perjantai 21. huhtikuuta 2017

Merkintöjä

11.4.2017 Tiistai-13.4.2017 Torstai

Rahat on jälleen melkein kaput, masentaa. Yritän olla kuluttamatta, mutta se onnistuu vain olemalla aloillaan, siivet supussa. Jos liikahdat sataa metriä kauemmas, täytyy kaivaa kuvetta. Silti omaa tupaa tai pihaakaan ei edes minuutiksi voi ilmaiseksi olemisvyöhykkeeksi väittää. Äkäinen laskelma vuosittaisista vakuutusmaksuista, lainanlyhennyksistä, tontinvuokrista, veroista sekä muista asumisen yleis- ja korjauskuluista tekee minuuttihinnaksi 30 senttiä, ja jos otan "huvittelu"paikkani Unimäen mukaan laskelmiin, niin jokainen minuutti vie minusta poispäin 50 senttiä. Eihän siinä mitään olisi, jos tulopuoli olisi edes samalla tasolla. On siis keskityttävä säästämiseen oman ruumiin kustannuksella koska kasvavien penakoitten ruokalautasesta ei voi paljoa tinkiä. Einehdin vaatimattomasti. Syön leipää ja salaatteja, puurolautasiltakin kaavin tähteet omaan kupuuni. Juomiseksi raskin parhaimpina päivinä kaataa piimää jota haen saksalaisesta koska se on siellä 30 senttiä halvempaa kuin muualla. Piirakat ovat myös halpoja, 25 senttiä/kpl, ja närpiöläiset tomaatit, jotka ovat paremman makuisia kuin paikallisten kasvihuoneiden tuottamat, mutta kalliimmat. Maito maksaa sielläkin nykyään saman kuin muualla ja ruisleivässä hinnanero on vain muutama sentti. Muuten en tykkää Lidlistä kauppana. Se on suorakaiteen muotoinen halli täynnä epäkuranttia rojua jota ilman ihminen tulisi toimeen. Tällä viikolla alkaa pääsiäinen, on keskityttävä sen ylitse pääsemiseen. Lastaan kyytiin kakrut ja koiran ja menen Unimäkeen joka sekään ei ole ilmainen olemisen paikka, mutta halvempi kuitenkin, tai no, sekin on suhteellista. Ainainen lompakonkauhistus on jokatapauksessa bensiinimittarilla käynti.

13.4.2017 Torstai-17.4.2017 Maanantai

Pienennän ajatuksen liekkiä. Kynääkin pykineisiin sormiini otan vain harvakseltaan. Suljin suuren maailman trumpeineen ja le peniksineen mielestäni pois kun läksimme Knista tänään torstaina. Ajattelen nyt sutta, joka oli käynyt Unimäen pihassa edellisenä yönä. Suren sen laahustavaa askellusta vastasataneessa lumessa ja tunnen avutonta vihaa sitä rikollista lajitoveriani kohtaan joka vapaudessaan vaarattomaan eläimeen on haulia tulikepistään syytänyt, ja ehkä saanut tapetuksi lauman muut jäsenet, ne sudelle yksilönä elintärkeät kumppanit. Soila toi kylältä vanhan ukkometson nyljettäväkseni. Se oli lentänyt tien ylitse kulkeviin, käytöstä jo poissuljettuihin puhelin- ja sähkökaapeleihin. Oli vielä lämmin, että ihan just se oli sattunut. Säälitti kaunis, komea lintu, ja miten tarpeellinen se keväisillä soitimilla olisikaan. Miksi se keskelle kirkonkylää oli eksynyt, niin  kai sen jokainen luonnon tuhoa seurannut ymmärtää jos haluaa.

Kännykät ovat lojuneet akut tyhjinä vanhan pulpetin päällä jo kolme päivää (nyt su) eikä yksikään ole niiden hiveltämisiä kaivannut. Pojat nukkuvat jo. Ewekin on täällä ja hän taisi olla ensimmäisenä unessa. Ovat myrynneet monessa mäessä; Juhanilassa, Villelän rinteessä ja Uniaholle auenneessa hakkuuaukean törmässä. On kovat hankikannot vaikka viimeksi epäilin, ettei rakeiseksi mennyt lumi enää kovetu. Öisin on pakkasta yli 10 astetta eikä päiväksikään kuin jossakin katveessa edes auringossa lämpiä sillä pohjoistuuli on lujalla asteikolla. Tulisi hyvää kuivalihaa ja kapakalaa jos kohdallamme ruokakulttuuri sitä suosisi.

(Ma) Pääsiäisvalheet on jälleen monella maailmankulmalla syötetty vanhoihin ja tuoreisiin päihin täytenä totena. Ja jollotukset kuorrutukseksi. Unimäessä tuo järkevää ajattelua säröttänyt pakkoperinne ei ole näkynyt, vain korviin radiosta asemia etsiessä joku passionluirahdus tai ortodoksipapin liturgia häivähtänyt.

Hakkasin kaikki aiemmat pölkyt haloiksi, mutta en malttanut olla ajamatta samanmoista läjää rantteelle tuulenkaatojen runkoja koska hanki kesti kurautella myös ikävien murrokoiden taakse. Nyt on selän lihakset ja raajat saatanan kipeät. Niin taitaa olla muksuillakin kun niin raukeina laittautuvat kotimatkalle. On ollut hyvä pääsiäisloma, mutta nyt taas, kun kaupunkiin lähtö on edessä, alkavat alakuloiset mietteet päätä jyystää.

Ennen kuin keräsin luettavana olleita kirjoja kassiin, luin Pentti Saarikoskelta muutamat lauseet jotka hän on kirjoittanut 60-luvun lopulla Dublinissa ja olemiseni sietämätön keveys (Kunderan luonnehdinta) tiivistyy nyt niihin: "Ihmisen elämällä ei ole mitään tarkoitusta niin kuin kasvien ja eläimien elämällä on, ihminen on ajatteleva olento. Maailma on vyötäröstään alaspäin täynnä nälkäänäkeviä ihmisiä. Nälkää näkevä ihminen on eläimen tasolla. Hänen elämällään on tarkoitus. Maapallo ei ole potkupallo, niin kuin Johnsson kuvittelee, niin kuin Hitler kuvitteli, ihmisen voi tappaa mutta aurinkoa ei, aurinko kuolee, mutta sitä ei voi tappaa. Aurinko on kaikkivaltias. ... ..."

18.4.2017 Tiistai - 21.4.2017 Perjantai

Armottoman väsynyt pääsiäisen rehkimisestä. Selkä on ollut pahana, mutta en osaa olla huolestunut sillä nikamienvälien pullistumasta ei ole kyse. Kahta puolen alaselkää tämä rouhea särky jäytää, ja nivusiin pakotti eilen niin, että toinen kives pakeni onteloon kyyröttämään. Tällä tavalla ei muistaakseni ole monasti koskenut, eikä pelkkä työjelystä syntynyt lihassärky yleensä kovin montaa päivää ole loiventumattomana pysynyt. Ehkä se tästä...

(Ti) G lievässä kuumeessa joka alkoi jo Unimäessä. Jäi pois koulusta. Nukkui melkein koko pvn ja tauti oli nyt illalla vek. Olisi ollut jalishartkatkin, mutta parempi olla menemättä. Selkään koskee yhä. Ja peukalo on pykinyt. Siinä on halkeama keskellä kosketuspintaa samoin kuin molempien etusormien kynnen vieressä Sama on ihonrakenne kuin oli äidilläkin; käsien nahka keväisin kuin auringossa halkeileva savi.

(Ke) Kirjastosta lainasin Markus Leikolan tuhatsivuisen "Uudenmaailman kadun". Kaupasta olen voinut ostaa vain tarjousruokia. Sattui olemaan 50%:n ale kanaviillokeissa, niin niitä muutaman rasian. Puutarhurilta sain kakskymppisen maitoihin ja leipää on monta pakettia pakastimessa. Marjojakin, ja mehuja. Porkkanapusseja vielä joku ja muutakin jäisissä rasioissa, että niiden avulla on kuljailtu. Tontinvuokra, sähkö- ja vesilaskut tulivat samoille eräpäiville kerralla, että onpahan taas jokaisen tili koluttu melko kuiviksi. Jos joudun EU-pyöräilytililtäni ottamaan, niin se haave pitää sitten ruveta uneuttamaan vaikka kuinka kirvelisi. Mutta ei se ensimmäinen haave ole jolle niin käy. Joka päivähän niiden hautajaisia saa viettää.

(To) Jos ystävyys- ja muut kontaktini olisivat somen varassa, niin eipä paljoa lehti liikahtaisi sillä suunnalla. Eikä puhelutkaan häiritse. Yksin oot sinä ihminen, niin yksin... Onneksi ovat nämä poikulaiset, että jotain tarkoitusta olen löytävinäni arkeeni. Äsken käytin Paulusta jälleen hammashuollossa ja sitten soitti G, että saako hän mennä vähäksi aikaa kaverin luokse koulun jälkeen ja kun tuli sieltä, teki läksyjä joissa tarvitsi apua. Piti keksiä pitkäsanainen hyötykone (oikea tai mielikuvitus-) ja ehdotin lintupöntönsorvinteränteroitinta. Piirrettiinkin sitten semmoinen kone terineen päivineen ja ehkä sen voisi hyödyntää vaikka oikeastikin jos olisi talli ja tallissa hitsausvehkeitä, rautaa, moottoreita ja muita jyrsimiä sen tekoon. Sitten tuli E ja hänelle piti etsiä lehdistä ympäristöuutisia bioskan tunnille. Ja siinä meni tämäkin päivä iltaan eikä lämmintä kättä Puutarhurikaan tarjoa että silittäisi iltaisin suremaan taipuvaa päätäni. Se on kova ihminen. Tai sitten vain on, eikä mikään sitä kutita miltään kohti. En minä tiedä. Ei sellaisia uskalla arvioida koska voi olla täysin väärässä. Mutta suu olisi, jolla sanoa jos liikahtaisi jokin sanottava. Muutakin kuin että taas on roskia lattialla ja hesarit levällään sohvalla. Niin tulee vähitellen mykkä minustakin ja viimein kun kuolen, teen sen sanaa sanomatta. Selkään on edelleen särkenyt. Otin vasta tänään särkylääkkeen ja se vähäksi aikaa helpotti, mutta kovin oli mitätön vaikutusaika.

(Pe) Aamulla heräsin uneen jossa toive oli suhteesta naiseen. Joku siinä liitelikin, mutta niin sekin pitkäletti vain hajosi unenusvaan kuin tämä todellisuutenikin, jossa nainen olisi, mutta täysin jo karannut tavoittamattomiin, omiin oloihinsa kuin minua miehenä ei hänelle enää olisikaan. Vain kiinteistön lämmitys- ja huoltomieheä ja sellaisena, joka siinä sivussa pyykkää ja tiskaa ja lakaisee ja ruuatkin käristää, vaihtaa autoon renkaat, rasvaa polkupyörien ketjut, lapioi lumet poluilta... En yhtä hakattua halkokuutiota kohtaan saa lämpimän naisenkäden kosketusta niin on unehduksissa se, eikä asiasta sanominenkaan tule kyseeseen. Kaipa se sitten minulle on ihan oikein, mutta todellista oikeutusta on vaikea punnita, kaipuu on kuitenkin hirvittävä, se sattuu muuhunkin kuin arpiseen mieleen. Miten kauan enää kestän? Siivosin eilen talvisia halkopinojen pohjia ja tukipuita pois, mutta kaikki on vielä kovan lumen ja jään sisässä, etteipä homma oikein edennyt. Kolme kuutiota kuitenkin puuta on vielä täällä, ettei uusia tarvitse ennen kesää Unimäestä rahdata. Kasvihuone pitäisi ruveta laittamaan kesäkuntoon, mutta ei kai sillä kiirettä ole kun puoli metriä on valkoista talvea vielä maassa.

Menovesi Unimäkeen ehkä riittäisi, että pitäisikö sitä lähteä täältä alakuloistumasta käsintekemisten äärelle...

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Merkintöjä

7.4.2017 Perjantai

Lumi yhtä hölsettä, kuin tapettiliisterin rakeita. Yöllä sen verran oli pakastanut, että kävely moottorikelkan jälkiä varhain aamulla oli mukavaa rapsuttelua. Villelän rinteestä läksi metso, tai kaksi ja Vinha saatteli ne niin kauaksi, kuin siiveniskut erotin. Sitten se hävisi kokonaan eikä tullut kutsustakaan. Palasin kiireellä mökin pihaan hakemaan suksia, että löytyyhän sieltä edes häntä jos suteen törmäsi. Mutta mitä vielä. Koira oli kiertänyt jostain Villeän suon kautta jäniksen perässä ja oli pihassa heiluttamassa itse häntäänsä. Olisihan siinä pojille selittäminen, jos susi tuon söisi. Ja niin, ettei elinikäistä susivihaa syntyisi silti.

Lintujen ruokinta-automaatilla ja sen läheisyydessä on lajirikasta menoa: mustarastaat, urpiaiset, vihervarpuset, keltasirkut, viherpeipot, töyhtö-, hömö- ja talitintit, harvakseltaan myös närhet. Uusina tulokkaina parikymmenpäinen peippoparvi myös, jonka määrää ja ajankohtaa nyt ihmettelen. Oma muistikuvani niistä, että kun ensimmäiset pälvet ovat pelloille sulahtaneet on yksittäiset peippopariskot ilmestyneet. Vanhat ihmiset sanoivatkin, että ei ennen kesä tule ennen kuin kolmasti on peipon jäljet uusi lumi peittänyt.

Järripeippokin tuli juuri mustarastaan toveriksi tuohon! Niitä en ole ennen tarvinnut muistiinmerkitä yhtäkään. Tai en ole vain pannut merkille.

Niin ja myyräkin käy hankikolosta napsaisemassa jyvän ja vikkelään sujahtaa takaisin. Minuutissa se tekee kymmeniä reissuja.

Illan hämärtäessä kävin Lynxillä mutkan Näläkämäen metsäautotien kääntöpaikalla. Iso ukkometso lähti jo alkupäässä edelläni lentoon pienen petäjän latvasta. Se jäi vähän matkan päähän koivun oksalle josta taas lehahti pätkän verran kuusetylyvääseen kunnes seuraavalla lentoonlähdöllä häipyi Pohjoislampien suuntaan mäen ylitse. Komea lintu se on, ja miten kovasti niiden näkemistä nykyään kaipaan vaikka metsästysviettiä ei enää olekaan. Sitä suurempi on suru tuon kanalintulajin puolesta koska sen soidinalueet vähenevät vähenemistään eivätkä maailmantuhoajakonsernit, kasvottomat UPM, Stora Enso ym. ymmärrä näiden asioiden tärkeyden päälle yhtään mitään. Eivätkä suurelta osin niiden tehtaiden kulutustuoteiden loppukäyttäjätkään enää: persettä pyyhkiessään harvalla kerroskolhoosiasukkaalla tulee mieleen, että jokainen paperinpala pienentää yhden metson soidinaluetta. Orava on kyllä kuvattuna Serlasäkin muoviseen kupeeseen, mutta yhtä lailla sen naama voisi olla lopunajan irveessä kuten muillakin metsien asukkailla.

Ihmisiltä puuttuu kohta tyystin lapsuuden luontokokemukset ja viimeistään sitten peli on menetetty kun kukaan ei metsää marjapensaista erota. Ikäiseni, kuusenjuurille syntyneet ihmiset ovat viimeinen linkki näihin kaipuuntuntemuksiin. Kun viimeinen mohikaani henkäisee kynttilänsä sammuksiin saapuu mykistävä hiljaisuus ymmärryksen metsikköön. Vain yhä tehokkaammat, robottien luotsaamat koneet rouskivat tunteettomin teräsleuoin puupelloilla jotka koskaan eivät enää latvojaan pilviä hipomaan saa kasvattaa kun ne jo nurin paiskataan ja velliksi keitetään.

Juuri kun aamupvstä oli puhelimessa keskustelu maailman karmeista tapahtumista ne saivat jatkoa kun Tukholmassa joku ohjusti kuorma-autolla katujen vilinään. Viimeisimmän uutiskatsauksen mukaan siellä on kuollut neljä ja useita on kolhiutunut pahasti. Ehkä tämäkin on vain merkki siitä, mihin hillitön yhdenlajin ylivalta maapallolla johtaa; se tuhoaa itse itsensä.

Ydinkonfliktin vaarakin on jälleen suurimmillaan Korean niemimaalla.
8.4.2017 Lauantai

Oli hieno aamu. Pakkasta 8 astetta ja hanki kovana koiran juosta. Ihmistä se ei enää kestä vaikka kuinka pakastaisi sillä niin rakeiseksi lumi on jo mennyt. Mutta kelkan uria oli hyvä käydä lenkki heittämässä. Villelän rinteestä rumisteli jälleen pari metsoa lentoon. Mieltä kylmää ajatus, että jos Reinon perikunta panee nurin senkin vanhan metsän pläntin! Siellä oli joku hiihdellyt ristiin rastiin mäen kyljellä ja siitä voi pähkäillä, että jokohan oli metsäarviontekijä liikkeellä.

Pitäisi Villelän lähteenkorvalle laittaa koju josta saisi niitä metsoja kuvata ennen kuin paikka silitellään mieltä särkevään kuntoon.

Nyt on illankorva jo. Lähden kuuden maissa Napiksen suuntaan ajelemaan vaikka selkää hieman jomottaakin päivän työjely. Halkoja on nyt neljäs pino aluillaan. Jos olisi hyvää keliä ja jaksamisenhalua, niin ehkä maanantaina olisivat viimeisetkin hangen alta kaiveltu, pätkitty, halottu haloiksi, pinottu ja ihailtu.

Vinha arvasi kun saunan jälkeen taputtelin partavettä leukaperiin, että tuas se ukko on lähössä eikä millään olisi tullut sisälle kun laskin sen vielä käymään ulkona. Ruualla narrasin ja nyt se loukkaantuneena tuossa tuvan lattialla mököttää eikä rapsutuksista välitä.

Lähden silti.
9.4.2017 Sunnuntai

Heräsin Peter von Bagh-uneen. Olin mukamas kuunnellut kerralla kaikki tekemänsä dokumentit joiden laatua ylistin hänelle itselleen. Sanoin, että tulehan von Peter Unimäkkeen niin lämmittee tohallan saunan. Sen sanottuani tajusin, että mieshän on jo kuollut, ettei se voi tulla, ja niin von Bagh alkoi kupruilla hajoten murusiksi kuin auringossa hapristunut, pinkki muovilevy. Joku kolmas henkilö saapui harjoineen paikalle ja kauhoi siruset mustaan jätesäkkiin jonka suun kietaisi kiinni nippusiteellä.

Tulin jälleen Napikselta ½3:n maissa. Oli kirkas kuutamo. Kävellessäni autolta mökin pihaan, oli tunnelma lähellä lapsuudessa kokemiani kuutamoöiden hieman aavemaisia tuntemuksia. Mutta ei niitä aidosti voi enää kokea. Puiden varjotkin hangella ovat kovin lyhyitä, melkein pensasmaisia eikä täydellistä kuusenjuuren pimeyden ja kuunvalon rajatuntemuksia saa kokea enää. Kun lapsuudessa juoksi mummolasta jäistä metsäpolkua kotiin, niin kuuta itseään ei metsän korkeuden takaa näkynyt kuin lähtiessä mummolan ja Armaalan peltoaukean yllä ja sitten Unimäen pienellä, metsän keskellä olevalla kolmion muotoisella aukealla. Vanhan Toimilan koivikon tuulenpesien "möröt" olivat kauhistuttavia mielikuvituksen tuotteita ja jos metsässä rasahti, se oli joku paha setä jonka piiitkät, karvaiset käsivarret olivat kuusien takana uhkaamassa. Susia tai karhuja en muista osanneeni pelätä ennen kuin opin lukemaan ja sattui käsiini Punahilkka-tarina. Ihminen kerkesi olla lapsuuden minälleni ensin se paha ja vasta sitten tulivat pedot, ja nekin ihmisten pelottelujen tuloksena.

Nyt eivät pedot tai tuulenpesien möröt enää pelota, mutta ihmislajin toimet maapallolla yhä vain enemmän.

Mötkyilin  aamupäivän kokonaan sisällä. Kuuntelin radiosta musiikkiohjelmia. Jake Nymannin ohjelmassa tuli Edu Kettusen Lentäjän poika ja jäin miettimään sen sanoja. Jo alku "istuin kiitotien päähän sitä ihmettä katselemaan..." pani miettimään, että mahtoi pikkuiselta istujalta mennä kuulo loppuiäkseen jos joku pois hätistelemättä hänen antoi sinne yleensä mennä. Koneiden palvonnastahan laulussa kyse on vaikka yrittääkin isä-poikasuhteen kunniakkuudella ratsastaa. Ärsyttävä jollotus muutenkin.

Minun isäni kulki kirvesmiehenä alkuperäisen Unimäen loppuaikoina ja vielä kun oltiin Pohjoismäessä rakentamassa Vantaa-Helsinki lentokenttää, eli Seutulaa. Myös Helsingin lähiöitä, Vantaan Myyrmäkeä ja Kaivokselaa, Martinlaaksoakin muistaakseni.

Saisinkohan minä isäni ammatista rakennettua näin jälkeenpäinkään minkäänlaista sankaritarinaa ja ihailla varauksetta hänen vasarointiensa tuloksia? Onko aina reissussa oleva isä sankari, ja kun se tulee humalassa kotiin ei aina edes karkkia muista tuoda penakkalaumalleen? Kilistelee jallupullonsa ruokakomeron nurkkaan piiloon, Ja vaikka ottaakin polvelleen tuntikausiksi kuuntelemaan tarinoitaan, niin voiko siitä kehittyä lapsen mieleen tarina viinalle haisevasta sankari-isästä?

Kysymys jää yhä vain ja edelleen auki. Hänen selän ylitse kulkevasta sota-arvestakaan kun ei yhtään valokuvaa ole ja kaikki hänen rakentamansa on jo ehkä purettu tai ainakin remontoitu piiloon.

Isän kertomia tarinoita en kuitenkaan kaikkia ole kyennyt unohtamaan. Mutta niiden luomien, huterien sokkeleiden varaanko elämäni olenkin rakentanut?

Isästä en vakuuttavaa sankaruutta löydä, mutta se on varmaa, että minulla oli sankariäiti. Silti enempi minussa isää on kuin äitiä.

Isän sankaruus oli helppo saavuttaa, mutta siitä henkisesti selviäminen onkin sitten vaikeampaa.

Äidin sankaruutta joudun opettelemaan lopun ikääni, samaan en tule ikinä yltämään.

10.4.2017 Maanantai

Aamusta satoi räntää ja lopun pvää silkkaa vettä. Hakkasin silti sinnikkäästi halkoja, vaihdoin vain pari kertaa kuivaa ylle.

Eilen raahasin kelkan perässä metsästä muutamat hoikat, suorat, kokonaiset näreen ja männyn rungot jotka karsin pihassa ja katkaisin kuusimetrisiksi. Kuorin ne ja panin kuivumaan huussin luona olevia kuusia vasten. Niistä teen sitten kesemmällä tikapuut katolle, että pääsen katsastamaan savupiipun. Ehkä nuohoan röörit kun ei niihin ole kahteenkymmeneen vuoteen ole kuin västäräkit kurkistaneet. Ammattinuohoojan jos tänne kutsuu, niin ei taida satasella käväistä. Tosin joudun hommaamaan harjakuulan jos en tee kuten isä joskus teki. Se sitoi rautalangalla rauniolta valitsemaansa kiveen katajanoksia ja sen kötöksen narun päähän kiinni jota kävi sitten piipussa humpsuttamassa eestaas. Ihan samalla tavalla ne karstat semmoisellakin röörin seinämiltä karisee. Luulisin.

Vuoluraudalla herkässä olevaa, kevääseen heräävää nilakuorta sipsiessäni mietin, miten paljon erilaisia entisajan arkisia askareita on menossa, ja mennyt jo, ikiajoiksi historian hämärään. Kuka enää ymmärtäisi ruveta keväällä haasiais- ja heinäseivästarpeita metsästä katselemaan, katkomaan, kelkkomaan rantteelle, vuolemaan ja rei´ittämään. Entä reenjalasten ja luokkien painopuihin kuivumaan asettelu? Kuka tietää, miten se tapahtuu? Onko sellaisia hirsimökkien nurkkiakaan olemassa jossa mallia voisi näyttää? Kuka isä enää tarvitsee komentaa pojannaskaleitaan heinäseipään tappien tekotalkoisiin? Tässä historian hetkessä unehduksiin painuu myös aidanseipäiden ja viitakkeiden pajuisten ja näreisten nijetarpeiden  tekotaidotkin, saatika että tarviskalujen väliin huvitukseksi vuolaistaisiin muutamat pajupillitkin.

