maanantai 7. syyskuuta 2015

Syyskuu 2015, viikonloppumerkintöjä

4 pv perjantai

Myöhäillasta Unimäessä. Lämmitin päivemmällä uunia, että on mukavemman tuntuista. Naitattas. Eikä se pelkkää sitä ole, ihminen tarvitsee kaikenlaista iholle tulevaa kosketusta. Jos olisin nuori vielä, en tyytyisi halujen ääniä vain kuuntelemaan, lähtisin hakemaan ja toteuttamaan luonnon kutsua. Mutta nykyäänhän ei saa kylässä ei kotona, ei kättä ei kainaloa. Eikä kelpaa omakaan tarjonta.

Pimeää on, ulkonakin melko lämmintä ja lepakot jatkavat saalistuskauttaan. Minnekähän talveksi vetäytyvät? Varmaankin aitan ja mökin rossipohjien suojaan jonnekin.

Veljenpoika oli täällä jänismetsällä. Joutui tyytymään sankolliseen mustikoita kun metsä ei muuta antanut. Lähti Kuopioon iltapäivällä jo.

Luen Fasismin lumousta. Menossa "Elämä taisteluna"-luku, jossa käsitellään sosiaalidarvinismin vaikutusta aatteeseen. Anglofiili Hans Grimm on julistanut mm. "Pohjoisten ihmisten usko on, että tarmokkaat ovat enemmän oikeassa kuin ei-tarmokkaat, kunnollisilla on enemmän oikeutta kuin kunnottomilla, terveillä on enemmän oikeutta kuin sairailla, lahjakkailla on enemmän oikeutta kuin lahjattomilla, luovilla on enemmän oikeutta kuin jäljittelijöillä ... ... ..."

Ovatko tällaiset julistukset vieläkään maailmasta vaimenneet? Mitä vielä! Ulkoministerimmekin seisoisi mieluusti Euroopan veräjillä jakamassa ihmisiä kelvollisiin ja ei-kelvollisiin. Niinhän ne jyviä ja akanoita tosistaan erottelivat natsipuimurit Auschwitsinkin portilla.

5 pv lauantai

Pottua kuokin koko pvn. Jäi sitä vielä toiseksikin päiväksi. Aamusta nousi kosteasta mullasta pikkupulliaisia (mäkäriä). Joku niistä kusaisi silmään niin, että oikean puoleisen luomet turposivat kiinni ja kutiaminen oli ankaraa. Kylpiessä turvotus lauhtui, mutta nyt silmä verestää ja kaihertaa edelleen.

Savustin lohen Kongon Jonathanin tekemässä savustuspöntössä. Eilen sen reilun kiloisen kalan Kitumarketin tarjouksesta hain. Keitin pottuja sen kaveriksi ja kuullotin parit sipulit. Mantsikoita oli sen verran vielä kypsynyt, että suun makiaksi sain.

Päivällä pysähtyi pari ohikulkijaa jututtamaan. Ensin marjaretkeltä tulossa ollut maastopukuinen mies, jonka ulkonäöltä muistan hyvinkin, mutta nimeä en. Enkä varmaan viiteentoista vuoteen ole edes puhuttanut. Susista oli tuohduksissaan kun moinenkin metsänelävä oli tappanut Anttilan Oken hirvikoiran Onkilammen maastossa. Kun sanoin, että onhan niitä koiria vaikka susille välipalaksi puolen miljoonaa liikayksilöä Suomessa, niin se suuttui ja painui tiehensä soraa renkailla syydättäen.

Kohta ajoi tiensuulle Iso Matti. Sillä oli samat paikallisesti hurjat huolenaiheet kuin edellisellä. Kysyi kautta rantain, että "...etkös ole sinäkin sitä mieltä että niitä susia on liikaa?" Samalla tavalla sekin suutahti kuin edellinen jututtaja kun sanoin, että ehhei kun pitäisi suorittaa susien siirtoistutuksia sillä eihän nuita milloinkaan metsissä näe kun niin ovat salametsästäjät harvaksi kannan pommittaneet. Sitä paitsi jos metsästäjä hankkii metsästyskoiran pihansa perille häkkiin suurimmaksi osaksi vuotta ulajamaan, niin se riski pitää aikamiehen ottaa, että syksyllä reviirilleen tunkeutuvana haittana susi saattaa sen tappaakin.

Että tällä tavalla ne minulta tuttavuudet karisevat.

Läheiset ystävät olen jo kauan kyennyt laskemaan yhden käden sormilla. Jos molemmat kädet otan avukseni, niin toisen sormet nimeän maahanmuuttajaystävilläni. Jos ja kun tämän ääneen milloin sanon, niin yhä vain "perus"tuttavapiiri ympärilläni kapenee.

Käväisin Juhanilassa iltapäivällä. Siellä elämää on.

Lähden kohta Ilveksen päättäjäistansseihin. Kallista visarahaa siirsin sen verran lähtiessä tilille, että on pääsylippuun ja kahvit saan. Autossa oli tankki melkein täysi kun Knista läksin.

6 pv sunnuntai

Aamulla heräsin vaille 7:n todentuntuiseen uneen, että Elias tuli ovesta sisälle ja nyyhkytti äänekkäästi.

Kun eilen illalla ajoin Varpaisjärven kautta Kuopioon, niin entisen Pantzarin kaupan jälkeen ohitseni pyyhälsi sininen Audi jota ajoi eräs tanssituttu. Sitten se olikin Vehmasmäen rampilla sateessa poliisin puhutettavana. Kysyin sitten tanssinlomassa, miten pahasti kukkaroon koski. Olivat muistuttaneet viidensadan sakolla. Harmitti tietenkin.

Oli tuhottomasti tanssiporukkaa. Tuttujakin ihan summasummarum. Ja hikikii tuli. Viimeiseen valssin tanssin entisen joensuulaisen kanssa. Se muisti minut, mutta jätti arvailun varaan, miltä ajalta. Poisajaessa muistin sitten minäkin. Se oli semmoinen  kerta, kun olin Liperin lavalla ja se oli käymässä lapsuudenmaisemissaan Joensuussa. Juotiin kahvit ja juteltiin Ylämyllyn huoltoasemalla ennen kuin erkaannuttiin omille tahoillemme. Eikä siitä nyt ihmisikääkään ole kulunut.

Aamuyöstä ajellessa satoi vettä kaatamalla eikä se ole juuri laantunut päivänkään mittaan. Potunnostosta ei tule mitään sillä märkinä ei niitä voi kellariin säilöä. Siivoilin, tiskasin. Radion Horisontti-ohjelmassa Kemppinen ja piispa Irja Askola keskustelivat netin vihapuheista. Samalla kun kuuntelin radiota, luin kirjaa ja tietenkin nukahdin. Heräsin mulukku pystyttä vasta kahden aikoihin; jotain sen mallista unta kai näin vaikka muutenkinhan se seisoo kun sillon mun luonto. Sytytin kiukaan alle tulet ja tunnin kuluttua siitä kylyvin. Lähden kohta Kniin. Bensaa on neljännestankillinen jäljellä, että lopussa matkaa alkaa punainen merkkivalo vilkkasemaan.

Kni illalla

Telkkarissa pakolaisasiaa. Radiossa sitä samaa kauheutta. Lehdissä kirjoitetaan sotien kauheudesta ja pakolaisuuden arjesta joka ihmisiä koettelee. Pääministeri lupaa antaa tyhjillään olevan Kempeleen asuintalonsa hädänalaiselle perheelle väliaikaisasunnoksi. Symbolinen, esimerkillinen ele, mutta vihaihmisiä se ei hellytä. Minäkin voisin antaa Unimäkeni jollekin, mutta kuinka siellä, sähköttömissä oloissa, talvella vetoisessa pirtissä joku lämpimistä maista tullut osaisi pärjätä? Jos pakko rakonen on, asialle oppii, mutta alkuun ainakin pitäisi itse vähintään talonmiehenä olla.

Sähköpostissa nelisenkymmentä twitterroskaviestiä: "Hei, Valto Ensio, Tässä muutamia henkilöitä joita ehkä haluat seurata..." Voi kykki! Haluaisinko seurata jotain "Miisaa" joka viestittää olleensa henkisenä tukena kun poikakaveri pelasi kauhupeliä? Tai että ryntäisin katsomaan millaisia kuvia Tuomas Enbuske nyt jakaa!

Miten sieltä sen tilinsä saa pois?

Illan lopuksi riita Puutarhurin kanssa. Itkin äsken. Millekään en mitään mahda. Lämmintä kättä ei edes lähimmille kyetä tarjoamaan niin miten sitten täysin vieraille?

Julma ihminen. Susi sentään omistaan huolen tahtoo pitää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti