sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Merkintöjä

23.9.2016 Perjantai

Illalla Unimäessä

Kun ajaa Knista Lapinlahden kautta tänne niin mittariin kertyy kilometrejä 205 eikä selkä pitänyt matkanteosta lainkaan. Hain siis Sonnilansalmelta lainaan Betonimyllyn ja pienen aggergaatin, ne ovat vielä peräkärryssä sillä varon nostelemasta yksikseni mitään painavampaa ennen kuin selkä antaa luvan. Menihän siellä jutellessakin tovi ennen kuin jatkoin matkaani. Varpaisjärvellä kävin kaupassa, ostin leipää, piirakoita, juustoa, levitettä, kananmunia, maitoa ja Hesarin. Ostin myös tuuttijäätelön jota söin autooni nojaten parkkipaikalla ja katselin hiljaisen kylän hiljaista, vanhusvoittoista liikettä. Liki 100 vuotias mies työnteli ohitseni rollaattoria ja peräkärryyni viitaten sanoi käheästi: Ka, betonimylly. Mitteepä meinasit urakoija? Vastasin niin kuin asia on. Siinä muutamat sanat vaihdettiin ennen kuin mies hissutteli viiden sentin askelin kohti marketin ammolleen haukottelevia ovi.

Laitoin ensimmäiseksi uuniin ja hellaan tulet. Hain vettä kaivolta ja keitin kahvit. Siivoilin vähän. Edelliskerralla jäi lattiakin lakaisematta ja vaatteita oli tuolilla myttyräinen läjä. Ulkokuistintapaisellekin oli kertynyt rojua joita lajittelin tarpeellisiin ja tarpeettomiin. Aittaanhan ne kaikki joutuivat koska ei kaatopaikkatavaralle eri paikkaa ole. Sieltäpähän sitten noitumisen kanssa niitä jälleen uudelleen erittelen.

Huvittavaa se, että jänikset olivat aiemmin puputtaneet kaikkien kehäkukkien varret kukasta alaspäin ensimmäiseen "niveleen" ja nyt olivat hävinneet maahan varisseet terälehdetkin. Myös uusia mansikantaimia ne ovat kurittaneet ja istutuksiani nyppineet juurineen pötseihinsä, juuttaat. Samettikukat eivät niille kelpaa, mutta niitä lähti alulle ainoastaan yksi isovartinen vahingossa.

Hujjaukseen kannoin valoisan aikaan vedet ja puut. Panin kiukaan alle sytöt valmiiksi.

Oli vähän viestiliikennettä tänään; tänne tulee vieras yöllä.

Nyt on klo vähän vaille ½yö. Menen kohta löylyihin ja nautin pimeydestä joka on tosi. Kynttilöitä panin palamaan vähän sinne sun tänne, sisällekin muutamat. Kun tieltä käy katsomassa, ne tuikkivat lystisti. Ei lapsuuden Unimäessä milloinkaan välkkynyt kynttilätuijuja näin huolettomasti, hyvä jos yksi kärysi petillemenon ajan ikkunalaudalla ja huussikäynneistä piti käsikopelolla opetella suoriutumaan; pienimmille oli huussikummi kyllä tarpeen.

Radiosta tunkee musiikkia tupaan. Sitä katkoo toimittajien tyhjänpäiväiset jatustelut. Puheen puolella oli 80-90-luvuilta arkisto-ohjelma jossa Arto Melleri, Jussi Parviainen ja Teemu Mäki äänessä. Viimeksi mainittu paistoi viisastelun kohokkaita, Parviaisen tyhjänpäiväistä uhoa ei edes aika ollut laimentanut, mutta Melleri kuulosti harvinaisen selväjärkiseltä kun itselläni oli muistikuvat ihan toiset.

Äskeistä ohjelmaa ennen kuuntelin pätkittäin ykkösen puolelta Radioateljeen balilaisten Tanssin jumalille.

24.9.2016 Lauantai

Päätä kivunmoukarit takovat. Kuume alkoi nousta MiMan lähdön jälkeen. Mittasin aika-ajoin: klo 10 37,2 astetta, klo 13 37,9 astetta, klo 16 38,3 astetta ja nyt klo 17 38,8 astetta. Torkuin välillä sohvalla ja välillä takahuoneen petillän ja seurailin silmät sirrillään painajaisten vyöryä kuinka ne koettivat paatunutta mieltäni allensa survoa. En ollut millänsäkään.

Kynä tuntuu sormien välissä oudon kevyeltä ja syyshämärä leijuu tuvassa kuin silmissä olisi jotain vikaa. Värirantujakin harmaassa näen. Toisaalta on hyvin miellyttävä olotila. Jos kuoleman lähestyessä tuntuu tältä niin ei se lainkaan hassumpi olotila olisi. Vähän kuin nousuhumala, mutta ajatus on ihan kirkas. Jos kuume nousee neljäänkymmeneen ja tolkku alkaa kadota, niin mitä minun pitää sitten tehdä sillä olenhan yksikseni täällä?

Kuumeisen kevytmielinen olo jatkuu. Merkkaan kuitenkin muistiin, että MiMa tuli klo 02 aamuyöllä. Nostelin yöpalaa pöytään, syötiin ja juteltiin. Klo taisi olla jo yli neljä kun nukkumaan alettiin. Peti järjestyi harvinaiselle vieraalleni sohvalta, minä luin vielä vähän aikaa takahuoneessa Montaignen erästä esseetä josta en kyllä muista nyt mitään. Nukahdin peukalo kirjan välissä ja heräsin heti kuuden jälkeen kahvin keittoon. MiMa lähti kahdeksan huitteilla.

Tiellä kulki joku metsästäjä ja Armaalan Rami sauvakävelyllään.

Radion selostusten mukaan ympäri maata ovat järjestäneet rasismin- ja ääriliikkeidenvastaisia mielenilmauksia. Helsingissä 15 000 marssijaa ja Kuopion marssiin pääministerin osallistuminen.

25.9.2016 Sunnuntai

Millaista oli silloin kun vanhin tytär tasan 36 vuotta sitten syntyi? Mitä siitä muistaa? Ainakin sen, että asuttiin Jokitiellä Siilinjärvellä. Laholle haisevan Mattilan talon vieressä lirutteli pieni pahainen puro Ahmonlammesta Siilinlahteen. Se on merkitty karttaankin joeksi vaikka ruipeloimmilta kohdilta sen ylitse loikkaa vaikka kampurajalkainen kameli. Ilmankos isojen lappilaisvirtojen ääriltä kylään tulleet kaverit irvailivat minua lossivahdiksi.

Muuten tyttären elämä oli katkolla monasti jo kohdussa, niin kuin tietenkin äitinsäkin. Erään kerran niin likellä, että tulin yövuorosta sekunnilleen sillä hetkellä, kun hengitys oli jo äidiltä lakannut. Kerkesin siis elvyttää hänet grand malin jälkeisen kielennielemisen jälkeen. Yläkerran jehovalaistytöt kutsuivat ambulanssin kun välillä kävin sisäportaita koluamassa yläkertaan heidän ovelleen änkyttämään hätääni.

Muistanko minä mitään muuta Jokitieltä? No ainakin sen, että pakkeloin ja maalasin pihanurmikolla roisinnäköiseksi kulahtaneen ladamme ja että eräänä juhannuksena keitin lankomieheltä lainaamillani välineillä pontikkaa keittiön sähköliedellä kun halusin senkin kokea. Sitten olivat ne ristiäiset ja appiukon kanssa ryyppäjäiset, irtisanoutuminen kaivokselta ja Rovaniemen kesä ja kunnan rakennustoimistolle töihin kirjautuminen ja pian toiset ristiäiset. Sitten taas muutettiin, mutta siitä alkaa jälleen uusi tarina.

Jaksottuuko elämä siis muuttamisten, sairauksien, kolareiden, erojen, lasten syntymien, uusien tragedioiden ja sen sellaisten mukaisiksi novellinpätkiksi joista ei jälkikäteen ammattilainenkaan romaania saisi kudottua?

Tarinoita, niitä haluaisin kertoa, mutta jos ne ovat joskus liian tosia, ne eivät enää ole tarinoita.

Nukuin viime yönä melkoisen monet tunnit. Kuume on tiessään, mutta olo on edelleen hutera. Kuuntelen Kirjakerhoa jossa puhetta suomalaisesta monikielisestä kirjailijakentästä. Suomessa laskentatavasta ja laskijasta riippuen 60 tai 90 kirjailijaa jotka kirjoittavat muulla kielellä kuin suomeksi. Eipä ole tullut ajateltua tuotakaan.

Kunhan olen tässä vähitellen tajunnanmaailmoihin kohonnut, täytyy koota itsensä ja lähteä laittamaan omppupuille ja -taimille jänissuojat.

Uutisissa Aleppon kauheista sotarikoksista: Venäjän ja Syyrian hallituksen tappokoneet ovat kylväneet tuhoa siviilien niskaan rajummin kuin koko sen kauhean sodan aikana milloinkaan. Ulkoana puuhastellessani oikein säpsähdin kysymystä, joka mielessäni syntyi: Voiko Venäjää kutsua sivistysvaltioksi kun sitä johtaa barbaarit? Missä soraäänet? Missä vastarinta jonka pitäisi syntyä venäläisessä kansankohdussa ensimmäisenä? Eivätkö ulkomailla murhaamiset mieliä kavahduta? Pitääkö nykyisen PutinStalinin ruveta omia kansalaisiaan rahtaamaan jälleen tapettavaksi että havahdutaan? Jos kyyninen hiljaisuus sillä suunnalla jatkuu, niin onko siitä pääteltävissä, että Stalin teki sittenkin ihan oikein kurittaessaan kovalla kädellä tunteetonta kansaansa?

Radiossa lauloi K.Hyttinen Kurki-jollotuksensa. Muuten ihan ok laulu, mutta se "latoon lämpimään pesän mä laitoin..." pilaa koko jutun. Missä ja kenellä on varaa lämmittää latoa?

Panin kiukaan alle tulet ja sillä välin kävin Mummolan kaivolle viemässä viimekäynnillä lankunpätkistä ruuvailemani, tanakan kaivonkannen. Siellä olisi ollut vielä omenia puussa, mutta niin korkealla, että saavatpa jäädä.

Nyt olen hujjaustellut ja teen lähtöä Kniin. Pihamaalla mietin, että kuinkahan vanhaksi pitänee elää, että syksyn alakuloisuuden saisi ravisteltua toisenlaiseen asentoon, että se olisi vain yksi vuodenaika muiden vuodenaikojen joukossa. Ettei sen tunnelmassa olisi niin lopullista kaikki. Pitäisi saada sydänjuureensa iskostettua se, että syksystähän kaikki taas alkaa.

Mutta voiko jo lauluista opittua melankoliaa enää mielestään jauhaa pois. Voisivatko pihlajanmarjat punertaa syksyisin ilman alakuloa ja kurjet lentää iloisesti vilkuttaen muuttomatkoilleen ja minä, maan matonen jäädä maankamaralle muuksikin, kuin sen vangiksi? Niin että olisin syntynytkin syksyisen kuulaana pakkasaamuna mieluummin kuin "syysyönä synkkänä synnyin/ei tuikkineet tähtösetkään..."

Mutta jokatapauksessa: Nykyisistä aleppolaisista moni vaihtaisi pikkuroskaisen elämäni tositragedioiden täyttämään elämäänsä ilomielin.

torstai 22. syyskuuta 2016

Merkintöjä

20.9.2016 Tiistai

Oskarisedän 89. syntymäpäivä. Hetekan pohjalla älytönnä jo vuosia maannut; onko huokumisessa enää mieltä?

Selkä on pahana taas, en aamulla ylös meinannut päästä. Enkä muutenkaan ole mihinkään kyennyt. Kipuja kiroillut vain.

Venäjällä olivat sitten vaalit. Putinin kängi vahvisti valtaansa. Kun vaalien tulosta tulkitaan vastapäivään, on "Yhtenäinen Venäjä"-puolueella mandaattinsa kanssa niin ja näin. Piskuisen petroskoilaisen Karjalan Sanomien vaalikommentointikin on kieli keskellä suuta pyörittelyä. Ohjeistus jostakin ylempää on ollut selvä viimeistään Nemtsovin murhasta lähtien. Karelian Armas on ollut suus supussa fb-kommenteissaan jo pitkään; olisiko ollut liian läpinäkyvää hänen valtaeliitin nuoleskelunsa, että nekin ovat panneet sormen myötäjuoksijansa huulille, tai Naganilla otsaa koputelleet? Ymmärtävätköhän päätoimittajat, kuinka heidänkin vähäpätöisten asemiensa säilyttämisen vuoksi sananavapauden rajoitukset (valikoivuus) väikkyvät ulkopuoliselle tarkkailijalle kirkkaina kuin Äänisen aallot?

Eilenillalla katsoin "Rita Hayworth-avain pakoon" -elokuvan. Erityisesti Morgan Freemanin näyttelijäntyö oli vakuuttavaa.

Median tapetilla nyt Helsingin rautatieaseman edessä kuoliaaksi potkaistu ohikulkija. Potkaisija on ollut ilmielävä natsi. Kansanedustajat, ministerit ja presidentti ovat uhkailleet ja pörhistelleet äärijärjestöjen kriminalisoinnilla. Niiden olemassaoloon kieltolait eivät voi kuitenkaan vaikuttaa koskaan. Saksassa natsijärjestöt ovat olleet täysin kiellettyjä aina toisen maailmansodan päättymisestä lähtin, mutta ovatko ne sielläkään, kansallissosialismin alkulähteiden äärellä hävinneet mihinkään? Kurissa kyllä ovat pysyneet eivätkä koskaan ole kyenneet Hitlerin jalanjäljistä valtaan nousemaan. Se lienee tarkoituskin vaikka ruumiita on syntynyt kieltolakia noudatettaessa.

Tuntuu siltä, että kansallissosialismin kyteviinkin hiilloksiin kannattaa kusta vaikka sitten lakeja laatimalla etteivät ne sieltä nousekaan itse niitä laatimaan.

Olen sanonut tämän ennenkin: Kehitysvammaisuuden yhdeksi muodoksi pitäisi diagnosoida myös psykopaatit ja muut tunnevammaiset, ja että ne jo sikiöseulonnassa voitaisiin eliminoida. Rodunjalostusta, kyllä, mutta niinhän down-syndroomaistenkin seulonta ja abortointi on, mutta ovatko downit kyenneet koskaan samaan tuhovimmaan kuin rotupuhtaiksi arjalaisiksi itsensä korottaneet psykopaattinatsit?

Yksi myönteinen kommentti Perässähiihtäjän blogissa omaan kirjoitukseeni, muuten Kreikan tiellä tuli hiljaista. Häiritsinkö poikittaismailallani?

21.9.2016 Keskiviikko

Selkä jumalattoman kipeä. Vain äärimmäisesti ponnistaen pääsin liikkeelle aamulla. Kävelin 15 minuuttia uunin ympäri sillä istumaan ei ollut asiaa, eikä maatekaan ollen olo kohentunut. Silmistä märkää tirisi aluksi.

Aloitin tänään Romppaisen määräämän lääkekuurin. Kivun taittamiselle ei liene muuta mahdollisuutta koska eivät ne pullistumaa suostu leikkaamaankaan.

Syyrian tulitauon päättymisen kunniaksi ilmasta iskevät valtioterroristit (Syyria ja Venäjä) tuhosivat avustussaattueen. 31. rekasta 20 paloi poroksi ja niiden siviilikuskeille sekä apumiehistölle kävi huonosti. Nyt illasta uutisoivat myös toisesta ilmaiskusta joka oli täsmätty SPR:n asemapaikkaan. Useita siviilejä sielläkin surmansa sai materiaalituhojen lisäksi.

Yhdeltätoista tuli Musta Marokkolainen. Korjasin hänen polkupyöränsä. Lyhensin ketjua kahden nivelen verran, liitin irronneet eturattaan keskiödynamojohdot, vaijereita piti kiriä ja eturenkaan sisuskumi käyttää poissa sillä se oli asennettu virheellisesti siten, että päällirengas pullotti venttiilin kohdalta patilla. Käytiin hakemassa kaupasta myös uudet jarrupalat sekä eteen että taakse. Lopuksi rasvasin ketjut ja muitakin liikkuvia niveliä. Juotiin sitten torttukahvit ja juteltiin marokkolaisista asioista, suvuista ja koko elämän kestävistä seikkailuista. Melkein  minun ikäiseni MM on ollut Suomessa pian 30 vuotta, että kyllä hänellä monenlaista kokemusta on kertynyt jo tästäkin maasta. Länsisaharan puoleisissa maanosissa nuorena koetut aseelliset taistelut hänenkin uniin edelleen palaavat. Tragikoomisin tarina häneltä se, kun  kertoi ensimmäisestä Knissa vietetystä vuodestaan jonka hän oli majaillut pääosin hautausmaan työvälinevajassa. Surullisin tarina se, kun hänen suomalaisnaisen kanssa saamansa tytär (25) on unohtanut isänsä kokonaan.

22.9.2016 Torstai

Heräilin hitaasti unesta, jonka elementit, kaupungit, kadut, kulkuvälineet, rakennukset, huoneet, pöydät, tuolit, astiat, tiet, ihmiset, pillut, kullit, omat kourat ja selkäkipu olivat lasia. Klo oli 04.

Otin särkytabletit, laitoin puuron hautumaan ja kahvin porajamaan. Hain lehden jonka etusivulla oli uutinen Kuhmossa tutkittavana olevasta luvattomasta karhujen murhaamisista. Tekstin mukaan rikollisiksi epäiltyjä on kymmeniä. Toisaalla oli juttu Metsähallituksen suorittamista ympäristörikoksista Suomussalmella. Luontoaktivistit olivat pysäyttäneet hakkuut liito-oravien puolustamiseksi. He olivat leimanneet pinoon ajettujen tukkien päihin punaisella "LIITO-ORAVAMETSÄÄ" -leiman; poliisi tutkii leimaamista ilkivaltana. Ihmettelen, että edes joku jaksaa jarruttaa metsien tisletuotannon kiihtyvää tahtia vaikka niin turhaa se lie.

Sonja tuli aamupäivällä. Toi tuliaisiksi mustatorvisieniä ja puolukoita sankollisen. Käytiin kaupungilla ensin kaupassa tarjousten perässä ja sitten kaupungintalolla syömässä. Tehtiin kierros kirpputoreilla, S löysi yhdet pikkukumpparit ja itselleen nahkatakin muutamalla eurolla. Myös yksi saviruukku sipuleita varten ja teräksinen hedelmäpuristin tarttuivat matkaan. Panin S:n kyytiin hilloja, pikkelseitä, porkkanoita, perunoita, yhdet pieneksi käyneet lasten luistimet ja kahdet monot. Kummalta tuntui, kun Sonjan koko lapsilauma ei ollut mukana hilskamassa. Milloinkahan lienen vanhimman tyttäreni kanssa kahdestaan tälleen ollut liikkeellä? Taisi olla se talvi, kun molemmat muutettiin Lapista pois, S Roista ja minä Kittilästä ja tultiin kahdella autolla jälekkäin etelää kohti. Silloin sattui sekin kolari Puolangalla jolloin Puutarhurin auton perään, jota minä ajoin, törmäsi maasturi. Peräkärry hyppäsi takakontista sisään ja sen aisa tunki teräksisen vartensa kaiken takakontissa ja penkillä olleen tavaramäärän lävitse etupenkkien väliin ja pysähtyi vaihdekeppiin. Siinäkin oli hengenlähtö lähellä. Muita ei kyydissä sillä kertaa ollut. Peräkärryssä pressun alla olleet pyykkikone, sirkkeli, tahko ja muu muuttokuorman pienempi sälä lenteli lumisille penkoille sen tuhannen sipareina. Se yö oli aikamoinen ja jäi mieleen hyvin. Sonjan vanhin tytär oli vielä pieni vauva ja nukkui hänen autonsa takapenkillä. Onneksi ei minun ajamassa autossa...

Lasteni kanssa olen kaikenlaista kokenut. Ja he minun kanssani. Siksi siteet ovat niin lujat. Luulen, että niin tulevat olemaan myös näiden nykyisten lasteni kanssa.

Mitäs muuta tänään on tapahtunut? E ja G kävisät jalisharkoissa, minä ja P suunniteltiin shetlannin paimenkoiran hankkimisprosessia joka lienee vielä pitkässä kuusessa.

Nyt illalla uutisissa näytettiin jälleen, kuinka Syyrialaisten avuttomien niskaan palopommit putoilivat ja kuinka samassa uutislähetyksessä meidän Halla-ahomme nuljuili posket punakoina kuin olisi juuri niiden pommien katveesta kiirehtinyt medialle selittämään, kuinka hirveä kohtalo eurooppalaisille onkaan tulossa kunhan rajat railona aukeilevat ja pakolaisvyöry suuntaa kohti inhaa Pohjoistamme.

Inhoni syvintä olemusta en kykene esiin piirtämään tai sanoin selittämään, mitä JH-a minussa aiheuttaa.

Saamenkielisissä uutisissa kerrottiin Ruotsin metsäteollisuuden hakkaavan vanhoja metsiä yhä kiihtyvään tahtiin niin, että biologitutkijat ovat sitä mieltä, että ne ovat jo katastrofaalisia pieneliöstön kannalta.

23.9.2016 Perjantai

Aamuyö. En saa nukutuksi. Harmittaa taas asiat, joita itsesensuuri estää ylös kirjaamasta. Tai sitten ne ovat niin yksityisluontoisia ja lähellä, ettei kertomus ole vielä valmis. Kaikki juuri nyt ja vähänkin mieltä järkyttänyt tapahtuma vaatii aikansa, että siitä kykenee "raporttia" tekemään. Se on kuin romaanin raakaversio joka täytyy muutaman vuoden kuluttua vasta editoida, että se tarkoitukseensa yltää.

Aamulla

Älytön nuha. Selkäsärkyä olen turruttanut särkylääkkeillä. Lähden tästä viikonloppureissulleni mökille. Jospa saisin siellä jotain tehdyksi. Ajan Lapinlahden kautta josta haen lainaan betonimyllyn ja aggergaatin saunanlattian valua silmälläpitäen. Taitaa kuitenkin tältä vkonlopulta se homma tyssätä.

Eiliseniltaisista uutisista mieleeni jäi se, että Syyriaan on isketty ilmasta käsin rajummin kuin koskaan aiemmin. Palopommit vain yössä leimuavat kuin Jussi Halla-ahon punakat posket hänen intoilleessaan maahanmuuton vaarallisuudesta. Kaikenlaisia "asiantuntijoita" ne telkkariin päästävätkin änkyttämään. Jos sekin "kallis" mediahetki olisi annettu vaikka Tom Kankkoselle ja Kalle Löfille, olisi jotain faktaakin selvinnyt. Maahanmuuton uhat ja vaikeudet tiedetään, mutta että joku natsistinen johtohahmo kerää niillä pelottelemalla pisteitä äärijärjestöjen sektorille, on törkeää. Haastateltavien valikoinnilla ja ääneen päästämisellä pitäsi olla selkeät kriteerit. Sananvapautta se ei rajoita, jalostaa vain sanottavaa.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Merkintöjä

16.9.2016 Perjantai

Unimäessä. Gaius nukkuu lattiapatjalla, minä luen Lingreniä ja välillä teen näitä tavanomaisia merkintöjäni.

Paulus alkoi ättäröidä kesken tänne lähdön ja homma hänen osaltaan meni jykkeliin joten kotiin hänet piti jättää.

Kävin lähtiessä vielä noitumassa Motonetissä kottikärryn renkaan kestämättömyydestä. Nostin yhden multakuorman kestäneen pyörän tiskille ja perustelin asiani. Sain uuden pyörän. Otin nyt umpikumisen joka on kirkkaankeltainen.

Heimo pani viikko sitten takakonttiini myös ilmakon ja heti tänne tultuamme piti asetella turvallinen maalitaulu ja sen tausta, että G pääsi kokeilemaan taitojaan. Äkkiä hän homman nimen hoksasikin. Pidin pari "luentoa" aseista yleensä ja lausuin pari sanaa siitä, kuinka tuhoisa keksintö aseet ylipäätään ovat, mutta myös, että oikein käytettynä harrastusvälineenä ne voivat olla ihan ok. Painotin myös, että koskaan ei aseeseen saa jättää patruunaa kun sen pois laittaa eikä missään nimessä tyhjälläkään saa osoitella toisia.

Äsken kuuntelin ykköseltä Pariisi kuulee Rimski-Korsakovia, sitten tulivat uutiset. Juuri nyt alkaa Radioateljeen ohjelma Viimeinen päivä -  Olof Palme ja Boforsin varjo. Täytyy ruveta keskittymään siihen. Nukahdan ehkä.

17.9.2016 Lauantai

Radiossa Kimmo Pietiläisen Kuusi kuvaa joka sekin on uusinta, mutta kuuntelemisen arvoinen. Kattilassa kurpitsasiivut mausteliemessä kypsymässä. Kohta purkitan. Kaksi viiden litran astiaa tästäkin satsista tulee.

Käytiin kylällä apteekissa. En ole muistanut tuoda lääkekaappiin haavanhoitovälineitä ja nyt eilen puukolla nirhaisemani peukalonpään nahkalämpäre kääntyi nurin ja verta joka paikassa. Päällä oleva paitakin kuin olisi mahaan ammuttu. Panin väliaiaikaiseksi haavateipiksi talouspapaeria ja ilmastointiteippiä.

Evekin tuli ja nyt muksut vilkastelevat ulkona, välillä tramboliinilla, välillä ympäröivässä "viitakossa". Vien ne illasta kylälle ja saa G olla yötä Evellä.

Asensin kottikärryyn uuden pyörän ja äsken haettiin kahdella kärryllä sytyketarpeiksi tuohenkäppyröitä hakkuuraiskion koivusullipinosta. Sekin touhu on lapsille kuin mukavaa leikkiä varsinkin kun toinen sitten istui tuohiläjän päällä toisen työntäessä kärryä pihaan.

Miten hyvä ihmislasten olisi tässäkin vaatimattomuudessa elää elämäänsä eikä olla ilmakehää tuhoamassa muunlaisten ahneudenilmentyvien vietävänä.

Olisi pitänyt omenapuiden ympärille viritellä jänissuojat, mutta jäi verkkorulla Kniin. Entiset eivät uusille riitä. En taida ruveta työvälineitä levittelemään muutaman puunsuojauksen takia, on täällä muutakin tekemistä. Esimerkiksi Hujjauksen lämmitys, pellosta juuri nykäistyn porkkanan nakertaminen, metsälenkki muksujen kanssa, kirjoittaminen, lukeminen ja niistä juontuvien ajatustenkaarien seurailu, Lauantain toivotut levyt, Tarja Närhin sekahaku-ohjelma...


18.9.2016 Sunnuntai

Kaunis aamu. Heräsin unennäköön jossa juttelin lettipäisen naisen kanssa polkupyöräilystä ja eräistä unelmista. Tälle unelle on alkujuonnekin olemassa ja siksi se oli niin todentuntuinen.

Hellaan tulet, puuro hautumaan ja ulos muutamat askareet toimittamaan.

Puuro on syöty, soitin Soilalle joka oli lasten kanssa leikkipuistossa. Lupasin hakea G:n puolilta päivin.

Tiskasin astiat ja samalla kuuntelin sunnuntaiaamun yhdentekeviä musiikkiohjelmia koska ei Radio puheeltakaan mitään kiinnostavaa tullut eivätkä ykkösen kirkonkellojen moikamiset millään tavalla ruoki aivojeni tarpeita.

Uutisissa kertoivat väkivaltakoneiston hyvin voideltujen rattaistojen toiminnasta. Tälle aamulle kertaus toisensa jälkeen New Jerseyn marathon-reitin varrella räjähtäneestä roskispommista, joukkopuukotuksesta Minnesotassa ja Manhattanilla räjähtäneen putkipommin uhriluvuista. Syyriasta ne tavanomaiset sotahirveydet ja riemuitseminen siitä, että Rion paraolympialaisista tuli Suomeen kultaa. Loput uutistarjonnasta voivotellaan talouskasvun kurjanhitaita nousukäyriä ja taisi sieltä joku huolestunut lauseenpätkä Petteri Orponkin suusta välittyä, että kuinka huolissaan hän on EU:n välienselvittelyistä ja Britannian brexit-päätöksen tulevaisuusnäkymien vaikutuksista.

Illala Knissa

Hante pistäytyi metsästysreissullaan Unimäessä. Kun hän soitti suonlaidan kannonnenästä, luulin koko metsästysporukan (4 miestä) tulevan ja paistoin 2,5 litran annoksen lettuja, mutta sitten H tulikin yksikseen muiden mentyä omilla autoillaan kotipesiinsä Siilinjärvelle ja Helsinkiin. Olipahan sitten lettuja kotiinkin tuoda.

Puutarhuri kimpoili minulle jälleen asioista, joita ei kimpoilemalla kuntoon saada. Koetin olla provosoitumatta vaikka sanani sanoin minäkin. En osaa nyt hahmottaa, että menikö vinoumamme entisestään vinompaan vai tukiko se vain jo olemassa olevaa vinoumaa ettei se vain missään nimessä oikenisi. Olo ei ole kuitenkaan hyvä.

Luen Lingreniä ja nukahdan jälleen peukalo kirjan kansien väliin litistyneenä kun kainaloitakaan ei ole jonne kaivautuisi pakoon tätä yksinäisyyden tunnettaa ihmisiä täynnä olevassa talossa.

19.9.2016 Maanantai

Isä täyttäisi tänään 94 vuotta.

Tänä aamuna, herättyäni klo 04.00 aloin ensitöikseni ajatella ja sitten kirjoittaa eilenillalla muutamalla lauseenpätkällä aloittamaani, Hesarin Unto Hämäläisen Perässähiihtäjä-blogiin suunnattua kommenttia. Allaoleva kirjoitus siitä tuli ja jotta ymmärtää sen funktion, pitää lukea myös Hämäläisen kirjoitus ja siihen saapuneet tähänastiset kommentit.

Tämän päivän ajatustyöni saa olla siis tämän mittainen:

Ihmiskunnan leikit rahalaatikoillansa olisivat äärettömän huvittavaa showta jos se ei olisi johtanut tulokseen, joka maailmantilan nykyhetken tiedostaneille on yhtä kuin ihmiskeskittymien, suurkaupunkien savusumuinen, myrkkyjä kierrättävä taivas tai öljyssä lilluva Siperian tundra.

Jos omaa muutakin mielikuvitusta kuin talouteen liittyvää, niin ymmärtää globaalin maailman draamankaaren nykyhetken ja näkee mielensä silmillä, millaista dragikomiikkaa Wall Streetin estradilla jokaikinen päivä esitetään, ja kuinka tuhoisat seuraukset tällä Helvetin logiikaksi käytännössä juontuneella (nimetyllä) näytelmällä on.

Voi kysyä ainakin itseltään, missä muualla näkee yhtä käsikirjoituksen juonelle antautuvia ja paneutuvia marionettilaumoja kuin pörssihallien virtuaaliavaloja vilkuttavilla rahatoreilla? Ja vain mielikuvituksensa päätä kääntämälle näkee myös, kuinka naurettavia ovat marionettinarujen toisenpään hallitsijat, rahamaailman kotimaiset ja ulkomaiset draamaohjaajat, björn wahlroosit ja george sorokset.

Ja me, yleisö, jotka kukin kykymme ja/tai asemamme mukaisesti kärsimme tai nautimme tämän alati päällä olevan draaman tuloksista, taputamme yhtä naurettavalla tavalla kätösiämme ja tempaudumme mukaan hurmokseen kuin todella olisimme katsomassa vain näytelmää josta kuvittelemme poistuvamme lopputaputusten jälkeen konjakkilasilliselle puimaan näytelmän eri ulottuvuuksia.

Naurettavin olio jonka loin, sanoisi jumala jos olisi olemassa.

Me emme kulje "Kreikan tietä" sen enempää kuin minkään muunkaan yksittäisen maan, valtion, osavaltion tai maiden liittoutumien teillä. Kaikki me olemme samassa Ahneudeksi nimetyssä purtilossa josta pelastusrenkaita on turha heitellä. Jos muistaisimme edes sen, että veneen hallitsevana ominaisuutena on jo mainittu Helvetin logiikka jota taasen ruokkii ainoa, todella uusiutuva "luonnonvara" ahneus, olisi ehkä toivonkipinäkin elossa, mutta kun seuraa päivittäistä uutisvirtaa niin alati käynnissä olevan tappokoneiston tulosten lisäksi tärkeimpiä ovat talousluvut ja sen kysymyksen vatulointi, millä kulutus saadaan jälleen nousukiitoon; ei kuule ei näe lauseenpätkää siitä, millaisin toimin kulutuksen hallittu alasajo (itseltämme/toimiltamme) biosfäärin pelastamisen tielle saataisiin ohjattua.

Edellä olevalla halusin siis muistuttaa yksinkertaisesti siitä todellisesta velasta, josta meidän oikeasti pitää olla huolissamme ja josta keskustelu ja uutisointi yhtä lailla olisi jokapäiväisen keskustelun, ja eritoten tekojen arvoinen (yritin urhoollisesti lukea niin Unton kirjoituksen kuin myös kaikki kommentit eikä täälläkään Kreikka-aihetta rinnastettu velkaamme Maalle).

Siis: Tänäkin vuonna me globaalin maailmankaikkeuden ainoat "ajattelijat" olemme eläneet takaisinmaksamattomalla tavalla velaksi 19.8 lähtien ja joka tätä menoa jatkaen jokaikinen vuosi aikaistuu yhä kiihtyvällä vauhdilla. Joten mitä näkyy tämän tien päässä ihan tuossa pienen, savusumuun peittyneen mutkan takana?

perjantai 16. syyskuuta 2016

Merkintöjä


12.9.2016 Maanantai

G jalisharkkoihin Teppanan nurmelle. Sillä välin kirjastolle pitkästä aikaa. Luin SK:n ja Niin & Näin -lehdet. Uusinta Parnassoa tavasi joku toinen ja se jäi lukematta. Kaltiota vähän selasin. Lainasin vanhempaa Melenderiä ja Astrid Lingrenin Sotapäiväkirjan. Jätin varauksen Melenderin uusimmasta jossa etukäteistietojen mukaan aprikoidaan onnellisuuden olemusta.

Saapuu syys ja se merkitsee lukuhalujen, ja ehkä lukuajankin lisääntymistä.

Nyt illasta siivilöin happopuolukkasurvoksen ja panin yöksi valumaan harson lävitse. Tuoremehua tulee n.7 litraa. Laitoin puolukan karkeimmat perkeet vielä omenalohkojen kanssa mehustimeen ja tulos on raikkaanmakuinen. Oli jo iltamyöhä kun lopetin.

Selkään ei satu muuta kuin istuessa ja maatessa.

2 irakilaista turvapaikanhakijaa on syyllistynyt miestappoon Otanmäessä. Mitä siihen sanoisi? Ennemmin vaitioleminen kuin mölyäminen ennen kuin asian ovat tutkineet. Ainakaan uutisissa haastatellun otanmäkeläisen huoltoaseman tytön vastaukset eivät älykkäämmästä päästä olleet. Tuskin minulla tragedian selviämisenkään jälkeen on mitään sanottavaa. Kainuunraiteilla ovat tappohommat onnistuneet "omienkin" toimesta jo satojen vuosien ajan, ettei se uutta ole.

Ihminen on mikä on, mutta ei se koskaan suden tyylitietoisuuteen elonkamppailuissa yllä; vähiten ne laumoissaan ketään syyttäsuotta murhaa.

Mummi Hillary pyörtyili eilen WTC:n muistohiljallisuuksissa, Ruma Trumb hekottelee nyt saamastaan ilmaisesta aseesta vaalikamppailussa. Mikäs se olikaan syy, miksi hiljaista hetkeä vietettiin? Se taisi kaikilta unohtua.

13.9.2016 Tiistai

Nyt pvllä kuuntelin Areenalta Kalle Haatasen ja Tommi Melenderin keskustelun uudestaan. Uusinta se oli myös lauantaina radiossa eli kuuntelukertana itselleni kolmas. En tämänkään ohjelman ytimeen kertakuuntelulla kyennyt porautumaan, varsinkin, kun se tapahtui kaikenlaisen käsillä olevien askareiden parissa.

Maailman touhuja ammatikseen pohtiva Melenderikin on ajatuksineen vastapainona niille, jotka vain väittävät olevansa ajattelijoita. Mielen pinnalle pompahtaa heti nimi Wahlroos kuin ongenkoho. Sen hepun ajattelukykyä ei tietenkään voi kiistää, mutta ajatuksen kapea-alaisuus on aivopesevää, monotoonista toistoa; tarkoitushakuista vahvemman oikeuksien ajamista keinoja kaihtamatta, tunteettomasti. Mies saa toisinaan kuulostamaan itsensä siltä, kuin edustamansa ryhmät olisivat kokonaan tuuliajolla tässä ihmiselon meressä, jossa "enemmistön tyrannia" hänen mielestänsä vallitsee.

Kun tyranniat ja "tyranniat" laitetaan vierekkäin, niin kuka kärsii kattavammin? Katseiden täytyisi kääntyä siihen suuntaan, jossa tyranniasta juuri nytkin maksetaan suunnattomilla kärsimyksillä.

Selkäruotoni värähtelyt ovat joka tapauksessa levolliset Haatasta ja Melenderiä kuunnellessa. Samaa levollisuutta en koe, kun näen tai kuulen Wahlroosin puhuvan. Se on mittari johon luotan isoissa ja pienissä asioissa, myös tyranniutta luokiteltaessa.

Puolukkatuoremehua varten kävin ostamassa 3,8 litran hanallisen kannun joka sopii j.kaappiin. Mehusta tuli hyvää ja sitä saa olla nyt tuoreenaollessa jatkuvasti tarjolla. Ehkä se vähentää maidonkulutusta jos penakat oppivat myös hörppäämään sitä. 7 litraa juotavaksi laimennettuna riittää ainakin 30 litraan jossa sokerin määräkin on melkoisen olematon. Väittää voisin, ettei kaupanhyllyltä näin raikasta mehua koskaan saa.

Pakastimet alkavat olla turvoksissa mehuja ja marjoja ja kylmiöissä on hilloja ja pikkelsejä purkkitolkulla. Trömsössä tekivät raaoista tomaateista säilykettä. Viime syksynä paistoin wokissa niitä, mutta sitten luin jostakin, että niissä on myrkyllisiä glykoalkoloideja ja jätin sen sitten vähemmälle. Mutta ehkä mahdolliset myrkyt haihtuvat kun raa´an tomaatin paistaa tai säilöö?

2 pientä lasta palanut rivitalon mukana Raahessa. Vahinkoja tapahtuu, mutta hirveintä on, kun lapsia ja avuttomia murhataan tarkoituksella. Surkeimpiin ihmisolentoihin kuuluvat ne, jotka pommikoneiden kuskeiksi ilmoittautuvat ja suostuvat käskystä lastinsa pudottamaan sairaaloihin, kouluihin, päiväkoteihin. Luin juuri Lingrenin toisen maailmansodan aikaisista päiväkirjoista eräästä uutismerkinnästä, kuinka venäläinen hävittäjä on jahdannut kahta lasta ja naista konekivääreineen. Eivätkä ole parantaneet tapojaan mitä Syyriasta kantautuvat uutiset kertovat.

14.9.2016 Keskiviikko

Laskin, että tänä syksynä säilykepurkkeja on tullut täytettyä liki sata eri kokoista, isoa ja pientä. Vielä on kaksi kurpitsaakin lohkomatta. Toinen painaa 15 kg ja toinen 20 kg. Säilöttävää niistä irtoaa monet purkit.

15.9.2016 Torstai

Laiska töitään luettelee. Siltä se toisinaan nämä minunkin touhuni tuntuvat, luetteloilta tekemisistäni vain. Tekemisistä, joita esiäitimme ahersivat päivätpääskytysten eivätkä niistä numeroa tehneet. Eivätkä tainneet kiitoksensanaa palkakseen saada. Toisaalta viimeksimainitussa ei olla kovinkaan paljoa edelleenkään edistytty.

Tänään kuitenkin soseutin viimeiset omenat. Hilloa tuli 15 prk. Piti kaupasta hakea muutama prk lisää. Nyt on tyttärillekin mistä jakaa.

Iltasella olin pitkässä fb-keskustelussa somali"tyttäreni" kanssa. Olin tullut hänen mieleensä bussissa kun hän oli tulossa töistä kotiinsa Espooseen. Olen ajatellut itsekin häntä viime aikoina erinäisistä syistä.

I:n opiskelut ovat muuten loppusuoralla, mutta työharjoittelut ja näyttö on enää jäljellä. Erinomainen sairaanhoitaja hänestä tulee, se on varmaa. I oli jo täällä koulussa ollessaan ja ammatinvalinnasta puhuttaessa vankkumatta sitä mieltä, että hän haluaa hoitoalalle. Ja kun  hän joskus oli hoitamassa Gaiusta tämän ollessa vielä aivan pieni, niin se kävin hyvin luontevasti. Luottamus lapsen ja hänen välillään syntyi ihan tuosta vain. Ihonvärillä tai kielen onnahteluilla ei ollut mitään merkitystä niissä tilanteissa.

Olen ylpeä siitä, että minulla on tällainenkin "tytär".


16.9.2016 Perjantai

Jo aamusta aloitin isomman kurpitsan pilkkomisen. Kaksi kattilallista keitin, muttea ei siihen kulunut kuin neljännes. Pilkoin tosin porkkanaakin melkoisesti sekaan. Maustoin basilikalla, persiljalla, mäkimeiramilla ja valkosipulilla. Sokeria ja etikkaa tietenkin liemeen. Nyt on kurpitsapilkettä 15 litran sankko täynnä. Täytynee ottaa Unimäkeen mukaan jossa on isompi kattila jossa keitellä. Taidan käydä hakemassa muutaman muovisäilytyssankon joihin tulokset pakkaan, Lasipurkit ostettuna käyvät turhan kalliiksi.

Olisipa tilava puutarhakeittiö jossa puuhastella keli kuin keli...

Kohta lähden poikien kanssa Unimäkeen. Vanhin jää kotiin sillä hänen täytyy mennä pelireissulle Ouluun sunnuntaina.

Astrid Lingrenin "Sotapäiväkirjat" ovat mielenkiintoista luettavaa. Sieltä pistää esiin yhteneväisyyksiä tämänkin päivän Eurooppa-politiikkaan, ja varsinkin Venäjän edesottamuksiin ja röyhkeään propagandasotaan. Onko maailmassa edistytty jos samat pelot yhä työntyvät paitojen kauluksista selkäpiitä kylmäämään?

Puolenpäivän tiedeohjelman saisivat erityisesti kuunnella persumieliset, "odinin sotureiksi" itsensä ritaroineet ja muut vastarannan kiisket. Vai mitä vastarinta"miehiä" ne uhoavat olevansa? Ohjelmassa käsiteltiin perimäämme ja yhä selvemmäksi käy, että entiset käsitykset alkuperästämme joutaa kuljettaa mututuntumien murskaamoon. Suomalaisia ei oikeasti ole ollut koskaan olemassa. Me ollaan, kuten kaikki muutkin kansat, jo evoluution alkuhämärissä pyrkineet pariutumaan myös naapuriheimojen ja -kansojen yksilöiden kanssa. Ja tämä tulee jatkumaan niin kauan, kuin saparo ihmisellä heiluu. Isä kylläkin sanoi, että peukalo...

Jostakin syystä evoluution kulku ihmisenkin osalta on itselleni ollut hämmästelemätön asia niin kauan, kuin ajatuksen kyvyn olen itsestäni löytänyt; aivot hoksasivat äkkiä, että ovat ajattelua varten!

Nyt lähden kauppaan, pakkaan kakrut, tavarat ja itseni Tojotanrotteloon ja ei kun taipaleelle!

tiistai 13. syyskuuta 2016

Merkintöjä

9.9.2016 Perjantai


Hki, rautatieasema, aamupäivä

Istahdin tähän tunnelinsuun penkkiriville kahden tummaihoisryhmän väliin haistelemaan tunnelmia. Tämän asemahallin ihmisvilinästä minulla on nopeasti ohitsevilahtavia kokemuksia aina 60-luvulta saakka. Koska en alati täällä nuohoa, niin huomaan eri tavalla muutokset, joita tällaisiin paikkoihin tulee kuin ne, jotka jokaikinen päivä asemahallin lävitse päiväänsä, ja siitä pois kiirehtivät. Luulisin.

Poissa on katosta hallin puoleenväliin roikkunut tupakansavupilvi, happaman paskan haju eikä rähjäisiä puliukkojakaan juuri näy. Poissa on harmaa kansa hajuineen haittoineen. Värejä riittää, jopa silmien rasitukseen asti. Nenään mikä tunkeutuu on hienosti sanottuna Pariisista saakka kantautuvia tuoksuja; parfymoitua paskaa, kuten riimitteli Juice.

Vartijoita kulki äsken vastaan kun tulin asematunnelista ylös. Kävin siellä vessassa jonka alaskäännettävät istuinreunukset olivat hankalat ja peltinen torvi, johon tarpeeni tein, lompsahteli ontosti. Siivoojamies desinfioi juuri vessankopperoita, mutta ei se satojentuhansien kävijöiden hajuja kyennyt aineillaan peittämään. Perinteisen asemaravintolan oli vallannut monikansallinen hampurilaisketju ja kellarivessaan, jossa jo mallasta suodattelevan isäni kanssa kauan sitten kävin, olisi päässyt vain, jos olisi ostanut jotain syötävää. Junien ravintolavaunujen edesmennyt "osta leipää niin saat kaljan"-pakko on siis siirtynyt "osta hampurilainen niin pääset paskalle"- höttöruokaravintoloiden brändien osaksi.

Asematunnelin epävireisen haitarinsoittajan vanerilaatikkoon laitoin ainoan euron kolikkoni joka taskussa orpona kääntelehti. Kaksi nuorta kerjäläisnaista näki sen ja tulivat pyytämään itselleen myös. Sanoin antaneeni ainoan ja ne sanoivat, että kyllä setelikin käy. Ei mulla niitäkään ole. Jotain lehteä ne möivät, mutta en jäänyt tutkimaan aviisia. Naiset olivat siististi pukeutuneita, toinen puhui koko ajan kännykkään, eivätkä he niin nälkäisiltäkään näyttäneet kuin betonitolppaan nojannut, repaleisiin pukeutunut, iäkäs mies.

Ennen tänne tuloani tein lenkin Foorumin ja Kiasman kautta takaisin. Jokin yliopisto-opiskelijoiden installaatio oli suljettu muoviseen kuplaan. Sisälle oli ahdettu kymmeniä pieniäpyöreitä, erivärisiä jakkaroita joita eräskin japanilaisryhmä ahtautui valokuvaamaan. Ajattelin, että antaisivat nyt yhden jakkaran sillekin muovikuplan vieressä polviaan kovaan kiveen kuluttavalle kahvimukiukollekin.

Autolle sain viimeinkin paikan aseman edestä tunniksi, joten eipä tässä paljon ehdi katuja dallailla. Eikä huvitakaan sillä ottaa hieman päähän matkan tarkoituksen nolo epäonnistuminen. En yksinkertaisesti kerennyt levähdyspaikalla pitkäksi venähtäneiden torkkujen ja loppumatkan ruuhkan takia. Ja lopulta sen vuoksi, koska paikoitusalueen automaatti hylkäsi jokaisella yrittämällä tarjoamani pankkikortin eikä kadunlaitojen vastaavilla käynyt lainkaan paremmin. Myös tekstiviestillä maksaminen epäonnistui, paitsi aseman edessä myöhemmin. Ja hintaa tästä tovista kauhistelen vieläkin; mitä olisi neljä-viisi tuntia maksanutkaan!

Alkuperäinen suunnitelmani auton jättämisestä Oulunkylään piti unohtaa, koska olin pahasti myöhässä, mutta eipä sillä olisi sitten ollutkaan väliä.

Mutta paksat näistä. Lähden katsomaan Arskaa ja Z:aa, että miten ne Serbia-seikkailustaan alkavat toipua.
Vierumäen rampin mättörysä iltapvllä.

Parkkipaikan siideripurkkien imijät, mies ja nainen tulivat kysymään kyytiä Kouvolaan. Sanoin meneväni vain vähän matkaa Vuolenkosken suuntaan. Join kahvit, soitin Paulukselle. Sitten Eskolle. Se oli vielä Siuntiossa hommissa, sanoi kohta lähtevänsä sairaalalle hakemaan veljensä vaimoa josta sitten koukkaa Vihtiin ja kohti Suonenjokea. E:n veli on menossa nyt. Syöpä on edennyt kalvoja pitkin niin kattavasti miehen nahkan alle, ettei toivoa enää ole. Jos lykästää ja kunto kestää niin 100 pvää on maksimi, mutta puoletkin siitä on hyvä saavutus, oli lääkäri sanonut.

Miltä tuntuisikaan noin selkeä loppuelämän skenaario jos se nyt ja tässä itselle lausuttaisiin?

Kävin O.B:n -tiellä Oulunkylässä. Z laittoi kahvit ja hiukopalaa pöytään, Arska känkkäsi kainalosauvojen avulla muutamat askelet kerrallaan, mutta on jo toipumaan päin. Tikkailta rymähtämisen jälkeen ambulanssin odottelusta ja kyytiin pääsemisestä sekä matkasta Kosovon puolelle pristinalaiseen sairaalaan ei paljon hyvää ollut sanottavana. Kaukana suomalaisesta vastaavasta se Serbiassa on. A olisi voinut heittää henkensä siinä ryttyytyksessä, mutta Z kun osaa pitää sen perän kielellä meteliä, niin olivathan vähän edes yrittäneet päteä. Lentokonekyyti kotimaahan sai kyllä kiitosta. Kone oli ollut itävaltalainen ja hoitohenkilökunta kuin taivaasta. Z oli saanut vakuutusyhtiön piikkiin sitten pari pvää myöhemmin paikan reittikoneen businesluokassa. Aikamoinen seikkailu ja ansaitsisi seikkaperäisemmänkin selostuksen.

Koska Heimo ja Sirkka ovat vielä Vuolenkosken mökillään kesän viimeisiä hetkiä (ja ehkä viimeistä kesäänsä siellä itsekin), niin otanpa kahvimaitoa kaupasta ja kurvaan sinne iltakahville. Viimeksihän kävinkin polkupyörällä...

10.9.2016 Lauantai

Jossakin Oravikosken seutuvilla metsätiellä kun klo on 02

Sataa tihuuttaa ja on syksyisen pimeää. Nukuin jonkin aikaa ja nyt on selkä entistä arempi. Kunhan saan silmät hierottua näkeviksi jatkan matkaa. Kirjin muistiin Vierumäen jälkeisiä.

Mikkelissä kerkesin Prismaan joka oli auki kymmeneen. Ostin leipää, maitoa, halpaa virolaista goudaa, muutaman riisipiirakan, 50%:n alekorista lohta ja voi-rypsiöljylevitettä. Kaupan ulko-ovella minua tultiin taas jututttamaan. Vanhuspariskunta pyysi minua mukaansa autolle, että nostelisin heidän raskaat kassinsa takapenkille kun miehelle oli tullut rintakipuja. Kävin avittamassa ja käsistä pidellen kiittelivät he. Auto oli vanha, hyvin pidetty Ford. Siinä oli nahkaistuimet, automaattivaihteisto ja keskuslukitus joka oli asennettu jälkeenpäin. Mies näitä kertoili autostaan ja kuinka se on heitä kuljettanut yli kolmekymmentä vuotta jättämättä kertaakaan tielle. Vaimo istahti etuistuimelle ja koetti miehen autopuheiden väliin jutella lapsistaan, lapsenlapsistaan ja millaisessa talossa he ovat ikänsä asuneet. Mikkelikin on kuulema paras paikka maailmassa. Enkä sitä kyllä jäänyt heidän kohdallaan epäilemään kun lähtivät siitä hitaasti, mutta varmasti kotipesäänsä körryyttelemään.

Heimon luona livahti huastellessa yli iltaseitsemän. Mieleen hiipi alakulo kun katsoin heidän jäämistään nopeasti pimenevään iltaan pihakoivun alle. Sirkasta ei ole jäljellä entistä ihmistä enää edes varjon vertaa. Altzheimer on syönyt ja kauan sitten mielen ja nyt sairaus kalvaa ruumista jonka lihat ja luut se muumioittaa kuivan ja kurttuisen nahkan sisään hiljaksiin kuin faaraoiden vaimot sarkofageihin. Mutta sitkeässä ihmisen hengenlähtö on kun elämä sille pelille alkaa. Toisaalta Heimokin alkaa väsyä hoitamiseen ja alituiseen varppeillaanoloon kun ei toisesta tiedä, mitä se milloinkin keksii. Tosin nyt ehkä alkaa helpottaa kun tauti käy hidastamaan ruumiinkin liikkeitä. Saattaahan se olla, että kun yli viisikymmenvuotinen elämäntoveri kuolee tulee lähtö kumppanillekin. Armeliasta olisi se, tuumi Heimo itse.

Sitä kyllä ihmettelin, että Sirkka oikein nimeltä minut muisti ja moneen kertaan kysyi, Valtoko se siinä?

Setä kantoi aitasta kyytiin jääkairan, kaksi vapaa, viehelaukut ja haavin. Sanoi, että kalastamiset on häneltä kalasteltu, vie kamppeet nuoruuden kalavesille Keyritylle. Kun näki, että minulla on polkupyöränkuljetusteline takakontissa, pantiin se vetokoukkuun ja sidottiin vanha "Erich Honecker" siihen. Vehnästeli, että jää hänelle vielä vihreä Poni jos pyörän päälle asiaa tulee.

Laajoin kaarin puhui setä luopumisen ajatuksistaan hienoista surua äänessään vaikka koetti entinen, rempseä Hemppa ollakin. Haitaria ei ottanut koko iltana esille, että sekin on merkki siitä, että luopumisessa ollaan edetty jo mutkien ja mäkien taakse ja vain illanvarjoissa entisiä mietitään; niin kuin nyt kun kävin ja tuli puheeksi.

Tällä tapaamisella setä sai kerrotuksi tarkemmin vanhimman tyttärensä ja hänen välien särkymisen syytkin. Aika ikävä tarina se. Tuli ihan paha mieli jo Sirkankin takia. Eivätkä taida välit olla korjattavissa edes haudan partaalla.

Yksistyiselle ihmiselle isoista asioista tuli siis sanaa vaihdettua vaikka reissun epäonnistunut tarkoitus olikin aiheeltaan ihan muu. Tai no, sananvapautta (ja kuuntelun) tässä tuli harrastettua silti.

Nyt jos lähden, olen muutaman tunnin päästä Kuopiossa, juon Pitkässälahdessa jälleen aamukahvit ja sitten sujallan Unimäkeeni. Siellä lantut ja porkkanat odottavat listijäänsä.
Myöhään iltapäivällä Unimäessä

Olin aamulla ½6 täällä. Nukuin kolmisen tuntia, sytytin hellaan tulet, kannoin vesiä kattiloihin ja sankoihin, keitin kaura-omenapuuroa ja kahvit. Tein myös iltapäivän ruuan esivalmistelut, eli maustoin lohisiivut ja panin ne valmiiksi pannulle marinoitumaan. Myös pottuja hain pellosta ja pesin ne kattilaan. Sitten kampesin ulos, rakentelin jonkinlaisen työaseman juuresten listimistä varten ja aloin töihin. Iso punainen kattila tuli lanttusipaleita täyteen kun nostelin ne tuslalla kylmävesisankosta kattilassa tulisena porajavaan veteen. Koko päivä 15 litran pakasteita varten humpsahti.

Työvaiheet: Listimistasojen teko, juureksien nostaminen pellosta kärryyn, naattien ja juuritupsujen katkominen, pintahuuhtelu, kuorinta, huuhtelu, kuutioiminen, huuhtelu ja nostelu vielä kertaalleen vesisankoon. Sitten pikakeittäminen, sankoon tuslaus ja ulos jäähtymään. Kaupasta minigrip-pusseja (½ ja 1 litran) ja jäähtyneiden lanttusiivujen niihin pakkaaminen. Viimeiseksi kylmälaukkuun asettelu kuljetusta varten.

Pitää vielä laskea tähän prosessiin keväiset maanmuokkaukset, kesäiset harventamiset ja rikkakasvien nyppimiset. Ja täytyyhän ne lantunlehtien pahimmat "viholliset", kaalikoit osata torjua ilman myrkkyjä jos luomua aikoo kasvattaa. Näiden lanttujen öttiäistorjuntaan tehosi taimien sirkoilla ollessa suokorteliuoksella kastelu ja myöhemmin kaksi kertaa tuhka-mäntysuopaliuoksella huljauttelu. Juuritupsuissa oli jonkin verran väyrysmatoja, mutta ne eivät kovin syvälle kuoren alle juurikkaassa mene. Pottua kun ne samaiset juurimadot (sepäntoukat) aikansa kaivertelevat, vioittuu se kokonaan ruuaksi kelpaamattomaan kuntoon. Paitsi nykyäänhän ne suosittelevat toukkien ja kuoriasisten ruuaksi valmistamista, että tässähän olisi liki valmis liha-peruna tuote pellosta pannulle suoraan otettavaksi tarjolla. Ja miksikähän niitä matoisia vattujakaan pois perkaamaan?

Ilmankos moni ei enää tällaiseen toimeen ryhdy kun pakastejuurekset on niin helppo marketin altaista kärryyn nostella; silti ne tuskailevat kassajonoissa valmiidenkin eväidensä kanssa kuin maailma loppuisi hetken odottamiseen.

Huomenna on sitten porkkanoiden vuoro joutua lahtipenkkiin.

Selkään ei ole koko päivänä särkenyt. Olkapäihin kyllä, mutta sehän on jo vanha vaiva, että valitus on turhaa. Kylmien kaivovesin kanssa läträäminen tekee jostakin syystä hyvää jäsenille, ja se, että kuljeksin edelleen enimmän osan ulkonakin avojaloin.

Siivoan tuvan, pesen astiat, käyn pesulla, puen humppakamppeet, sitten Rellun keula kohti Ilvestä! Kai minä sen lysitin olen itselleni ansainnut?
11.9.2016 Sunnuntai

Illalla Knissa

Unimäkeen saapui aamupvllä tihkuiset vesisadepilvet, mutta kerkesin puolet porkkanoista nostaa pellosta ja valmistella ulkona keittokuntoon. Niitä tuli saman verran kuin eilisiä lanttuja. Toin tänne sankossa ja pakkasin ne heti pakastepusseihin. Lupasin Soilan porukalle keitellä ensi viikonloppuna porkkananloppuja sillä meillä on täällä kaupungissakin porkkanat vielä nostamatta. Näyttäisi sato olevan suurempikin kuin Unimäessä. Taitavat olla lajikkeeltaankin isokokoisempia. Pottujakin on vielä muutamat varrenaluset kattilaan kaivelematta. Takana on siis aika satoisa kesä. Tomaatteja ja kurkkujakin on syöty suoraan kasvihuoneista, ja Puutarhurin yrtti- ja chilipensaatkin ovat kukoistaneet. Auringonkukista puhumattakaan, tai mansikoista mainitsematta. Sipulipuoli oli ainoa, joka jäi hyvin vaatimattomaksi.

Eilenillalla oli ihan kohtalaiset humpallukset Ilveksellä. Eikä väsyttänyt edes poistullessa vaikka melkoinen vuorokausi Hesanreissuineen olikin takana. En nukkunut kuin vajaat 3 tuntia viime yönäkään, mutta luulen, että syntyneet univelat täytyy ruveta korvaamaan.

Tanssipaikkojen tapahtumista pitäisi joskus kirjoittaa pitempi, yleisluontoinen "pamfletti". Siellä jos missä tapaa läheltä luodaten ihmisiä kohtaloineen, ja tulee niitä kerrotuksi helposti omiaankin (ehkä innostuessaan jopa liikaa, suunvuoroa antamatta). Jotenkin tuntuu, ettei kuitenkaan halua kenestäkään tapaamastaan syvällekairautuvia analyysejä näkyviin piirrellä; tanssituttuus on henkilökohtainen, herkkä, kuin hitaalla pelillä lujasti vasten painuvan, silmiään kiinni pitävän tanssitettavan luottamus siihen, että viejä vie turvallisesti perille tämänkin unelmienhetken suuressakin tungoksessa.
Kotoutumien sujui mallikkaasti. G liuhahteli Platonin viitassaan (Erasmushan hän toiselta nimeltään onkin). E tuli halaamaan. P:sta piti hieman kovemmin komentaa kun se ättäröi joutavista. Vai onko lapsen ättäröinti milloinkaan joutavaa? Olen itse melko herkällä mielellä, ei paljoa tarvitsisi, ettenkö vollaamaan alkaisi. Väsymys sen tekee, mutta onko ihminen silloin aidoimmillaan kuitenkin. Kuin lapsi tai humalainen? Ajattelen jälleen kaiken ryyhällyksen tuloksena, miten paljon lapsiani rakastankaan enkä haluaisi yhdenkään kanssa välien rikkoontuvan niin, kuin Heimon ja Maaren. Tähän saakka siinä on onnistuttu. Vanhimpienkin tyttärien kanssa joiden kanssa vaikea, yhteinen menneisyys on ehkä vain lujittanut ainakin tunteen tasolla sidettä välillämme. TM:sta en vielä tiedä. Ehkä hänkin aikuistuttuaan vielä haluaa isäänsä uuden kytköksen rakentaa. Sen suhteen olisi ehkä kiirehdittäväkin, koska olen minäkin jo sillä tiellä, joka viettää vain ja ainoastaan hautausmaan suuntaan.

Puutarhuri edelleen flunssassa, ja kun luin nyt myöhällä sähköpostit, niin eräs muukin.

Otan kirjan ja alan pitkäkseni. Ehkä nukahdan peukalo kirjan lehtien väliin puristuneena kuin lapsena omaan suuhun.

torstai 8. syyskuuta 2016

Merkintöjä

6.9.2016 Tiistai

Oudolta tuntuu viikon "loman" jälkeen olla Knin talossamme. Hortoilemiseksi menee, nykäisen yhdellä nurkalla yhtä hommaa ja toisella toista. Huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä tyynnyttelen sillä, että selkään sattuu. Makailenkin siis, mutta kun sekin sattuu.

Puolet päivästä kirjoitin, mutta en yhtä soittoa sillä istuminen on mahdotonta eikä minulla ole korkeita pöytiä seisaallaan työskentelyä varten niin kuin eräässä kirjailijadokumentissa näytettiin Philip Rothilla olevaksi.

Rälläkkään istutettavalla hiomalaikalla sain kuitenkin sinkityn kaivonkappasangon hiottua vähistä ruosteista puhtaaksi. Vielä kun akkuporakoneen teräsharjapyörylällä viimeistelin kolot ja taitteet, niin se tuli maalaamista vaille valmiiksi. Kävin jo mustaa sinkkimaalia hakemassa, mutta maalaanpahan sitten huomenna. Ennakoin tilannetta, että Unimäen kaivolla 20 vuotta palvellut sanko lähtee eläkevirkaan kukkaruukuksi jonkun portaiden pieleen.

Nyt illasta katsoin E:n kanssa Mammona 3:n, eilenillalla katsottiin Areenalta viime tiistain jakso.

7.9.2016 Keskiviikko

Lääkärille ajanvaraus. Sain sen Romppaiselle jo huomiseksi. Soitin ajan myös hampilääkärille. Ajanvaraushenkilö käänsi puheluni johtavalle lääkärille, että keskustelen sen kanssa ensin hampaidenkorjaustarpeistani. Olen ollut vähän pahoillani viime kertaisesta juurenpoisto-operaatiosta josta syystä etuhammas alkaa pyrkiä kaatumaan kolon suuntaan. Rako edessä suurenee ja puren vähän väliä kieleen tai poski- tai huulilihakseen. Kaikenlaista muutakin hampaan puuttuminen aiheuttaa, mutta eipä se äijä vakavana asiaani pitänyt. Sain tingityksi ajan lokakuun loppupuolelle.

Mummi kävi, ja Aila. Laitoin ruuan sillä välin kun olivat lääkärissä. Mummi toi säilöntäpurkkeja ja muutakin sillä oli kassissa. Uuden talikonkin se kustansi mulle kun olin ollut vailla heidän nurkissaan eläkkeellä lojuvia. Sanoi niiden olevan niin loppuun talikoituja, ettei ilennyt tuoda.

Puutarhuri tuli töistä iloisena kuin varpunen: Hänet vakinaistetaan, eli asetetaan virkaan kunhan muodollisuudet, eli virallinen hakuprosessi on lävitse kahlattu.

Maalasin sinkkiämpärin kahteen kertaan ja laitoin lisää ruokaa. Lämmitin päivällä myös tuvan uunia ja nyt iltamyöhällä panin sinne ohrapuuron aamuksi hautumaan. Telkkarissa ei ollut mitään katsomisen arvoista.

Karjalan Sanomien nettilehdessä on ollut jo monia kirjoituksia siitä, kuinka Venäjän valtio ottaa Karjalan Tasavallan teitä nimiinsä ja alkaa tehdä niihin perusteellisia korjauksia. Kaikki haltuun otetut tiet näyttäisivät suuntaavaan suoraan Suomen rajalle. Meille suunnattavaa 100-vuotissyntymäpäiväretkeäkö varten ne niitä paraatikuntoon saattavat? Kammottava skenaario joka on pyörinyt mielessäni Putinin Kultarantavierailusta lähtien kun hän sanoi, että me tullaan yhdessä juhlimaan niitä. (Putinin sotavoimat ovat jo vetäytyneet vauhdinottoon 1500 kilometrin päähän...)

Selkäkipu on yhä veemäinen.

8.9.2016 Torstai

Soitto Hesasta: tulenko huomenna sinne? Olin ensin öönä ennen kuin muistin, että olen lupautunut osallistumaan erääseen tapahtumaan. Sanoin, että kaipa minä sitten tulen.

Juna-aikataulut eivät sovi ja lentäminen on liian kallista. Menne siis autolla vaikka niinkin pitkän matkan istuminen hirvittää jo ajatuksena.

Merja määräsi minulle kipulääkitystä tarkasteltuaan vaivastani entisiä epikriisejä ja kopeloituaan manuaalisesti kroppaani. En vielä hakenut niitä troppeja.

Ennen lääkäriaikaa kerkesin keittää 2 kattilallista omenahilloa ja sen jälkeen se olikin tulella tänne iltamyöhälle saakka. Purkkeja täyttyi parisenkymmentä. 3 niistä menee E:n huomisiin kouluretkimyyjäisiin. Puutarhuri teki sinne omena ja puolukkapiirakoita. Kanelille ja omenalle haisee nyt koko talo. Ja haisisi letuillekin, mutta omat kokkaukseni järjestin avoimen taivaan alle pihapatiolle.

Kävin Hommoojalta (Hankkija) 4 kg sitruunahappoa. Maksoi vissiin saman, kuin muutama sata grammanen apteekissa. Puhdistin puolukat, survoin ne saaviin, lisäsin keitetyn ja jäähdytetyn veden, sokeria ja sitruunahappoa ja nyt saavi saa sisältöineen seistä nurkassa muutamat päivät.

Sattui tulemaan puhelu kaukaa kun vein G:n jalisharkkoihin ja siinä se peliaika hujahti jutellessa. Tuli uutta ajateltavaakin.

Väsyttää. Klo on jo 23.30 ja kohta pitäisi oikeastaan lähteä ajelemaan. Taidan ajaa Oulunkylään Heimon vierasparkkiin ja menen siitä keskustaan bussilla niin en tarvitse maksaa älyttömiä pysäköintimaksuja siellä perillä. Ja muutenkin on mukavempi sitten källäillä siinäkin kylässä kun ei tarvitse miettiä paikoitusjuttuja. Silleen minä olen joskus ennenkin tehnyt.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Merkintöjä

30.8.2016 Tiistai

Unimäessä. Aurinkoinen jo aamusta. Paikalla kolme kärpästä ja minä. Ehkä joku hiirikin kolossaan sekä Anun ja Marin satavuotiaat aaveet uuninpankolla.

Pakkanen oli käynyt poissaoloyönäni, eli toissayönä, kiipeilemässä kasvimaalla, tavoittanut herkimmät kurpitsoiden lehdet ja nutistanut ne mustiksi lätyiksi vahvojen varsien kärkiin. Muihin kasveihin sen hampaat eivät vielä olleet pystyneet. Eivätkä kasvihuoneen tomaatteihin joista kypsempiä kävin aamupalakseni hakemassa. Täytyy ruveta kurpitsoiden säilöntään.

Illalla

Aamupäivästä kävin kaupasta etikat ja aromit, panin hellaan tulet ja koko päivän pooruutin ringit punaisina säilöntähommiani. Pienimmästä kurpitsasta tuli n. 4 litraa pikkelsiä ja kuullotettuja kurpitsoita. Kuullotettuihin halusin pihlajanmarjoja, mutta olivatpa ne hakusessa. Vaikka pihlajat ovat muualla marjoneet aivan valtavasti ei Unimäen pihapiirin läheisissä puissa punahilkkaisia terttuja kiikkunut. Illan jo hämärtyessä kompuroin kauheasti kiroillen kauemmas niitä hankkimaan. Selkäruodon välilevyn pullistuma estää jalannoston joten kompastelin "talous"metsien kohoumissa alati nenälleni; ja kipu oli jokaisella kaatumisella sietämätön. Ja vitutus.

Toin Knista sementtiä saunanlattian valua varten 10 skk. Ne kävi vävy nostelemsaa saunalle suojaan. Kakkosnelosia ja lautaakin toin, ja rautakangen.

Z oli soittanut kotiin: Arska pudonnut Serbiassa 7 metriä korkeilta tikkailta maahan. Luita poikki ja sisäkalut ties missä kunnossa. Olivat makuuttaneet vähän aikaa belgradilaisessa sairaalassa ja sitten lennättäneet Sveitsistä tilatulla helikopterilla leikkauspöydälle Helsinkiin. Verta ja sappea oksentelee nyt, mutta kai hän elolle selviää. Z on tullut myös jo Hkiin.

Puhelu Tuntemattomasta.
31.8.2016 Keskiviikko

Unessa TM, lumihanki ja isä-tytär konflikti.

Selkäruodon pyllistymä estää edelleen ongelmattoman ylösnousun aamuisin, ja kaiken raskaamman työn. Seisaallaan puuhastelu säilöntäaskareissakin ottaa voimille eikä istumaan kykene lainkaan.

Jouko N:n kanssa lyhyt puhelinkeskustelu Arskan tilanteesta.

Kuuntelin Maisteri Lingrenin musiikkiesitelmän viulisti ja säveltäjä Fritz Kreislerista. Mielenkiintoisesti luotu esitelmä, lisäksi Lingreniä on mukava kuunnella.

Kävin Juhanilassa kysymässä entiseen mummolaani omenaluvan. Satutin käyntini aamun navetanjälkeiseen huokaisuhetkeen. Join siellä kahvit. Sain Annulta lasipurkkeja laatikollisen. Kävin keräämässä jo alimmilta oksilta puoli säkillistä makeimpia omenia, mutta ylemmäs ei ole asiaa.

Kun olin omenankeruussa, muistelin lapsuuden miljöisiin kuulunutta, tavallista pihapiirä, mutta joka on vuosikymmenien aikana kaikella tavalla muuttunut, rakennukset tuhoutuneet (paitsi itse talo joka köhöttää lahonneennakin vielä pitkään ehyen huopakattonsa alla), riukuaidat, aitojen veräjät ja portit ja aitat kaatuneet. Navetastakaan ei ole jäljellä kuin rautaiset reenjalaspohjat jonka ympäriltä niin  talli kuin puiset reenosatkin ovat hävinneet jäljettömiin. Tuli vastustamaton halu soittaa Heimosedälle jonka nuorukaisvuosien koti mummola on ollut. Sittenpä sitä juttua jälleen riitti kun kerroin, mistä soitan. Pari minulle uuttakin tarinaa Heimo kertoi. Kun sanoin, että vielä on isonkiven vieressä pihlaja pystyssä jonka juurella otetussa valokuvassa ovat Heimon tyttäret Minna ja Maare 60-70-lukujen taitteessa, niin sain tietää myös sen, että niillä samaisilla kivillä  ja sen jatkeena olevalla kalliolla on 1800-luvun suurten nälkävuosien satoakin ollut rivissä odottamassa hevoskyyytiä hautausmaalle: koko silloinen asujaimisto, eli 7-henkinen lapsiperhe on kuollut nälkään ja heidät on aseteltu pihamaan kovalle alustalle riviin kuin halot. Kaivonkannen teonkin Heimo muisti ja puhellessamme kävelin kaivolle jonka päältä tyrkin ajantuomat rojut pois ja sain sanoa, että vielä on sepäntakoma kärrynpyörävanne edelleen betonisen sisuksensa säilyttäneenä kaivonraamina. Vain puinen luukku puuttuu.

Puhelun jälkeen ajattelin, että minun pitää tehdä mummolan kaivoon se puuttuva luukku. Eikä haittaa, vaikka teen sen kyllästetystä lankusta sillä tuskin sitä kaivoa ihan heti elintarvikekäyttöön otetaan.

Tuli henkisesti levoton olo, sillä lähihistoriallisia kuvia alkoi mielessä pyöriä.

Illalla

Pidin taukoa säilönnässä. Kaivoin polvillani ryyhöttäen istuttamatta jäänelle Pirjalle montun, tein puukehän, seuloin mullan ja lannoitin kompostilla. Istutin taimen ja kastelin kunnolla vaikka taivaskin sadetta lupailee, välillä vähän tiputtelikin. Siirsin samaan riviin ja samanlaisen montun kaivettuani myös aiemmin jo kertaalleen kasvimaan laidalle siirretyn orlovin. Aion vielä joku pv sinnitellä myös sen onnettomimman tupsukan jota jänikset ja ties mitkä jyrlsijät ovat vuosien saatossa järlsineet. Sen uudet alut ovat kurituksesta huolimatta lupaavan terhakat, että jospa siitä jälkipolvet eli juopot vävyt ja miniät krapulaansa joskus omenaa vapiseviin kouriinsa oksista irti kiertävät.

Kömmin iltapäivällä Unilammin maastossa etsimässä puolukoita, mutta eipä niitä ollut sillä suunnalla. Pohjoislampien yläpuolinen vanha metsä oli sielläkin pantu äskettäin nurin ja käännyin pahaaoloa tuntien jäljilleni.

Unilampi on kitistynyt entisestään. Muutama vuosikymmen vielä ja siitä ei ole jäljellä kuin tuntemattomalle kulkijalle vaarallinen suonsilmäke. Lapsuudessani sentäs joskus sorsakin pärähti heinikosta lentoon kun metsällä isän kanssa ohi menevää rajapolkua kuljettiin. Taisin itsekin yhden pataan paksauttaa sitten myöhemmin. Ja metsoja oli melkein aina lammen alapuolisessa suurkuusikossa jota ei enää ole. Muistin eräänkin kerran, kun isä istahti tutulle kannolle pyiden rypypaikkatöyräälle ja pani piipuksi, köhi ja kertoi jotain loukkujuttua kun huuhkaja lensi läheisen lahopökkelön latvaan ja samaan aikaan aloitti Hakki lintuhaukun jossain kauempana. Katseltiin vähän aikaa hipihiljaa ollen keltapunaisina silmiään hehkuttavaa huuhkajaa ja sitten liu´uimme kuin sanattomasta käskystä kuusikkoon koiran haukkua kohti. Taisi sieltä koppelo sillä kertaa äidin pataan vietäväksi tulla.

Ne ovat hyvien hetkien muistoja, mutta samalla myös lohduttomia kun rinnalla vertaa sitä, millaisen hinnan luonto ahneen ihmislajin toimista on äärettömän lyhyellä varoitusajalla joutunut maksamaan. Ja kun tietää senkin, mitä tekevät nykyiset "metsästäjät" törkeimmillään: Ampuvat teeriä, metsoja, jäniksiä ja sullovat ne suohon kun eivät tarvitse ruuakseen kotiin niitä metsästä kantaa. Osaisivatko edes ruokaa niistä tehdä. Kun tällaisesta saalistusgenrestä viimeksi kuulin, oli pahoinvoinnin aalto lävitse käyvä.

Lannoitin kanankakkaliuoksella kaivon suunnalla olevat, vanhemmat omppupuiden juuret ja oksin tuomet. Selkään särkee kun aloilleen asettuu, mutta pikkuhiljaa liikuskellessa olo on siedettävä.

Ruuaksi paistoin pottuja, sipuleita, porkkanoita ja kanaa. Aamulla tietenkin kaurapuuroa. Höysteeksi omaa pikkelsiä.

Yksinkertaista elämää tämä.

Nyt kun klo on 20.45 ja ulkona alkaa olla jo liki pimeää, saapui suru kaivelemaan mieltä.

Luultavasti elämästäni suurin osa liittyy johonkin synkeään sillä suru on aina voimakkaampi tunne kuin ilo. Radiossa soi juuri gregoriaanista joka syvensi tunnetta itsestä olemattomana hiukkasena biosfäärin iäti soivilla ääniaalloilla. Sekin lisää olemisen sietämätöntä keveyttä, että jostain kumman syystä olen vielä elossa vaikka niin useita kuolemalle otollista hetkeä on tullut koetuksi.
1.9.2016 Torstai

Klo on 01. Heräsin kipuihin ja ylevästi eroottiseen unennäköön; upealla naisella oli tosi upea kokomekko jota yritin laskostella ylös hoikille vyötäisille koskaan perille pääsemättä.

Yö on pimeä, tähdet sumupatjojen takaa hieman vain häämöttävät. Lämmintä. Lepakot melkein ihoon kiinni lensivät.

Varhain aamulla

Pilvessä, lämmintä; tuuli melkein etelässä. Kivut jatkuvat kohtalaisen kovina. Sängystä nousu vaikeinta, ja pukeminen. Sukkia en yritäkään.

Herätessä huulilla kysymyksiä: Kenen käsialaa ovat unien käsikirjoitukset? Miksi kaikille unieni henkilöille ei ole nimiä annettu? Olisin halunnut tietää senkin, kuka oli se paukarlahtelainen hennonkevyt leskinainen, joka unieni tanssilattialla tuli hakemaan tangolle, mutta alkoi vain suudella eikä antanut ottaa ensimmäistäkään tanssiaskelta vaikka taustalla soi niin komeasti tango meren yllä.

Näkemäni unet kertovat itselleni sen, minkä kaipuu on valtaisa ja kuinka se puoli on kylmästi kerta toisensa jälkeen sisimmästään tukahdutettava.

Illalla

Koko päivä puuhasteluja hellan ääressä. Paitsi että siirsin sen onnettoman Orvlovinkin samaan, suoraan jataan muiden omppupuidenalkujen kanssa. En minä oikeasti tiedä, onko se Orlov, mutta se on niin tsehovilainen nimi, että saapi olla se kuten se toinenkin mamupuu. Mikä muka "Pirja" sen rinnalla on?

Kurpitsapenkin kupeesta siirsin siemenestä saakka kasvattamaani mummolanomppupuun tainta. Se on nyt n. 5 senttiä korkea. Toinen niistä on Knissa porkkanpenkin päässä ja kasvanut jo 15. senttiseksi. 40 siementä pari vuotta sitten panin purkkeihin  karaistumaan, mutta vain nämä kaksi suostuivat alkua pitemmälle vihertämään. Saattaa olla, että täällä oleva kuolee sekin; kovin on ruppanaksi ja lovilehtiseksi sen pieni muoto murjoutunut. Tai sitten se on tosiaan karaistunut ja pian hyppää kasvuun huimaan ja antaa sata seuraavaa vuotta vitamiinejaan keripukkia sairastaville metsäläisille.

Voi kun saisin nukutuksi! Koskee aivan järkyttävän kovaa kun aloilleni herkiän. Ja kikkelikin jatkuvasti pystyssä. On se tietty pinne selän hermoradoissa joka estää normaalin verenliikehdinnän alaruumissa; pakkaa verta lahkeenvarteenkin, mutta ei päästä takaiskuventtiiliä laukeamaan. Siinäpä luonnonmukainen viagra! Mutta ei tämä mikään nautintoon johtava seisokki ole.
2.5.2016 Perjantai

Illalla myöhään kun olen lyhdyn valossa hujjaustellut ja olo olisi raukea, nukuttava, mutta kun kivut eivät hellitä asettuipa mille kantillensa tahansa.

Kaksi kurpitsaa ja omenia hillosin tänään. Laitoin muutamaan myös raparperiä ja se antoi erikoismakua kanelilla, aniksella ja kardemummalla maustettuihin hilloeriin. Purkit alkavat olla vähissä. Mehuakin tekisi mieli keitellä, mutta tarvitsisin marjoja lisäksi. Ehkä Soila käy huomenna puolukoita sankollisen.

Keräsin punasipulit talteen. Ryväkset mätänivät tänä kesänä aloilleen, mutta en minä niiden kitkeryydestä oikein tykkääkään. Miksikähän erehdyin yleensäkään niitä istuttamaan? Ruohosipulit ja raparperit ovat antaneet jo kolme kertaa katkoa vartensa tänä kesänä ja aina ovat ehättäneet uutta luoda.

Puukiipijä huussineduskuusissa, leppälintuja ja mustarastaat. Leppälinnulla on pesintä onnistunut, niitä puikkelehtii useita puukasojen päällä ja pensaissa. Sitten on yksi hyvin pikkuinen lintu jonka tunnistin peukaloiseksi sen melkein selän päällä pystyssä tököttävästä pyrstöstä. Niitäkin on ehkä useita, mutta on niin vikkeläliikkeinen, etten ole varma, onko kyseessä koko ajan sama.

Käärmeitä ei ole enää näkynyt.

Mummille, siis anopille soitin. Hänen kanssaan on mukava jutella näistä "maatöistä". Kyselin säilöntäpurkkeja; niitä löytyy.

Uzbekistanin piämies, tyranni Karimov kämpsähti. Hänen johdollaan Uzbekistan Neuvostoliitosta irtaannuttuaan huljahti ojasta allikkoon, ja tuskinpa maan asiat paranevat hänen kuoltuaankaan. Kiivas valtataistelu on jo käynnissä; monta murhaa, väkivaltaa, pidätyksiä ja kidutuksia on jo hautajaisten kulisseissa tapahtuva.

Hain lisää omenia. Pitää huomenna Soilan porukan kanssa käydä loput, jospa joku saisi ylempääkin olevat otettua; ravistelemalla kerääminen ei onnistu, sillä puiden juurilla on mullikkalaumojen jäljiltä sotkuista. Pressun jos levittäisi, mutta sitten olisi se ä´ässä.

Luen Gorkin puistoa. Siinä on pieleen menneitä lauseita ja outoja asiakömmähdyksiä. Kömpelöä kieltä vaikka on nokkeluutta yritettykin. Trillerin idea ja henkilöt nerokkaita, mutta toteutus ontuu. Kääntäjäkirjailijan lie vika? (Arto Häilä)

Kultakuumeen konvehtirasiasta satuin kuulemaan Matti Salmisen haastattelun. Mies on tehtaillut jälleen kirjan jossa ruotii lähihistoriamme "toisinajattelijoita". Jotenkin alkaa tämäkin kirjailija tuntua rajalamaiselta (Panu) tilaustyöntekijältä jonka ainoa pysyvä juonne on onttous joka taas johtuu aidosta intohimon puutteesta asiaa kohtaan. Mutta kaipa se vain yksi aikamme ilmentymä; onttoahan elämä nykyään on. Varsinkin kirjallinen elämä. Ei miljoonia myyvän norjalaisen Knausgårdin tuotankokaan aikaa tule kestämään. Juuri nyt Suomessa ei ole yhtä ainutta sydämellä aiheeseensa paneutunutta kirjailijaa koska kaikille on luotu paine tuottaa vain värein (mieluummin verenpunaisella) koristeltua tekstiä. Halpamarkkinat ovat vallanneet myös median jättiläiset (Suomessa HS) ja vain vaivoin mainosvälkkeen keskeltä perusteita kaivelevia uutisia löytää.

Ehkä maailmasta on kaikki oleellinen kerrottu tai ollaan läpeensä kyllästytty toistoon jota geenimme panevat meidät suorittamaan.
3.9.2016 Lauantai

Aurinko nousee usvan seasta, plusmiinusnolla. Klo on ½6.

Kuuntelen Radio Puhetta.  Markku Envald ja Matti Myllykoski ovat äänessä toimittajan lisäksi.

Viimeisessä unessani etsin päivystävää apteekkia. Lastaussillalla tupakoivalta punatukkaiselta naiselta kysyin ja se lähti viemään minua rakennuksen toiseen päähän ja siellä olevasta rautaovesta sisälle. Huone oli pieni kuutio kuten myös sen kalusteet kuutiomaisia betonimöhkäleitä. Yhdellä möhkäleellä istui pieni naismöhkäle valkoisessa takissaan. Se otti setelin kädestäni ja antoi takaisin isokokoisen apteekin kuitin. Asperiinia en unenkäteeni saanut, mutta olin välinpitämätön sen seikan suhteen. Oppaani istahti baarijakkaramöhkäleelle juttelemaan tiskinmöhkäleeseen nojaavan miesmöhkäleen kanssa. Miesmöhkäle otti kädessäni liehuvan kuitin ja rutisteli sen vihaisesti palloksi jonka heitti nurkassa olevaa roskakorimöhkälettä kohti. Ilmassa paperitollo muuttui paperimöhkäleeksi ja sitten kovaksi tykinkuulaksi joka puhkaisi nurkkaan reiän. Reiän pölyinen imu tempaisi möhkäleihmiset möhkälehuonekaluineen ja punatukkaisine naisineen taivaalle. Heräsin saatananmoiseen selkäkipuun eikä asperiinista tietoakaan.

Muistinpas: Setä Heimo 82 v.

Konkoilin vaivalloisesti lattian kautta kontilleni. Juon nyt kahvia. Närepilkkeinen tuli piksaa ja paksaa tomerasti hellassa ja omenanpilkkeet hautuvat hellan ringillä höyrystimessä.

Iltapvllä

Kävin heti yhdeksältä kylällä kaupassa ja koska apteekki oli auki, hain sähköisessä järjestelmässä olevalta reseptiltä kuussatasia buranoita purkillisen. Nakkasin heti 2 huuleen sillä jatkuva särky alkoi ottaa kupoliin. Soilan porukan kanssa käytiin mummolan omenoita monta kassillista. Ja Akulasta hain kahden puun omenat kun sekä Topi että Pena lupasivat kun niitä nähtiin. Tuleekohan kaikki hillottua tai muuten syötyä? Mummolan omppupuihin kiipesin myös minä ja siellä tuli venytystä sen verran, että kivut ikään kuin lievenivät.

Monet purkilliset tuli jälleen hillottua, ja mehuakin muutamat litrat: puolukkaa, raparperia ja omenoita. Kurpitsapikkelsiä keittelin viiden litran kattilalla erikseen.
4.9.2016 Sunnuntai

Klo 03.15. Keskusteluissa minulle sanottiin, että taitaa se Unimäki olla sulle kuin aboriginaaleille heidän Urulunsa ja että mökkini paikan nimikin juontuisi samoista mytologioista eli heidän uniajan käsitteensä (mistäpä sen tietäisikään, vaikka johtuisikin?); tämän näin muistinvaraisesti nyt tähän merkkaan ennen kuin yritän unten maille.

Heräsin ½6. Panin heti hellaan tulet ja kattilat tulelle. Keittelin koko päivän. Illasta kävin Anttilankankailta vajaan sankollisen puolukoita. Olisi se tullut täyteenkin, mutta Tapsa soitti Kittilästä ja meni jutellessa niin, että alkoi jo hämärtää. Ja kun  tulin metsästä pois, oli kiukaan alle laittamani tuli jo hiipunut ja piti lämmittää uudestaan. Mutta ei se haittaa.

Soitin päivällä kotiin ja utelin, että pärjätäänkö siellä ilman iskää vielä jos jäisin yhdeksi päiväksi, että saan mansikoiden rönsytaimet penkkeihin. G sanoi vähän ikävöivänsä, isommat pojat eivät olleet mieltä mitään. Puutarhurilla ei kaipuuta esiinny.

Väsyttää. Alan nukkumaan kun klo lähentelee ½23.

5.9.2016 Maanantai

Ja jälleen ylös ½6. Edelleen vaikeaa ylösnousu, mutta kun aikansa liikehtii ja askartelee niin siitä ne nivelet vain notkistuvat. Otin 2 buranaa aamusta tyhjään vatsaan, että ehkä ne auttoivat alkuun. Mitään muuta vaikutusta niillä ei ole, paitsi että välillä lykkää kummantuntuisesti väsymyksen hikeä otsalle.

Nipsin hyvään juureen päässeitä mansikkapehkojen ensijuuria sankkoon 35 kpletta ja istutin ne juurtumaan uuteen penkkiin. Levitän muovin vasta keväällä ja puhkon taimille reiät päältäpäin. Uutta mansikkaa olisi nyt siis 150 kpletta ja kuritettuja vanhempia toiset mokomat. Ihan vanhimmat saavat viimeisen käsittelynsä kunhan niiden puoleen kerkeän  kääntyä. Puolethan jo myrysin nurin kun istutin orlovit ja pirjat.

Olen lähdössä. Pesin tuvan sotkut, astiat ja altaat. Kasvihuonepöngästä leikkelin ainakin kymmenen kiloa puoliksi kypsiä tomaatteja varrenpätkineen ja asettelin ne pöydälle siten, että varren jokin osa jäi vesiastiaan. Hassun näköisiä tomaatirukoja niistä tuli, mutta kyllä ne tällä konstilla melkein kaikki tuvan lämmössä kypsyvät. Nyt kasvipönkä on autio ja tyhjä yhtä paprikantainta, kukan alkua ja pientä lovilehtistä Orlovia lukuunottamatta. Tomaatinvarret, joita tuli kaksi kärryllistä vesuroin pölkynnenässä kompostiin . Niistä erittyvä elämännesteen tuoksu on lujan huumaava, mutta tulee niistä myös muhevaa multaa seuraavaa suvea ajatellen. Pitäisi tehdä vielä yksi maanvarainen kompostiallas jonne pääsisivät madot möyhentämään kasvisruotoja. Varsinkin kunhan lanttuja ja porkkanoita tulen naateistaan irrottelemaan, se tarvittaisiin. Helppohan tuo hirrenpätkistä on moottorisahailla, mutta ei nyt näiden  selkäkipujen päällä ollessa.

En päässyt vielä lähtemään: Harvinaiset vieraat Teotori ja Maikki pökkäsivät tojotansa pihaan. Panin kahvipannun tulelle ja kuulumisia vaihdellessa meni tunti jos ei kaksikin. Teotori on 1. vaimoni veli, eli entinen lankomies siis. Hyvä kun kävivät. Vähän helpotti, etteivät kaikki sen suunnan ihmiset minuun ikivihoissaan ole. Ja olihan T:n ja minunkin kaveruus jonkin mittainen pätkä ihmiselämää sekin.