Entä kuorittavana olevan, pihkaisen puun hieno tuoksu! Kenen nenään se enää koskaan tuo niitä harvoja, hyviä lapsuusmuistoja mieleen? Nyt ihaillaan lauluissakin  kerosiinin tuoksua lentokenttien kiitoteiden päissä eikä haluta edes lapsille selittää, mikä ilmakehän tuholainen siinä taas tarpeetomille kierroksilleen lähtikään.

Moneltakohan ruudintuoksun tyrmäämältä itsemurhapommittajaltakin pahat aikeet unohtuisi keväisissä heinäseivästalkoissa?

Lämmitin lähtiessä saunan. Meni aika myöhään ennen kuin olin täällä Knissa. Mutta eipä täällä mitään hätää ole ollut. Vinha kuolasi taas koko matkan, mutta oli kuitenkin aiempaa rauhallisempi. Jospa se alkaa tottua kun tuhat Unimäkireissua on takana.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Merkintöjä

3.4.2017 Maanantai

Uusi viikko alussa ja edelleen olen Unimäessä. Käytiin jälleen Vinhan kanssa kävelyllä ennen kuin maailma kunnolla valkeni. 2 joutsenta mennä honkaisi ylitse vaikka täydeltä talvelta edelleen tuntuu. Pakkastakin yli 10. Vein Lynxin reessä 2 tyhjennyttä kaasupulloa autolle tienvarteen, ja muutkin lähtevät kamat samalla. Kameran ja olkalaukun vain jätin käsin kannettavaksi.

Hakkasin sahatut pölkyt. Nyt on kolmaskin pino korkeudessaan ja kai sitä jollakin tapaa saa olla tyytyväinen näihinkin saannoksiinsa. Lämmitin saunaa ja kävin löylyttelemässä. Osutan ajomatkan niin, että kuuntelen Lasse Lehtisen ja Seppo Hovin Ankarat vuodet-13. osan. Se alkaa klo 14. Sitä on ollut yllättävän mukava kuunnella vaikka aluksi vierastin Lehtistä koska se on niitä ihmisiä, joista saa nopeasti tarpeekseen. Leuhka se nuorempana olikin. "Jäbäkyörä" niin kuin ne sen pielavetisen Rytkösen kanssa toisiaan haukuskelivat.

Piti korjata uuninlaki sillä sen toinen puolisko pudota rytkähti keskihalkeamastaan melkein arinaan kiinni. Vinhan kanapaisti oli kypsymässä, mutta vähän se vain hiekkaantui. Kun en kehdannut pullotunkkia autolta lähteä hakemaan, sahasin käsivarren vahvuisesta koivusta sopivan paakin jolla änkesin painavan valuelementin paikoilleen ja jonka tueksi kiilasin muutaman tulenkestävän tiilen. Nyt palotila on kahtia jaettu, ja varmaankin hankalampi lämmittää. Täytyy halkoa puut pienemmiksi, että sopivat. Mitenhän monta vuotta tuo kötös palvelee? Koko uuni pitäisi purkaa tasavarviin ja muurailla sisukset uusiksi, mutta saatanastako siihen ne tonnit nykäisee! Varmaan syttyy koko roska joku pv tuleen. Ei rahattomalla oikeasti kiinteistöjä voisi olla sillä kaikenlainen korjailu ja ylläpito maksaa aina. Tämän mökkeröisen ikä on 31 vuotta ja vaatisi melkoisen peruskunnostuksen, että siitä olisi vielä johonkin. Vituttaapi tämäkin.

Täytyy Vinha kiskoa autolle ja lähteä Kajaaniin.

Illalla Knissa.

Eipä täällä mitään. Puutarhuri tuli töistä vasta viiden maissa, mutta vei G:n harkkoihin kun sillä oli kirjastoon asiaa. Toiset pojat menivät mukaan. Minua väsyttää aina kun tulen Unimäestä pois. Nukahdan heti kun alan lehdenlukuun. Niissä onkin taas paljon luettavaa, ja vaikka pari päivää sitten tuntuikin, että Hesari lyttääntyi mitättömäksi pitäjälehdeksi, uppouduin taas viikonlopun kolumneihin ja uutisiin pitkäksi aikaa. Ainakin saan kuvitella tiedonmääräni maailmanmenosta viiksikarvan verran kasvavan.

Hesarin kuukausiliitteessä oli kronologisesti kerrottu Imatran viime joulukuinen ampumistragedia. Ne 2 naista, jotka se mielensä särkenyt nuori mies pamautti hengiltä olivat Imatran paikallislehden toimitttajia ja kolmas nainen paikallispoliitikko. Siilinjärven aikainen kaverini J.S oli vielä muutama vuosi sitten samaisessa Uutisvuoksessa toimittajana, mutta koska hänelläkin oli mielenterveysongelmia, niin lienee joutunut jo niistä töistä luopumaan. En tiedä kun en ole ollut yhteyksissä sen jälkeen kun pelkäsin siellä Porvoon Lyökkisaarilla ne muutamat yönseudut lupautuessani haahkametsälle hänen kanssaan. Tulinpa nytten sitten miettineeksi J.S:sta muutenkin kun muutama pv sitten kirjasin ylös pöljäläisiä metsurimuistojani. J.S oli kanssani taimenistutuksessa ja vesakonraivauksilla toimittajaksi opiskelujansa rahoittaakseen, että siltä pohjalta hänet tunsin. Myöhemmin hän oli UJ:ssa toimittajana jonne minä toimittaatolskasin lastensivuja. Käytiin sen tiimoilta jonkun kerran juopottelemassa Himalassa ja Santussa. Sitten se mies hävisi äkkiä näköpiiristä, mutta soitti eräänä 90-luvun loppupuolen syksynä ja pyysi pienelle merimatkalle. Asui silloin Mäntsälässä, mutta se kivanoloinen, mukava vaimo oli lähtenyt ja itse sairastunut, mutta josta sairaudesta hän ei kertonut minulle. Näin ja koin sen sitten sinä viikonloppuna niillä saarilla kun  harhat olivat selvästi ottaneet kaverin päänsisukset hallintaansa. Kummasti sieltä pienellä peräprutkulla kovassa aallokossa pois selvittiin. Haahkoja ei nähtykään. Poimin tyrninmarjoja monta muovipussillista ja keittelin sitten puolukoiden höysteeksi. Hyviä valokuvia JS otti, missähän lienevät?

KK-liitteessä oli myös shakkimestari Garri Kasparovin haastattelu. Se oli oikeastaan yhtä hyytäviä mielikuvia luova kuin Imatran ampumistarina. Kasparov osoitti sanomisillaan suoraan ja pelkäämättä Putinia ja sanoi, että häntä maailman on pelättävä ensisijaisesti; perustelut eivät olleet höyhenenkevyitä.

4.4.2017 Tiistai

Lehdissä on pätevien ihmisten numeroituja naamojen kuvia ollut jo jonkin aikaa. Itse kävin viime viikolla kaupungintalolla piirtämässä yhden naisen rekisterinumeron äänestyslipukkeeseen. Vähän sitten mietitytti kun se ihminen on kuulopuheiden mukaan pedantti kireilijä ja sanoa paukauttaa suoraan jos asiaa on. Ehkä hieman vittumaisia poliitikkoja sinne nyrkkiä pöytään lyömään kaivataankin. Enkä ollut taaskaan puolueen teeseihin tukeutuva vaan tein päätöksen henkilön perusteella. Persuihin en sentäs panostanut enkä kokomustaan sen enempää kuin kepuilijoihinkaan.

Mahtaa se olla veemäistä työtä yrittää myydä puhelimen kautta ikkuna-katto-putki-sähköremontteja. Nyt soitti joku ikkunaukko jolle piti jemennellä, että minulla on markkinointikielto päällä, eikö se näy ja jakeluun kulje. "Niin mutta kun..." siellä vain änkytettiin. Panin kännykän kiinni.

Postista tuli muistutuslaskuja hammaslääkäri- ja terveyskeskuskäynneistä. Vitosen muistutusmaksu molemmissa. On se mielenkiintoista tämä elämä tässä mahdollisuuksien hyvinvointivaltiossa.

Vanhimman S:n kanssa pitkä fb-keskustelu. Veloista ja niiden järjestelyistä neuvonjakoa siinäkin, että tässä jälleen todiste köyhyyden sujuvasta periytymisestä polvesta toiseen.

5.4.2017 Keskiviikko

Yöllä näin huikeita unia. Maisemat olivat väliin lumisia, väliin kesäisiä. Olin pitkällä vaelluksella jonnekin kauas ahdistavasta arjestani. Unen ihmisillä oli kaikilla elämässä iloa, valoa ja paljon tapahtumia.

Herätessä ensimmäinen ajatus: Onneksi edes unessa voivat asiat olla hyvin.

Tälle päivälle mukavaakin: Tuli sähköpostia kauan "kadoksissa" olleelta sukulaiselta. Hän oli joskus löytänyt nämä minun blogini ja niitä lueskellut ja kertoi niiden olevan mielenkiintoisia. Lähetin postia takaisin ja kerkesi sieltä vielä tälle päivälle tulla uusi.

Kun ajattelen tätä sukulaisuussuhdetta, niin aikamoiset elämänsolmut senkin ympärille on menneisyydessä kiertynyt. Isämme esimerkiksi ovat olleet samalla Rukajärvensuunnalla sotimassakin ja ovat olleet jo lapsuudessa paljon tekemisissä keskenään. Ne juopottelujutut nyt eivät kaikistellen ole mukavia muisteltavia vaikka eivät tainneet niitä pahapäisimpiä kännääjiä ollakaan.

Niin ne nämä elämät ajassa kulkevat. Eriytyvät ja yhtyvät kunnes kuolema jokaisen kohdalla yksitellen kaikelle pisteen piirtää.

Katselin vanhojen valokuvien järjestelemätöntä pinkkaa joita minulla ei kovin paljon ole, mutta en nyt löytänyt po. sukulaisen nuoruuskuvaa jossa hän siskonsa ja äitinsä kanssa istuu Villelän kivisen pellon reunalla heinistä tyhjän haasian riu´ulla. Tai kivellä sen edessä. Olikohan se jopa värikuva? Jos oli, niin silloin asuttiin jo Pohjoismäessä ja Unimäen lahovanhusmökkeröinen oli jo poltettu. Sen muistan, että olivat kauniita siinä kuvassa ne nuoret naiset.

Heimosedän kanssa viimeksi puhelimessa näistäkin sukulaisista puhuttiin. Menneisyydestään jokaisen olisi hyvä edes vähän olla kiinnostunut ettei kuvittele liihottelevansa ennestään piirtämättömän karttalehdykän päällä omia polkujaan suunnittelemassa.

Lukemisissa ajattelin hetkeksi palata jäljilleni. Otin hyllystä Pentti Saarikosken Kirje vaimolleni. En tiedä, kykenenkö enää lukemaan, mutta koetan kunhan nukkumaan alan. Pitäisi oikestaan päivittää tuolla nimellä uusi kertomus ja murjaista Puutarhurille kirjan pituinen kirje.

Pojan perhanat junttaantuivat katsomaan Zorron legendaa enkä saanut niiden päätä nukkumaanmenon terpeellisuuteen päin kääntymään. Katsokoot nyt sitten, mutta se on sitten aamulla ylös nousu yhtä kitisemistä. Onneksi tätä tapahtuu harvoin.

Saunareissulla ajelin pääni eripuolet lyhyelle sängelle. Kummasti on taas kevääntullen untuvaa alkanut päälaen kaljuun kasvaa. Auringonvalokohan sen tekee kun se on jokakeväinen ilmiö? Hattua kun en pidä juuri talvellakaan, niin liekö sillä vaikutusta? Nuoremmilla veljeksillä, jotka ruuhottavat aina lätsä päässä ei samaa ilmiötä kuulema kaljussaan esiinny.

Syyriasta kuului taas hirveitä kun maan hallituksen joukot (Venäjän tuella tietenkin) pommittivat hermomyrkyllä kylällisen lapsia kuoliaaksi. Eikä YK mahda asialle mitään kun Venäjä vastustaa. Perkele että pitää maailmassa moinen järjstö olla jolla ei tuomiovaltaa omiin jäseniinsäkään ole!

6.4.2017 Torstai

Pikku Mirrestä näin surumielistä unta. Piti kaivaa ukin tytöstä valokuva ja tarkistaa, oliko unen pikkuinen sama. Oli se.

Hyvin pojat jaksoivat nousta. E nousi jopa tuntia aikaisemmin kuin olisi ollut tarvs kun meni vasta yhdeksään. Puuroa söivät kattilallisen ja kun en huomannut pitää puoliani, jäin ilman.

Kulutamme yhä vain kiihkeämmässä tempossa itseämme ja ympäristöämme tässä Ajaksi nimetyssä paikassa jossa kuvittelemme maapallon pyörivän.

Tämän päivän kiihkein propaganda käydään, paitsi ainaisilla sotatantereilla niin myös ympäristön ja luonnonvarojen kulutuksen rintamilla. Yhä enemmän tarvittaisiin Pentti Linkoloita, että biotalouden lobbareille saataisiin luu kurkkuun, mutta eipä niitä uusia enää kehity. Tiedemiehistä ja tutkijoista, jotka toki tietävät tarkkaan, mikä kulutuksen ja siihen käytettävien vartojen suhdeluvut kulloinkin ovat, ei vastustajiksi ole. He ovat niitä "kaikenmaailman tosentteja" joita ei kuunnella koska se tietäisi kapenevaa rahavirtaa ja pelimerkkien vähyyttä pörssissä.

Sellutehtaita ja biotislaamoja, akkutehtaita ja litiumkaivoksia, lisäydinvoimaa ja arktisten alueiden valloittamisia ne suunnittelevat niin kiihkeästi, että kompastukoon risuihinsa ympäristöstä huolissaan olijat.

Olemme me pöljästi ylivoimaisesti järkeilevä laji.

Eilen jokatapauksessa maksoin minäkin osuuteni tästä kaikesta ja huolehdin, että pankki sai osansa eikä terveyskeskuksenkaan tarvitse enää muistutuksia lähettää. Omaan "kulutukseen" jäi sen verran, että pääsen jälleen Unimäkeen halonhakkuuseen, mutta ruuassa pitää säästää. Puutarhuri ehkä pystyy ostamaan jotain särvintä jääkaappiin täällä kotona, mutta tili silläkin nyt miinuksella huilaa. Pojat syövät arkisin koulussa suht hyvin. Ovat ainakin kasvaneet normaalia vauhtia.

Nyt lähden takaisin Unimäkeen. Paistaa niin mukavasti aurinkokin ja se puusouvi alati mielessä on. Kai ne pärjäävät taas ilman minuakin. Ja kaikkien etenhän minä tästä lähden työjelemään vaikka en isältäni esimerkkiä siitä ole ominutkaan. Äetiltä enämpi.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Merkintöjä

27.3.2017 Maanantai

Knissa nyt illalla.

Aamutoimet Unimäessä, pölkkyjen halkomista ja pinoon asettelua, saunaakin lämmäytin sen verran, että hiet pois pesin. Sitten tiskaukset ja lattian lakaisu, lämmityspuiden tupaan kanto, vesiastioiden tyhjennys ja kompostihommat. Vinhaa en meinanut saada kiinni kun se arvasi, että taas joutuu autokyytiin. Ja surkea sen tulomatkasta muodostuikin.

Puoliltapäivin Pauluksen hampilääkäri jossa muottia muotoilivat. Hammaslääkäriltä on ollut jo pitkään ääni kadoksissa ja sanoi jäävänsä nyt pitkälle sairauslomalle. Ei kuitenkaan sanonut, mikä äänen menettämisen aiheuttaa. Jalkaakin se känkkäsi, mutta hoiti P:n asian mukavia kähisten. Kehui hoidettavansa kaunista hammasrivistöä ja kuinka alkujaankin pieni vinouma alkaa olla aktivaattorihoidon avulla jo normaalin rajoissa. Kesäkuulle seuraava aika.

Käsiini särkee, varsinkin oikeaan kirveskäteen. Muuta en jaksa tälle pvlle muistella, tai oikeastaan vain toistella tuhanteen kertaan toistamiani, luen lukemattomien lehtien pinkkaa ja rupean nukkumaan aikaisin.

28.3.2017 Tiistai

Ei onnistunut S:lla se muutto, joutuu lähtemään vuokra-asunnosta kun siellä sisäilmaongelma, luultavasti home-. Koettavat järjestää niin, että ok-talosta lähteekin J kerrostaloon ja S muuttaa lasten kanssa takaisin kotiin.

Kukahan ymmärtäisi miten tästäkin kohoava huolien huuru rintakehääni vannehtii?

Nousee mieleen ne ajat kun itse pakenin Kittilään ja jätin muutamia, äärimmäisen tärkeitä asioita huolehtimatta. Tai huolehdin, mutta väärällä tavalla.

Kyllä elämä enämpi ottaa kuin se koskaan suostuu luovuttamaan tämmöisille eläjille.

"Oman onnensa seppä"! Voi paska. Kukahan tuonkin vitsin murjaisi jonka jotkut ottivat totuudekseen kun itsellä sattui elämä kantamaan.
29.3.2017 Keskiviikko

Luin muutamatkin artikkelit psykiatriselta alalta. Uskonnollisilla teemoilla on suuri osuus mielisairaiden hoitotyössä kun pitäisi jumalat, jeesukset ja saatanat sekä demonit harhojen vallassa möykkäävien päissä saada järjestykseen. Tästähän on itsellänikin kokemusta 1. vaimoni sairastuttua.

Yksikin psykiatri sanoo suoraan, että äkkiä uskoon tulemisella ja akuutilla psykoosilla ei juurikaan eroa ole.

Ehkä kaikki ihmiset jossakin elämänvaiheessa kokevat psykoosin kaltaisen olotilan jossa on osuutensa aivoihin säilöytyneillä jumaltarustoilla.

Osa uskoon päsähtävästä väestöstä saa avohoitopaikan kirkoista ja uskonnollisista yhteisöistä jossa voivat harjoittaa hulluuttaan (uskoaan) ilman, että heitä mielisairaiksi luokitellaan. Eikä erillistä hoitohenkilökuntaa tai lääkäreitä tarvita koska reseptienuusinnan hoitaa viikottainen kokoontuminen samanhenkisten kanssa. Jokapäiväisen tabletin virkaa toimittavat aamu- ja iltarukous, ja jos oikein ahdistaa, niin voi päivälläkin langeta polvilleen ja ristiä kätensä.

Niille, joilla sairaus sotkee uskonnon oheen "normaalia" mielen vinksahtamista ei sitten muuta mahdeta kuin lääkkeet ja lepositeet, kalterit ja pakkohoito.

Entä me, joilta uskonnollinen rele puuttu, onko mahdollinen mielisairautemmekin sitten "puhtaampaa"?

30.3.2017 Torstai

Aamuaskareiden jälkeen lähden jälleen Unimäkeen. Bensaan menee melkein viimeiset rahat, mutta ruokaahan en itsekseni juurikaan tarvitse. Rakentelin mukaan otettavaksi ison kulhollisen salaattia. Leipää, vihanneksia, marjoja ja mehua otin pakastimesta. Unimäkeen jäi vielä kananmunia, rasvoja, öljyä ja kauraryynejä, että eiköhän niillä muutamat pvt pärjää. Vinhalle on luita ja liha-aterioita myös kylliksi.

Illalla Unimäessä.

On ollut aurinkoinen päivä. Lämmitin mökin, keittelin kahvia ja sitten läksin hiihtelemään metsäsuksilla. Jonkin verran hakkasin saunaa lämmitellessä halkoja. Moottorikelkkaa en viitsinyt päräyttää käyntiin vaikka olisi tuolla yksi isohko tuulen nurin tyrkkimä näre jonka voisin hakea rantteelle. Huomenna sitten. Pitää se jo metsässä pätkiä pölkyiksi niin on helpompi reestä nostella kirveen ulottuville. Joku haapapuukin himottaisi tuomiolle talutella sillä niitä on helpompi halkoa kuin muita puita, paitsi tietysti leppää, mutta niitä ei niin suuria lähettyvillä kasva, että polttopuuksi ilkiää pätkiä. Myöhäsyksyllä kaatamani koivut ovat erittäin sitkeitä sillä niissä ei kesän jäljiltä enää ole ollut vesivarantoa joten eivät ole jäisiä sisältä joka helpottaisi halkaisua.

Susi oli jolkotellut pitkin tietä tuoreessa lumessa pihatien suulle saakka josta siirtänyt hallaisturkkisen ruhonsa ojan ylitse alapuoliseen taimikkoon. Jotenkin vaivaisennäköistä sen liikkuminen jäljistä päätellen verrattuna Villelänsuon ja Pohjosmäen aukealla näkemiini kahden suden jälkiin. Olisiko poloista ammuttu? Verta ei näkynyt kun kävin seuraamassa Karisuolle saakka sen jälkiä.

Hanki kantaa suksella liikkujaa, ja koira- ja kissaeläimiä sekä jäniksiä hyvin. Hirvet sen sijaan uppuroivat kovassa hangessa mahaansa myöten, mutta ei loikkien pituudesta arvioituna metrinenkään hanki niitä näytä hidastavan. Ehkä susi pääsee kuitenkin helpommin aterioitsemaan nyt, kun sitä itseään hanki kantaa kunhan vain on tovereita joiden kanssa hirven voi piirittää. Ilveksen jälkiä oli eri puolilla saloa myös. Eräällä hakkuuaukealla se oli saanut jäneksen kiinni ja retuuttanut saaliinsa pusikkoon jossa syönyt niin vähiin, ettei ollut kuin muutama luunkappale, yksi takakäpälä ja hännäntupsu sekä korvien mustakärkiset puolikkaat hangesta töröttävien katajanlatvojen päällä. Olisiko sillä ollut toverikin paistamassa samoja lihoja sillä toiset ilveksen jäljet tulivat eri suunnista paikalle mikäli sain siitä temmellyskentästä järjellisen selvän kun Vinha sotki kuviota vielä lisää.

Jänikset ovat muutenkin valtaväestöä faunassa. Nyt niillä on syömistä kun on tuo harvennushakkuu juuri päättynyt ja minäkin olen koivuja ja haapoja polttopuikseni kaadellut niin, että niiden oksat ja latvukset ovat pian paljaiksi kaluttuina rankoina hankien päällä. On jäneksille kelvannut ruokinta-automaatin alle roiskahdelleet tinttien jyvätkin, ja rankaläjässä olleita haavanrunkoja ovat käyneet ainakin haistelemassa öisillä hiippailuillaan.

Pyitä oli kaivonkorvelta oikealla olevassa naapurin risukkometsässä ja niiden pyrähdykset kiinnostivat Vinhaa kovasti. Mutta haukahdellut se niille ei.
31.3.2017 Perjantai

Siinä se päivä taas minut iltaansa talutti.

Aamulla aikaisin käytiin kävelemässä Villelässä mutka, mutta mitään muita kuin jäneksen ja ilveksen jälkiä ei nähty ei kuultu.

Rymysin sitten aamupalan ja kahvittelujen jälkeen hakemaan sen tuulenkaatokuusen ja 2 kohtalaisen kokoista haapaa. Pölkkyinä niistä vielä osa on kun ei enää antanut olkapää lupaa jatkaa halkomista. Kuusessa olevat oksien solmukohdat ovat perkeleellisä pirstottavia. Olisi oikeastaan pitänyt sahata jokainen oksakohta lintiksi  niin vuosikasvun suora, täysin oksaton kohta olisi ollut uunipuun mittainen ja helppo pieksää haloiksi. Mutta hoksasien sen mahdollisuuden liian myöhään. Tuulenkaato oli suurinpiirtein 40 vuotias ja tyven läpimitta ainakin 35-40 senttinen. Pituutta rungolla oli 23-25 metriä josta parin metrin osuus jäi vielä kovan hangen alle kun en jaksanut ruveta lapioimaan sitä esiin. Kovassa jännityksessä se oli sillä kun ensimmäisen sahauksen tein, ponnahti runko metrin korkeudelle ilmaan. Osasin kyllä olla varuillaan niin en leukaani täräystä saanut. Siitä oli helppo pölkkyjä pätkiä ja rekeen nakella. Minulla on nyt petäjäinen mittakeppi joka yltää seitsemän uunipölkyn (55 cm) katkaisun verran kerrallaan. Uuneihin sopisi toki pitemmätkin halot, mutta muoviset halkolaatikot joilla puita sisään rahdataan sekä Unimäessä, että Knissa ovat sisuksiltaan tuon mittaisia. Hella- ja saunanlämmityspuissa en ole välttämättä niin tarkka, sillä niitä syntyy aina tasauspätkistä milloin minkin mittaisia 30 sentin kahden puolen. Sopivin siihen tarkoitukseen on kuitenkin 33 senttinen joka mahtuu samaiseen kantolaatikkoon poikittain.

Ennen aikaan metsureilla oli ohuehkosta, halkaistusta näreestä tahi petäjästä tehty suora mittakeppi jonka pää oli jätetty viiden sentin matkalta halkaisematta joten se toimi topparina jonka ne asettivat pölkyn päähän saadakseeen halutun mittaisen sullin pätkäistyksi. Myös tukinmittaukseen oli samaiseen mittapuuhun merkit vuoltu ja muistaakseni se oli jokaisella kokeneemmalla metsurilla omanlaisensa systeemi. Ainakin Poikelan Velulla ja Heiskasjamprolla. Allu kerran teki malliksi omanlaisensa johon se toppariksi löi kolmen tuuman rautanaulan. Minäkin taisin vielä 70-luvulla saada omanvuolemani, puisen mitan kanssa ensimmäisissä propsisavotassa (Pöljällä) työjellä ennen kuin kunnollisen, vyössä pidettävän metsurinmitan raatsin  hankkia. Sellainen rullamitta on vieläkin niiltä ajoilta tallessa ja toisinaan sitä olen tarvinnutkin. Se roikkuu aitannaulassa omassa vyössään, mutta ei se polttopuuntekoon sovellu. Tai miksei jos määrämittaisin välein merkkaisi tussilla tai teipinpalalla katkaisukohdat.

Kurautin Lynxillä entisiä polupohjia Akulaan kyläilemään. Siellä selvisi, että Villelä ei olekaan yksin Pertin hallinnassa vaan Reinon perikunnan, johon toki P kuuluu, mutta muitakin jäseniä on aikalailla. Pirstaloituminen on siis senkin maapalan kohtalo. Mahdollinen metsonsoidinhan Villelän rinteestä lähtee jos ihan ikävimmin rajariidoissa käy ja päättävät silitellä metsät rahaksi.

Väsyttää ja alakuloittaa. Eivätkä maailmalta sen enempää kuin läheisiltäkään kuuluvat uutiset mieltä lauhduta. Ajattelin jälleen äet Gunillaa, että jaksaisin. Hänkin jaksoi ja paljon möykkelöisemmän elämän lävitse kantaa monen muunkin murheet kuin vain omansa. Isää toisinaan kiroan, että kuinka se saattoikin niin huoletonna maailmanrantoja käyskennellä. Tai no, ehkä ei kuitenkaan huoletonna, mutta ei se kyllä käsittänyt vastuustaan isänä yhtään mitään. En muista polttopuusavottaankaan sen koskaan ryhtyneen. Maailmaa kyllä rakensi, mutta palkkarahatkin taisivat usein kulua jo kotimatkalla. Kuulako miestä painoi vai viina enämpi?
1.4.2017 Lauantai

Illalla myöhällä kirjoittelen jälleen näitä. Tilasin viimeksi netistä mustakantisia kymmenen kipaletta ja nyt viimeisestä on jäljellä kolmannes. Suomalaiseenkin näitä ovat jälleen ottaneet myyntiin eikä niiden hinta kovin paljon kalliimpia ole. Vihkoja siis täyttyy, mutta mitään siitä hyödy en. Ehkä panen joku pv uuninsytykkeiksi niden mustat läjät.  Ei tämä korvaa silityksenkaipuuta, ei kynä kuiskaile helliä sanoja korvaani eikä lievitä toisinaan iskevää, hirvittävää yksinäisyyden tunnetta joka ei täällä Unimäen ihmisistä tyhjässä ilmastossa suinkaan pahinta ole vaan kotona, jossa työhuoneeni seinän takana asustaa nainen jonka vieressä en kohta muista koskaan edes nukkuneeni.

Toiseksi vanhimman S:n 35 syntymäpv. Sulavesi ränneissä lotisi, aurinko paistoi ja mieli oli typerän nuorekas sinä siilinjärveläisenä torstaipäivänä vuonna 1982 kun hän syntyi. Kätilö oli nuorempi kuin ensimmäisen S:n syntymän aikoihin pari vuotta aiemmin eikä käskenyt minua nurkkaan. Häijyksi tunteeksi muistan sen, kun kahden etusormensa välissä tulokkaan päälakea myötäillen se nopealla liikkeellä lipsautti saksillaan synnyttäjän alapään lihaa halki, että vauvan pää sopi tulemaan. Haavasta turskahtava veri sekoittui pian muuhun vereen ja vahamaiseen kinaan kun homma eteni. Minun pestäväksi ei vauvaa kuitenkaan silloinkaan tarjottu niin kuin näitä myöhemmin syntyneitä on annettu. Poistivatkin huoneesta heti, kun kätilö napanuoran leikkauksen ja pesun jälkeen kääri tiukkaan kapaloon rääkyvää pientä. Muistan sanoneeni kätilölle: Aprillia aprillia ei ollutkaan poeka!

Juhlin toista isäksi tulemistani Hessun kanssa Kuopion Kallan Vintillä naistentansseissa, mutta juopoteltu ei koska oli aamulla töihin meno. Isyyslomaakin taisin saada sittemmin 12 pvää. Oma isäni eli viimeistä vuottaan vaikka ei kukaan sitä vielä silloin tiennyt. Ja kaikkea muutakin tuolta keväältä mieleen vyöryy. Seassa on kuitenkin niin paljon ahdistavia asioita, etten nyt ala niitä miettimään.

Soitin kuitenkin S:lle. Lupasi tulla lastensa kanssa Villelän rinteeseen mäkeä laskemaan. Lahjoja minulla ei ole koskaan antaa, mutta osiltaan se liittyy elämisenmalliin jossa ei koskaan ole synttäreihin satsattukaan. Lasten pieninä olleessa olen joutunut osallistumaan siihenkin, mutta niin se vain jää kun potkuhousuistaan ulos kasvavat. En itsekään kaipaa kenenkään muistavan milloin synttäreitäni vietän.

Soila siis kävi päivällä lasten kanssa. Osa meni kävellen Villelän rinteelle, mutta Aapo ättäröi ja vein hänet Lynxillä. Jykälsivät jonkun aikaa mäessä ja hain heidät sitten rekikyydillä pois. Juotiin kahvit ja syötiin eväitä. Jotenkin väsytti enempi kuin halonhakkuu lasten metakka.

Villelän rinteestä löytyi koppelon jalka. Kanahaukka lie sen nautiskellut. Merkki siitä, että metsoja pitäisi siellä siis olla.

Kirjahyllystä otin Sofian valinnan koska muistin joskus laittaneeni sinne paperiin liimatun valokuvan, ja olihan se siellä. Siinä on kaikki kolme nuoruuteni aikaista S:ää Kuuslahden asuntomme sisäänkäynnin portailla. Vuosi on 1984.

Äkkiä hoksasin, että lasteni kolmella eri äidillä on toisena nimenä Anneli. Mutta mitäpä muuta merkillistä siinä olisi kuin että sattumallakin on sokeat hetkensä.

Saunoin kunnolla. Satoi lunta. Luen Kafkan novelleja kokoelmasta Erään koiran tutkimuksia. Tuo Donna Leonin dekkari on pelkkää kansien väliin ruikittua ripulipaskaa. Saapi jäädä edelleen kesken lukemisen.
2.4.2017 Sunnuntai

Vinha herätti kolmelta yöllä, sitä kusetti. Herätys tapahtui niin, että se työnsi kylmän kuononsa peiton alle ja nuoli paljasta selkääni. Koskaan se ei vingu eikä haukahtele, tökkää ensin varovasti kuonollaan ja jos nukkuja ei herää se tökkää kovemmin. Nuoleminen oli siltä uusi konsti.

Enpä sitten saanut jatkettua unia minäkään, keittelin kaasulla kahvit ja laitoin hellaan tulet jonka ringille panin puurokattilan vesihauteeseen löhöämään. Sitten luin Kafkaa ja taisin nukahdellakin, mutta ennen auringonnousua oltiin jo kävelemässä tavanomaista reittiämme Villelään. Kauempaa metsän suojista läksi kaksi metsoa rymisten lentoon ja Vinha saatteli niitä jonkin matkaa suolle päin. Jos olisin ollut suksilla liikkeellä, niin ehkä lähteekorvan takana kuusikossa soidinnäytelmäänkin olisin törmännyt. Mutta koiraa ei pidä silloin ottaa mukaan.

Ilves oli juossut mäkeä alas yöllä sataneessa, muutaman sentin lumessa ja hypännyt ison petäjän vierestä kuusikkoon. Olisiko ollut juuri tulossa kun me sinne mentiin?

Tänään riehuin kolme melkoisen isoa haapaa pölkkyinä rantteelle. niistä jäi pilkkomatta vielä joitakin joten sain tekosyyn jäädä vielä yhdeksi yöksi kun ei siellä Knissa mitään akuuttia hätää ole. P:lla on rutiinikäynti koulun terkkarilla eikä se minua sinne tarvitse.

Pinoissa on yli 10 kuutiota halkoja. Lisää tulee kunhan kaikki hangen alla olevat puut on pölkytetty ja halkaistu. Muutamat viikonloput vielä siihen menee muine haikailuineen.

Sitten iltapäivällä soitti ensin Kyösti ja kertoi eroaikeiden etenemisestä, ja kuinka hyvä appiukko minä olen ollut. Sitten vanhempi S jolla samat tunteiden purkamiset. Itse tarvitsisin suuremmat mielenlahjat että osaisin olla jonain heidänkin myllerryksessään. Yritän kyllä eikä kai epävarmuuteni ja suruni heille näy, mutta kun puheluiden jälkeen sytyttelen kiukaan alle tulia kastuvat tulitikutkin kyynelistä kun en niitä enää kykene pidättelemään. Itkuni on äänetöntä, avutonta nyyhkimistä. Kiroamalla koetan kovettaa mieleni, mutta ei se onnistu.

Sitten makaan lauteilla kauan enkä järkevää ajatusta päähäni saa. Mieli yrittää paikata oloa ja verrata murheitamme maailmanlasten suurempiin murheisiin, mutta kun Pikku Mirren kasvot tulevat mieleeni alan taas nyyhkiä. Se kuvajainen tuo muistuman niistä tuskien ajasta kun molemmat S:t olivat itse pieniä ja heidän äitinsä muuttui mielisairauden kynsissä kokonaan toiseksi ihmiseksi. Ja kun tuo valokuvakin piti vielä löytyä...


tiistai 28. maaliskuuta 2017

Merkintöjä

23.3.2017 Torstai

Olipa mukava tulla kun uuninkuve vielä lämmintä hohki. Uunillisen puita silti poltin ja hellassa pidin tulia, että yökin pärjätään.

Vinha kuolasi koko tulomatkan. Ei auttanut rapsutus, ei mukavien juttelu, altakulmain vain katseli, että tuas se väkisin kyytiin raahasi. Mutta niin oli tulomatkan pahaolo poispyyhkäisty kun vapaaksi tienvarressa päästin. Tuolla se hankikannolla ikkunan editse mustana juovana nytkin vilahti.

Piti käydä radioon patterit ja kaurakekseja otin myös. Vinha oli sen aikaa tuvassa vaikka protestoi kovasti kun oven painoin kiinni. Käytiin nyt illankuhjassa Villelässä moottorikelkan jälkeä mutka. Siellä ei mitään ihmeitä näkynyt, mutta tulipahan käytyä. Aina mieleen tunkee, että olisivatpa Letus ja Veikko vielä elossa, mutta olisiko 100-vuotiaista enää korpimökissä eläjiksi. Letus kuoli 74 vuotiaana ja Veikko eli yli kahdeksankympin.

Helposti minä koko Pullikan entiset asukkaat eloon mielikuvituksessani saan kun vain lähden ajatusten polkujen päissä pistäytymään. Se olisi pitkä matka jos kaikkien mökkeröisten eläjät ja elämisenmallit paperille selvittäisi. Olenhan minä sen joskus tehnytkin, mutta minne lie ne vihkoset pinojen pohjimmaisiksi painuneet. Jotain olen blogikirjoituksiinikin muistellut...

Täyspimeys valahtelee nykäyksittäin maisemaan kahdeksan ja yhdeksän välillä. Viipyilevämpi se on kuin syksyisin, ja keväisin siinä on mukana toivo aamulla heräämisestä.
24.3.2017 Perjantai

Hellaan tulet ja puuro hautumaan, kahvia pari kupillista. Auringon nousun aikaan läksin pikkupakkaseen Vinhan kanssa. Käytiin taas mutka Villelässä, mutta mentiin nyt vähän ohitse Vanhaan Toimilaan päin sillä siellä oli haettu moottorikelkalla halkoja metsään kootuista pinoista. Villeän rinteessä on vielä suuripuista metsänriekaletta jäljellä. Vuosikymmeniä sitten kuoleentuneet, kiviset pellonlämpäreet puskevat korkeaa koivua ja juhlavan suoria haapoja. Letuksen pieni lato on vielä haamullaan entisen Kyntöläisen menevän polun tukkeentuneella suulla, tai lie Ukko Villen peruja peräti se. Latopahasen vieressä oli lapsen mieltä kiihottava, mielenkiintoinen  kiviraunio sillä sinne oli nakeltu kaikenlaista metalliroinaa katkenneista viitakkeenteristä kuparipannuihin ja pohjapuhkisiin emalikattiloihin. Kyllä siellä metallinpaljastin vieläkin ärjyisi.

Villelä on nyt Helsingissä asuvan Pertin hallussa. Hän on Letuksen ja Veikon Pappilanmäellä asuneen veljen, Reinon poika sillä heillä itsellään ei jälkeläisiä ollut. Tai ehkä Letuksella yksi vajaavaltainen tytär joka ei sekään sukua jatkanut. Pertti on kunnostanut kaikki rakennukset. Purkanut mäensyrjässä sijainneen, huonokunotoisen parakkisaunan pois ja pieni, pihapiiriin sopiva hirsinen sauna on eri kohdassa, mutta sopii miljööseen oikein hyvin. Se vanhin savusauna, joka murjotti jo lapsuudessani sisäänpainunein kattein vastapäisellä rinteellä, on maatunut yhettömiin. Ei sen kumpu kesäisin edes viholaisia eikä horsmaa lykkää vaan paikalla kasvaa vankka koivikko. Jo 70-luvulla vinoon köntsähtänyt liiterikin on saanut häipyä muistojen joukkoon. Entisen huussin takana sijainnut pieni rekilato on saanut kohennuksen ollen nyt halko- ja tarvekaluvarastona. Vääntyilevistä koivuhirsistä joskus kauan sitten vuoltu pieni aitta nököttää siistinä tuparakennuksen vieressä entisillä sijakivillään. Siihenkin on kate uusittu samoin kuin päärakennukseen joka on korjattu perusteellisesti sisältäkin. Pihlajarykelmä ison pihakiven ympärillä on vuosikymmenien virtsaamisten lannoittamana pysynyt elinvoimaisena ja samoin pottukellarin luona olevat tuomet. Letus taisi kaikki tiskivedetkin niiden juurille kantaa. On niistä tietenkin vanhimmat pilkottu polttopuiksi. Niitä puupuskia vasten kukinnan aikaan lie sadat mustavalkovalokuvat Veikko kävijöistä ottanut. Minullakin muutama on.

Mikä lie Villelän kohtalo sitten, kun Pertistä aika jättää? Hän lienee jo yli 70 v. tai jopa liki 80? Kuka metsässä piileskelevästä mökkipaikasta sen jälkeen enää välittää? Liekö P:llä jälkeläisiä? En ole kysynyt kun joskus olen käynyt jututtamassa. Vaimo sillä mukana on kun kesällä paikalla on. Tästä Pertistä vanhin siskoni oli pv-kirjaansa 1963 kirjoittanut, että "...Pertillä on isompi nenä ja mulukku kuin Iekkilän Erkillä...".

Viherpeippoja ja punatulkkuja ikkunan alla. Pitää lähteä halkorantteelle. Voisin vielä jonkun pölkynpätkänkin käydä metsänlaidasta nykäisemässä kun hanki kantaa kelkkaa. Länsituuli puhalsi äsken lumisisältöisiä pilviä jotka tyhjäksi kippautuessaan vanhan hangen päälle pyörivät siinä kuin pumpulipalleroiset täyttäen koloja ja notkelmia ja sehän kovasti Vinhaa viehättää.

Illalla pimmeellä.

Viivyttelin saunanlämmitystä sillä on mukava käydä lyhdyn lepattavassa valossa lauteilla makailemassa. Ja kun jälleen kerran tuntee lihaksissaan töitäkin tehneensä. Toinenkin halkopino alkaa olla parin metrin korkeudessa. Monta siirtoa siinä ihmisen pitää tehdä, että asia etenee. Kun ajattelee, kuinka hirvittävät määrät tässä maassa aikojen saatossa on pölkkyjä haloiksi särjetty, niin omat hommat tuntuvat näpertelyltä. Sitä paitsi aikoinaan on ollut oma ammattikuntakin sitä varten olemassa. Huvikseni laskin, että tasaisesti kolmen kuution päivävauhtia myskäen puunhakkaaja on saanut vuodessa metriä korkean ja 951 metriä pitkän halkoaidan valmiiksi. Mutta jos halkotuotantoon on kuulunut puiden kaataminen, karsiminen, pätkiminen, hevosella rantteelle ajot, halonta ja pinoaminen, niin kolmeen kuutioon tuskin on joka päivä ylletty. Halonhakkuukilpailut ovat eri asia. Niissä kai työlle ahneimmat Kallet ovat päässeet 11-15  kuution päivävauhtiin, mutta silloin pölkyt on heille valmiiksi pätkäistyjä ja pinottuina hakkuupölkyn viereen ja niistäkin on oksaisimmat syrjään nakattu. Senkus mäikyttää menemään. Joku on ollut antamassa teroitetun kirveenkin  kouraan kun toinen tylstyy.

Lueskelen Mirkka Rekolan Aforistista kokoelmaa. Yritän myös Donna Leonin dekkaria, mutta joko suomentaja on höseltänyt tai jo alkuperäisessä tarinassa on asiat kerrottu ilman faktojen tarkistamista. Ja mitä helvetin jaarittelua siihen väliin onkaan väkerretty.

Ulkona tähessä taivas, mutta tuulee navakasti. Kotoisa kolke kuuluu jostakin. Vinha jo unessa eteisen kuramatolla.

25.3.2017 Lauantai

-9 pakkasta. Heräsin ½6. Hurautti taas lumikuuron ja sitten jälleen pilvettömäksi taivas selkeni.

Aurinko alkoi naousta hieman ennen seitsemää punaisenkeltaisenoranssinkirjavana Tikkasenpuron kohdalta niin kuin miljoonina aamuina ennen minuakin.

Uuniin ja hellaan tulet ja kahvin suodatus. En viitsinyt puuroa keittää vaan sotkin kauraryynejä mustikoiden sekaan jonka nieleksin mahaani vaikka ei se niin hyvää ole kuin hyvin hautunut, lämmin voisilmäpuuro. Voitelin lisukkeeksi ruisleipäpalasen ja söin sen salaatin ja muutaman maustesillipalan kanssa, ja päälle piimää puoli purkillista.

Olen laihtunut viimeisten viikkojen aikana 2-3 kg. Vyössa se tarkoittaa kaksi reikää kireämpään suuntaan. Olo on parempi, vaikka kyllä mielialaan kevätkin vaikuttaa. Ajattelin juuri, että jälleen saan yhden hienon kevään elää eikä päähänkään koske. Nivelrutinat kyllä kestän vaikka ne joskus unta häiritsevätkin.

Aamuaikaiseen ei nykyisin tule radiostakaan muuta kuin musiikkia ja joka hemmetin taukoon jonkun leipätoimittajan säähavaintoja tai pelkkää kynsien pureskelua. Joskus tulee Puheelta arkisto-ohjelma jonka haluaa kuunnella, mutta nyt sieltä tuli menneiden vuosikymmenten takaa pseudokineettistä ufohuuhaata jossa sekä haastattelijat kuten kohteensakin ovat niin lapsellisen totisina aiheensa kimpussa, että kyllä kosmologi Enqvist kuolisi nauruun jos kuuntelisi. Seitsemän uutiset kuuntelin ja naksautin ratijolta turvan tukkoon. Voisivat tavallisetkin toimittajat joskus yllättää ja kokeilla jonkin erikoisteemaan paneutuvan puheohjelman tekoon jääskeläisiltä kysymättä, mutta onko rivitoimittajilla edes valmiuksia, saatika intohimoja sellaiseen?

Ikkunaan paukahti punatulkku. Elottomana se kellotti talonpäädyssä hangella, mutta en kerennyt paikalle kun Vinha sen nappasi ja retuutti pitkin hankea niin että pöllysi. Sitten se meni lumikukkulalleen ja söi sen. Siinä koirulle luomuaamupala vaikka ei kovin toivottava, että joka aamu niin kävisi. Lensiköhän tulkkunen haukkaa karkuun kun niin kovaa lasiin pläsähti?

Klo käy lauantaisen Kalle Haatasen puheohjelman aikaa jossa olisi jälleen paljon asiaa, mutta en malta jäädä kokonaan kuuntelemaan. Suodatan pari kupillista kahvia ennen varsinaisiin hommiin ryhtymistä. Hiilet vedin uunista ja nyt se siityy hetken ennen kuin panen pellit kiinni.

Aamutoimien jälkeen kävin Vinhan kanssa kävelyllä harvennusraiskiolla. Susi oli noussut lumisadekuuron jälkeen Karisuon suunnalta 50 metrin päähän pihasta ja jolkotellut meidän edellä tietä pitkin Tojotan luokse josta kammennut hankikannon päälle ja jatkanut puskissa Näläkämäen suuntaan. Siis oltiin liikkeelle ehkä ½-1 tunnin päässä toisistamme. Olisikohan se pistellyt Vinhan kitusiinsa jos olisi satuttu samaan aikaan lähtemään?

Hakkuuraiskiolta lähti sitten jänis edestämme ja "vinhalta" se näytti kun valkoinen ja musta viiva pomppi risukossa ja hangen päällä näkymättömiin. Vinha ei kertaakan haukahtanut jänekselle ja tuli aika pian pois aivan läkähdyksissään. Hauska pyrähdys se.

Klo 17.30

Puita raahannut, pätkinyt, halkonut ja pinonnut monet tunnit. Jälki näyttää mukavalta vaikka tekemäni pinot eivät koskaan viivasuoria olekaan. Saunoinkin jo. Oikea jalka tuli kipeäksi, mutta nivussärkyä ei enää ole. Otin puolikkaan buranan. Puutarhuri soitti, että tulenko Napikselle. Hän aikoi mennä koska ei ollut tarvinnut mennä "iltavuoroon" G:n jalisjoukkueen myyjäisiin koska leipomukset olivat menneet jo aamupvllä kaikki Prismankävijöiden laukkuihin. Yli 300 olivat netonneet siitä hommasta.

Kaipa tässä lähden ajelemaan, ajatuskin tuntuu houkuttelevalta, ilma kuiva, ja luultavasti tiekin. Siellä soittaa Finlanders ja joku uudempi tulokas Mikkola bändeineen. Porukkaa siis tulvii jälleen tanssiniloon.

26.3.2017 Sunnuntai

Klo 8 heräsin vaikka siirsin jo ½3 Napikselta tultua kellot kesäaikaan. Yöllä oli pakkasta 6-7 astetta ja nyt vettä tihkuttaa! Puuro hautuu, kahvit jo join.

Enpä ole aikoihin ollut niin hyvällä tuulella kuin eileniltaisen tanssireissun aikana. Tullessakin hyräilytti vielä. Laaja oli skaala tanssipartnereiden suhteen Puutarhurin lisäksi: Kuopio, Siilinjärvi, Joensuu, Oulu, Kuhmo, Kainuun monet kunnat, Juuka, Tuupovaara, Lieksa, Iisalmi, Venäjä, Ukraina... Kaikki olivat kovasti iloisella päällä ja juttukin kävi minkä hengästymisiltä jaksoi.

Tukevaa ukrainalaista kun ei kovaa kyytiä jaksa töytyyttää niin juteltiin Tshernopylin räjähtämisestä 1986. Perhe oli ollut onnettomuuden sattuessa Georgiassa äidin sukulaisten luona kyläilemässä ja säästyivät siten pahimmalta laskeumalta. Koti on sijainnut vain 400 km: päässä ja tuulet olivat tuoneet tuoretta säteilyä, mutta aluetta ei ole tyhjennetty asukkaista silloin eikä myöhemminkään. Kaksi kuukautta he vain ovat olleet poissa, että ei kovin pitkä varoaika sekään. Paljon on sielläkin syöpiin kuolleet, ja yhä kuolevat. Silloinen Neuvostoliitto ja myös nykyinen Venäjä lie pessyt kätensä tästä nyt Ukrainan alueella sijaitsevasta, radioaktiivisuudestaan huolimatta eläinten  paratiisiksi muodostuneesta alueesta.

Ukrainalainen kertoi ironisen hauskan anekdootin perheen totaaliseen köyhyyteen putoamisesta Neuvostoliiton pasahdettua pirstaleiksi ja Ukrainan otettua takaisin itsenäisyytensä: Äiti oli ollut työssä sokeritehtaassa ja sieltä oli annettu työläisille pienen palkan lisäksi tehtaan tuotetta niin, että sitä oli ajan saatossa kertynyt kokonainen huoneellinen, mutta mitä sillä tehdä koska niin  oli tehtaan alueen muillakin työläisillä? Rahaa ja leipää puuttui, sokeria olisi ollut vaikka viinatehtaan perustamiseksi. Ruuan puutteen ja kaikenlaisen huolen takia koko perhe oli sitten muuttanut Pietarin lähelle vaikka venäläisyyden kanssa heillä ei muuten ollut tekemistä. Äiti on Georgiasta, mutta isä pesunkestävä ukrainalainen.

"Mii Mikkokin" oli jota tauolla puhutin. Sanoi tulleensa viime viikolla Kuopioon josta sitten Varpaisjärven mökilleen. Kertoi hoitelevansa Nilsiän vesireitin suojeluyhdistyksen hommia tällä matkallaan. Kehotti katsomaan netistä. Muistin sitten Iiro Viinasen turvesoiden vastaisen kampanjan ja sitä samaa ketjua Mii Mikkokin edusti. Pitänee asia tutkaista.

Nyt iltamyöhä. 

Päivä meni halkorantteella mukavasti, mutta en ole vielä hangen alla olevia puita lähellekään kaikkia sahannut edes pölkyiksi. Ja pitäähän niitä tänne Unimäkeenkin pieksää kuivumaan ettei tulisi lämmöstä nuusaa.

Lähden vasta huomenna. Pitää olla klo 12 Knissa kun on P:n hammaslääkärissä käyttö. Vastaanottopisteen paiskasivat Lohtajan hampiin kun Lehtikankaan hammashoitola meni remonttiin homeen takia, tai ehkä purkavat koko hönnän vaikka ei se ole kuin 1990-luvun peruja koko rakennus. Teppanan uudessa hampihoitolassa pojat ovat normaalisti käyneet, että mikä lie heidän järjestelyjensä syy sitten siellä oleva hoitohenkilökunta panna Lohtajalle? Vai onko se palveluvuosikysymys, että kuka väistää?

Luin pitkin hampain Donna Leonia kun täyteläisempää Rekolaa ei montaa värssyä kykene päähänsä lataamaan etteikö ala askarruttaa. Mietin äsken pitkään tätäkin: "Elää visionsa sisässä, yö yöltä katoaa silmän matka."

Kutsuin Vinhan sisälle. Nyt itsekin muate!

torstai 23. maaliskuuta 2017

Merkintöjä

18.3.2017 Lauantai

Klo 07 ja uuni jo lämpiämässä. Rännänräiskeessä teiden polanteet halkeavat ja oli aika juormuista tulomatka. Knista Talvivaaraan ja Maaselän tienhaaraan saakka tie oli höylätty ja sula, mutta siitä tänne päin kymmenen sentin jäisenurainen väylä. Mutta siinäpähän sitä tuurillaan luistelee kun ei muuta liikennettä juuri ole. Tukkirekkoja saa pelätä jos mutkassa sattuu keulitusten sillä syvästä ajourasta hyppäyttäminen ei äkkiväännöllä onnistu. Yksi raskaslastinen pöllijuhta tuli Hälilän seutuvilla mäessä vastaan ja koska molemmilla oli hiljainen vauhti, sivuutus onnistui hiuksia halkoen, mutta kuitenkin.

Unimäen tiellä olivat urakoitsijat ajelleet metsäkoneilla ja läjittäneet sullipinoja poikittain raviojien ylle. Tielle oli putoillut oksia, pölkynpätkiä ja metsäisiltä ajourilta telaketjuissa kantautuneita mutaisia jää/lumilohkareita. Jotenkin niiden väleistä pujottelin Näläkämäen tienhaaraan josta pulkkakyydillä tarvittava tarpeisto mökille.

Vesien ja puiden haut, hellaankin tulet ja kattilat vettä täyteen. Lämpömittari näytti sisällä seitsemää astetta. Ulkona nollakeli, sataa edelleen vedellä huuhdeltua räntää. Välillä tuulee eteläisesti niin, että tuo ryhelöinen taivaananti viilettää  kiivaan pisteliäästi vaakatasossa ikkunan ohitse ja kun ulkona kääntää kasvonsa sitä päin, tuntuu kuin märällä viholaissäkillä päin näköä läiskittäisiin.

Kuivat lämmityspuut ovat nytten kaikki. Yhden kerran vielä laatikoissa olevilla lämmittää uunin ja se on sit siinä. Kuivanäreiden hakuun hakkuuraiskiolta täytyy yrkäillä kunhan keli antaa myöten. Pakastuisi niin tulisi hankikanto koska märkää on lumi. Hella- ja saunapuita vielä riittää joilla hätäjälin lämmittää uuniakin.

Ruokinta-automaatilla uusina tulokkaina mustarastas ja kaksi pientä, kirjavaa koukkunokkalintua; en tunnista.

Mitenhän kaikki ruokailijalinnut saisi laskettua? Onko niitä satoja eri yksilöitä? Lajit erottaa, ja 26 yhtäaikaa koivuissa istujaa olen kerennyt laskea, mutta alhaalla ruokintapaikalla käy sellainen vilske, ettei silimissä räpse riitä.

Myöhäiltapv nyt ja saunanpiisistä katon ylle tunkeva savujööti tuuleen hajoaa.

Kun olin kävelyllä moottorikelkan jälkiä Villelässä, niin sillä aikaa haukka oli aterioinut pihamaan pikkupetäjässä punatulkullisen verran tuoretta luomua. Punaiset ja harmaat höyhenet pitkin hankea viimeiset liikkeet sen siivekkään puolesta suorittivat. Ja niin oli tuuli hänenkin ylitsenä käynyt.

Hakkasin vähän halkoja, mutta oikea olkapää naukuu ja paukkuu kipeästi, että ei siitä mitään tule. Sahasin sitten lisää pölkkyjä ja siivosin liiterin lattialta puunpärtöä kuivikesankkoihin huussia ja kompostia varten.

Kävin kylältä Lynxiin ja m.sahaan bensaa ja myös 2-tahtiöljyä piti pikkupöntöllinen ostaa. Sitten istuin Torakorven "Esson" baarissa Keinäs Lassin ja Purolan Markun pöytään. Anttilan Oiva röhjötti isoine mahoineen peliautomaatin jakkaralla. Tervehtihän tuo vaikka hirvikoiramiehenä ei tykkää minun susimyönteisistä mielipiteistäni yhtään. Ei ne jutut kovin korkealentoisiksi kerenneet yltyä kun hajosi se parlamentti. Toisessa pöydässä istui Rautiasen poika, Pursiainen ja muutama muu, joiden kasvot ovat tuttuja, mutta nimet haihtuneet historiattomaan hämäryyteensä.

Kunhan tässä on saunottu ja hörpätty kahvit niin laitanpa uudet tanssipopot kassiin ja lähden lampsimaan tienvarteen autolle. Suunnistan jälleen Napikselle vaikka ei kertakaikkiaan olisi varaa siihenkään hupiin elämässä.
19.3.2017 Sunnuntai

Nyt on klo 3 aamuyöllä. ½tuntia sitten kävelin narskuvassa lumessa autolta pihaan. Kuun laskeva puolikas, joka Napikselta lähtiessä oli kuin siniseltä taivaanpöydältä kaatumaisillaan oleva, hyvin suuri kulho, pieneni sadan km:n matkalla kelluen sitten Karisuon yllä huojentuneen oloisena. Sen mukavan kelmeänkeltainen valo loi oman tunnelmansa kävelijän tuntoihin, ja kun olin jättänyt lähtiessä lyhdyn palamaan kuistille, niin tuntui, kuin joku olisi odottamassa minua täällä vaikka en Vinhaakaan ottanut Knista mukaani. Mielikuvittelen Anun ja Marin, Gunillan ja Taunon korsaamaan tuvassa niin eiköhän se riitä nostalgisoimaan aamuyön yksinäiset tuntini. Pakkasta lienee yli 10 astetta ja tulee toivomani hankikanto.

Napiksella oli julmettu määrä humpaltajia, tuttuja, ½tuttuja ja tuntemattomia; Mäkimattila Varjokuvineen ja Sinitaivas-orkesteri näpräsivät soittopelejään ja aukoivat laulutaitoisia suuvärkkejään. Olisinko parit pelit jättänyt kahvittelun ajaksi tanssimatta. Ainakin yhdet masurkat ja polkkaparin. Käpylisäkkeen lävitse virtaavat hyvänolonhormonit saivat jokatapauksessa mielen mukavaksi.

Mainita kannattaa, etä minua haki yksi oikein tumma ja lihava nainen. Kysyin, mistä maasta hän on lähtöisin kun murtaen puhui. Sanoi olevansa Ukrainalainen, mutta asuneensa Suomessa (Juuassa?) 20 vuotta. Isä ja äiti elävät vielä, mutta asuvat Pietarin lähellä olevassa pikkukaupungissa. Politiikasta tai Itä Ukrainan tilanteesta en kerennyt kysyä mielipidettä vaikka aioin.

Sunnuntai-ilta ja pihamaalla pakkasukko tovereineen kieriskelee hangessa. Laski nopeasti 18 asteeseen auringon mailleenmenon jälkeen.

Päivällä hakkasin halkoja, mutta ensiksi heti herättyä kävin hiihtelemässä hankia pitkin ja kaadoin muutaman pienen haavanräipän jäniksille. Aiemmin kaatamiani olivat jo käyneet maistelemassa. Pajuraitojen oksienkärjet ja aluillaan olevat kissankäpälät oli karisteltu myös yhettömiin. Niiden nukkaisenpehmyet kukan alut eivät pupuille kelpaa, vain se "malja" ja oksan kärki jossa käpälä kasvaa ja turpoaa kevään edetessä. Jätin huomiseksi kuivan polttopuun hankinnan.

Uutisten suurimmat otsikot on tänään värkätty brasilialaisen hormonilihan ympärille. Pilaantunutta ja hapotettua ovat tummat veljemme ja siskomme ympäristöä ja meriä tukahduttavaan vakuumimuoviin siellä pakanneet. Päässäni soi nyt muunneltu laulu Katri Helenalta: "Maailman Lihamaat suuret ja loistokkaat ei voita kotiLihaa milloinkaan..."

Luen Maija-Riitta Ollilan kirjoituksia moraalifilosofiasta. Loppupuolen "Menestyä vai menehtyä"-lukua pitää miettiä. Oma ajatukseni sen luettua oli, vaikka ei täsmästi samaa rataa Ollilan ajatuskulun kanssa menekään, että olemme joka ikinen iikka vähintään ympäristörikollisia juuri sen vuoksi, koska haluamme menestyä yli tarpeidemme. Siis joka kerta kun käyn bensa-asemalla teen rikollisen teon. Samoin kun hankin mitä tahansa tuotetta jota en itse elämiseni jatkamiseen tarvitse. Niin kuin nyt vaikka ne saakelin humppakengät toiselta puolen maapalloa olevasta halvan työvoiman tehtaassta järjettömän logistiikkaketjun takaa.

Kevennän: Pasi Kulju tai Pasi Kuikka niminen en haluaisi olla. Näillä nimiyhdisteillä monet on kuitenkin  ristitty koska vanhemmilla ei ole ollut sananmuunnoskykyä.

20.3.2017 Maanantai

Valokuvasin hakkuujälkiä kun hokkuroin myllätyillä ajourilla. Kauempana suonlaidassa metsäkone paukkoi ja ryski uusia uria ja jälki on todella rumaa vaikka ei tämän istutusmetsän raiskaaminen sillä tavalla sisuksia käännä kuin tutuissa, nyt ikiajoiksi menetetyissä vanhoissa metsissä vielä rymysivät.

Unimäkeä ympäröivien ahojen, soiden, mäkien ja kankaiden lähihistoria on hirvittävä kun sitä tarkastelee useammasta kuin talousajattelun näkökohdista. Niin kaamea, etä nyt en jatka ajatusta enää syvemmälle, sillä sen kuilun pohjalla on lohduton pimeys. Sen verran kuitenkin, että neljä-viisi eri metsän olomuotoa olen tähän mennessä nähnyt jo sinä lyhyenä aikana jonka olen olemassaollut. Vanha, lapsuuden metsämaisema (todellinen kotini) ja sen murskaamisen konevoimin silmänkantamattomiksi aukkohakkuiksi. Sen täystuhon jälkeen julmettujen aurausvälttien viillot maankamaraan joka ei moista ole kokenut sen koommin kun miljardeja vuosia sitten maailmankaikkeus alkoi järjestyä siksi kokonaisuudeksi kuin se vähän aikaa kerkesi olla. Sitten hentojen taimien istuttaja-armeijat, raivaussahojen naukumiset pusikoituneissa taimikoissa ja nyt ensiharvennukset. Ehkä kerkeän nähdä vielä senkin, kun noin kahdenkymmenen vuoden sisällä nämä jälleen puidaan sileiksi keskenkasvuisesta puustosta joilloin "metsän" lyhyt, minkäänlaisia muistoja kenenkään mieliin juurruttamaton taloushistoria alkaa alusta. Tavoite on siis siltä osin saavutettu. Mikä, kenen, kysytään. Katso peliin.

Kuivaa puuta on nyt pihassa ja laatikoissa tuvassa. Saunaa lämmittäessäni hakkasin kaikki aiemmin pätkimäni koivupölkyt pinoon. Tiskasin astiat, kokosin kamppeeni ja kun olen kylpenyt, lähden Kniin ajeleen. Soitin nuoremmalle S:lle, että käypi saunomassa. Laitoin pökköä pesään, että on vielä kuuma jos töiden jälkeen tänne kampeaa. Vedetkin laitoin valmiiksi, puhtaat laudeliinat ja pöydänkulmalle pyyhkeitä, että on mukava tyttären käväistä.
21.3.2017 Tiistai

Asioitaan ei voi hoitaa kun vastustaa, mutta mitäpä siitä. Möllötetään pari päivää vähemmillä liikunnoilla. Kävin uimassa kun en muuta keksinyt. Kipeänä olen hieman. Olkapää vihoittelee ja nivustaive joka venähti puita Lynxin kyytiin kasatessa.

22.3.2017 Keskiviikko

E ei lähtenyt jalisharkkoihin. Se on huilannut nyt kuukauden, mutta sanoo yhä, ettei se enää ole kivaa. Siellä on ollut vaihtuvuutta eikä valmentaja saa yhteishenkeä puhallettua joukkoon. Pitäisi ehkä vielä yrittää. Lukio edessä ja kunto saisi olla kohdillaan pojalla. G lähtee vielä mielellään, mutta P:lle ei omaa harrastusta taida löytyäkään. Ohjattu koiraharrastus on vielä avoin kysymys.

Vanhin S kyseli tietoja avioehtosopimuksen laadinnasta. Neuvoin nettiasiointiin sen suhteen, mutta varomaan siellä olevia "99€" tarjouksia. Halvin ja varmin on oik.aputsto tai oman pankin lakimies. Itsekin sen voi tehdä kun ei ole miljoonaomaisuuksista kyse.

23.3.2017 Torstai

Aamu oli yhtä höseltämistä. Pojilla koulussa ulkoliikuntapäivä. E meni Vuokattiin laskettelemaan ja muut koulun lähelle Kaupunginlammen maastoon ja -mäkeen. P:lle piti soittaa hampilääkärille aika kun uusi hammas tunkee kipeästi oikomishoitokojeen alle.

Hankin evästarpeet itsellenikin sillä lähden tästä hyötyliikunnan pariin Unimäkeen. En jaksa olla nyt täällä Knissa kun  aurinko paistaa ja hanget kimaltelevat. Otan Vinhan mukaan. Syötin sille jo matkapahoinvointitabletin, että jospa se ei niin paljoa kuolaisi vaikka ei sekään aiemmin auttanut.

Kirjoitan vielä yhden s.postin ja sitten lähden!

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Merkintöjä

14.3.2017 Tiistai

Näin unta Kongon Jonathanista ja piti etsiä Laciesta valokuvia muutamastakin pyöräretkestä jotka hänen kanssaan polkaistiin. Ensimmäinen kokeiluretki, joka tehtiin oli vain etelänpuolen tietä Sotkamoon ja Pohjoisen puolta takaisin. Toinen oli Oulujärven ympäri ja pari muuta pitempää sitten Savon suuntaan. Joskus puhuttiin, että tulisin Tampereelle ja poljeskeltaisiin siellä, mutta onpa hänellä muutakin tekemistä sittemmin ollut. Armeijakin josta juuri suoriutui siviiliin vänrikkinä. Me olisi kyllä pärjätty vaikka siellä Venäjän Karjalassa keskenämme.

E:lle Holter 24H-laite KAKS:lla. En meinannut muistaa, mutta hoitaja soitti kun ei meitä näkynyt. Kerettiin kun ei niillä jonoja.

Muutenkin hajamielisen pään kanssa taiteillut tämän pvn. Lehtiä lukenut koska monta pitkää raporttia niissä. Jos ei Hesarilla amerikoissa ammattinsa osaavia kirjeenvaihtajia olisi, niin paljosta jäätäisiin paitsi me, joille ei ole kykyä lukea New York Timesia tai Washington Postia. Saarikosken pariskunnan (Saska&Laura) kolumnit ovat varsinkin olleet valaisevia. He sattuvat olemaan merkittävien mullistusten aikaan havainnoimassa asioiden kehkeytymistä tänä pelottavana trumpismin aikakautena. Pentinpoika hallitsee kirjoittamisen, että on pojasta polvi edelleen parantunut.

P oli hakenut eilen sen varatun uuden polkupyörän. On ne kalliita. Katsastettuja autoja saa niillä hinnoilla. Ja leipää moneksi vuodeksi.

Jonkun pvn Hesarissa oli laaja selostus lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen (Fimean) alueellistamishankkeen täydellisestä epäonnistumisesta. Perustelut olivat niin vankat, että ihmetellä täytyy, kuinka poliitikkojen annetaan tyriä semmoisen parissa ja niin valtavin vahingoin. Eivätkä ne silloin päättämisvuorossa olleet poliitikot enää vastuuta harteilleen ota. Niin kuin se Hyssälän hyssyttelijä joka ei mukamas edes muistanut osallisuutensa merkittävyyttä kun on siirtynyt jo muiden harrastusten pariin. Ihan samoin tekivät lehtomäet ja pekkariset Talvivaaran suhteen. Kohauttelevat lobbaustensa surkeille tuloksille olkiaan jos joku toimittaja älyää kysellä vastuiden perään.

Miten voidaan siis todellakaan luottaa tämän sote-uudistuksen onnistumiseen kun poliitikot ovat sitäkin ajamassa? Kovasti siinä valuvikoja tuntuu olevankin.

Lopettelin Knausgårdin. Uuvuttava urakka sekin vaikka en pelkästään sen pariin uppoutunutkaan. Olen lukenut myös Tarmo Kunnaksen pienellä präntättyä Fasismin lumousta. Tänä aikana, kun se aate nostelee veriseniljettäviä lonkeroitaan uumenista pimeyden on asioista tiedettävä vaikka kuinka se tuskaa lisäisi.

Uudet humppakengät tulivat postista (Kiinasta). Olivat siis enämpi kuin puolta halvemmat kuin vaikkapa Zalandolla, mutta tiijä sitten kestävyydestä. Kevyiltä ja mukavilta jalkaan kyllä tuntuivat. Haisevat ainakin oikealle nahalle. Puhveliako lie vai koiraa? Niissä on oikeaoppisesti haljasnahkaiset pohjatkin, ja mokkaiset kyljet.

15.3.2017 Keskiviikko

E pyöräili koululta itse KAKS:lle otattamaan Holterin pois. Huomenna EKG.

Yöllä satanut märkää surmanlunta viiden sentin tukahduttavan kerroksen. Kolasin ennen aamukahvia pohjoisenpuolen sisääntulon, Riston tiensuun auranjäljiltä ja Arvolle rollaattorin levyisen väylän niiden takaovelta postilaatikolle. Arvo sitten muisti kirjeellä jonka päälle oli kirjoittanut lopunkynnyksellä olevan iäkkään miehen tyylillä: Kiitokset Naapurille Lumitöistä oli hyvä päästä Rollaattorilla postilaatikolle. Kiitoksia Paljon Toivoo AT

Jospa sitten aikanaan minullekin jalattomalle joku postilaatikolle väylän raivaa.

Halla-ahoa räimivät medioissa kunnolla korville, mutta aiheesta. On sen omat viitanliepeidenkannattelijatkin hereillä ja sanallinen räminä on kammoksuttavaa jo niissä vähissä mitoissa, joissa itse viitsin käydä tirkistelemässä.

Hollannin parlamenttivaaleja tässä jännitän minäkin. Katsoin illan lopuksi dokumentin Geerd Wildersistä eikä se ainakaan mieltä rauhoittanut. Pelottava tyyppi jo 10 v sitten, kun elossa oli se toinen eurooppalainen mörkö Jörg Haider jonka elämän päättyminen ei sitten lopulta hassumpi juttu ollutkaan. Yhtälaisen vapauttavaa kohtaloa voisi toivoa näille toisillekin uusnatseille jos sellaiset toiveet eivät olisi niin ylen paheksuttuja.

16.3.2017 Torstai

E:n EKG. Ensi viikolla lääkärin vastaanotto. E oli sitten tullessa kaatunut pyörällä kun joutui väistämään syrjästä pyörätielle tunkenutta kolmea koiraa ja niiden taluttajaa. Ei ollut ämmä pysähtynyt edes kysymään, miten kävi. Onneksi ei mitenkään, paitsi että vaihteensiirtäjä oli hieman vääntynyt.

Näin painajaisia Hollannin vaaleista. Välillä Wilders oli voitolla lukemalla 40, välillä kannatus mateli kahdessakympissä. Jälkimmäinen näky sattui lähemmä kun aamun uutisista Hollantilaisten riemua "vääränlaisen populismin" häviöstä seurasin. Riemu tosin taisi olla euroopanlaajuista. Vain muut natsit ovat olleet hilijjoo.

Halla-aho oli pyöritellyt Wildersin tappiota voitoksi ja heti perään olivat hännystelijät rynnänneet taputtamaan.

Luultavasti otan yhä vain vakavammin eurooppalaisen, ja myös maailmanlaajuisen politiikan käänteet.

Terveysjätti Mehiläinen on ostanut Kainuulaisen yksityislääkärifirman. Tätä se sote sitten tulee olemaan. Ennakoivat jo bisneksiensä laajentumisia syrjäkylien eläkeläistenkin metsärahoihin.

17.3.2017 Perjantai

Raution kolumni Hesarin verkkolehdessä oli kirvoittanut Halla-ahon seinällä julmetun metakan. Yksi jytkypää kirjoitti lakkauttaneensa Hesarin tilauksen siitä paikasta ja se jo kertoo, millaisin ajatuksin nämä hännänalusten nuuhkijat sillä sektorilla yrittävät pärjäillä. Minusta ko. kolumni oli anti-sellainen jota esimerkiksi Halla-aho itse viljelee. Ei sen kummempi, lähempänä asiaa ja totuutta jokatapauksessa.

Räntää rätkinyt koko pvn, mutta kevään etenemistähän se vain tietää.

Vein Puutarhurin kaupungin järjestämille Suomi 100-juhlille. Samalla juhlivat Kajaaninkin jotain kolmesataista 1800 hengen voimin. Pitää sitten illalla valvoa hakemaan hänet poiskin.

Lämmitin päivällä uunia ja nyt siellä on kypsymässä ohrapuuro ja kokonainen lohi.

E:lle matkalaukku kuukauden päästä koittavaa Kroatian suuntautuvaa luokkaretkeä varten. Citymarketissa oli tarjouksessa; 55€.

Pakkasin Unimäkeen menevää tavaraa kasseihin ja ruokatarpeitakin vein jo kylmälaukussa autoon valmiiksi. Lähden aamulla varhain. Siellä odottaa jäähtynyt mökki, mutta halkoja hakkaamalla ainakin ulkona pärjää. Ja jos ei muuten tarkene, niin saunassa ainakin kun pari pesällistä polttaa. Tuvan uuni lämpiää hitaammin. Taidan olla maananataihin kun ilmoja hyviä lupasi. Ensi talven polttopuut huolettavat. Alkavat olla pinot tällekin keväälle jo aika vajaat niin täällä kuin sielläkin. 20 kuutiota niitä on pian poltettukin.

Huomenillalla olisi Napiksella jälleen hyvät orkesterit soittamassa, mutta mutta...