lauantai 7. helmikuuta 2015

Helmikuu 2015 1. viikko

pv sunnuntai

Eilisiä lumia vielä kolasin. Kiinteistöt piileskelevät jo nyt korkeiden lumivallien keskellä. Rusakotkin ylettyvät kadunvarren orapihlajan latvoja kaluamaan. Pitkäkorville kelpaa niiden myrkylliset marjatkin.

Juukaan rakensivat "maailman suurimman jääkatedraalin". Eilen Puutarhuri ja pojat ajoivat sitä katsomaan. Minunkin piti, mutta migreenin jälkimainingit vielä vasenta lohkoa jauhoivat, ja sitä paitsi oli riitaa Puutarhurin kanssa, niin mitä sitä suotta muiden retkeä pilaamaan.

Yöllä päänsärkyyn liittyviä painajaisenpoikasia. Remuava porukka hääri avarissa tiloissa kädet rasvassa ja taikinassa. Ruokia ilmaantui keittiöiden pöydille. Joku paistoi kananmunia tulisella liedellä. Rasva liekehti valurautapannussa ja kananmunien valkuaisreunat käpristyivät mustiksi. Minulle tungettiin maistiaispalaa suuhun. Päänsärky yltyi, oksensin kuumalle pannulle. Oksennus paistui ruskeanrapeaksi letuksi ja joku tuntematon keksi ruveta palastelemaan sitä takaisin kitaani. Oksensin taas. Heräsin ylettömän lujaan pääkipuun. Ja tietenkin oksetti.

Aamulla vankkana kuin kuusimetsä mielessä lapsuus ja koetut painajaiset, päänsäryt, korva- ja hammaskivut, lumihanget ja pakkanen. Isän kertomustentäyteiset humalat.
2 pv maanantai

Tänään ei erikoista. 10 astetta pakkasta, vinkka tuuli. Rastaita ja tilhejä parvittain vielä lentelemässä. Tuskin ne, jotka ovat jääneet, muuttavatkaan tälle talvelle enää. Päänsäryn jälkeinen olo on herkkämielinen, hauras. Aivot kelluvat kuin liisterisankossa. Lujana pitää silti esiintyä.

Migreenin aikana, ja heti sen laannuttua ihminen ei hetkeen ole oma itsensä. Olo on kuin kuolemanporstuassa jonka ainoana kalusteena on masennus. Minkään tekemisessä ei näe mieltä. Vähäpätöisempiinkin askareisiin on pakottauduttava vaikka tekisi mieli vain maata ja lukea jos silmiä ei ala täpästämään. Painajaisen kaltaiset unet vaivaavat, ja muistot, ne ikävimmät, sellaiset, jotka on luullut jo unohtaneensa, tunkevat välähdyksinä kesken tekemistenkin tajuntaan. Niin kuin tänään eräs kymmeniä vuosia sitten tehty ambulanssikyyti joka vei hihnoissa tempoilevaa lähimmäistä mielisairaalaan. Se oli aivan tuossa, kuin juuri tapahtumassa; selitä tämä niin, että joku toinenkin sen tajuaisi, ja että miten sellainen näky vaikuttaa ihmiseen nyt ja tässä. Ja että voisi pyytää sen nojalla: Ymmärrä tämän päivän lähimmäinen minua nyt!

Gaius oli kaatunut koulun luistelutunnilla ja lyönyt leukansa jossa pieni haava. G:n koulutoveri Hilla tuli meille. Paistettiin Runebergintorttuja. Ruuaksi keitin kuoripotut ja tekaisin jauhelihakastikkeen. Puolukkahillon maustoin vanilliinisokerilla. Panin pöytään myös salaatinlehtiä ja tomaattia. Ruisleipää meni yksi kokonainen ja kaksi litraa maitoa kun isommatkin pojat tulivat koulusta.

