarja oli aikoinaan samassa koulukompleksissa osan kouluajastaan. Vuotta vanhempana pyöri tietenkin omissa piireissään. Tarjan sisko M asuu nykyisin Tervossa. Hän on siskoni ikäinen ja oli samalla luokalla. Joskus humpalletaan kun satutaan samalle tanssilavalle. Viimeksi Ilveskasinolla Kuopiossa; hänellä on kevyet tanssikengät. Näiden tyttöjen isä Heimo Närhi oli aikoinaan R.vaaran ja Nilsiän nimismiehenä. 1974 nimismies oli virkansa puolesta kantamassa naapurivanhuksen, Erkan ruumista Nälkälammen suolta jonne hänen elontaipaleensa päättyi lohdulliseen erämiehen viime huokaukseen kahden syyssoitimelta ammutun teeren kanssa. Heimo asuu nyt Vesannolla. Kun sanoin M:lle, että sinne ovat asianomaista paljoakaan kuuntelematta siirtäneet yhden kehitysvammaisen veljenikin Siilinjärveltä, hän kehotti käymään jututtamassa isäänsä samalla kun veljeä käyn katsomassa. Olisihan se vain lysti juttu sekin.

Tuli nälkä. Kuullotin tomaattiviipaleiden, rypsiöljyn ja yrttimausteiden kanssa kaksi isoa sipulia joita vielä löytyi pellosta kun harasin vesiheinää pois. Toisella pannulla ruskistin rasiallisen kananlihasiivuja ja maustoin senkin yrteillä ja suolalla. Lopuksi otin sipulit ja tomaatit lautaselle ja sipelsin jäljelle jääneeseen rasvaan muutaman päivän vanhaa leipää ja lämmäytin niitä vähän. Sitten lapoin kaikkea tätä sipulien ja tomaattien seuraksi lautaselle. Maitoa särpimeksi hörppien kadotin annoksen suolenmutkaani.

Päänsärky pakenee nyt takaraivon puolelle eikä ole enää niin voimia vievää, mutta tiedän, ettei se vielä ohitse kokonaan mene. Se on kuin sää jonka muuttumisen osaa arvailla tuulensuunnan muutoksista ja pilvistä taivaalla.

Lakaisen lattian, asettelen paikat järjestykseen, huuhtaisen astiat. Teen poikkeuksen totuttuun ja lähden jo nyt, yhden huitteilla Kniin ajelemaan. Puutarhuri aikoi lähteä lenkille ja otan sen kyytiin Sotkamontien varresta. Kerkeää se viisi-kymmenen km lampsia tienvartta siihen, kun minä ajan 90 km.


Illalla Knissa.

Päänsärky yltyi ajaessani. Kuuntelin Minna Pyykön ohjelemaa jossa hänen juttukaverinaan oli Teemu Juntunen-niminen luontokuvaaja. (Jälkikorjaus: Teemu Juntunen on yksi haastatellun kirjoittaman kirjan fiktiivinen henkilöhahmo. Pyykön haastattelema luontokuvaaja on Jorma Luhta.) Erikoinen on ollut hänenkin pian seitsemänkymmentä vuotta kestänyt vaelluksensa maailmassa. Artikulointi oli hienovireistä ja hallittua, mukavaa kuunnella kun haastattelijankaan ei tarvinnut kuin antaa vihjettä, niin juttu jatkui.

Puutarhuri oli kerennyt kävellä 5-7 km.

Kävin pyörälenkillä kun ajattelin sen helpottavan särkyä, mutta mitä vielä. Näin pakolaisten majoituskeskuksen lähellä ihmisiä, tervehdin ja pysähdyin puhuttelemaan. Mutta ei siitä juuri mitään tullut kun ei yhteistä kieltä löytynyt. Kättelin kuitenkin eikä minua lyöty. Sain vastaani vain hymyjä ja lämpimiä läimäyksiä harteilleni. Sain luvan muutamaan valokuvaan. Ajattelin lenkkiä jatkaessani, että psyykeni ei kyllä kestäisi kuvata välimeren rannoille ajelehtivia lastenruumiita.

Illemmalla saunottiin. Sekään ei päänsärkyyn auttanut.

Poikien kanssa kiistaa jälleen kerran älykännyköiden käytöstä. Keräsin ne pois ja panin pulpetinkannen alle. Saavat vasta huomenillalla ne. G ja E kävivät pallonpotkinnassa, mutta P:sta en saanut lähtemään edes mukaani pyörälenkille. Nauratti niitä kyllä, kun saunanlauteilla perustelin jälleen kerran liialliseen pelimaailmaan lumoutumisen vaaroista: "Mitä siitäkin tulisi, jos satakiloisia pojanmurikoita nurkissa pelivehkeiden äärellä ruokittavana kyhjöttää kuin porsaita karsinoissa?"

Nyt klo on ½yö. Katsoin Silta-sarjan toisen osan. En tiijä, mitä siitä sanoisi; yhdentekevä on ehkä kuvaavin ilmaus.

Kirjoitin Kimmo Oksaselle sähköpostia jossa kerroin koruttomin sanankääntein lukukokemukseni aiheuttamia mietteitä Kasvoton mies-kirjastaan.

Alan muate. Päänsärky tykyttää vielä, mutta on se jo helpottumaan päin. Aamulla se on ohitse kuin perjantai-iltainen Valiomyrsky.

lauantai 3. lokakuuta 2015

Lokakuu 2015, 2 ensimmäistä päivää

1 pv torstai

Se alkoi yhdellä aivastuksella iltayöstä. Kuumetta, nuhaa, yskää, särkyä pään. Mahakin sekaisin. Nukahtelen, tassuttelen tuvassa, ryin ja niistän. Nukahtelen taas.  Kirjoitusyrityksiä, lukemisenyrityksiä, kirjojen vaihtoa. Kirjailijat ja kirjojen juonet menevät sekaisin. Luen kuin uutta romaania tai esseetä vaikka jo usein luettuja luettavakseni hyllystä valitsen. Silmän katse menee ristiin toisen silmän katseen kanssa. Katseen juuttuminen kieroon asentoon muovaa pallukoita oranssille seinälle. Ne ovat kuin sianporsaita, niillä on silmät ja kärsät ja saparot. Korvien paikalla pään lävistävät reiät. En hätistä kuumepainajaisia pois. Mukava niitä on katsella untuvaiselta pilveltä joka keinuu tyvenessä unenlahdessa kuin kumivene. Ei pelotakaan. Pelkojen täyttämä lapsuus on kaukana vuosien painon alla maatumassa. Lapsena kuumenäyt saapuivat lyhtytuijujen takaa pimeydestä, tai olivat kuin suuria traktorin mustia takakumeja ryntäämässä rinnettä alas. Tai putosivat Pohjoisen mustalta taivaalta alas lumihankeen meteoriittina joka kierittti kokonaiset metsät sisäänsä ja josta törrötti suuria puita kuin tikkuja ja joka kaiken alleen murskaten pauhusi ylitse.

2 pv perjantai

Tänään flunssa on vähin erin helpottanut. Yöllä kuume kävi niin korkealla kuin se vain voi aikuisessa käydä ja tappoi virukset. Otin iltapäivällä vasta buranan, että sain päänsäryn hellittämään. Kahteen päivään en lämmintä ruokaa ole laittanut. Pojat ovat jyrsineet jääkaapista ja leipälaatikosta mitä ovat löytäneet.

Kirjastosta tuli viesti, että Kasvoton mies olisi hyllyssä, hae. Hain sen illan pimetessä luvatun myrskyn saapuessa ja kun aloin pysyä muutenkin tolpillani. Luin samalla käynnillä Suomen Kuvalehden josta jäi mielenpohjalle muutama artikkeli pakolaisista. Heitä on nyt tänä vuonna saapunut Suomeen 17 000 pipoa, 50 tuhatta odotetaan. Kirjaston aulassa törmäsin tanssituttuun rouvaan. Se sanoi muuttaneensa Etelästä talveksi tänne tekemään jonkun projektin. Sillä oli hieman kiire, mutta piirsi lyijytäytekynällä kirjastonkuittiini puhelinnumeronsa. Sanoi, soita; käydään kahvilla joku päivä ja jutellaan. Kävelin sitten melkoisessa tuulenmyräkässä melkein aution kaupungin halki. Ihmiset olivat kaikonneet tuulen alta ja lentävien esineiden pelossa sisätiloihin. En muuta tuulen irti nyhtämää nähnyt kuin puiden lehtiä, yleistä ihmisroskaa ja yhden telineen, joka mainoksineen päivineen siirtyili Kauppakadun uudella kiveyksellä muutaman metrin kerrallaan eteen päin. Tai mistä sen tietää jos tuuli kulkikin takaperin.

Media välittää uutisia. Sipilän pää ja Stubbin suu ovat vakuuttavia. Arhinmäki esittää oppositon mielipiteitä laulamalla. Itämereen leviää Pietarin satama-altaan syventämisen takia valtavat liejumyrkkypäästöt. Samainen Venäjä joka ei ole koskaan osannut ympäristöstään tai ihmisistä valtiona välittää, on nyt rynnännyt al Assadin toveriksi tappamaan siviilejä Syyriaan. Siellä myös USA tekee omia ilmaiskujaan joissa niissäkään ei siviiliuhreilta säästytä. Iran ja Irak ovat luvanneet harkita nekin armeijansa marssittamista "terroristijahtiin". Monen maan yhteistoimin pommitetaan kaupunkien ja kylien viimeinenkin infrastruktuuti raunioiksi, ja ihmisten mielet. Tuhon ja maailmanlopun alla elävillä ei ole enää mitään menetettävänään. Viha astuu mielenovista ja tekee pesän eikä se viha enää anteeksiantoon kykene. Jos tappamisen jyske joskus sillä suunnalla laantuu, ovat vihanpilvet kaiken yllä sakeammat kuin taistelujen hiekkaerämaihin haihtuvat kaasut ja käryt.

Sodan mielettömyys minunkin mieleni täyttää kun näen kaupungilla kulkiessani ihmisiä, jotka sen keskeltä raunioiksi pommitetuista kodeistaan ovat joutuneet lähtemään. Joillekin tulee ensimmäisenä mieleen kuinka paljon heidän majoittamisensa ja ruokkimisensa maksaa, mutta minä en kykene sitä miettimään. Mulle raha on toissijainen arvo kaikessa.

Pakolaisasiassa olen puoleni valinnut, sen ilmaissut. Tästä selkesätä ja johdonmukaisesta heikomman puolelle asettumisestani toisenlainen viha, jolle ei samanlaista perustetta löydy kuin sodan raunioiden keskellä murskattujen ihmisten vihalle, on osittain löytänyt vihaamaan minua ja mielipiteitäni. Mutta tuo vihanvyöry ei vahingoita. Ne ovat pelkkiä onttoja sanoja ja takeltelevia lauseentynkiä joiden takaa ei juuri hauista löydy. Ja vaikka löytyisikin, sekin on kasvatettu anabolisilla sterodeilla, keinotekoisesti. Kuten vihantunteiden perusteensakin lööppitelineiden huutomerkkimusteella.

torstai 1. lokakuuta 2015

Syyskuu 2015, viimeiset 3 päivää

28 pv maanantai

Vasen polovi ärtyilee. Myös vasemman käden kämmenpohjan sidekalvon kovettumien kohoumat käyvät kipeää kun johonkin tartun.

Viime yön unen kirjoitin unessa valmiiksi muistiin, mutta paperilappunen hävisi enkä sitä löytänyt kun heräsin ja vähän aikaa mietittyäni, huomasin, etten ole sittenkään herännyt. Kirjoitin huomion muistiin uudelle paperilapulle ja vasta sitten heräsin. Piti kyllä melkein potkaista itseään, ennen kuin olin varma hereilläolosta.

Aamulla ensiksi E:n verikokeet Kaksin labrassa. Heti sen jälkeen P:n hampilääkäri ja iltapäivällä G:n asioiden hoitoa koululla.

Kävelin jonkun verran; Kaksille E:n kanssa ja takaisin, koululle, kirjastolle, Rantapuiston lenkin ja takaisin koululle josta P:n kanssa hampilääkäriin. P:n suuhun ei muuta kuin pikainen peilikurkkaus. Suuhygienisti kirjoitti ajan marraskuulle jolloin oikomislääkäri tarkistaa yhden pienen purentavirheen.

Hampin jälkeen kävelin poliisilaitokselle juttelemaan muutamasta häiriköstä langoilla ja netissä. Hokkanen sattui olemaan päivystämässä. Kävin kaupasta maitoa ja leipää. Kassalla edelläni meni hyvin lyhyt nainen, joka ei ylettynyt ottamaan keppiä ostosten väliin. Kurkotin sen hänelle. Virnuili itse lyhyydestään joten uskalsin kysyä, etteivätkö ne lapsena lantatunkiossa seisottaneet niin kuin meillä päin oli tapana. Tajusi se vitsin. K rahasti pirteänä, pari lausetta vaihdettiin. Kaupan välikössä asteli vastaani harmaapää joka ei nähnyt eteensä, hapuili seinäviertä pitkin ja osasi näin Alkon puolelle. Katsoin ulkopuolelta viinakaupan ikkunasta kuinka puolisokea pyysi kassahenkilöä hakemaan pullollisen punaista viinaa.

Iltapäivällä luen kirjoja, kirjoitan muutamat lauseet, korjaan eilisiä. Torsin myös pv-kirjaan jonkun sanan. En raatsi vielä viedä kirjastoon Paavo Haavikon  Puut, kaikki heidän vihreytensä runoteosta. Siinä on pari sivuntäytettä joita haluan vielä tarkastella. En kai niistä tämän hurskaammaksi tule, mutta vaikka mielenpörhistelyn vuoksi.

Nitistelin varret uunin päällä kuivumassa olleista sipuleista, säilöin ne kangaskasseihin ja laitoin sähköpääkeskukseen ilmastointikoneen suodatinkannen nuppeihin roikkumaan. Melkein 10 kiloa niitä on.

Medioiden suuntaan vilkaisut masentavat: Jotkut älyttömät laskevat pakolaisista huhuja liikkeelle, toiset vajaat höystävät niitä ja kolmannet käyvät kiivaaseen levitystyöhön. Huhupyramidit ovat pian korkeuksissaan eikä niiden kaatamiseksi kukaan mitään voi. Mutta ne, jotka nöyrinä apuaan tarjoavat, eivät sellaisita hätkähdä. Jatkavat uurastustaan palkkanaan ehkä jonkun autetun kiitollisuus.

Kuuntelin päivän lopuksi Areenalta Kuusi kuvaa-ohjelman. Tällä kertaa oli vuorossa Kimmo Oksanen ja sen vuoksi käynnistin vielä tietokoneen ja laitoin kirjastovarauksen Kasvoton mies-kirjaan jonon jatkoksi.


29 pv tiistai

Vanhempainyhdistyksen hallituksen jäsenet pommittelevat toisiaan sähköpostiviesteillä. Koko rimpsu näkyy omassa postissani. Panin jatkoksi, että luettu on, ja ymmärretty.

Tänään kävin muutamat tunnit listoittamassa R:n osakkeen sisäovienpieliä. Saranoiden kohdalla oli ahdasta ja jouduin emeroimaan, siksi hidasta. Huomenna jos saisin laipiolistat jiirattua niin sillä hyvä se homma.

Nyt iltapäivällä luen ja kirjoittelen. Välillä lämmitin takkaa, tein ruokaa, panin pöytään lautasia, haarukoita, veitsiä, laseja, maitoa, leipää, voita, juustoa. Samaa touhua päivästä päivään, viikosta viikkoon. Imuroinkin kun tuli puiden mukana hienojakoista toukanjältettä ja levisi karvalankamatolle. Samalla pöydäanalusen, leivänleikkuulaudan ritilän välit ja jätevaunun takuset. Saunassakin suutinta juoksutin, ja eteisessä. Lopulta kaikki lattiat vaikka en meinannut.

Sitten tulivat mummi ja Aila. Keitin kahvit ja Puutarhuri toi töistä tullessaan kaupasta kahvileipää vaikka mummilla oli tuomisina pannariakin. E:n koulukaveri Edin oli myös. Se on iso poika ja syö kahden edestä. Se on lähtöisin Kosovosta, ollut Suomessa äitinsä ja isoveljensä kanssa kahdeksan vuotta. Edinin äidinkieli on Turkki koska sen isän puolen suku tulee sieltä. Poika osaa myös englantia ja suomenkieli sujuu takeltelematta. Joskus ollut puhetta, että kävisin haastattelemassa sen äitiä.

Illalla katsoin Tenderness-nimisen elokuvan. Olen sen jo aiemmin katsonut, mutta juutuin nyt kuitenkin toistamaan; se on just niitä elokuvia.

Nyt klo on puoli yö, ulkona hyvä kuutamo joka on vajenemispuolella. J:lta tuli viesti kuutamosta myös. Se näkee kuun paremmin koska asuu maalla, täällä täytyy mennä varta vasten pihalle etsimään, minkä katulampun takaa se killottaa. Se ei ole yhtä mukavaa.

30 pv keskiviikko

Elämä jälleen yhtä syystä lyhyempi.

Kävin napsimassa ne kattolistat ja parit ikkunapielet paikoilleen. Meni siellä kymmenestä kolmeen.

Sitten tuli åggelbyläinen vieras kylään. On käymässä kotoseuduillaan. Olin hieman ymmälläni keskustelunaiheistamme. Ne koskivat maahanmuuttoa, holokaustia, politiikkaa, valtioiden toimia kansalaisiaan kohtaan, Ukrainaa, Venäjää, Syyriaa, Amerikkaa, siionisteja ja salaliittoja joita vieras näkee kaikkialla. Ukrainassa alasammutun matkustajakoneen taustaltakin sellainen löytyi ja holokausti on valhe, maailmaa hallitsee siionistit ja kun he saavat kaikki alistetuksi valtaansa, ovat he päämäärässään. Siinä vaiheessa ihmisiä on enää 500 miljoonaa ja niitä on helpompi hallita ja käyttää pelkästään orjatyövoimana.

Semmoinen tulevaisuus maapallolla ihmisineen.

Nyt illasta alkoi nenä vuotaa, sitten yskittää ja päätä särkeä. Ehkä on kuumettakin.

Olin fb:n kautta yhteydessä Amariniin. Sen mies Sam ei ole saanut vanhemmilleen vielä Ranskaan oleskeluviisumia, eikä Suomeenkaan joten muuttaa vasta ensi vuonna Treelle jossa A asuu ja käy töissä. Vanhempi sisko ja sen mies Ali olivat saaneet töitä ja sekä äidin työ vakinaistettu. Velipojasta en muistanut kysyä, se valmistui keväällä automaalariksi. Isän selkä on huonossa kunnossa eikä hän ole oppinut vieläkään suomenkieltä joten työllistyminen on melko toivotonta. Ikääkin on 60. On se kuitenkin marjoja jälleen poimanut aikatavalla. Se osti jo täällä ollessa varrellisen poimurin ettei tarvitse kumarrella. Mutta täysien marjasankkojen kantaminen metsästä pois ei enää onnistu. Amarith tulee Yhdysvalloista joulukuussa käymään ja junailevat ehkä meillekin kylään.

Laitan kuulokkeista Radioateljeen ohjelman Koska kuulumaan ja yritän päästä uneen. Luen samalla jos jaksan. Viimeinen muualle tätä ennen kirjoittamani lause koski Kalervo Palsaa ja hänen Getsemaneaan.