torstai 1. joulukuuta 2016

Merkintöjä

28.11.2016 Maanantai

Miinus 13͒.

Elias aloitti Veikon Koneessa viikon mittaisen TETin.

Hammaslääkärissä käynti. Tarkka oli täti joka suutani tonki. Valitin hänelle särkyneen, kruunuproteesilla korvatun kulmahampaan muutama vuosi sitten suoritetusta juurenpoistosta jolle ei perustetta selostettu. Silloinen h.lääkäri, joka on nyt jäänyt eläkkeelle, ei ollut operaatiosta kirjoittanut hoitoselostustakaan, vain ylimalkainen "Poisto, ubis. juuri".

Nyt ikenessä on monttu ja viereiset hampit ovat kallistelleet tyhjää hammaskoloa päin niin, että etuhampaiden rakoon mahtuu kielenkärki.

Varasi pohjalaisittain murtava hampitohtori ajan seuraavaa käyntiä varten jossa raaputetaan pari pientä kivipilkkua pois ja "valutetaan muovia" lohjenneeseen vanhaan paikkaan. Varaus tuli myös erikoishampille jonka kanssa mietitään proteesia tms.

Lämmitin uunia ja takkaa. Leivoin puolukkapiirakkaa, ruuaksi oli makaronilaatikon tähteitä ja lauantaisen lohikeiton jämät. Nyt iltasella oli vanhempainyhdistyksen pikkujouluntapainen hallituksen kokouksen lomassa.

Telkkarissa Beck-toisinto vuosien takaa. Oli siinä pari aitoa vaimonhakkaaja-näyttelijäsuoritusta.

29.11.2016 Tiistai

Puoli päivää kului Vanhan Rouvan asioita hoidellessa. Käytiin yhdessä katsomassa keittiöön uutta uunia, mikroa ja hellantasoa.

K-Rautaan klinkkeritilaus tykötarpeineen, ovat ensi maanantaina viimeistään haettavissa.

Kuuntelin Rouvan muisteluita joita riitti. Ei sekään ihminen helpolla ole elämässään päässyt. Lapsena jäänyt orvoksi vanhemmistaan, isä kuollut nelikymppisenä hänen ollessaan niin pieni, ettei muista koko miestä, äitikin joutunut pian Kuopioon (Siilinj. Tarinaharju?) tuberkuloosiparantolaan jonne kuollut niin, ettei lapsetkaan ole päässeet kuolinvuoteen vierelle hyvästelemään. On eletty 1930-luvun Lapuanliikkeen kyyditysten vuosia, Hitlerin hallinnon terrorin nousukautta ja rajan toisella puolella Stalinin teloituskampanjan kammottavia aikoja.

1800 luvun alkutaipaleilla Rouvan isän puolen suvussa on käyty kirjeenvaihtoa Lönrothinkin kanssa ja kirjeet ovat yhä tallella. Jostain yhteisestä rakennushankkeestakin Rouva puhui joita silloiset suvun jäsenet ovat piirilääkärin kanssa kirjeiden perusteella atimoineet. Tämä asia minun pitää vielä muistaa udella tarkemmin, sillä kyseessähän olisi kenties kulttuuriaarteena säilytettävää aineistoa.

Pojat olivat viime viikolla vuoronperään flunssassa, vieläkin yskivät. Ei ole menemistä jalisharkkoihin.

Sivistystoimesta tuli heti vastaus kyselyihini ja pani tiedot jakoon vanhempainyhdistykselle. Lähetin postia myös potilasasiamiehelle hamppiongelmastani.

Kimmo Ohtosen salametsästys/susidokumentti pani jälleen perussuomalaiset torahampaat juurineen näkyville eivätkä ne sivistyksenhiomia ainakaan ole. Siihen "keskusteluun" ei ole juuri haluja sekaantua sillä vaikka kuinka pohditun ja perustellun mielipiteen esittäisi, niin järkeä vailla oleva mölinä ja murhahimo siitä vain kiihtyy.

30.11.2016 Keskiviikko

Lumitöitä satanut. Kolasin omieni lisäksi aikaisin aamulla A&A:n pihan ja Ristoltakin pihatiensuun aurauspaltteen. Iltasella uudestaan. G meni koulukaverinsa luokse ja pian soitti sen äiti, että on juuttunut Casamban jyrkkään mäkeen kun oli vienyt lastaan tanssiharjoitukseen. Menin auttamaan, mutta oli kuitenkin saanut auton käännettyä niin, että pääsi luiskahtamaan jalkakäytävää pitkin alapuolen kadulle. Satoi lumirännän lisäksi silkkaa vettäkin välillä.

Päivällä soitin P:n opelle ja sovin pojalle perjantaiksi vapaapäivän kun lähdemme yhdessä koiranpennun noutoretkelle Noormarkkuun ja sieltä vielä asuntokatsastukseen Tampereelle.

Kävin maalaamassa M:n makuuhuoneen perä- ja sivuseinän ja uusin revenneitä tapetteja. Hommassa meni 3 tuntia.

1.12.2016 Torstai

Setä Oskarikaan ei enää nimipäiviään vietä.

Guggenheimia ei Helsinkiin tule. Tulipa kielteinen päätös sitten järjen tahi tunteen avustamana, niin ei Suomi eikä maailma siinä mitään menettänyt. Onpahan ollut pitkäkestoinen jatustelunaihe poliitikoilla, virkamiehillä ja medialla eikä rahan törsäämiseltäkään ole säästytty joka niin luvattoman usealle on tärkeintä. Moni konsultti on taskunpohjiaan päässyt paikkailemaan maailmalla lennellessään. Muutamaa hallinnonpattia siellä nyt kiristää tällainen demokratia, mutta mitäpä siitä.

Putin on pitänyt vuosittaisen puheensa alamaisilleen. Koska Venäjän käyttäytyminen hänen valtakaudellaan on ollut kovin sotaisaa ja epärehellistä, niin kuinka sellaiseen toimintaan ajautuneen valtion päämies voi puhua rauhantahtoisuudestaan uskottavasti?

Aleppon tilanne on tällä viikolla pahentunut. Kuuntelin päivällä ohjelman, jossa SPR:n Kalle Löfi ja joku toinen asiantuntija oli haastateltavana eikä epäselvyyttää ainakaan minulle jäänyt, etteikö Syyriassa olisi kyseessä näiden aikojen pahimmasta sotarikoksesta.

Ja jotkut ne ilkeävät tällaisessa maailmassa möyrytä jos susi syö joutoajanviihdykkeeksi hankitun lemmikkihurtan. Kohtahan sellainen meidänkin pihassa haukahtelee, mutta sudentappouhoa ei aiota kasvattaa vaikka se Unimäen reissulla joutuisikin saalistajan hampaisiin. Se riski on otettava huomioon.

Pitäisi keretä nukkua vähän sillä puolenyön jälkeen lähden P:n kanssa tien päälle.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Merkintöjä

21.11.2016 Maanantai

Ei mittään, paitsi että koko päivän kotihommia hösäsin. Ulos ei ollut asiaa rankan vesisateen takia.

Iltasella luin Erkki Vettenniemen Solzenitsyniä. Lokakuun lapsi-otsikolla alkaa prologin jälkeen ensimmäinen jakso ja hetken luulin sitä S:n syntymäkuukaudeksi, mutta kirjoittajat maalailivatkin tekstiään bolshevikkivallakumouksen alkamisajankohdalla päästäkseen kerronnan vauhtiin.

S syntyi joulukuussa 1918 ja kuoli elokuussa 1988 vaikka mitäpä väliä synty- tai kuolinkuulla lienee. Myyttisiä tarinoita kertaamalla saadaan ihmismieli kaikenlaisia kohtalokkaita syntymänsä hetkestä ajattelemaan. Jopa toimimaan kuin tarinoilla totuuspohjaakin olisi.

"Syysyönä synkkänä synnyin, ei tuikkineet tähtösetkään..."

Historiallisilla hetkillä syntymisellä ja elämisellä on merkityksensä sellaisilla ihmisillä kuten Solzenitsyn. Ei hänelle aikansa kuvaajana vaihtoehtoja voi oikein kuvitella. Kukaan muu ei olisi voinut kirjoittaa miljoonia ihmispoloisia kidutukseen ja kuolemaan kuljettaneesta Gulag-liukuhihnasta juuri kuten hän.

22.11.2016 Tiistai

Tänään jälleen ajatusteni karsinoissa töytäilivät luokkajakojen molemmilla rannoilla sikiävä ja yksilö yksilöltä aina aikanaan vainajoitumaankin altis sukuni. Syynä se, kun tuli soitettua Heimosedälle. Ne puhelut tarkentavat kerta kerran jälkeen joitakin hämärissäkin piilleitä asioita.

Isäni, ja veljensä Oskari sekä Heimo ovat syntyneet jokainen syyskuussa, eli 19, 19 ja 20 pv., mutta sattumaksi ne ajattelen. Tai sitten niin, että Annilla on ollut tapana antaa Adamille vain talvisydämen pimeimmillä hetkillä. Kaksoissiskojensa Lahjan ja Lainan syntymä on tapahtunut elokuussa.

Lahja kuoli Issakan koulun keittiössä  saamiinsa palovammoihin 18 vuotiaana 25.9.1956. Aarne, sen juuri vihitty mies oli yrittänyt pian hautajaisten jälkeen hirttäytyä, mutta isäni oli ollut lähettyvillä ja "pelastanut". Keskeytetyn hirttäytymisen jälkeen Aarne oli ottanut armomurha-avustajakseen pulloissa hölskyvät aineet ja kuoli lopulta kenenkään häiritsemättä narunjatkona 32 vuotiaana 11 vuotta kestäneen nestemäisen avustusohjelman avittamana 15.10.1967.

Oskarin vanhin poika syntyi 9.1.1951 ja ampui hirvikiväärillä suuhunsa 26.5.1981. Osittaiseksi syyksi aprikoitiin joskus Oskarin kanssa tirmoolia naukkaillessamme, että P häpesi pienen kylän reaktioita mielisairaalahoitoon joutumisestaan äkkinäisen psykoosin vuoksi.

Toiseksi vanhin poika syntyi 1955, eli repaleisen elämän jonka päätti lääkkeillä ja viinalla 2004. Sukevat ja kakolat olivat hänelle koulutusta kohti kuolleeksi valmistumistaan.

Sisarusparven isä, Adam joutui ikämiehenä talvisotaan, selvisi Taipaleen verimyllystä hengissä ja oli jatkosodan loppuvaiheen Karhumäessä varastomiehenä. Jokin epämääräinen synkkyys vaivasi häntäkin, mutta sen hän piilotti kovaan työhön ja kunnallispolitiikkaan.

Jatkosodassa isäni jykälsi Rukajärven suunnalla, haavoittui Ontrosenvaarassa ja toi sieltä saadut henkiset ja ulkoiset arvet kotikonnuille, ryyppäsi lajinsa, siitti kymmenen lasta joista neljä oli kehitysvammaisia. Hukkui hirvirokkaoksennukseensa Ladan takapenkille 19.12.1982. Äiti kuskasi, järkyttyi, mutta pääsi asiasta ylitse eläen vielä 13 vuotta ja yhä vain huolehtien kehitysvammaisista pojistaan. Mutta mitä me muut lapset teimme kun äiti olisi halvauksensa jälkeen tarvinnut täyden hoivan ja kohtelun? Luovutimme hänen hoitovastuunsa vanhimmalle sisarellemme jolla ei toisen ihmisen hoitamiseen tarvittavia resursseja pään sisällä ole koskaan ollut.

Se on niin kipeä ja häpeällinen asia, etten vieläkään kykene asiaa käsittelemään.

Elisabeth Tuovinen os. Ahonen kuoli munuaistautiin vuosi sen jälkeen kun oli synnyttänyt äitini 15.11.1922.

Äitini isoveli Kyösti, tuolloin seitsemän vuoden ikäinen, vetäisi liemuhellan ringiltä kuuman kahvipannun päällensä ja kuoli palovammoihin hevosen vetämään rekeen matkalla korvesta maalikyliin.

Äidillä oli siskoja kolme. Vanhimman Mirjamin evakelisluterilainen fundamentalisti-isä, Aabraham nimeltään, ajoi 16 vuotiaana mieron tielle tämän hankkiuduttua naimisissa olevalle miehelle raskaaksi. Kasvatti myös muut tytöt raskaalla kädellä maailman suuntaan kiroten Gunilla-äitini kun tämä meni jakolinjojen vastarannan maalarin kanssa yhteen.

Mirjami matkusti Maaningalle jossa synnytti pojan, teki piian hommia eri puolilla maata kunnes päätyi Tampereelle jossa liki yhdeksänkymppisenä kuoli. Hänenkin jäljiltään on minulla sukulaisia lukuisia, mutta heistä tiedän vain haituvan sieltä, toisen tuolta. Yksi poika on asunut Kuopiossa ja ollut VR:llä töissä. Tampereella asuessani törmäsin asuinkerrostaloni parkkipaikalla erääsen torvensoittajaherrasmieheen joka oli Mirjamin tyttären appiukko. Se neuvoi Mirjamin asuinpaikan ja jossa sitten vierailinkin muutamat kerrat.

Mirjami oli melkoisen virkeä vielä silloin. Poltti punaista Norttia niin, että Nekalassa sijaitseva ullakkohuoneen sisäpinnat olivat savusta pinttyneen keltaisia.

Kitkerän katkeralle täti Hellillekin syntyi kaksi kehitysvammaista lasta ja hänen kolmannelle, terveelle tyttärelleen kaksi jotka molemmat olivat kehitysvammaisia. Hellin perheessä kehitysvammaisuutta hävettiin ja lapset pidettiin niin piilossa, etten ole tähän päivään heihin päässyt tutustumaan, elänevätkökään enää?

Äitini kolmannen siskon, täti Allin luonne oli lempeän lauhkea, empaattinen tunteiden peränurkkia myöten, mutta se ei kuitenkaan pelastanut sitäkään perhettä tragedioilta. Allin mies Aarne kävi vanhemmiten hermoheikoksi joka masennus päättyi Nilsiän Syvärinjärvellä dynamiittilastin räjäytykseen. Jäljelle jäi veneestä vain kokka. Päivämäärä oli 18.8.1974.

Aarnen ja Allin vanhin poika Mauri kärsi isänsä tästä tempusta muiden luonteenominaisuuksiensa lisäksi niin kovasti, että hirtti itsensä Siilinjärvelle juuri valmistumaisillaan olevan omakotitalon räystääseen sinkkivaijerilla 9.8.1984.

23.11.2016 Keskiviikko

Eilen ja tänään tein Mummulaiselle eteisen maalausta. Myös listat käsittelin. Nostettiin makuuhuoneen rojuen takaa kapioarkkukin maalattavaksi. Sen oli hänen äitinsä suku lahjoittanut kesäisenä hääpäivänä 1962. Kannen vaaleanpunaiseen sisäpuoleen oli päivämääräkin pykäisty. Mummulaisella oli paljon kerrottavaa elämästään joka ei ole aina helposti sujunut. Sota-aikaan hän oli sen loppuvaiheilla täyttänyt 6 vuotta ja muisti vielä ne pelot, joita Oulujärven rannalla sijaitsevaan pirttiin kantautuneet uutiset lietsoivat. Varuillaan olo desanttejakin varten kalvoi mieliä.

Katsottiin Rukajärven suunna sotamatrikkelista, että hänen isänsä ja minun isäni olivat olleet samalla suunnalla taistelemassa. Siitähän sitten juttu jatkui taas omaan suuntaansa. Mummulaisella oli erittäin kirkas järki ja muisti ja vieläpä ymmärryskin jolla vetää muistojen lankoja yhteen selityksineen. Mummulaisen mies oli kuollut 30 vuotta sitten juuri 54 täytettyään. Kiikkustuoliin se oli nyykähtänyt saappaat, tai vaimon kutomat villasukat jalassa, ja vaimolle ja lapsille jäänyt kova isänikävä.

24.11.2016 Torstai

Tänään kävin toisen 84-vuotiaan vanhuksen tykönä. Hän asuu isossa, tiiliverhoillussa omakotitalossa kaupungin keskustasta hieman etelään. Mies on kuollut 2 vuotta sitten. Sairastunut Alzheimeriin kuusi vuotta aiemmin. Vaimo hoitanut hautaan. Nyt rouva sitten miettii mitä tehdä kun yksinäisyys vaivaa eikä kuolemakaan ole vielä kolkutellut.

Miehen eläessä viettivät talvet Espanjassa, mutta ei sinne enää osaa lähteä. Paikkakunnan samalla yhteiskunnan rappusilla oleva paikallinen eliitti, josta nuorempana seurusteluväki koostui on yksi toisensa jälkeen käynyt vanhaksi, sairastunut, kuollut pois. Lapset ovat maailmalla, vain yksi poika perheineen asuu samassa kaupungissa.

Vaeltelee suureessa, uima-altaalla varustetussa talossaan Vanha Rouva ja muistelee mennyttä elämää josta ei työtä ei bisnestä puuttunut.

Niin on yksin köyhä, niin rikaskin kun sen aika tulee.

Lupasin ensi viikolla vaihtaa alakerran vessan hanan, yläkerran vessanpytyn ja sinne myös uudet lattiaklinkkerit. Alakertaan menevien kierreportaiden hionnasta ja lakkauksestakin keskusteltiin kuten myös vanhan jääkaapin poistosta ja sen tilalle pelkän hyllykön tekoa. Sen järkevyyttä tosin epäilin, sillä jääkaapin alapuolisen osan kalustelevyt oli aika ja kosteus turvottanut. Sama sitten vaihtaa koko kaapisto, tai jos huokumista aikoo sataan ikävuoteen siinä jatkaa, kannattaa pyyhkäistä vanhat kalusteet pois ja laittaa uudet. Tai remontoida talo sokkelista kattoon. Uima-allaskin, jonka tyhjänä kymmenen vuotta olleesta montusta kaakelit kauttaaltaan ovat irti poksahdelleet.

Mielenkiintoinen tapaus tämäkin.

Uunissa haudutin kaksi padallista ohrapuuroa.

25.11.2016 Perjantai

Minua niin mietitytti Vanhan Rouvan vessanhana, että menin jo aamusta uuden kanssa ja vaihdoin sen. Vuotikin se aika pahasti, lattialla oli sentti vettä. Rouva maksoi osat ja käyntini. Puhetta sitten siinä piisasi ja piti melkein väkisin itsensä irtaista kun oli vielä koululle meno hakemaan G:n läksykirjoja. Pojat ovat olleet vuorollaan flunssakuumeessa tällä viikolla, nyt on G:n vuoro.

Oli ahvenanmaalainen kassikala tarjouksessa ja ostin parikiloisen. Puolet viiltelin keittoon ja toisen puolen kuutioin rasiaan johon lisäsin omantekemäni valkosipulimarinadin. Sen laitoin pakkaseen.

Lunta on satanut. Kolasin jo viideltä aamulla oman pihan, ja Arvon&Anelmankin asvaltin silittelin. Anelma kävi pyytämässä sitten kahville. Menin kahdelta.

Jalattomaksi käynyt Arvo muisteli Kiannanniemen lapsuuttaan, oravien ja teerien pyydystämistä ja talvisotaa, evakkoretkeä Muhokselle ja sieltä paluuta poltettuun maahan. Heidän kotiaan ei oltu tuhottu, mutta monelta kyllä, ja kansakoulu sekä sen kirjasto. Kotipellon laidalla ollut venäläisten suuri ammusvarasto oli saanut lentopommista täysosuman ja ruuti ja rakennus palanut räjähdellen taivaan tuuliin. Ammusten lyijy oli sulanut ja valunut maata vasten paksuksi lyijymatoksi, Siitä oli sitten louhineet tuota arvokasta metallia jonka köijänneet hevosreessä pajaan, sulattaneet padassa jossa ollut pohjassa reikä ja valuttaneet 20 kg muotteihin. Seuraavaksi lyijyharkot on lähetetty Tampereen haulitehtaaseen josta takaisin on tullut puolet lähetetyksen painosta valmiita hauleja. Palkkioksi tehtaalle on riittänyt se toinen puoli. Myös 7,62 kiväärin panoksia on löytynyt laatikkotolkulla ehyissä, tukevissa kuljetuslaatikoissa ympäristön pelloilta niiden lentäessä pommin voimasta mikä minnekin. 7,62 on ollut metsästystä harrastavien taloissa yleinen kaliiperi ja panokset ylen kalliita. Kuten myös haulikoissa tarvitut lyijyhaulit. Oravan nahkan arvo on ollut tuona aikana vielä 80 mk kappale. Viidellä oravalla on saanut melkein yhtä paljon kuin työmiehen kuukausipalkan jos oikein muistan Arvon sanoneen. Kertareissulla hyvän koiran kanssa on päivässä saattanut saada kolmekymmentä oravaa.

Sitten soitti M. Kävin hakemassa sen siivoamasta, myyntiin tulevasta isosta lukaalista pari hyvää joustinpatjaa ja petaukset sekä Eliakselle painavan, täyspuisen piirustuspöydän yläkertaan. Myös puinen, ovaalin muotoinen keittiönpöytä sieltä oli roskalavalle menossa.

Siitäkin talosta on äveriään suvun vanhukset viimeisinä lähteneet ja perilliset maailmalle levinneet. Kuka näitä, hirveän isoja asuntoja täällä kykenee ostamaan? Tavalliselle lapsiperheelle ne ovat pelkkiä rahareikiä jo ylläpidon suhteen. Lisäksi niihin pitäisi satojen tuhansien remontit tehdä ennen kuin asumaan muuttaa. Sijoituskohteita ne eivät näillä sijainneillaan ole.

Sattumalta huomasin netissä myynnissä olevan Suomenlapinkoiran pennun, 4 kk. Soitin välittömästi ja juteltuani aikani myyjän kanssa varasi pennun. Lähetin vielä tekstarin ikään kuin allekirjoitukseksi sitoumuksestani. Lähden sitten ensi perjantaina tekemään Noormarkussa mutkan. Samalla koukkaan Tampereelle katsomaan kambodzalaisystäviemme asuntoehdokkaan Hervannassa. Paulus lähtee mukaan, että koiranpentu leimautuu heti häneen kun matkustaa sylissä koko pitkän paluumatkan.

Illasta meni Puutarhuri Anelman avustajana teatteriesitystä katsomaan. Anelmalla on näkö heikentynyt, mutta vielä se teatteriin haluaa.

Tuli vähän harmittavaa postia Teokselta.

26.11.2016 Lauantai

Lisää lumitöitä satoi. Kolasin taas pari pihaa. Sitten rassasin Lynxin kaasaria ja sytytystä, mutta kun en hoksaa vikaa, niin antaahan nukkua yön ylitse. Kolasin perennanreunaan lumitönkyrän yön ajaksi kovenemaan jonka päälle ajamalla saan Lynxin sitten koeajoa varten pois kärrystä.

Makaronilaatikkoa teki Puutarhuri.

Nyt illasta oli salametsästyksestä Rautavaaralla dokumentti. Ilkeitä olivat esille kaivellut asiat enkä ainakaan myötätuntoa kokenut vaikka kuinka susi oli jonkun rouvan koiraa hampinut.

Kaikkinainen kokonaisuuden ymmärtämättömyys. joka petovihaisista paistaa paksun nahkankin alta on käsittämätöntä tämän päivän tiedonpaljouden maailmassa. Valistuksen vastaanotttaminenkaan ei kuulu perukkalaisten arvomaailmaan. On aivan sama, mitä niille sanoo tai mitä näyttöjä antaa. Ihan kuin maahanmuutosta halla-aholaisten ja hakkaraisten kanssa juttelisi. Poseerauskuvaus kuolleen suden havuvuoteella oli varsin irvokas näytelmä. Joskus Gallen Gallelan samantyylisiä Afrikan ryöstöretkellään otattamia valokuvia katsoessani tuli aivan samanhappoiset ajatukset mieleeni. Enemmän kuin puolet hänen taiteestaan koki inflaation niitä kuvia katsellessa.

27.11.2016 Sunnuntai

Lumitöitä sadellut jälleen. Sitten lakkasi ja kirrasi pakkaselle. Panin rassaten Lynxiä, mietin pääni puhki, mikä tauti sitä vaivaa. Purin kaasarinkin, kokosin, sain vehkeen käyntiin, ajoin pois kärrystä ja ajeltiin sitten porukalla ympäri taloa kone kuumaksi eikä se sammunut tällä kertaam, mutta kaasari tulvi yhä. Kun sitten kohta kohdalta tarkastin letkut, liittimet, suuttimet ja siittimet niin hoksasin perkules, että olin laittanut bensansuodattimen väärin päin letkujen väliin! Siinähän oli oikein nuoli mihin suuntaan menovesi pitää sen lävitse virrata. Ja kun käänsin sen, lakkasi kaasutin tulvimasta. Kyllä otti pattiin moinenkin huolimattomuus. Kun en koneiden suhteen ole niitä, joka opikseen osaisi ottaa, niin turha sekin ajatus, että opissa variksen poika tuulessa.

Molempia itkettäviä asioita Puutarhurin kanssa. On se raskasta.

Lynxi on nyt takaisin kärryssä, mutta mikähän päivä tässä pääsen Unimäkeen sillä hyödyllistäkin harrastamaan.

Olipa vakavanhauska elokuva telkkarissa. Ruotsista.

Viikon sotauutiset kuittaan raskain ajatuksin niin, että valtioiden johtoon päätyvät barbaarit ovat todellinen lajimme riesa. Uutiskuvien kerronnan toistamisella en tule miksikään, mutta niiden ajattelusta en eroon pääse. Pahinta se, ettei mitättömyydessään kykene mitään tekemään asioiden laidan kääntämiseksi. Mielipiteenilmaisulla ei ole tässä maailmassa enää valtaa. Niin kuin ei milloinkaan kun sotahurmos leviää maailmanympäri ulottuvaksi, päitä kiristäväksi pannaksi. Se on vallanut jo pienessä Suomessakin alaa. Meillekin ollaan hankkimassa miljardien arvosta tappajahävittäjiä eikä juurikaan parrikaadeilel ole joukkoja kasaantumassa. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämiselle elintärkeistä susista kyllä kouhotetaan. Ne tämän maailman pienimmät vahinkoeläimet ovat, enkä sen takeiksi tarvitse mitään muuta kuin peilin johon vilkaisen. Ei susien ruokintaa varten tarvita maapallon voimavaroja kuluttavaa, ilmakehää saastuttavaa, valtavaa tehdas- ja logistiikkaketjuja rakentaa.

Surkeita olioita ovat metsästäjät maastoautoissaan kauheine kanuunoineen kiitämässä kaikenkattavilla metsäautotieverkostoilla mielessään vain villieläimen murhaaminen.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Merkintöjä


18.11.2016 Perjantai

Mitä lie yksitoista illalla jo kello.

Läksin Knista vasta, kun Puutarhuri oli tullut töistä ja oli ruokailtu.

Mutta eipä mulla tänne pitkiin, pimeisiin iltoihin kiire olekaan.

Lämmittää en tarvinnut vaikka oli uuninkuve keskiviikolta jo haaleaksi käynyt. Marraskuinen vesikeli ulkona, vähäiset lumet saavat kyytiä. Saunan lämmitin ja lauteilla makailin. Yritän välillä olla ajattelematta, mutta miten osaisivat käskyttää ajattelemattomuuteen samat aivot, jotka ajattelevat?

Kävin viemässä Soilalle käsienpesualtaan hajulukkosysteemin. Siellä enterorokko on jo hellittämässä. OP:lle oli rupia kinttuihin tullut, mutta Ewelle ei mitään ulkoista. Aapollakin kai vain kuumeena esiintynyt.

Unohdin Kniin ruokaostoksista suurimman osan. Maitopurkki, leipäpussi, omenat ja kananmunat olivat vain kassissa. Mitenhän sitä taas silleen läksin? Pistäydyinpä sitten samalla kaupassa kun kävin S:n luona.

Siwaa ei kohta tälläkään kylällä ole eivätkä K-markettia sen tilalle perusta. 1600:n asukkaan kannattavuuspohja ilmeisen kannattamaton. "Kilpailutus" kai menee sitten täällä niin, että ihmispöljät ajelevat isompiin kyliin ettei yksi ja sama kauppias rikastuisi heidän rahoillaan. Vai onko tällä kylällä kohta autonrattiin kykeneviä kun keski-ikä huitelee nyt jo likellä seitsemääkymppiä?

Nyt tuhoutuvan Siwan paikalla on muistini aikana ehtinyt olla vaikka minkä nimistä ja taustaista kauppaa. Raja-Karjalan muistan kouluajoilta. Se oli kai jotenkin kompuksessa Nurmeksen osuusliikkeisiin. Sitten tulivat Ekamarket-taustaiset, punapääoma keräävät osuuskunnat ja kun asiakkaiden lompsien tiristely meni niiltä ohitse oli siwojen vuoro. Sen jälkeen kaupan toimijoina onkin ollut silmänlumeeton, täysin paljas ja raaka markkinatalous, jota tosin sitäkin pehmennellään "asiakasomistajuus"-valheilla ja muilla halpuutuskuplilla, mutta jonka jokainen vähänkin tajuissaan oleva ymmärtää hyödyn kerääjien jalostuneeksi vittuiluksi, että edes jotain hupiakin maitomme mukana saadaan kurkkuumme kaataa.

Tullessa soitin Kyöstille, että panee hakemukset Uudenkaupungin mersutehtaalle. Siellon samaa hommaa tarjolla kuin mitä nyt paljon pienemmällä palkalla ja epävarmemmassa, työolosuhteiltaan sotkuisessa firmassa ähertäessä.

19.11.2016 Lauantai

Herättyäni panin uuniin ja hellaan tulet, kannoin vesiä, keitin kahvit, mutta ei tehnyt puuroa mieli joten hapaisin vain leipää. Kahdeksalta oli vielä aivan pimeää joten asetuin kuuntelemaan Kuusi kuvaa-ohjelman. Unicefin hommissa kierrelleen Liisa Susiluodon albumia ne katselivat samalla kuvien taustoista jutellen. Mieleeni jäi ainakin yksinkertainen, vankka motto: "Ne auttavat jotka voivat, ne eivät joilla siihen ei ole mahdollisuuksia, ei voimia, ei varoja."

Vahvemman oikeudet ja luonnon valinta siis nurinniskoin käännettynä. Loogista: jos kerta ihmislaji on sen verran kehittynyt, että ainoana maapallon ötökkänä on kehityksen kulussa saanut aivot joilla ajatella. Ehkä jopa ymmärtää mitä ajattelee. Tajuta, mitä muita asioita se voi ajattelunsa tuloksilla muutakin tehdä kuin vain  hyrsältää oma suu edellä elämänsä lävitse.

Pitää tästä lähteä päivän askareisiin.

Iltasella

On jo pimeää vaikka kello vasta kolmea lähentelee. Sataa vettä. Sauna lämpiää.

Vaihdoin Lynxiin CDI-boxin. Moottori lähti käyntiin eka nykäisyllä ja ajelin tielle polkeutuneella lumella puolisen tuntia. Sitten vehje jälleen hyytyi eikä lähtenyt käyntiin ennen kuin jäähtyi. Alkaa käydä mystiseksi sen temppuilu. Nyt olen sytytystulpista alkaen vaihtanut ulkoiset, magnetoon menevät sähköosat, mutta pitääkö kaivautua syvemmälle? Ja mitä se sitten tulee kustantamaan? Olisiko sama jo ostaa lämmityspuut lähempää?

Vitutuksissani menin sitten metsään ja harvensin muun puuston seasta kymmenen koivua, pätkin ne ja tein Rajapolun varteen uuden kasan odottamaan sitä päivää, että kulkupeli kuntoutuu, ja että sataa pysyvämmät lumet kuin miltä nyt näyttää.

Vanha moottorisahani on turvaton kun siitä on rikki takaiskun estävä mekanismi. Huomasin tämän kun karsin eräästä kuusesta alimpia oksia ylettääkseni sen takana olevaa koivua kaatamaan. Teräketju kävi niin lähellä poskea, että partakarvoissa tuntui hipaisu. Siitä tuli mieleeni Tennilän Lassi-vainaa joka oli nuorena miehenä halkaissut kasvonsa samalla tavalla kuusen alimpia oksia karsiessaan. Se arpi oli viston näköinen. Lassi kärsi siitä niin paljon, että naissuhteistakaan ei oikein tullut mitään. Ja humalassa aika pahapäinenkin se oli. Kerran Viirinkankaan saunareissulla meinasi pieksää minut kun kävin sen piirittämää tyärtä vokottelemassa. Lassia näin viimeksi Rovaniemen Kitumarketin peliautomaateilla pyöräillessäni Kittilään muutama vuosi sitten. Jututinkin, mutta vaisu se oli. Sillä oli seuranaan paljon vanhempi, alkon kanssa seurustelleen oloinen nainen eikä L itsekään liene lasiin syleksinyt. Siitä ei mennyt kauaakaan, kun Tapsa sitten soitti ja sanoi, että Lapin Kansassa oli Lassin kuolinilmoitus. Kumma, että törmäsin mieheen kuitenkin. Sitä ennen on nähty viimeksi 1981 syksyn läksiäisjuhlissa. Lassi oli samoja tennilöitä kuin kuuluisampi sukukaimansa Esko-Juhani.

Kaverimuistoja tulee mieleeni jopa moottorisahasta vaikka silloin ei fasepookiakaan ollut, että eletyn elämän jälkiä voisi huoneensa nurkassa rojottavasta matolaatikosta etsiä.

20.11.2016 Sunnuntai

Heti aamun valjettua aloin rassata Lynxiä, lähti pyörimään ja usutin sen kiipeämään peräkärryyn. Nykäisin liinat tiukkaan ja ajoin yhdistelmän Juhanilaan jossa porukalla pähkäiltiin, missä vika. Ehkä se nyt löytyy, tai saan neuvotuin konstein rajoitettua ainakin alueen, josta sitä on turha etsiä. Jos vika on magnetossa, on pikkuisen enämpi töitä tiedossa. Jätin Lynxin kärryyn ja ajelen sen kanssa Kniin. On ainakin varaosaliikkeet lähempänä jos jotain tarvitsee.

Saunaa lämmitellessäni katselin lintujen touhuja ruokintapaikalla. Oli oikein, että järjestin sen tuohon ikkunan alle. Siinä niitä pyrähtelee sankoin joukoin niin, että ei erottaa meinaa, mikä lintu milloinkin on asialla. Uusina syötettävinä näkyy olevan urpiaisia, ja närhet ovat lisääntyneet kahdella eli niitä on nyt kuusi nokkimisjärjestystä yllä pitämässä. Ne joutuvat kylläkin tyytymään siihen, mitä pienempien "pöydältä" maahan roiskahtelee sillä eivät ne mahdu pitelemään itseään kaukalon reunalla. Joku aina yrittää, mutta kynnet lipsuu. Äsken tempaisi ruokintapaikan ylitse haukkakin, mutta  tyhjän haraisi, sillä sekuntia ennen joku huomasi sen ja ilmeisesti kirkaisi hälytyksen jolloin koko päivällisväki säntäsi viisaasti jokainen eri suuntiin. Närhiä se ehkä yritti, mutta nekin olivat nopeimpia kuin haukan aikomukset. Hetken oli aterioitsemispaikka hiljainen, mutta nyt ne taas ovat kuin vaaraa muistamatta kaikki paikalla. Punatulkut tosin näyttäisivät empivän koivujen oksilla vieläkin.

Eli tunnistustyöni antaa taas kerran olettaa, että lintuparvessa on tali-sini-töyhtö- ja hömötiaisia, keltasirkkuja, punatulkkuja ja urpiaisia. Yksi tummempi pikkulintu on kuin keltasirkku, mutta sen nokka on kuin varpusella. Eräällä talitiaisella on vasemmassa siivessä vikaa kun se ei pysy kylkeä vasten tiiviisti kuten muilla. Siellä se silti joukonjatkona terhakkana kiipeilee ja pyrähtelee. Närhet vierailevat satunnaisesti. Yksi niistä on joko kastellut untuvia myöten itsensä tai muuten vain tummempi kuin toiset. Se näyttäisi olevan parvensa pomo jonka on saatava syödä ensimmäisenä. Vein närhejä ajatellen pottutähteitä ja niistä ne nyt tuossa kiistelevät. Pomonärhi tunki kaulakupunsa kukkuroilleen potunpalasia ja vielä nokkaankin niin paljon kuin pysyi ja lähti piilotusreissulle. Sitten oli seuraavan kellokaan vuoro ja kun viimeinen sai myös piilotettavaa kaulakupuraansa, tuli pomonärhi jo takaisn ja aloitti hamsterinhommansa.

Ilta jo. Nukahdin jälleen radiota kuunnellessa. Siellä alkoi oululaisten rakentelema kuunnelma Raskas kaupunni. Sananvaihtoa muistan vielä kuulleeni, kun äiti nosteli sapuskaa pöytään kotiin palaavan pojan syötäväksi. Sitten syvennyinkin omiin unikuunnelmiini joissa oli värikkäitä kuvia mukana. Varmaan se raskas kaupunnikin...

Mökki on jälleen poistumiskunnossa ja tavarat autossa. Lisäsin Lynxin ympärille vielä pitkän ja vahvan liinan, että pysyy varmasti kärryssä vaikka metsään luisteltaisiin.

Sumuinen tulee olemaan matka korpien halki umpituttua tietä myöten Kniin.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Merkintöjä

14.11.2016 Maanantai

Amerikkalainen aamu; Trumbin voiton myötä hampurilaismajoneesin makuisena se seuraavat neljä vuotta meillekin sarastaa.

Puutarhurin Rellun käsijarrun irroittelu ja raidetangon pään vaihto. K:n sonni vilkaisi, allekirjoitti ja kuittasi 28 euroa. Koko lysti katsastuksineen ja korjauksineen 233 euroa.

Ladylle loppuja maaleja seiniin, ja kattoon. Siivosin tähän astiset, karkeimmat työnjäljet.

"Kuuta ei ole, meidän mieltämme ohjaillaan"-ohjelma salaliittoteorioista on taiten tehty, hyvä kuunneltava. Tosin tarkkana saa olla, missä parodioidaan ja ollaanko välillä tosissaankin.

Piti ottaa Beckettiä luettavaksi kun vielä vaivasi vkonloppuna nähty uni. Vähän on jäljellä myös fasismikirjaa.

Ärsyttää Talvivaara-konseptin hyvien puolien paisuttelu. Pääministeri Sipilä taitaa pipoa myöten olla liikemiesten pyöriteltävissä kaivoksen tulevaisuuden suhteen, vai olisiko sillä parempaa tietoa asioiden tolasta kuin esimerkiksi ympäristöjärjestöillä, tai jo alunperin Geologisen tutkimuslaitoksen asiantuntijoilla?

Talousalan analyytikkokin sanoi haastattelussa epäilevänsä kovasti nikkelisinkkiuraanimyrkytyskaivoksen kannattavuutta. Hänen argumentointinsa ainakin oli selkeä kuin pakkasaamu, yhtä kainostelemattoman kylmäkin.

15.11.2016 Tiistai

Äiti tänään 94 v jos.... Katselin ikävissäni muutama vuosi takaperin otettuja kesäisiä lasteni kuvia, että oikein haikeus kaivelisi. Kovin helposti se minua kaiveleekin.

Listoitukset Ladyn huoneistoon, ja verhotangot. Neidistä oli alkanut tuntua myös, että vessan jos vielä remppaisin. Mikäpä se siinä. Rakennustarvikekauppaan vain niin kyllä minä ne hankinnat seinille levittelen ja ruuvailen.

Ladyn äiti antoi vähän käytetyn monikerrosjousisen patjan. Panin Eliaksen sänkyyn vaahtomuovisen tilalle. Ja metallisia putkiverhotankojakin sillä oli autotallissa. Niistä saan yläkerran ikkunoihin sopivat.

16.11.2016 Keskiviikko

Ladyn vessanseinästä lavuaaria irrottaessani rojahti kiinnityspulttien mukana lattialle nyrkinkokoiset lohkareet vanhaa betonia. Tuli paikattavaa. Rapsin välitilakaakelit irti ja jyystin liimat pois. Maalasin seinät kertaalleen. L oli tilannut uudet kalusteet. Toimitus parin vkon sisällä.

H lähetti Lynxin luovarin ja rek.otteen ja tänään rekisteröin sen omiin nimiini. Vakuutuksenkin otin vaikka tarpeettoman kallis se käyttöön nähden on; 208 euroa/v.

Iltapvllä ajelin Unimäkeen. Panin uuniin ja Saunalle tulet, kannoin vesiä 8 sankollista. Sähkölampun valossa vaihdoin Lynxiin tulpat. Lähti kerralla pyörimään. Kerkesin polkea metsään uraa ja ajella pihamaallakin, mutta kun läksin tielle, kone hyytyi vähän matkan päähän ja lähti käyntiin vasta jäähdyttelyn jälkeen. Eli vielä se saakelin CDI-boxikin pitää uusia.

Soilan kakrujen neniin hypännyt kouluissa riekkuva enterorokkovirus niin en mennyt pistäytymään.

Saunomisen jälkeen panin tuvassa uuninpellit kiinni vaikka sinistä liekkiä oli vielä. Hiiriparat saavat häkämyrkytyksen. Olin Knissa takaisin yhdeksän jälkeen.

Talvivaaran ohitse pimeässä ajellessani loisti kaivoksen valaistus kirkkaana aukeaksi hakattujen suoalueiden takana kuin pieni kaupunki siellä olisi. Ja vähän matkan päässä sitten Mondo Minerals valaisi Sotkamon puoleisen, pimeän päälle kaartuvan, sumuisen taivaan.

Se on asian tietäviltä julkisuuteen ynnäämättä, kuinka paljon nämä molemmat kaivoshirvitykset miljardien vuosien takaisia alkuräjähdyksen jälkeisten kosmisten tapahtumien säilöntämyrkkyjä maasta kaivelevatkaan pilaamaan hitaan evoluution jonkinlaiseen järjestykseen kehittelemää biosfääriä.

Voi ...kele tätä kaikella tavalla minimittaiseksi luonnehdittavaa ihmislajia! Älyllisesti varsinkin.

Katsoin hieman aneemisesti toteutetun, mutta idealtaan varsin omaperäisen saksalaisen Phoenix-elokuvan. Luin Becketiä ja sitten fasismikirjaa. Kävin poikia vilkaisemassa, kohensin peittoja, silitin poskia. Niin kuin melkein jokainen ilta teen. Vähän haikeutta tunnen kun ovat jo niin isoja ja pian kaikki tämä kasvatuksen vaiva sekä ilo ovat ohitse. Niinpä tietysti elämänikin. Tajuaisipa Puutarhurikin saman. Ei se ainakaan tämänkaltaisia koskaan ääneen aprikoi.

17.11.2015 Torstai

Kiinalaiset tisleinsinöörit tulevat! Nyt Kemijärvelle ja Kemiin, ja luultavasti ovat tyrkyllä myös Talvivaaraan mikäli illan A-Talkissa esitettyjä arveluja oikein tulkitsee. Muuten ohjelma vain lisäsi epävarmuutta kuin Trumbin valinta USA:n presidentiksi. Kävi ilmi, että uraanitehdaskin sinne voidaan rakentaa koska sitä myrkkyä on jo nyt alueelle varastoituna huimat määrät.

Metsien puiminen tisleiksi siis käy yhä vain varmemmaksi. Samalla kierto metsien osalta kiihtyy vaikka se kasvaisi miljardeja kuutioita enemmän kuin sata vuotta sitten. Ainuttakaan satavuotiasta puuta ei kuitenkaan enää koskaan metsistä toimiemme jälkeen löydetä, eikä puukiipijöitä, metsoja, oravia, hippiäisiä jne. jne. jne.. Mutta paskaaks niistä, tuhahtaa pörssianalyytikon kylkeen kiinni kasvanut insinööri joka ei ole koskaan metsää niiden puista puristettuja selluliemiä kummempina tavannut.

Myös Uudenkaupungin mersutehtaan ja Turun laivateollisuuden tilausten lisääntyminen jo pelkästään tarkentavat kuvaa lajimme laajentuvasta maapallon kuokkimisesta sellaiseen kuntoon, ettei tästä tähdestä edes maailmanloppua ole odottelemaan. Ja kaikki tämä vain piskuista Suomea tarkastelemalla. Mitä tapahtuu Karjalan metsistä Siperiaan ulottuvalla laajalla alueella? Tai kunhan ne saavat tekniikan kuntoon Arktisen alueen varojen hyödyntämiseen, niin viimeistään silloin voidaan työntää kädet kyynäspäitä myöten housuihimme ja istahtaa kiikkustuoliin kuolemaan. Afrikan mantereen luonnontilaa ei hirviä enää edes pohtia kun ei siellä norsujenkaan sukupuuttoon tappamista osata lopettaa.

Norsujenkin murhaaminen tapahtuu pääasiassa vain siksi, että aasialaishedonistit saisivat norsunluujauhetta imeskelemällä ja niistä vuoltuja talismaneja hipelöimällä kyrpänsä seisomaan.

Suomalaiset fasistit-kirjassa sivulta 403 pongahti silmille Vapaan Suomen Avustusliiton perustavan kokouksen (v.1944) jäsenistöstä tuttu nimi: Perttulan Tylsämielisten kasvatuslaitoksen johtaja, filosofian maisteri Reidar Hedman. Hän oli ko. laitoksen perustajien, Edvin ja Emma Hedmanin jälkeläinen ja johti laitosta 1927-1944. Kuoli vuonna 1961. Vaikka laitoksen historiikeissa kerrotaan, että lääkintöhallitus kielsi siellä suoritettavat kehitysvammaisten ("tylsämielisten") sterilioinnit "jo" vuonna 1927, niin onko kielto pätenyt koska viimeiset "potilaiden" tahdonvastaiset steriloinnt loppuivat valtakunnan mitassa vasta 1970 kun laki viimein ratifioitiin eduskunnassa?

Että sellaisten rotupuhatudenvaalijafasistien perustamassa laitoksessa ne minunkin kehitysvammaiset veljeni 1960-70 luvuilla olivat!

Sain Laatukoneesta ehjän CDI-boxin Lynxiin. Maksoi 60 euroa. Kävin vakuutusyhtiössä perumassa kelkan vakuutuksen. Täytin myös Trafin sivuilla liikenteestä poistoilmoituksen samalle kelkalle. En hemmetti soikoon ala maksamaan muutamien puukuutioiden omasta, pienestä metsästä hilaamisen takia koko vuoden annosta vakuutusmaksuja. Ja kun ei tiedä, milloin leviää koko peli. Olisi pitänyt harkita tuokin asia kun tein omistajanvaihdosilmoituksen eilen, sillä laskuttavathan ne tästäkin mulkkauksesta jotakin. 6 euroa pihistivät jo nettilomakkeen täytöstä; sekin noussut pari euroa viime käynnin.

18.11.2016 Perjantai

Vessa kalusteita vaille simpsitelty. Betonin paikkauksetkin  onnistuivat. Ruuvailin lähtiessä lamppuja varten uudet kattopistokkeet, siistin jälkeni ja kannoin romppeet autoon. Ladyn äiti tuli käymään niin säästyi muutama askel vähemmän tavaroiden kantamisessa kun se koppasi imuria ja porakonetta kainaloonsa. Kohde sijaitsi ylimmässä kerroksessa, eikä hissiä.

Kotona lämmitin takan ja uunin, pesetin koneella pyykkiä, laitoin sapuskoita ja kokosin mökille mukaan lähtevää tavaraa kasseihin. Koko ajan jotakin vaikka ei yhtään merkittävää askarta jolla kehua. Gaius sanoi eilen jalsiharkoista tullessamme, että muuttakaa hänen nimensä Gabrieliksi. Vastasin, että sittenhän sulle olisi oma näytelmäkin olemassa; Gabriel, tule takaisin.

FB:iin tuli sitten Oskarin hautajaisten pari sukulaiskaveria, ja Salusjärvi, jolle itse lähetin kaveripyynnön, että muistan lukea hänen mietteitään ja postauksiaan. Ajattelijat ovat oikeasti tässä valtakunnasa vähissä, tai heitä ei erota välkkeen ja vilinän seasta enää niin, kuin entisinä, harmaimpina aikoina. Salusjärvestä voi ajattelija kehittyäkin kun nuori on hän vielä.

Pitää tästä laittautua kohta taipaleelle. Sataisi lunta, että saisin ajourat metsään jos se kelkankurjuus suostuisi pyörimään. Pitää joitakin puita kaataa lisääkin.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Merkintöjä

11.11.2016 Perjantai

Olin Oivan verstaalla vähän ennen neljää iltapäivällä. Hyllystä löytyi vielä Lynxin puola jonka ostin. Kerkesin ennen pimeää Unimäkeen ja puolan johtoineen kelkkaan vaihtaakin. En silti saanut rakkinetta käyntiin, että mikähän siinä lopulta onkaan vikana.

Makailin sitten kuumaksi lämmittämäni Saunan lauteilla miettimässä maailmanmenoa jonka käänteisiin ei yhdellä henkilöllä ole minkään valtakunnan vaikutusmahdollisuutta jos se vain Unimäkensä rauhaa parhaana maailmassa pitää. Mutta jos se on reippaasti psykopaattinen luonne Trumbin tai Putinin tapaan, niin johan alkaa napa-akselikin planeetasta mutkalle vääntyillä.

Parin yön päästä täytenä kuu jälleen taivaalla köllöttelee. Tulee miettineeksi syitä, miksi kuun näyttäytyminen miltei poikkeuksetta tuo surumielisyyttä sen katsojaan. Eivät ne ole aina ne laulut, joita kuuta syyttäen on maailmaan nikkaroitu. Alkuperäisimmät kaihontunteet tulevat vielä kauempaa, ajasta, jolloin ei vielä lauluja sanoitettu eikä sävelletty, siksipä kuonomme nousee kuuta ulvomaan kuin sudella ikään. Niistä ajoista joiut ja kurkkulaulut ovat säilyneet tähän päivään saakka vaikka niiden käytännön taitamisen on modernimpi musiikintuotanto melkein tyystin tuhonnut.

Kaisa Pulakka minua jälleen uneen viihdyttää syömishäiriöisellä ohjelmallaan. Lukemistakin on mukana, mutta nyt en taida jaksaa.

12.11.2016 Lauantai

Klo nyt 04. Säpsähdin hereille kun unenhenkilö tönäisi. En kerennyt tallentaa muistinraidalle unesta minkäänlaista häivähdystä ja makustelunhekuma kuivahti unohduksiin kuin joulukärpänen ikkunanpokien väliin.

Nousinpa sitten ylös, kävin ulkona ja keitin kahvit. Kuppiin kaataessani kaatui mieleeni, kuin tuo musta kahvi kuppiin, Samuel Beckett. Mistä syystä, niin kukapa aivojensa käskytyksiä aina osaisi selittää.

Selityksiä varten pitäisi ihmisellä olla kahdet aivot. Toiset ajattelisivat ja toiset selittäisivät ajatusten tarkoitukset.

Ehkä filosofeilla onkin. Tai niiden aivojen puoliskot toimivat niin, kuin olisivat toisistaan emotionaalisessa merkityksessä erilliset elimet.

Joskus huomaan ajattelevani itsekin ihan muuta kuin käsilläni olevaa tekemistä. Ihmettelen vain, että se tekeminen sujuu silti vaikka sekin tarvitsee ajattelua. Niin  kuin lukeminen, tai ikkunoiden asennus. Pakkohan aivojen kapasiteetin on silloin kyettävä jakaantumaan omaksi toimijakseen ja käytännönpuoliskonkin kyettävä ajattelemaan tekemisen tarkoitusta, funktion monitahoisuutta.

Jos ikkunaa asentava timpuri samalla, kun pitelee yhdessä kädessään vatupassia ja toisessa ruuvaria jolla pyöräyttää poranreikään asetetun ruuvin pohjaan kun vatupassin vesisilmä kertoo, että NYT on poka suorassa, niin siinä prosessissa aivot käskyttävät vähintään kahta kättä, ehkä polveakin joka tukee pokan alaosaa, mutta mikä osa aivoista niinä samoilla tekemisähinän sekunneilla sitten miettii vaikkapa jonkun artikkelin kirjoittamista jonka avaruus on aivan toisenlainen?

Jos se unen tönäisijätyyppi oli joku Becketin romaaniluomus? Vaikkapa herra Watt joka halusi koota maailmasta lauseiden paketin jonka päällisenkin punoo jäljelle jääneistä sanoista?

Kun hörpin toista kupillistani, mieli alkoi kirjoittaa lauseita lauseiden perään joilla oli looginen järjestys ja joista muodostui vähitellen tekstihahmotelma todellisuudesta, jossa itse luulen eläväni vaikka tietoisesti epäilenkin todellisuuden olemassaoloa. Mutta miksi en silmieni takana vilistäviä lauseita saanut paperille kirjoitettua? Pidinkö niitäkin unennäkönä ja mielikuvituksen tuotteena joka saa jäädäkin mielikuvitukseksi?


M.kelkka lähti käyntiin ja ajelin jonkin verran. Metsään ei syvemälle tällä purulumella ole vielä asiaa, mutta tiellä tein pari lenkkiä. Tulistuttuaan kone kuitenkin hyytyi eikä lähde enää käyntiin.

Puoliltapäivin lämmitin sen verran saunaa, että oli miedot löylyt ja lämmintä vettä aamupvn hikien pesuun. Klo 14 oltava kirkolla setä Oskaria saattelemassa maaksi muuttumismatkalleen.

Iltasella myöhällä

Hautajaisissa meni muistopäivällisineen kuuteen. Suhteellisen koruttomat ne olivat, Oskarin lapsenlapset surevat ehkä eniten, meille muille asia lienee jo käsitelty valmiiksi ja normaaliksi todettu.

Totta kai sitä miettii sitten elämän lyhyyttä, mutta myös sitä, että aika monta askeltahan sitä kerkeää maan kamaralla ottaa senkin aikana ja moneen askareeseen tarttua jos tarttujaluonne on. Pulloonkin moni, ja puukkoon.

Oskarin isoimpia suruja olivat Lahja-siskon palokuolema 1956 ja kahden pojan itsemurhat. Niistä hänen kanssaan useinkin tuli juteltua. Muistan aina ihmetelleeni, miten sellaisten ylitse yleensäkään jaksaa omaa elämäänsä jatkaa? Se on ollut kamalin kertomus kun vanhin poika 30 vuotiaana ampui 1981 hirvikiväärillä itsensä ja Oskari-isä oli se, joka hänet ensimmäisenä löysi. Ne hautajaiset olivat raskaat meille kaikille. Isänikin silmäkulmaan vierähti haudan äärellä kyynel.

Minä en sortumatta kestäisi jos yhdenkään lapseni löytäisin siitä tilasta. En edes tässä iässä jolloin on jo kaikenlaista muuta kivuliasta ja ilkeää nähnyt ja kokenut.

Soitin Heimosedälle ja kerroin terveisiä veljensä haudalta. Harmitteli kovasti, ettei enää jaksa tällaisille reissuille lähteä. Jutellessa livahti ainakin tunti.

Tälle illalle ei radiossa ole juuri kuunneltavaa. Aiemmin illalla oli Puheella Kulttuuricocktail jossa keskustelivat Timo Hännikäiseen liittyvästä Kordelin-apurahajupakasta. Kuulin siitä vain loppupätkän. Jospa se säilöytyy Areenalle, että myöhemmin voin sen kuulla.  Panin ohjelmasta viestin ystävälle Turkuun, jota aihe myös kiinnostaa.

N soitti Ylitorniolta. Siellon vähän enämpi lunta, mutta sama kuu  taivaalla paistaa. N on tehnyt tämän suven aikana tyttärelleen ok-taloa Oulussa. Kovasti jäsenten kolotuksia valittelee ja selkä ihan paskana. Taitaa olla palautunut jälleen yhteen Neiti M:n kanssa vaikka viime keväänä nakkasi repun lopuntuntuisesti pykälään kun lähtiessään ulko-oven kiinni painoi. Vilihakkaluonteinen mieshän se on, että paikoilleen asettuminen vienee oman harkinta-aikansa. Ja sittenhän tuleekin päivä, jonka jälkeen monttutontti maatumiseen saakka pysyy kotinamme.

Vähän pakkanen kirraa. Kuu valaisee niin, ettei huussissa käydessä lamppuja tarvitse.

13.11.2016 Sunnuntai

Havahduin jälleen neljän jälkeen jalkeille. Unessa aprikoin kuin valveillaollen kirjoittamisen problematiikkaa. Unenäsittelyssä oli asioiden kuvaamisen tarkkuus. Huoleni oli ihan hikeen saakka se, etten kykene pikkutarkkuuteen, että tarinani ovat kuin taitamattomasti, kiverille ja huojuville alustoille ladottu lautataapeli jossa alimmaisena oleva tavara alkaa sinistyä ennen kuin ylin varvikaan on paikoilleen aseteltu. Ja lopuksi unohdan aina katteen merkityksen.

Pohdin unessa jokseenkin näillä sanoilla ajatellen, että toimiakseen tarkoitetun ajan tarvitseeko tarina vesitiiviin katon? Pitääkö sen perustukset olla jämäkät ja välitilat tuuletettuja? Lopuksi ajattelin hyvin kiusaantunein tuntein, mitä hemmetin tarkoitusta varten juuri minun pitää näitä alituisia pvk-merkintöjäni rustata näin pakonomaisessa tahdissa kun ei niidenkään kautta mitään suurta tarinaa synny?

Loppupäätelmän jälkeen heräsin ja aika onea, mitään aikaansaamattoman miehen olotila valtasi mielen. Kahvikaan ei maistunut yhtään miltään ja kun päivä alkoi sarastaa, en ajatuksia enää liikkeelle saanut. Kuuntelin apaattisena kirjakerhon Kalle Päätalo tulee taas-uusinnan ja se oikeastaan lisäsi oneuden tunnettani. Päätalo sentään sai valtavasti aikaan juuri pedanttisuuteen taipuvaisen mielenlaatunsa vuoksi vaikka mielenpohjalla asustikin suoranainen kaaos joka hänet elämänikäiseen kirjoittamisurakkaan pakotti.

Harmittaa. Olisihan minullakin kerrottavaa. Olen elänyt elämän, josta toisissa oloissa ja toisena aikana olisi voinut sukeutua jonkinlainen sanankäytön ammattilainen.

Eikä se ole sitä, ettenkö milloin tahansa voisi hypätä toisenlaisiin kapalohin ja aloittaa elämisentolskaamiseni helpommissa oloissa. En tunne ylpeyttä itse elämänsuorituksestani, ehkä hivenen kuitenkin siitä, että olen kuitenkin tänne saakka jaksanut.

Miksi yleensäkään pitäisi elämästään ylpeä olla? Eihän me itse olla syyllistytty tänne syntymiseemmekään joka useamman kohdalla, kuten minun, olisi saanut jäädä vieläkin harvinaisemmaksi tapahtumaksi kuin lottovoitto. Sillä eihän elämä mikään "voitto" voi olla vaikka näennäisesti jo siittiöinä olemme kilpailuun yltyneet.

Isänpäivä siis alkoi näin ajatellen. Kuuntelen vielä Tarjan  iskelmäradion ja lähden sitten pilkkomaan puita kärryyn. Pitää muistaa hakea kyytiin myös kuusenhavuja kun lupasin hommata niitä joulukoristeita tekeville koululaisille. Myyvät niitä sitten joulua hösääville ihmisille, että matkakassa keväällä koittavalle Kroatianreissulle turpoaa. Elias sinne on ysiluokkansa päätteeksi myös menossa.

Nyt iltapvllä

Olen pilkkonut halkoja kärryn puolilleen ja toisen puolen valtasi kuusenhavut. Moottorikelkkaakin rassasin, mutta lopulta se hyytyi saunan taakse eikä änähdäkään enää. Peittelin sen pressulla ja vitutuksen tunteelta en voinut välttyä. Saunoin kuitenkin, siivosin ja tiskasin. Kannoin puita uuniin valmiiksi ja laatikot täyteen muutenkin. Keitin vielä lähtökahvit jonka kanssa söin Soilan tuoman isänpvkakunpalan. Olivat värkänneet myös kortin jossa irtokirjaimet oli liimattu "jaloistaan" pahvialustalleen huojumaan. Aika taiteellinen se.

Kun Sonjasta ei mitään kuulunut, soitin itse kun ajattelin, että jos jotain ikävää on sattunut. Tavallisesti on aina muistanut ensimmäisenä isänpvaamuisin vähintään tekstiviestillä. Siis ei mulle ne onnittelut sun muut niin hirveästi merkkaa, mutta että asiat edes jollakin tapaa ovat lapsillakin kasassa isänpäivänäkin.

Pojat ovat menneet äitinsä kanssa mummilaan ukkia tervehtimään. Puhuin Eliaksen kanssa aamulla puhelimessa. Olivat kortteja rakennellet hekin ja näen ne sitten pöydälle aseteltuina kun menen kotiin.

Lähenpä tästä ajelemaan.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Leonard Cohen ~ Dance Me To The End Of Love

Merkintöjä

9.11.2016 Keskiviikko

USA:n presidentinvaalituloksella spekuloinnin tekevät muut sekä paremmin että huonommin. Vitutuksentunteetkin taitaa moni tuoda herkullisemmin esille kuin mihin minä verbaliikallani ikinä yltäisin. Ei Hillarynkaan valinta olisi riemunkiljahduksia aiheuttanut, mutta sukupuolivalinnallaan ainakin uutta suuntaa armottomalle, sotia jumaloivalle markkinatalousvaltiolle se ehkä olisi näyttänyt. Siis ehkä, sillä rouva Clinton on Thatcherinrautainen itsekin.

Millään maailmankulmalla en samankaltaista aitoa iloakaan ole median välityksellä havainnut kuin 2008 kun Barack Obama valittiin ensimmäisen kerran presidentiksi. Silloin olin mukana iloitsemassa värillisten kamujeni kanssa, mutta minne nyt pitäisi mennä kokeakseen lähellekään samoja tunteita? Yhtään kaapista pois kolunnutta odininsoturiakaan ei tuttavapiiriini kuulu.

Tilasin setä Oskarin arkulle kukkalaitteen, vaatimattoman kimpun laminoidulla lappusella jossa lukee vain muistoa kunnioittaen minä ja tyttäreni perheineen. Liirumlaarumeita ei Oskarikaan eläessään harrastanut.

Tulevan lauantain hautajaisiin katselin vaatetusta. Musta, 20 vuotta vanha puvuntakki kiristää hartioiden kohdalta eivätkä napit yllä kiinni, ja on se muutenkin kuottaantunut. Kravatteja kyllä löytyy, mutta kaikissa on jokin ilkikurinen kuvio. Ne olen ostanut päähänpistosta aikomattakaan koskaan solmia niitä kaulaani. Eräässäkin sinisessä kraakussa iskee silmää hirnuva aasi. Yhdet mustat kulmahousut ovat ihan kääpäset, mutta jalkineiksi olisi vain kesäiset, mustat nappaskengät. Eikä ole ylimääräisiä pesoja pannakseni koko karderoobin uusiksi.

Pitänee pukeutua ruskeaan pikkutakkiin, valkeaan paitaan ja hankkia vaikka halpa rusetti kaulaan. Mutta ne kengät! Melkoista liukastelua haudalle meno ja lunta et pakkastakin on.

Kävin hiomassa viimeisimmät tasoitteet ja telasin pohjamaalit seiniin ja ajan tummuttamaan, mutta nyt pestyyn kattoonkin.

Elias toi äidinkielenkokeesta ysin tuloksen nähtäväkseni. Vetäisin nimen viivalle ja piirsin sen alle iloisen ukkelin kuvan; opettajat ovat jo tottuneet niihin. Käytiin Veikon Koneessa E:lle TET-paikka sopimassa ja samalla reissulla Valomaailmasta muutamat ledipolttimot keittiön kattolamppuun.

Gaius oli lyönyt takaraivonsa seinään koululla ja valitti päänsärkyä. Rupesi nukkumaan viiden maissa, heräsi kahdeksalta, annettiin pikkuisen särkylääkettä ja melko pian nukahti uudestaan. Lievä aivotärähdys?

10.11.2016 Torstai

Routakerrosta paksuntavat pakkaskelit. G:n päänsärky ohitse ja virkeänä läksi kouluun, ja tuli myös. Nukkuessani huoli G:n päänsärystä purkautui uneksi jossa omaa päätäni särki enkä löytänyt siihen mistään apua.

Tänään muutamat tunnit vieraiden pintojen maalausta. Kotona tuvan lämmitystä, ruokien laittoa, tiskejä ja harjanvarsia. Asensin parin "risuvalon" muuntajat, toisen porraskuilun nousuun ja toisen alakerran käytävään piisin kylkeen.

Yksi tulokseton puhelu Viitasaarelaiselle hajottamolle moottorikelkan varaosista. Uutena se puola on hankittava johtoineen kaikkineen; perhana!

Pojat eivät menneet jalisharkkoihin. Lunta alkoi sataa nyt, kun klo on 23. Hämmentelin ohrapuurotarpeet kulhoon, pitää havahtua kahden-kolmen aikoihin nostamaan se uunin kuumalle arinalle.

Alkuillasta paistoin pikapataleipää ja pojat söivät iltapalakseen siitä kuumana jo puolet. Se oli tarkoituskin. "Pataleipäni" on sellainen, että sotken vain jauhot, hiivan, suolan, lirauksen siirappia ja maitovesiseoksen savipadassa, kohotan liinan alla ja paistan 250-300 asteisessa uunissa kolme varttia, tai kokonaisen tunnin. Kun padan kumoaa hetkeksi alustalleen ja panee paksun liinan päälle, leipä irtoaa ja ei kun syömään!

Hesarin blogisti, politiikan toimittaja Unto Hämäläinen lopettaa bloginpidon. Mietin jäähyväiskommenttia, mutta en taida osata kiittely- ja ylistyssellaista laatia. Muut tekevät senkin paremmin koska ne saavat samalla kiitellä itseäänkin siinä. Niinä harvoina kertoina kun Hämäläisen kirjoituksiin kommentoin, tunsin olevani sielläkin vain rattaanpinnojen väliin risuja nakkeleva syrjähtänyt. Mitään vaikutusta maailmanmenoon äänienpäästelyistani en usko olevan. Vakiokommentoijat hallitsivat paremmin markkinatalous- ja politiikkajargoninsa. Ympäristö- ja äärikansalliskritiikki, josta olisin halunnut sinnekin enemmän pohdintaa, sai erittäin nuivan vastaanoton. Joku ne huomasi, mutta laajemmin ei keskustelu kääntynyt esittämääni asiaan.

Nyt on ladylle kertaalleen pintamaalaukset maalattu. Huomenaamuna toiseen kertaan ja sitten ensi viikolla lattiaan laminaatit ja jalkalistat.

11.11.2016 Perjantai

Viikon toinen suru-uutinen: Leonard Cohen on kuollut. Panin heti Yo Tubesta soimaan "Tanssi loppuun rakkauden" ja taisi jotain märkää poskelle valahtaa.

Toinen suru-uutinenhan oli USA:n vaalitulos, mutta sille ei lievennyslyriikkaa löydy.

Tänään on myös Kalle Päätalon syntymäpäivä (s. 11.11.1919). Parin vuoden päästä kustantaja tietenkin julkaisee Kallen 100-vuotis opuksen, paksun sellaisen. Siitä on niin kauan kun olen viimeksi Päätaloa lukenut, että tuskin enää kykenisin. Mutta aikanaan ne olivat minulle tärkeitä kirjoja samalla tavalla kuin tuhansille muille suomalaisille lukijoille. Enää ei kenelläkään taida tarvetta olla kirjoittaa elämästään niin juurevan tosissaan. Ahdistuneimmat elämän jaamantien kulkijat sekoittavat päänsä ensin energiajuomilla, koventavat aineita limusiidereihin ja siitä ei olekaan pitkä matka huumeisiin kun diileri sattuu hihasta nykäisemään ja laittaa nyyttikoukun kämmenelle. Kirjotapa siinä sitten kun aivot huljuavat tuhontietä näkymättömiin.

Nyt on maalailut siinä osakkeessa ainakin toistaiseksi maalailtu. Enää ne lattiat ja verhoille tangot.

Lunta lykkäsi äkkiä 15 senttiä, mutta on pakkasen kuivattamaa kevyttä untuvaa. Kolasin oman pihan kulkuväylän ja Arvon ja Anelman asvalttipihan kokonaan.

Lähden Unimäkeen orientoitumaan huomisiin hautajaisiin.