Illemmalla istun tässä työpöytäni ääressä kirjoittamassa. Ajattelen äitiä ja isää. Niiden hääkuva on seinällä tietokoneruudun sivulla. Jos äiti olisi tiennyt, millaista elämä juuri tuon miehen, jota hän niin rakastuneena silmiin kuvassa katsoo, kanssa tulee olemaan, niin olisiko silti uhmannut kohtaloa ja sanonut "tahdon"? Isän vuorenkorkuiset viat olivat ne tavalliset, sodan arvet ja mielenlauhdukkeena viinanjuonti. Äidin sukurasitteena oli saada meidän hieman onnistuneimpien lisäksi sellaisiakin lapsia joilla oli kehitysvamma. Toisaalta nyt minulla on syy äänestää ensimmäisen kerran elämässäni euroviisuissa kehitysvammaisten punk-bändiä ja toivoa sille voittoa maailmalla. He näyttävät veljienikin puolesta pitkää nenää rodunjalostajille joiden suunnitelmat ovat yksi toisensa perään epäonnistuneet. Sekä postuumisti niille, jo vainajoituneille lapsuuteni perheen kiusaajille, joille olimme koko perhe pelkkä iljettävä kasvain yhteiskuntaruumiissa.

3 pv tiistai

Mitäpä sitä tänäänkään. Ukrainan tilannetta ajattelen välillä mieli sykkyrällä. Ja monia muita maailman murhapisteitä.

Paulus aloitti viime viikolla tanssiharrastuksen. Helposti poika opettajan askelmerkit oppii. Pariksi järjestyi saman luokan tyttö Emmi. Elias hallitsee jalkapallon, harjoituksia on kyllä liian usein. Elias on myös opettajiaankin hämmästyttävä, lahjakas piirtäjä. Gaius on ollut nyt mukana tanssitunneilla, mutta ei oikein vielä ilkeä ruveta askeltamaan. Hänelläkin on piirtäjän kykyjä, humoristisia. Ehkä G jatkaa keväällä sitten jaliksessa. Kalliita harrastukset ovat. Jos oikeinpäin ajattelee, niin ei talous niitä kestäisi. Ruuasta jo tingitään, muuta ei ole, josta voisi. Uutta tietokoneen sontalaatikkoa en olisi tietenkään tarvinnut kun entinen, moneen kertaan fuugattu tilttasi. Ei  tietokone, ja vielä vähemmän sen tupaan tunkema sisältö, ole elämälle oikeasti tärkeä. 24 vuotiaan Tojotanrottelon panin seisontavakuutukseen kun siinä on tuulilasi rikki, vilkunvalo säpäleinä, pakoputki pörisee saumojen ratkeamista ja venttiilinvarsienkumit fuskaavat niin että sininen savu vain perässä leijuu. Ei se menisi katsastuksesta läpi. Kohta kai meillä ei autoa ole jos vielä Rellunpippanaankin isompi vika tulee.

4 pv keskiviikko

Pauluksella ensimmäiset lattarirytmit ja heti kuviot sattuivat kohdilleen. Maksoin Pauluksen kevään tanssikurssin 115€. Elatusmaksu, asuntolainan lyhennys, viime kesäinen reissulaina ja uuden tietokoneen osamaksu veivät loput rahat tililtä. Kaupassa käynnin jälkeen tili miinuksella 35€. Ei uutta köyhän kuukaudenaluntaivaan alla tämä.

Paulukselta oli hävinnyt koululla jääkiekkokypärä. Paljonkohan uusi maksaa?

Miikka oli töninyt Eliasta käytävällä. Poika oli joutunut kuraattorin puhutteluun kun se oli sattunut näkemään. Tuhdiksi paisuneella Miikalla jo nyt ongelmia ja purkaa sitä pienempiinsä. Nuuskaa ja tupakoi.

5 pv torstai

Lunta tuli viime yönä jälleen. Meni yli puoli päivää niiden kolailuissa ja lapioinnissa. Naapurin Arvon pihan kolasin myös kun sillä ei enää jalka nouse. 86 taisi täyttää viimeksi.

Pitäisi lonia K-H-lehteen valokuvia, mutta ei oikein uskalla vielä pitkään olla ruudun äärellä. Pelkään päänsäryn uusiutumista. Parikymmentä kuvaa olen jo erotellut, mutta lonimismatka on vielä yhtä pitkä, kuin kesäinen pyöräilyni Karjalassa. Olisi jatkettava selostustakin siitä retkestä. Vazejärvellä kirjoittamiini päiväkirjateksteihin olen juuttunut. Mutta väliäkös sillä tämmöisessä maailmassa jonka toisia kylkiä rakennetaan ja toisia särjetään.

Merkel ja Holland menevät huomenna Moskovaan tapaamaan Putinia Ukrainan sota ja sen rauhoittaminen mielessään.

Luen Lauri Kr. Relanderin elämäkertaa. Hannu Lauermalta selvittelin tajunnanpötsin röyhtäiltäväksi Pahuuden anatomian ja Hyvän kääntöpiirin. Vielä on vähän kesken Ville Kivimäen Murtuneet mielet. Hannu Salaman uusinkin on pöydällä levällään, ja Jaan Krossia. Välipaloiksi luen 2,5 tuhannen vuoden takaa Demokritoksen ja Epikuroksen juuri suomennettuja säkeitä. Nyt sattui tämä kun kirjan aukaisin: "Lapsille isän itsehillintä on paras opastus."

6 pv perjantai

Joni Skiftesvik sai Runeberg-palkinnon. Haastattelivat kirjakerhossa. Muistan hänen ensimmäisen kirjansa. Asuttiin silloin Siilinjärvellä Jokitiellä. Sonja täytti 3 ja Soila 1 vuotta. Sinä vuonna kuoli Pentti Saarikoski. Muistan sumeilematta senkin, missä pisteessä täsmälleen silloista maailmannapaani olin kun uutisissa kuolemasta kerrottiin.

Holland, Merkel ja Putin ovat pierreet saman pöydän äärellä Moskovassa.  "Rakentavaa toiveikkuutta" lukivat uutisissa. Ottaisi nyt Putin ja Lavrov vasarat ja sahat käteensä ja menisivät  rakentamaan minkä tuhoamiseen ovat luvat antaneet.

7 pv lauantai

Ukrainan Petro Porosenko esitteli venäläisten sotavankien passeja Münchenissä: "Mitä muita todisteita venäläisten sotilaiden läsnäolosta 100 km rajalta Ukrainan puolella enää tarvitaan, että maailma uskoo Venäjän sekaantuneen Itäukrainan sotaan?", hän kysyi melkein itku silmässä. Putin ja Lavrov tietenkin keksivät tuohonkin mieleisensä vastauksen jotta siviilien tappaminen ja häätö kodeistaan saa jatkua.

Tänään kävelin kaupunkia ympäri. Plussan puolella keli. Varikset luulevat jo kevään koittaneen, niin raakkuivat kuin maaliskuussa. Linnanraunioiden luona joen sulassa näin satojen sorsien lisäksi yhden talvehtimaan jääneen joutsenen. Muistaakseni pelastivat sen Sotkamosta Tenetinvirrasta joka oli ruvennut jäätymään.

Takaisin tullessa huomasin, että monivuotinen varpuspariskunta korjailee talomme sähköpääkeskuksen kohdalla, räystäskainalossa jälleen pesäänsä. Vaihtuukohan siihen joskus uusi parisko vai niin kauanko sama pesii kuin avioliitto ja elämä niillä kestää? Olisipa ihmisenkin niin.

Nyt on myöhä jo. Eliakselle tuli koulutoveri Santeri yökylään ja pojilla oli "elokuvailta" sipseineen, karkkeineen. Saunottiin. Teemalta tuli hauskahko 60-luvun mustavalkoelokuva. Katsoin sitä hajamiettein. Elokuvaironian suunta oli kuitenkin sen aikainen Itäblokki, jaettu Berliini ja Coca Cola ja pisteltiin siinä täyskapitalisoituneen Amerikankin suuntaan.

Siirryn toiselle helmikuun viikolle eikä se haitanne, että teen sen sunnuntaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti