lauantai 11. huhtikuuta 2015

Huhtikuu 2015, 2 viikko

5 pv sunnuntai

Äiti  uppuroi edeltä kevättalvisen, suvikelien karkeaksi rikkoman lumen peittämällä metsäpolulla. Aurinko on juuri nousemassa. Sen valonsäteet kuullottavat ikivanhojen, korkeiden kuusten ja petäjien latvoissa, ja taivas aamulle laulaa. Joka toisella askelella äidin jalka uppoaa polun pohjaan saakka. Kengänvarret ovat täynnä kylmänmärkää, karkeaa lumensohjua. Äidin jäljissä meitä penakoita kahlaa Hannele, minä ja Esakusteri. Jokaisella meillä on olkapäämme ylitse selkää vasten keikkumassa koivuvitaksella sitaistu heinänyttönen, äidillä ja Hannelella isoimmat, meillä pienimmillä pienemmät. Villelän Letuksen ladosta niitä haetaan kun navetankupeen pieleksestä talvenvara loppui.
 
Oikeankeväistä aurinkoa. Kuin ihan äsken kun olin vielä lapsi. Puoli kuudelta se nousee kylmänkuumana, hyvin värikkäänä Tikkasenpuron, Koivumäen, Tiilikansalon ja Nurmeksen puoleisen, matalan metsän takaa. Kohta se langettaa valonsa kaivonkorven taakse vasta 39 vuotta vanhojen petäjien kylkiin; sama lapsuuden aurinko, eri puut. Pian puiden rungot pukeutuvat hetkeksi koppelon rintahöyhenten väreihin, ja yhä korkeammalle kiipeävän auringonvalon muuttuessa kirkkaammaksi, luonto alkaa äännellä kuin se mykästä painajaisesta olisi herätelty. Palokärki äänekkäimpänä pärryyttää jostakin vielä löytämänsä sälöpuun kylkeä, talitintti aloittaa reviirinmerkkajaisensa tiukalla noitumisellaan, soiden suunnalta kuuluu teerikukon pulputusta, ja joutsenen honkaisunkin olen kuulevinani kaukaa Keyrityltä. Kusen yöpakkasen kovettamaan hankeen kultareunaisen reiän.

Sonja ja Kyösti kävi lasten kanssa. Keitin kahvit. Lapsille ei ollut muuta tarjottavaa kuin kuuteen osaan lohkottu omena. Maitoakin ostin tänne vain sen verran, että on kahviin lorauttaa. Oli ne syöneet Soilan luona lähtiessään, ettei sillä tavalla tarvista tarjoiluun ollutkaan. On se hetken verran hilskettä kun kuusi kakrua leviää pakettiautosta tantereelle. Ja aina minä alan ajattelemaan äitiä, että kuinka se jaksoi huomista pitemmälle arvaamatonta elämää yhdeksän lapsen kanssa...

Ajelehdin eilenillalla Napikselle humpalle. Varmaankin tuhat muutakin humpanrytkyttelijää oli paikalla. Oli iloinen ilta vaikka kymmenien vuosien reissuissa kulahtaneet Matti ja Teppo vielä kulahtaneimpine vitseineen olivatkin kansaa villitsemässä. Toisella orkesterilla, Neljän suora-yhtyeellä on myös sellainen tanssiohjelma, että kyllä humppakenkiä kuluttavien ihmisten kelpaa. Erikoisinta illalle oli, että nuori mustalaisnainen haki naisten haulla leveine, raskaine hameineen. Kysyin häneltä, että kun olet noin nuori, niin kuinka hallitset kaalenkielen. Väitti osaavansa ihan hyvin.

6 pv maanantai

Äiti isän juomisesta: "Olla tyhjästä hyvillään ja sittä toljottoo!" Isä siihen: "Elähän nyt Kunilla Tuovinen, elähän nyt..."

Onko se toinen pääsiäispäivä? Jälleen auringonnousun aikaan heräsin vaikka nukkumaan rupesin vasta kolmen aikaan toiselta Napiksen reissulta jälleen tultuani. Nyt siellä olivat Souvarit ja Helminauha-orkesteri. Taas oli isolla lavalla paljon tanssin parissa ilakoivaa väkeä. E oli V.järveltä ja oli erityisen mukava jaloitella hänenkin kanssaan pitkästä aikaa.

Tullessa täysi kuu paistoi koko matkan vastaan. Yöradiosta pakkokuuntelin toimittajan spiikkauksia, joiden anti ei kaikistellen enää vuosikymmeniin ole kaksinen ollut. Jäi sieltä yksi sana mieleen: Ajatuksennopeus. Mietin, jos kerran ajatuksellekin jokin vauhti voidaan mitata, että kuinka kauan aforismiksi puristettu tiivis ajatus matkustaa kuuhun jos sen sinne osoittaa lähtemään? Paninpa sitten kuuhun menemään mieleen tulleen Eero Silvastimaisen ajatelman: Elämä on yhtä pitkää ikävää, lopussa lyhyt kuolema.

Aitan takana aamukusella jälleen käydessäni hyppeli utelias lumikko hangelle pitkänä lankeavan varjoni päähän saakka, mutta vikelsi nopeasti takaisin ojaan kun ei ollut varma, että mikä siinä lorottelee. Saman se teki neljä-viisi kertaa ennen kuin häipyi koloihinsa.

Ruttuutin m.kelkalla Juhanilassa aamukahvilla. Ajoin Kyntöläisen kautta sillä suoraan "vanahuuven polokua " ei kannata yrittää siellä olevien syvien ojien vuoksi. Tullessa tein kuitenkin Villelänrinteen alle mutkan Akulan Topin kelkan jäljessä kun se lähti Akulasta samaan aikaan retkilleen. Ilves oli hiiviskellyt Villelän suolla, ja hirvi.

Juhanilan Laurin pojista on kasvanut isoja miehiä.

Läksin tänne Kajaaniin iltapäivällä. Jäi lämmin mökki viilenemään ja se aina on oma surkunsa.

7 pv tiistai

Äiti hakkaa yöpakkasjäätä veneen edestä rikki, keikuttaa välillä, että saa väylälle leveyttä. Jää moikuu ratkeillessaan, ja sen palasia liukuu helisten kirkkaalla pinnalla. Avoveteen päästyämme Hannele alkaa soutaa. Minä tiivistyn mytyksi kokkaan Hannelen luisen selän taakse. Äiti meloo, Hannele nykii airoja pienin, herttaisin vedoin. Kalamon syvänteestä nousevat verkot raskaina muikkusaaliista. Soudetaan takaisin Ahkiolahteen, vene nyitään kauas kuivalle maalle, ison petäjän juureen. Äiti nostaa airot ja melan petäjänoksille, sitaisee rautalangan pätkällä vähän kiinni. Sitten  äiti levittää painavat verkot yläainastaan puiden väleihin naulattuihin lautoihin joissa tököttää naulanpiikkejä tasaisin välein. Päästellään muikut. Niistä tulee kolme tuohikontillista täyteen ja vähän jää vielä sinkkiämpärilläkin kannettavaksi. Kun verkot ovat kaloista tyhjät ja jälleen takaisin puikkareissaan, pitelen Typpioy:n paksumuovisen Y-lannoitesäkin suuta auki ja äiti pujottaa verkot sen sisään ja sitaisee suun kiinni katiskannijelangan pätkällä, joita isä on hohtimillaan katkonut kokonaisen nipun vanhan pajuraidan haarukkaan kirveellä iskemäänsä viiltoon. Lopuksi kovasti ponnistaen saamme painavan puuveneen kyljelleen petäjää vasten. Verkkosäkki jää tuhdon kohdalle suojaan, samoin vanha, pahkasta koverrettu kauha, veneentappi ja muutamia naruihin sidottuja verkkojen kivisiä painoja. Äiti asentaa kaksi tukikeppiä veneen pohjaolaksia vasten ja polkaisee niiden toiset päät kuloruohomättäisiin. Se oli sen sulan viimeinen veneretki.

Arkeen jälleen. G:lla viikon pisin koulupäivä. Kajaanijoki täysin vapaa jäistä, padolla juoksutuskuohut ja välivedessä joutsenten muuttomatkan lepotila. Ne ainaiset pullasorsat, sekä muutamia telkkäpariskojakin jo tontinjaoista kiistelemässä.

Minulle tuli taas tekstiviesti tuntemattomasta numerosta. Siinä kysyttiin vain, ketä äänestät? Tekstaisin mieluusti takaisin, etten tiedä, mutta mihin numeroon ja kenelle?

Kirjastosta Geir Lippestad: Olin Anders Breivikin asianajaja  ja Antero Uiton Otto Ville Kuusisen elämäkerta. Tannerin sodanajan päiväkirjat ja Jaakko Paavolaisen Tanner-elämäkerta ovat hieman kesken vielä. Jälkimäinen ei ole kovin sujuvaa luettavaa.

8 pv keskiviikko

Juoksen kovaa hankea pitkin Unipurolle, yli ja kohta vasemmalle metsään halkeavalle uralle. Vähän matkan päässä on pieni hakkuuaukko jossa kasvaa muutaman metrin korkuista petäjäntaimikkoa. Katselen niska kekassa niiden latvoja ja kun näen tarkoitukseeni sopivan, kapsahdan ohuita oksia ylös melkein latvaan ja alan nikertää viimeisen neljännen ja viidennen vuosikasvun alapuolelta ylöspäin ohenevaa latvaa poikki. Nopeasti saan siihen sen verran jälkeä, että jäinen puu napsahtaa poikki kun vähän taivutan. Pudotan latvan hangelle ja komuan itsekin alas. Sitten katkon viimeisen nivelen vuosikkaat lyhyille tapeille ja toisen vuosikkaan oksat kokonaan. Kuorin sen kädensijaa lukuun ottamatta valkean puhtaaksi. Sitten kipaisen nopeasti kotiin takaisin. Äiti on tullut juuri navetasta ja hämmentää hellalla keikkuvaa, kuhmupohjaista alumiinikattilaa puisella kapustalla. Ojennan tekeleeni äidille ja sanon ylpeänä: Siinä on uus leipätaikinahierrin kun mäni se entinen poikki.

Tavallisia kotitouhuja. Äänestämisasioita mietin. Tuntuu, etten saa yhdestäkään ehdokkaasta sellaista kuvaa, että voisin ääneni kenellekään antaa. Puolueiden välillä näen tällä kertaa melkoisia eroavaisuuksia, ainakin rivienväleistä luettuna. Persut ovat avautuneet röyhkeämpään uhovaisuuteen kuin koskaan. Muukalaisvastaisempien kannanottoja en kykene edes lukemaan niiden yliampuvuuden vuoksi. Mm. fb:ssa joillakin pöyristyttävää taantumuksellisuutta. Ja ryssäviha nostaa vaarallisella tavalla päätään; se ei ole sitäkään vähää analyyttisen kriittistä kuin yritti vielä muutama vuosi sitten olla. Kouhotetaan ikivanhojen, primitiivisten tunteiden vallassa jossa vihan kohteena on kaikki venäläisyyteen vivahtavakin. Tietopohja on usealla aivan olematon, puuttuu jopa kokonaan. Ymmärtää pitäisi, että samat ahneuden voimat, jotka länsimaisissa "demokratioissa" näkyvät tavaran ja rahan ja luonnon tuhoamisena niiden eteen, näkyy Venäjällä diktatuurina jolla kasataan rikkaudet vielä suppeampien piirien omistukseen välittämättä sitäkään vähää tavallisten ihmisten kohtuullisistikaan elämisen edellytyksistä, ilmakehän ja ympäristön hyvinvoinnista puhumattakaan.

Itseni kohdalla yritän kääntää vaaleissa "vaikuttamis"ajatusta niin, että jos vähänkin tuntuu, että tuota tai tuota voisi äänestää, niin on se edes pienenä vastavoimana niille, joita en missään nimessä haluaisi päästää kansanedustajan tehtäviin. Ja sellaisia ehdokkaita tässä maassa näyttäisi oleva enemmän kuin koskaan.

Antti Lankinen Sotkamon Luonto ry:stä kirjoitti "Kainuun luonnon tulevaisuus on synkkä"-mielipiteen Talvivaaratuhosta Hesariin. Leikkasin sen ja panin magneettien alle jääkaapin oveen. Onko tulevaisuus tulevaisuutta jos se on tuhottu tulevaisuus?

Tuli mieleeni Ruotsin myrkkyskandaali 1990-luvulta, mutta muistan siitä vain sen, että aikoivat kairata jonkin harjun lävitse tunnelin ja tiivistää sen valumassalla, jonka kauhistuttavat myrkyt alkoivat levitä sekä pohja- että pintavesien kautta mm. laitumille. Taisi siellä jo karjaa kuolla ja ihmisillekin myrkytysoireita tulla. Mikähän lie tilanne siellä nyt? Onko se ympäristörikos taputeltu jo mielistä ja luonnosta piiloon?

Huom myöh: Netistä löysin Hallandin harjun rautatietunnelin myrkkyskandaalista seuraavan pätkän:
"Hallandin harjun läpi rakennettavan rautatietunnelin työmaalla Ruotsissa ympäristöön on päässyt suuria määriä akryyliamidia, joka on turmellut alueen pohjavedet vuosiksi eteenpäin."

9 pv torstai

Äiti jodlaa kiviaidan päällä kirkkaalla, kauas kantavalla äänellä lehmiä iltalypsylle: "Tshe lehmää, tsheee, ptruii ptruii ptruiiii, Mantelii ptruiii, Pähkinäää ptruiiiiptruiii...". Kohta Isomanteli vastaa kumealla ammunnallaan Nimettömän polulta, ja pian kaikki kolme kovasorkkaa ovat lypsykahassa jossa paksua katajasavua lykkäävä nuotio jo käryää.

Tänään hain kirjastosta Peter von Baghin elämäkerran jonka olin varannut jo kuukausia sitten. Samalla varasin Aulis Sallisen kirjastoonkin vasta tilauksessa olevat, päiväkirjamerkintöihin perustuvat muistelukset ("Säveltäjä"). Tarttui sieltä käteeni myös Martti Puukon Puolalainen vuorokausi. Luin uusinta Parnassoa ja sieltä mielenkiintoista Torsti Lehtis-juttua, mutta se jäi kesken kun piti kiiruhtaa G:n hakuun koululta.

Juttelin Srilankalaislähtöisen kouluavustajan kanssa pitkään koulun pihalla. Nuoren naisen kaivonsyvät, mustat silmät katsovat aina rävähtämättä omiini niin, että tuntuu, kuin hän näkisi lävitseni. Ehkä hän näkeekin.

Nyt pyöräillään jo joka päivä.

Ennakkoäänestin kaupungintalolla tänään. Menin vain koppiin ja intuitiivisesti valitsin mielessäni olleiden kahden naisen väliltä toisen. Ei antanut luonto periksi kiikuttaa tyhjää äänestyslipuketta uurnaan. Tuli siinäkin mieleeni, että niin on maailmalla edelleen paljon valtioita, joissa tätä etuoikeutta ei ole. Enkä siitäkään huolimatta osaa olla ääntään käyttämättä, vaikka tämä meidän edustuksellinen demokratia ei aina edes tyydyttävästi osaa toimia kuten viisasta olisi. Mitään muutakaan keinoa en näe olevan olevaksi yhteiskunnan koossapitämiseksi niinkään hyvin, kuin se on Suomessa toistaiseksi tehty. Mitä olisi virkamieshallituksen alamaisena  olla, joka vähitellen kuitenkin korruptoituisi? Niitäkin varten pitäisi jokaisen ukon ja akan selän takana olla muutama kansan poliittisin perustein valitsema ahneusvahti.

10 pv perjantai

Äiti ajaa punaisella Ladalla Siilinjärveltä Kuopioon päin. Minä ajan perässä Hiacella. Äiti on menossa Päivärantaan Keskon varastolle siivouskeikalle. Minä olen luvannut hakea sieltä piirongin ja kirjoituspöydän jotka äiti on varannut kun ne olivat menossa kaatopaikkakuormaan.  Äidin ajotyyli hirvittää joskus. Vasemmanpuoleiset renkaat kulkevat keskiviivan päällä eikä ajolinja muutu kuin rekkojen ja kuorma-autojen  vastaan sattuessa. On siitä äitiä koetettu valistaa, mutta "ee vanaha enneen opi ja tienreona pelottaa", sanoo äiti. Kerran poliisit sakottivatkin kun ajettiin Juankoskelle ja äiti hurautteli keltaisilla viivoilla huolimattomasti. Ajokortin äiti sai samana kesänä, kun muutettiin Siilinjärvelle 1973. Äiti oli silloin 50-vuotias.

Eero Taivalsaari on kuollut 27.3. 76 vuotiaana. Tapasin hänet Helsingissä jossakin tilaisuudessa 31.3.1998. Tämä pvmäärä on merkattu hänen nimmarinsa alle kirjaan, jonka hän minulle antoi. Kirja on Alaston totuus markkinavoimista ja sen teesit kyllä pitävät paikkansa edelleen. Samassa tilaisuudessa tapasin myös metsäprofessori Erkki Lähteen joka otti juttelutuokiolla kädestä kiinni ja päätteli siitä minussa olevan jotakin "henkistä luonnonvoimaa".  Kumma tunne siitä taisi tullakin kun kerta muistan kohtaamisen niin hyvin vieläkin. Nämä herrat olin tavannut aiemminkin ja taisin tavata senkin jälkeen jossakin seminaarissa. Leikkasin Talvensaaren muistokirjoituksen ja panin sen hänen kirjansa väliin. Poimin sieltä sattumanvaraisesti tähän muistoksi jotain:

"Tosiaktivisti ei jaarittele turhia, ei korosta omaa osaamistaan, mutta joka hetki hän panee itsensä peliin kokonaan. Synnynnäinen tai harjaannutettu rohkeus on opettanut häntä näkemään olennaisen; elämän todellinen rikkaus, sen mielekkyys, löytyy kyvystä alituisesti voittaa itsensä auttaakseen niitä jotka apua tarvitsevat." Eero Talvensaari taisi olla tällainen ihminen?

Satoipa märkää lunta sakeaan iltapäivän ajan. Ja tuuli kova. Kerkesin liinavaatteita pestä ja viedä aamupäivällä ulos naruille, nyt ne kastuivat uudelleen, mutta eiköhän nuo huomiseksi luvatussa aurinkosäässä sitten kuivahtane jälleen. Ei niitä ollut kuin koneellinen: 1 lakana, 1 pussilakana ja 5 tyynynpäällystä. Yksi musta poikien sukkakin oli joukkoon eksynyt. Nipistin sen pyykkipojalla naruun kiinni punaisen lakanan keskelle ja se näytti ihan kieleltä siinä.

Kaupassa sattui niin mukavasti, että K oli myös kassajonossa ja kerettiin jutella jonkin verran. Oli iloisella päällä vaikka sanoi työvuoroon kohta menevänsä. Miksikähän toiset saavat kuin syntymälahjana niin sympaattisempaattisen luonteen, että se pistää kuin valokiila meidän synkkien ihmisten mustiin mieliin?
 
Illasta käytiin uimassa Kaukavedessä koko perhe. Yksi Eliaksen koulukaveri oli täydennyksenä koska lippuja oli 1 ylimääräinen. Liput olivat ilmaiset jotka hankin osallistumalla muutama aika sitten ammattikorkean opiskelijoiden tekemään lapsiperheitä koskevaan teemailtaan. Se oli rahassa mitaten n. 40 euron "palkinto", eli oikein päin ajateltuna aina kotiin päin. Samaan aikaan olisi ollut kaupungintalolla Talvivaaraa koskeva yleisötilaisuus jossa altavastaajana peräti Jan Vapaavuori. Uutisissa sanottiin, että olivat mielipiteet olleet kuumanlaisia. Noin 100 ihmistä paikalla. Jos olisin aiemmin tiennyt, olisin mennyt minäkin.

11 pv lauantai

Yöllä näin äidistä unta jossa hän silitti isän otsaa. Isä makasi ruumisarkussa nenä vinossa ja silmät humalaisesti lurpallaan. Kun heräsin, niin muistin, että niinhän se isän hautajaispäivänä äiti tekikin. Tuli surullinen olo.
 
Pikkupakkanen, tuulista. Aurinkoista. Eilisen märät pyykit kuivahtelevat hyvin. Olisi pihanperähommiin lähdettävä. Kohenneltava polttopuupinoja ja haravoitava puruja aitanrakennukselta. Taitavat vain nyt jälleen olla jäässä, että onnistuukohan se.

Lapioin päivällä perunamaan päältä kaikki lumet pois. Pressun ja syksyisten puidenlehtien alla maa oli lämmin, melkein kuuma sillä lehdet olivat alkaneet maatumisensa. Hain 7 kg pottuja itämään. Ehkä parin viikon päästä tökin ne maahan ja suojelen harsoilla yöksi niin tiijä vaikka juhannuksena uuvet potut suahhaan.

Montakohan kymmentä vuotta sitten olen potkupalloa muualla pelannut kuin muksujen kanssa omassa pihassa? Tänään tein sen ihmeen Teppanan koululla jossa oli vanhemmat vastaan lapset-peli. Aika hauska juttu vaikka pari aikuista ottikin pelin ihan tosissaan. Poikaporukka oli kova vastus niillekin aikuisille, joilla on pelihistoriaa takana vaikka kuinka paljon. Tunnin kestänyt kirmailu päättyi aikuisten niukkaan voittoon 5-3. Eliakselle tärkeä asia, että olin, luulen ma. Se pallo oli kummallinen "pattipallo". Sisäpeleihin kehitelty, ettei liikuntasalin ikkunoihin pompi.

Vaihdoin viimeinkin Tojotanrotteloon vilkku-jarru-takavalolasin. Saisinpa vielä katsastettua sen kesäksi. Se on edelleen seisontavakuutuksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti