perjantai 18. syyskuuta 2015

Syyskuu 2015, 3 viikko

14 pv maanantai

Uuvuttava päivä. Klo nyt 22. Koskee olkapäihin, kipu kurvailee käsivarsien hermoratoja sormienpäihin saakka aiheuttaen myös rahvaanomaisia vitutuksentunteita.

Puutarhurin veljen kaverina kävin levyttämässä sen rivariosakkeen seinät; vedeltiin myös saumanauhat ja tasoitteet. 19. cyprock-levyn ruuvaamisessa meni aamu yhdeksästä ilta seitsemään. Sen takia kiire, kun sinne olivat painamassa päälle kalusteasentajat ja lattiahemmot. Vuokralaisetkin ensi kuun alussa. Taukoja en osannut muita pitää kuin että kahden jälkeen käväisin kotona tekemässä pojille ruokaa ja söin samalla itsekin. Kiireellä paistoin eilen keitettyjä pottuja ja tein kuivaneista leivänkannikoista leipäressua. Nyt illalla, ennen kauppojen kiinnimenoa piti käydä vielä 10 litraa maitoa hakemassa.

Alan muate!

15 pv tiistai

Puutarhuri lähti aamuyön lennolla Helsinkiin. Matkan tarkoitus työhön liittyvä kurssi. Sekoitin illalla uunivuokaan puurotarpeet ja kirjoitin teenkeittimen eteen lapun, että kääntää uunin katkaisimen 180-200 asteeseen kun on lähdössä. Puuro olikin sitten valmista kun konkoilin petistä tolpilleni herättelemään koululaisia.

Oli G:n kanssa kränää kun en tiennyt (tai en muistanut), että on kuvaus koululla ja tarvitsee olla jotkin muut vaatteet kuin golistajat vain päällä. Ärsytyskynnys oli matalalla ja molemmille tuli paha mieli. Jostakin syystä mieli kääntyilee kuin tuuliviiri. Koulun pihalla halasin G:sta ja sanoin, että muistaa aina, ettei nämä kärhämät hänen vikansa ole koskaan. Itketti kun poljin koululta pois. Lie "kuukautisten" aika taas mullakin.

N:n osakkeessa kävin jiiraamassa ja proppaamassa loput jalka- ja ovilistat. Meni sielläkin 5 tuntia että hujahti. Vielä jäljellä yksi konsolipeitelevy ja remontin tieltä riisuttujen pistorasioiden ja katkaisimien takaisin asennus, muutama uusikin pintaosanen. Jotain pientä simpsittelyä nurkissa olisi pikku pensselin kanssa, mutta saavat nuoret asukkaat itse ne tehdä.

Aamulla kerkesin pestä koneellisen pyykkiä ja levittää ulos kuivumaan. Olivat kuitenkin vielä päivän tuulessa heilumisenkin jälkeen syyskosteita joten ripustelin niitä saunannaruille. Lämmitin takkaa. Toin ulkoa kaikki sipulit uunin ja takan päälle kuivumaan. Huusholli haisee nyt sitten niille. On niitä ainakin jouluun, jopa helmikuulle saakka syödä. Isoja ja meheviä ja terrrveellisiä. Nam.

Keitin pojille kananmunia välipalan lisukkeeksi. Päivälliseksi laitoin proosallisen nakkikeiton, ujutin sekaan runsaasti hienoksi sipellettyä sipulia. Maustoin oman kasvimaan yrteillä (Puutarhurin viljelemiä). Hyvin kelpasi. Nyt sitten illasta paistoin lettuja jonka taikinan vahvistin neljänviljan huitaleilla. Kaikmän. Nukahtivat pojat aika helposti yhdeksän aikoihin. P poikittain äitinsä sänkyyn.

Lettuja paistaessa katselin kalustevälikön vihertävää klinkkeriseinää. Äkkiä muistin aivan selvästi sen tunnelman, kun erään kerran väsymykseen saakka jo päivätyössä uurastaneena niitä siihen laastilla liimailin. Ja koko tämän talon remontti tulvahti kaikkinen  purkamispölyineen ja yöllisine ähertämisineen mieleeni. Saunanlauteetkin sain erään aamuyön tunteina valmiiksi ja sytyttelin höylänlastuista ja laudepuiden jätepätkistä kiukaan pesään tulet ja nukahdin haalarit päällä lauteille niin, että aamulla myöhästyin töistä.

Paljon sitä ihminen jaksaa kun kotia rakentaa, mutta kuinka helposti vuosien työn saattaa myös menettää. Niin sen henkisen kodin kuin konkreettisenkin, jotka perhettä ajatellen voi liittää samaan elämisen könttään. Montako kodin rakentamista ja niiden romutusta yksi ihminen elämänsä aikana kestää? Kysy maailman pakolaisilta. Pisti kulman alta sisään alakulon kieleke ja taas nyyhkäisin muutaman kerran.

Tiskikone hyrskäsee vielä. Tirautin kupillisen kahvia, että saan paremmin unen päästä kiinni. Klo on kohta ½-yö. Aloitin Kemppisen kirjoitukseen kommentin vuolennan, mutta jatkan sitä sitten aamulla jos vielä tuntuu, että sellainen pitää tehdä. Voi olla, että siellä tuntevat vain myötähäpeää se korkeuksissa liitelevä eliitti, joka sitäkin blogia lukee. Ehkä olen ainoa tältä yhteiskunnan portaalta kommentoija siellä? Omiin blogieni kommenttilootiin oli tullut poistettavia, sairaanoloisia mielenilmaisuja. Paskat minä niistä muuten, mutta yksi tyyppi, joka on aiemminkin lähestynyt, saattaa olla joku tuttu tai sukulainen joka on seonnut.

Katsoin Aapelin Siunattua hulluutta. Meheviä nauruja sain päästellä rummukaisten mielisairaalaretken kommelluksille. Pöljyyksille ja viisauksille. En muista, että olisin koskaan katsonut 1975 nauhoitettua elokuvaa, mutta jotain erinomaisen aitoa viehättävyyttä siinä on. Tuttuja seutujakin niiden traktoriajelujen varrelta Kuopion seudulta vilahti. Sorsasalon kyltti ja moottoritien ramppi ainakin. Uuhimäen soratien suora Toivalasta. On niillä mahtanut olla hauskaa tekijöilläkin silloin. Se lehmän kamarin sänkyyn saattelu oli aivan perkeleen hauska. Ja syy, jonka yksinkertainen isäntä tempulle selitti.


16 pv keskiviikko

Paulus pani jykkeliin koko tanssiharrastuksensa. Olivat valmiina repussa kengät ja vesipullo ja oltiin jo lähdössä, kun se tapahtui. Viime talvisen parin äidille soitin asiasta kun se oli houkutellut tyttärensä kokeilemaan uudestaan. Ne olivat jo menossa salille, mutta sanoi, että itkun kanssa se tyttökin kyytiin oli lähtenyt. Sovittiin siis, että jätetään nyt sitten tällä erää homma tähän. Soitin vielä tanssinopettajallekin jonka kanssa jutttelin vähän aikaa. Harmitteli hänkin, sillä potentiaalia olisi tällä parilla ollut. Surettaa kovasti minua.

Tänään kirjoitin erään tarinantyngän valmiiksi, missähän sen julkaisisi? Se on kantilta jos toiseltakin todenoloinen. Löysin tarinaan langat omista vihkoistani. Oikeastaan vetelin niillä "langoilla" eri aikakausina ja kokonaan eri paikoissa elävät henkilöt samaan aikaan ja samaan miljööseen pehertelemään keskenään. Yhden kuolleenkin herättelin henkiin sanomaan mielipiteensä tämän päivän elämästä.

Muuten en tehnyt yhtikäs mitään, paitsi huolehdin poikien kouluasioista ja E:n ja G:n peliharkoista. Kokkailin, pesetin koneilla pyykit ja astiat. Imuroin olohuoneenkin kun joku meistä, ehkä minä itse, oli rontostanut sisälle saakka ulkokengillä ja maton päälläkin oli läjä kivenmurskaa. Yksi kivensärmä pirskautti kantapään etupuolelle arempaan jalkapohjan kohtaan reiän. Luulin lasinsiruksi.

Kitumarketin tarjouksesta ostin Kuusamon muikkuja ½kg (4,99/kg). Nipistelin suolet pois, huuhtaisin varovaisesti etteivät mätikellukat pauku irti ja ladoin kulhoon, suolasin kevyesti. Huomenna paistan ja litistelen pottumuusin niille kyytipojaksi. Mietin samalla, että kuinkahan saisi kasvihuoneen kypsymään kerkeämättömät tomaatit hyödynnettyä. Jospa vaikka paistaisin niitä ohuina siivuina sipulinrenkaiden ja jonkun yrttimausteen kanssa. Vokkiinkin niitä voisi sipellellä. Vihreitä tomaatteja roikkuu varsissaan paljon.

Kauppareissulla minua kysyttiin mukavan tutun toimesta pieneen maalaushommaan. Lupasin tietenkin.

Tänään piäministeri Sipilä puhui 20 minuuttia telkkarissa. Onkohan puheella seuraamuksia? Työmarkkinajärjestön edustajalle Lauri Lylylle puheessa esitettyjen toimenpiteiden nieleminen tuntui heti alkuun vaikealta. Kun Sipilä sanoi, että jotain konkreettista täytyy lähiaikoina tapahtua, niin se lienee liki totta kun tietää, millä eväillä markkinatalouden myllyt jauhavat. Toisaalta ovat niin herrat kuin narritkin absurdissa tilanteesa sen suhteen, että ostovoimaa, eli siis rajatonta kulutusta tulisi lisätä, mutta jos kuluttajien tuloista nipistetään suurin osa, niin millä ne kuluttavat, millä ne lisäävät kaupankäynnin voittojen virtoja? Voitoistahan vain loppujen lopuksi on kysymys, paskat kukaan välittää tavallisen ihmisen tavallisen elämän sujumisesta. Wahlroosin tapaiset ainakaan.

Toisaalta tapahtumattomia ajanjaksoja historia ei tunne. Ei maailman  "kehitys" oikeasti ole pysähtynyt kertaakaan sinä aikana kun historiankirjoitukseen on kyetty. Ei ihmiskunta ole laakereilleen sen jälkeen asettautunut kun se pyörän keksi, ja rahan. Ei edes muinaisen Rooman lopun alla kaikki jouten maanneet. Ei maapallon ekologinen systeemi näin pahasti vinksallaan olisi, jos ei olisi koko ajan ihmistoimin liikettä piisannut.

Naurettavia ovat lööppimaakareiden telinetekstit "Suomi pysähtyy perjantaina, miten meidän käy!".

Nyt olisi aika asettuakin, heretä kerta kaikkiaan pois tästä kilpailuhenkisestä, loputtomaan kasvuun tähtäävästä äheltämisestä. Sen verran pottua ja ruista maahan, että joku tänne henkiin jäisi. Vai tarvitseeko jäädä? Eikö evoluutio ole jo havainnut, että tämä laji on toivoton tapaus; sehän päihittää pian evoluutionkin. Osa siitä on jo päihittänyt, mutta siitä osasta maapallon evoluution kulku pääsee eroon kun ne muuttavat Marsiin.


17 pv torstai

Nyt on simpsittelytkin N:n osakkeessa tehty.  Keräsin työkaluni, imuroin jälkeni ja poistuin. Istuin minä ennen lähtöäni tunnin verran pappa T:n kanssa kahvikupposen ääressä. Se kertoi 1950-60-70-lukujen muikunpyyntimenetelmistä Oulujärvellä. Ja naisistaan, rehevistä pyllynkäisistä jotka sille ovat olleet koko elämän suola. Kuin tönkkösuolatuista muikuista laatikkoruokiin sipelletyt makupalat.

Muikunpyyntiin liittyvät vaiheet kyllä kiinnosti. Sen aikaiset välineet, veneet ja syksyisten ilmojen tarkkailu, että osasi oikeana päiväna oikealla pyyntiarsenaalilla hyiselle järvenselälle soudella. 350 kg oli ollut parhaan päivän saalis. Silloin oli vielä kiertänyt kuorma-auto Manamansalon kautta joka oli kerännyt niskamuikkulaatikot kyytiinsä ja ottanut myös muikkujen suolet turkistarhalle vietäväksi. Illalla myöhällä oli sitten saapunut vielä muikunmätien ostaja. Sillä tavalla Oulunjärven ympäristön maanviljelijä-kalastajaperheet olivat elantonsa hankkineet metsätöiden ja muun puurtamisen lisäksi.

Kaupasta vehnä- ja sämpyläjauhoja, kahvia ja muuta pientä. Eliaksella huomenna koulumyyjäiset Prisman käytävällä. Puutarhuri leipoi sämpylöitä sinne vaikka olikin kireällä tuulella. Kun se äsken meni nukkumaan, kävin kysymässä yhden kysymyksen mielessä eilen aprikoimani kodinromutus: "Näinkö tämän on mentävä?" Vastausta en saanut.

18 pv perjantai

Vaikka vettä satoi kaatamalla ja yhteiskunnan toiminnat olivat eräiltä osin hetkisen jumissa, niin maailmanloppu ei tullutkaan! Suomi kelluu yhä ehyenä Lännen ja Idän puristuksessa.

Turvapaikanhakijoita saapuu Ruotsin puolelta Haaparannasta Tornioon satoja päivässä. Uutisissa näytettiin Kroatian, Slovenian ja Unkarin rajoilta matkasta uupuneiden pakolaisten hätää. Lasten ja naisten itku sattui syvälle minuun.

Tänään käytin Lacieta pärnäsillä. Mies siellä purki laitteen kannet, nipsutteli kovalevyn irti ja kytki sen omaan koneeseensa. Pian se kertoi, että tiedot ovat tallella, vika on virtalähteessä joka on ylikuumenemisen takia sipannut. Laite on jo niin vanha, ettei siihen ainakaan hänellä ole uutta osaa, mutta jos siirrettäisiin tiedot ihan uudelle muistille, niin asia korjaantuu. Niin tehtiin ja se lysti maksoi 149 euroa. Kaikesta me maksammekin kuin muistojen tallentamisista!

Mutta jotenkin tuntui, että ne Karjalan valokuvat piti pelastaa vaikka en sitä retkeä itse enää pidä kummoisenakaan saavutuksena. Pakolaiset nauraisivat moisillekin piknik-retkille.

Juuri julkaisin Valamosta lähtötunnelmista palasen yhden skiitankuvan kera.

Pääsisköhän sitä huomenna Unimäkeensä lähtemään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti